"Lasketko vähän niitä esteitä"

maanantai 1. huhtikuuta 2013



Ensimmäisen kerran elämässäni tuli sitten sanottua, "lasketko vähän niitä esteitä". Eilinen estevalmennus sujui alku tunnista tosi hyvin. Tehtiin päädyssä kahdeksikolla, jonka keskellä oli kavaletit ensin verkkaa. Se sujui hyvin. Sen jälkeen tultiin laukkapuomeja, jotka nostettiin sitten jumpaksi. Tultiin jumppaakin melko isona, jonka jälkeen siirryttiin sitten okseri-askel-pysty-askel-okseri jumppaan. Joka sujui sekin hyvin. Jos rehellisiä ollaan suunittelin jo postausta, jossa hehkutan kuinka kaikki taas sujuu.

No, toisin kävi. Tulin sitä okseri-pysty-okseri linjaa, ratsastin huonosti sisään ja Voitto kielsi pystylle. En ollut varautunut yhtään ja lensin alas. Ei itse tippumisessa mitään, ei sattunut, nousin takasin selkään ja kun este oli saatu pystytettyä jatkoin rataa. Molempien itsevarmuus kumminkin kolahti tuossa rytäkässä. Mulle tuli olo, että nyt me ei enään päästä näin isojen esteiden yli. Ja Voitto herkkänä hevosena ottaa aina nokkiinsa tollasista, se oli tosi hienosti korjaillu mun mokia koko alkutunnin. Nyt kumminkin riitti ja aistihan se mun pienen epävarmuuden. Vaikka sain ratsastettua sen välillä hyväänkin paikkaan, niin silti töks. Sitten kysyin, voiko noita esteitä laskea vähän. Ja tietysti Rosa ja äiti laski niitä. Ei minulle varsinaisesti mikään rimakauhu tullut, tykkään hypätä isoja esteitä, mutta niillä olo vain on vähän epävarmempi. Heti kun esteet laskettiin, sain itsevarmuutta ja tiesin, että nyt tää onnistuu kun esteet on noin pieniä. Voitostakin homma tuntui varmaan helpommalle ja sen jälkeen mentiinkin vielä pienenä tuo rata.



Kaikki valmennukset on menneet nyt niin hyvin, että olihan se odotettavissa, että välillä tulee takapakkia. Kieltelyistä ja tippumisista huolimatta sai Voitto kehuja sen hypystä! Se hyppää nyt paljon terävämmin ja paremmin mitä joskus aikaisemmin, itse ei eroa huomaa, mutta ne jotka meitä harvemmin näkee niin huomasivat sen heti. Kun heppa alkaa saamaan lihaksia, niin tuo satula käy taas epäsopivaksi. argh!! Mutta jospa meitä nyt onnistaisi ja löydettäisi sopiva satula..

Muistakaa osallistua bannerikilpailuun ja huomatkaa, että olen pidentänyt osallistumisaikaa! Täältä löytyy ohjeet.


Viimeksi oli niin kylmä niin nyt vedin sitten vielä toppaliivin tohon päälle. Noiden alla, mulla oli Gersemin huppari, jolla oli tarkoitus ratsastaa. Mutta ratsastinkin tolla takilla.



158 kommenttia

  1. Kiva postaus ++ eka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen nyt näin että laitan tämän kommentin tähän...:),että huomaat sen!
      Mutta olisiko mahdollista että tekisitte niiltä Hevosmessuilta yhteisen videopostauksen?;)(Pinjan kanssa)XDXDXD

      Poista
    2. Ne on tekemässä :) Sori tiia kun vastasin!

      Poista
  2. kaikillehan sitä välillä tulee takapakkia, sille ei vaan voi mitään :) http://tarujanaanu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. oli kiva postaus. Kaksi askelta eteen-yksi askel taakse, niinhän se menee. Miten korkeita muuten siellä sit hyppäsit? Näyttää kyllä melkoiselta tuo este minkä kohdalla tipuit :((

    VastaaPoista
  4. Aina ei voi mennä putkeen! Ens valmennuksessa sitten paremmin :) Sun istunta näyttää olevan parantunut tässä lähiaikoina paljon.

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen kun epäonnistumisen jälkeen ei vaan hetkeen saa sitä varmuutta takaisin, ja ihan maahankaivettujenkin esteiden ylittäminen on sitten jo omassa päässä kamalan iso juttu! Onneks se rutiinin myötä yleensä jää pois :) Tsemppiä reeneihin, teillä meno on huomattavasti parantunut lähiaikoina ainankin miun silmään!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä. Harrastan itse myös koripalloa, ja siinä myös kokee epävarmuuden kun on mokannut jonkun jutun tai jossain saanut jonkun ns. tärkeän jutun vastuulleen mutta sitten mokaa sen.

      Poista
  6. Perse penkkiin esteiden välillä etkä lähde ennen hevosta hyppäämään niin et tipu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä ootkin varmaan sellanen tyyppi joka ei tee koskaan virheitä eikä koskaan tipu ? :)

      Poista
    2. Tollasilla esteillä ei laiteta esteen välissä persettä penkkiin niin kuin ratsastuskoulussa 50 cm radoilla.

      Poista
    3. itse asiassa kyllä

      Poista
    4. Tuollaisilla esteillä juuri pitää laittaa perseen penkkin koska silloin hevonen ei muutu yhtä etupainoiseksi, vaan se polkee paremmin takajaloilla

      Poista
    5. Voi luoja.. Eiköhän tuo valmentaja Tiiaa neuvo :D

      Poista
    6. Ihan oikein on että perse penkkiin välissä, jotta heppailuun nousee ylös, eikä mee etupainoiseksi. Tiia luulee itsestään aivan liikoja, ja on hyvä että käy valmennuksessa ja oppii aina uutta.

      Poista
    7. Kouluratsastaja huutelee ... :D

      Poista
    8. ^10v huutelee...:)

      Poista
    9. Helvetin Tiian haukkujat. Tässä lainaus eräästä estekirjasta: "Esteistunta eli kolmen pisteen istunta: Esteistunnassa painosi jakautuu kolmelle pisteelle: molemmille jalustimille ja satulaan. Takamuksesi EI KUITENKAAN PAINU NIIN SYVÄLLE SATULAAN KUIN KOULURATSASTUKSEN PERUISTUNNASSA VAAN SE ON KEVYESTI LÄHELLÄ SATULAA. Vähintään puolet painostasi on jalustimien varassa. Esteistuntaakäytetään ESTEIDEN VÄLILLÄ ja puomiharjoituksissa." Ugh minä ja Tiina Vainikaisen kirjoittama estekirja olemme puhuneet. Tiia istuu ihan oikein tuolla satulassa.

      Poista
    10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    11. Koittakaa nyt ymmärtää, että tiia ei ole huippuratsastaja, ja oppii jokapäivä uutta. Kaikki tekee virheitä.

      Poista
    12. Kuka sano takapuoli syvälle penkkii ?

      Poista
    13. Totta tuo ensimmäinen kommentti, tuossa oli monta tilannetta missä olisin tippunut (sen takia kun perse ei ollut penkissä) ja pahasti olisinkin lentänyt, jos Voitto olisikin kieltänyt.

      Poista
  7. Hyvän ratsastajan tuntee siitä, kun tietää milloin oikeasti niitä esteitä pitäisi laskea. Ootte mennyt ihan hurjasti eteenpäin, joten pienet takapakitkin on aina mahdollisia! :-)

    VastaaPoista
  8. Sanontahan sanoo, että hyvä ratsasaja on tippunut sata kertaa, joten tremppiä vaan.

    Käyhän kurkkamassa

    http://jennionponi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Fiksu veto laskea esteitä jos tuntuu epävarmalle. Kuitenkin jos valkka on mennyt muuten hyvin niin ei pidä takertua pieneen vastoinkäymiseen. Tsemppiä vaan jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Tsempiä Tiia!! :D :D

      Poista
  10. Tiia, teit todella epäreilusti Voitolle tuossa kohtaa kun se kielsi ja läimäisit sitä raipalla. Se kielsi, koska sinäkään et ollut koko hommassa yhtään mukana ja epäröit. Hevonen ei luottanut sinuun siinä tilanteessa tarpeeksi eikä sen vuoksi hypännyt. Raipalla läimäiseminen oli siis täysin turha tuossa tilanteessa, kun itsekin varmaan tiedät että hevonen oli epävarma sinun takiasi.

    Mutta tietenkin sinä tiedät mitä teet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo mutta tuo raippa periaatteessa "auttoi" tuossa tilanteessa että voitto tiesi että kuski on tosissaan mnossa sen esteen yli! :)

      Poista
    2. Voit sanoa että raipalla lätkiminen auttaa jos tahdot peitellä omaa vikaa. Ratsastajan vikahan se on, turhaan sitä hevosa syyttää vaan alkaa itse ratsastamaan paremmin.

      Poista
    3. Kyllä hevonen ottaa sen varmasti ennemmin rankaisuna, eikä ollut oikein rankaista hevosta tuossa tilanteessa, kun kuskissa oli vika :) Mikäli Tiia ei olisi epäröinyt niin olisi hevonenkin aika varmasti mennyt yli, niinkuin menikin sitten kun ratsastaja keräsi rohkeutta pienemmillä esteillä.

      Mutta jos nyt oletettaisiin, että hevonen tajuaisi sen kuten ilmaisit (eli siis raipalla läiskiminen = "nyt mä oon kuule tosissaan menossa ton esteen yli" - tiedotusväline) niin eikö raipalla olisi kuulunut läiskiä menemään HETI kun hevonen löi jarrut lukkoon ja kertoi kuskille, ettei ole menossa esteen yli? Tuossa kun se raipankäyttö tapahtui niin myöhään, että oli auttamatta myöhässä mikäli tarkoitus oli kertoa, että yli mennään.

      Poista
    4. Kyllä raippa oli mielestäni aivan oikeutettu. Vote oli kieltänyt ja kieltänyt niin kyllä sekin jo tarvitsi pientä muistutusta. Ja voi luoja kun yksi pieni raipanisku niin heti ollaan ihan että iiiiiiks.

      Poista
    5. Millä tavoin oikeutettu? Hevonen kielsi koska ratsastaja kertoi epävarmuudellaan sille ettei itsekään ole aivan varma pitäisikö esteen yli mennä. Hevonen teki kuten ratsastaja antoi ymmärtää, eli kielsi. Miksi hevosen olisi tuossa pitänyt tilanne pelastaa, kun kuskissa oli vika?

      Mitä typeryyttä, kyllähän tyhmänkin nyt pitäisi tajuta että hevonen kielsi ratsastajan epävarmuuden vuoksi, eikä siitä kuuluisi rankaista hevosta.

      En ole "että iiks", vaan kerron mielipiteeni Tiian ratsastuksesta, se jos mikä on oikeutettua.

      Poista
    6. Ööö.. Hevoselle saa ja pitää antaa raippaa jos se kieltää, kohta se ois alkanu koko ajan kieltelemään! Eihän se heppa saa kieltää! Ja hyvinhän toi Voitto hyppäs! Ja korkeita esteitä:)

      Poista
    7. Älkää oikeesti jaksako valittaa jostain raipasta, ja koska sitä pitää antaa -.-. Ite olin eilen kattoon yhtä valmennusta, nii ihan valmentaja sano, että nyt lyöt sitä raipalla, ku heppa kiels.

      Poista
    8. Hei toihan on älytöntä valittaa raipasta! Tiia kyllä tietää miten Voittoa ratsastetaan ja kielloissakin pitää hevoselle sanoa että ratsastaja on pomo, esteestä mennään yli! Se ei ole hevosen kiusaamista vai onko joku ratsastanut koko ikänsä käyttämättä raippaa??

      t: Tiina

      Poista
    9. Joo ihan samaa mieltä että kyllä oli tuossa tilanteessa hyvä että Tiia käytti raippaa jotta Vote tajus että Tiia on tosissaan siellä selässä!! :) (ja eiköhän Tiia itse tiedä miten pitää toimia joten valittahjat veks!!)

      Poista
    10. Raippa on oiva APUväline herkistää hevosta, mutta rankaisuun se ei käy. eikä hakkaamiseen.

      Poista
    11. Aina kun meilläpäin poni kieltää, pieni napautus raipalla ja siinä se, poni tajuaa että se ei ole oikein. Ei sitä tule paapoa. (:

      Poista
    12. Kommentin lähettäjä perusteli hyvin kommenttinsa, ja oikeassa oli. Raippa tuli liian myöhään, ja hevonen olisi hypännyt jo ratsastajan korjauksesta. Ei siihen raippaa tarvita, kun possuilusta ei ollut kyse, isommilla esteillä tulee ratsastaa enemmän ja paremmin, ei voittokaan aina voi vaan pelastella. Ja kun joku sanoi, eettä toisessa valkussa valmentaja pyytänyt antaa raippaa, tilanne on varmaankin ollut eri.

      Poista
    13. Kauheet puolustelut Tiia kohtaan, vaikka (toivottavasti) täällä useampi tietää, että mitä hän teki videolla niin oli väärin. Ei se nyt tietenkään maata kaada, kunhan tokaisin. Sekin oli toki väärin, kun kehua aina pitäisi. :D

      Tässä kohtaa kysyn, että arvon Anonyymit, lyöttekö myös pelkäävää hevosta? Lyötteko hevosta teidän tekemienne virheiden vuoksi?

      Toistan saman, mitä olen sanonut muissakin kommenteissa; Voitto oli epävarma ja Tiiahan myönsi sen myös blogitekstissään. Tuleeko hevosta silloin muka näpäyttää raipalla, että "hevonen tajuaa että se ei ole oikein/ratsastaja on pomo"? Jos olette vieläkin samaa mieltä kuin aiemmin, toivon ettette harrasta ratsastusta tai että perehtyisitte siihen, minkälaisen eläimen kanssa olette tekemisissä.

      Ei Voitto voi sille mitään ettei Tiia osaa ratsastaa, eikä se olekaan sen hevosen tehtävä korjata jokaikistä ratsastajan virhettä. Videolla näkyi pitkälti myöskin tosi epäsiistiä ratsastusta, mutta en jaksa sitä alkaa puimaan sen enempää kunhan nyt vain tämän raippa asian toin julki, kun pisti silmään. :)

      Poista
    14. Näinhän se on, ettei hevosta pitäisi rankaista ratsastajan tekmistä virheistä. Muutenkin raikan läpsäisy tuli aivan liian myöhään. Ei se hevonen sitä yhdistä siihen kieltämiseen vaan mahdollisesti esteeseen. Näin ne hevoset opetetaan kieltämään.

      Muuten oli oikein mukavan näköistä menoa. :) Aina ei voi onnistua, mutta eiköhän se siitä! Mekin olemme vain ihmisiä ja kaikki tekevät virheitä.

      Poista
    15. Oon ihan samaa mieltä! Raippa ei ole mikään rangaistus väline, ja en tajua mitä järkeä sitä on käyttää tuossa tilanteessa..
      Samaa mieltä kun yläpuolella olevani anonyymi, hevonen ei enää noin myöhään yhdistä sitä kieltäytymiseen vaan luultavasti esteeseen. Mieti miltä tuntuu, kun hevonen yhdistää esteen raipaniskuun? Ei varmaan enää hyppääminen houkuta.. Mutta muuten näytti videolla hienosti menevän! Ja joka tapauksessa Tiian on tosi hyvä ratsastaja ja aina ei voi onnistua.

      Minusta kanssa Tiian ratsastustaidon tunistaa siitä, että hyvä ratsastaja osaa sanoa missä raja kulkee ja millon on aika laittaa esteitä vähän alemmiksi. :)

      Poista
    16. Meillä jos hevonen kieltää, se ratsastetaan esteen eteen ja näpäytetään raipalla. Sillon hevonen ainakin ymmärtää (kun on esteen edessä) mistä lyönti tuli, kiellosta!

      Poista
    17. Ehkä jos hevosen tilalla olisi ihminen niin tilanne voisikin mennä noin. Harmillista kyllä, mutta hevonen ei edelleenkään ajattele kuten me ihmiset eikä pysty ihan niin suunnitelmalliseen ajattelumalliin kuin me. Jos aikoo hevosta rankaista, sen on tapahduttava heti kun joku tietty asia (=mistä tahdotaan siis rankaista) tapahtuu, ei siis monia sekunteja sen jälkeen tai rankaisu on käytännössä täysin turha eikä hevonen osaa yhdistää sitä rankaisua kieltoon, vaan mahdollisesti yhdistää sen edessään olevaan esteeseen.

      Mutta koska ette selvästi halua ymmärtää tätä asian pointtia (epävarma hevonen, rankaisu ja ajoitus), niin ei voi mitään. :D

      Poista
    18. Freak Out, ehkä toi kaikkitietäväisyyden esittäminen saisi jo riittää. Ehkä on hienoa, kun saa leijua omalla pikku raipankäytön nippelitiedoillaan, ja haukkua toisen ratsastustyyliä. Leiju vaan, jossain vaiheessa se vetovoima sut alas tuo.

      Haluan kyllä kiittää nippelitietojasi, en olisi varmastikaan pärjännyt ilman sitä. Täytyypä rueta tulevaisuutta kohden miettiä raipankäytön tarvetta .. hmm .. HAHAH. Näsäviisastelin.

      Poista
    19. Pitäisikö sitten jättää hevonen vain kieltelemään :)? On sen verran fiksuja elukoita, että osaavat kyllä jäädä junnaamaan kieltoja jos siitä ei kerran tai pari huomauta pienellä näpäytyksellä.

      Raippa on huomautukseen ja apujen tehostamiseen käytettävissä oleva väline. Raippa ei siis todellakaan ole mikään rangaistusväline! Eli sillä ei lyödä tai muutenkaan vahingoiteta hevosta, mutta mistä lähtien huomautusnäpäys on ollut lyönti?

      Jos oikeasti paikat osuu oikein niin hevosenhan pitäisi kaiken järjen mukaan uskaltaa lähteä hyppyyn (ellei este ole sitten liian iso hevosen kapasiteetille tai se katsoo, että se on ylitse pääsemätön sen omille kyvyille).

      Totta on, että näpäytyksen ajoitus pitää osua oikein, eikä vasta silloin kun tilanne on oikeasti ohi, muuten hevonen kuvittelee, että se sai rangaistuksen/huomautuksen jostakin muusta asiasta. Koiratkin oppivat kaikenlaista kun ne palkitaan oikeaan aikaan, sama pätee myös rangaistuksen kanssa. Tietenkään rangaistun ei saa olla eläintä vahingoittava teko.

      Epävarmoilla hevosilla voi raippa joskus olla avuksi, mutta erityisen epävarman hevosen kanssa pitää olla todella tarkka miten sitä tikkuaan käyttää. Voitto ei tietääkseni ole mitenkään kauhean epävarma, ratsastajan epävarmuus tarttuu hevoseen useimmissa tilanteissa, mikä myös aiheuttaa kieltotilanteita ja vastaavia. Tiia sattui nyt vain kokemaan pudotessaan itseluottamuksen kolautuksen, mutta kieltotilanteista olisi selvitty myös päättäväisellä asenteella. Kukaan ei ole täydellinen ratsastaja, siksi käydään valmennuksissa ja vastaavissa.

      Hevosurheilussa kannattaisi kannustaa toista, eikä valittaa näistä nippeli raipan käsittelystä ja miten ratsastelee hevostaan. Eiköhän valmentajatkin tiedä mitä opettavat ja sanovat oppilailleen. Itse olisin myös kieltotilanteessa näpäyttänyt hevosta kaulalle. Suosittelen katsomaan myös esteratsastuksen kilpailusääntöjä, joissa lukee raipan käytöstä enemmän, ennen kuin kukaan tulee murputtamaan mistään :D!

      Poista
    20. elina, mua nyt ei kiinnosta mitä esteratsastuksen kilpailusäännöissä lukee, kun ei se tarkoita sitä että ne on suunniteltu hevosta varten millään tavalla tai olisi joku raamattu mitä pitäisi kunnioittaa ylitse kaiken. Itse ainakin tiedän tasan tarkkaan tilanteita, missä voisi kuvitella että raippaa tarvisi käyttää, eivätkä ne suinkaan ole videolla näkyvät. En ole missään kohtaa sanonut, että raippa olisi mielestäni rangaistusväline, mutta hevonen saattaa ottaa sen rangaistuksena ja varmasti ottaakin.

      Kerro nyt minulle, miksi epävarma hevonen tarvitsee "huomautusnäpäyksen"? Sitä en ihan käsitä. Nuo kiellot olisi varmasti Tiia saanut loppumaan, jos olisi korjannut oman asenteensa ensin ja työntänyt epävarmuuden sivuun. Edes tuon raipan jälkeen Voitto ei lakannut kieltämästä, eikö ole kummallista? Raipalla Tiia ei siis saanut asiaansa sanottua, mutta oman ratsastuksensa parantamisen jälkeen kyllä. Huh, tulipa yllätyksenä. : )

      Neppis, en esitä mitään, kunhan nyt tulin sanomaan mielipiteeni. Olen vain perehtynyt hevoseen eläimenä ja tiedän siitä näköjäs enemmän kuin moni teistä. Jos Tiian blogi on sitä varten, että tänne saa tulla vain ylistämään/kehumaan, niin sitten hän varmaan julkaisee kommentit vasta hyväksyntänsä jälkeen, jolloin tämä kaikkitietävät valittajat (= teitä enemmän hevosista tietävät) karsitaan pois. Mutta koska näin ei ainakaan toistaiseksi ole, olen minäkin vapaa kertomaan oman mielipiteeni, se kun perustuu ihan opittuun tietoon.

      Mikä oli tuon alemman jutun pointti? Tottakai sitä jokaisen tulisi miettiä ja vähän perehtyä siihen, minkälaisen eläimen kanssa työskentelee, senhän nyt pitäisi olla itsestäänselvyys. Eli siis näsäviisastelusi meni vähän ohi, mutta hyvä jos itse tajusit sen. =D

      Poista
    21. Itseasiassa ne on kehitelty hevosystävälliseksi. :)

      Ja jos kerran sillä näpäyttää, niin ei se hevonen siitä kuole tai hajoa palasiksi. Jos hevonen on kieltänyt h*lv*tin monta kertaa niin pitäisikö se jättää vain kieltelemään jos on itse vielä vähän epävarmempi? Voitto ei varmaankaan kovin epävarma ole vaan se otti heti Tiian epävarmuudesta vaarin.

      Voit varmaan linkata jostain tietolähteesi mistä olet saanut oppia noinkin hienoa tietoa :)?

      Poista
    22. elina, no siltikään se ei ole minkäänlainen raamattu, mitä tulisi joka tilanteessa noudattaa. Ne ovat vain kilpailutilannetta varten laadittuja sääntöjä, ei siis mitään sen kummempaa. Laajemmalti saa kyllä tietoa jostain ihan muualta kuin kilpailusäännöistä. :)

      En ole väittänyt että hajoaisi tai muutakaan. Tulin vain kertomaan mielipiteeni, mikä pitäisi julkisessa blogissa olla ihan sallittuakin, mutta te fanit otatte siitä niin kovin itseenne, suloista. Tiiahan itse tekstissä sanoi, että molemmat oli epävarmoja etc, niin mistä nyt mahdat repiä tuon ettei "Voitto ole varmaankaan kovin epävarma"?

      Sinunko mielestä siis on oikein "rankaista" (näpäyttää raipalla) hevosta sen takia, että itsessä on vikaa? Jos on epävarma hyppäämään esteitä, niin pitääkö sitten hypätä noin korkeita? Ei sen hevosen tarvi edelleenkään olla mikään pelastava enkeli, minkä pitäisi vielä kestää sitten sekin, että huono ratsastaja rankaisee sitä omista virheistään. Jos ei rohkeus/taidot riitä tuon korkuisiin esteisiin, niin pysytään matalammissa. Yksinkertaista ja helppoa.

      Enemmänkin olen lukenut kaikenlaisia kirjoja ja ihan tekemällä saanut huomata asioita ennen/jälkeen lukemisen. Jos kiinnostaa oppia itsekin, niin olet varmaan myös valmis itse etsimään omat lähteesi. Netistäkin saattaa kyllä löytää todella hyvää tietoa, mutta koen kirjan lukemisen itselleni paremmaksi tavaksi. :)

      Voi hyvää päivää.. Hevostietämys 0, hevosystävällisyys 0-.

      Poista
  11. Vedät voittoa joka hypyn alastulossa suusta. Kädet harjaan tai kohta hevonen ei enään hyppää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minun silmääni en kyllä näe mitään suusta vetämistä. kädet ovat rauhalliset hypyisä:)

      Poista
  12. Hyppäätte tosi hienosti :) !

    Toki sitä takapakkia aina välillä tulee. Itsekin muistan kun pari vuotta sitten tipuin esteillä silloiselta yp-poniltani,ja poni ei sitten uskaltanut hetkeen mennää kuin ihan pieniä,se säikähti niin paljon siitä :/...

    - http://n3llin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Hienosti hyppäsitte:)
    Mikä oli korkein jota menit tuossa valmennuksessa? Ja paljon tuommonen valmennus maksaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä jotain reilua metri, 110cm? n.20e en tiedä kun äiti maksaa aina:)

      Poista
    2. Onpa halpa O.O Minulla maksoi ratsastustunnit 23 euroa:D

      Poista
  14. Mun mielestä teidän meno on vaan parantunu tasasta tahtia kokoajan, mut luonnollisesti joskus tulee aina hiukan takapakkia. :) Ihailen että pyysit laskemaan hieman esteitä, tosi fiksu veto :) Täällä taas selkeesti Suomen parhaimmat esteratsastajat arvostelemassa sun ratsastusta, onneks ne ei teekkään ite koskaan virheitä ... Iso hatunnosto lempparibloggaajalleni! Ja plussaa runsaasta videomateriaalista (:

    VastaaPoista
  15. Teillähän menee jo tosi hyvin!:) Milloin teillä on seuraavat kisat kiikarissa?
    Monet estevalkku postaukset oon kattonu, omaan mieleen on juolahtanut, että onkohan toi teidän valmentaja ihan pätevä... (joka kerta lähes sama tehtävä ja isot esteet).. mutta kaikkihan tykkää eriasioista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ite oon miettiny ihan samaa.. :)

      Poista
    2. Lisäksi outoa ettei valmentaja itse tajunnut laskea esteitä, vaikka huomasi ettei homma suju..

      Poista
    3. täysin samaa mieltä teidän kanssa... ja jotenkin ei ainakaan yhtä paljoa opeta radan aikana kuin omani

      Poista
    4. Tiia haluaa käydä kyseisen valmentajan tunneilla koska joka kerta saa hypätä isoa taidoista riippumatta...

      Poista
    5. Muuta en tähän sano kun, että Rosalla on sellainen tyyli, että radan/tehtävän jälkeen hän antaa palautetta silleensä että voidaan keskustella asiasta. Joten ne eivät siinä videolla kuulu:)

      Poista
    6. Olisiko kenties niin että jos Tiialla ei aina syystä tai toisesta suju toi tehtävä tai tulee paljon kieltoja yms. niin Rosa haluaa Tiian harjoittelevan sitä:)

      Poista
  16. Tuo tippuminen oli sinäänsä vain sinun syy sillä itse annakoit ja en ymmärrä miten tiput tuosta mutta joskus käy noin! :) tsemppiä jatkoon ja hyvin menette!

    VastaaPoista
  17. Heippa! :3

    Minusta valmennus kokonaisuudessaan meni ihan hyvin, sillä muutamista takapakeistan huolimatta Voitto hyppäsi todella nätisti. Minun mielestäni ratsastit hyvin, eikä anonyymeillä ole syytä ratsastustaitojasi haukkua, kun eivät itse kuitenkaan osaa (luultavasti) sen paremmin.

    Lainaus: "Tiia, teit todella epäreilusti Voitolle tuossa kohtaa kun se kielsi ja läimäisit sitä raipalla. Se kielsi, koska sinäkään et ollut koko hommassa yhtään mukana ja epäröit. Hevonen ei luottanut sinuun siinä tilanteessa tarpeeksi eikä sen vuoksi hypännyt. Raipalla läimäiseminen oli siis täysin turha tuossa tilanteessa, kun itsekin varmaan tiedät että hevonen oli epävarma sinun takiasi."

    Ja vitut tuollaisista anonyymikommenteista tarvitsee välittää. Asia on ollut ja mennyt ja sait ihan varmasti valmentajaltasi hyviä neuvoja!

    Minusta ratsastit hyvin ja Voitto näytti kivalta. Hyviä jatkoja Voten kanssa ja mieluusti lisää tälläisiä postauksia! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miksi kaikki sanoo että on oikein lyödä hevosta raipalla? Onko teitä lyöty raipalla täysii perseeseen?!! En usko, älä myöskään silloin käytä sitä raippaa kun kielto on aivan selvästi SINUN vikasi. Kohtele toista niinkuin itsekin haluaisit tulla kohdelluksi ;) ymmärrän jos haluat että voitto hyppää mutta sillä sitä ei pitäisi saada hyppäämään että raipataan yli! Ihminen on niin voiton haluinen että pitää saada esteen yli vaikka sitten voimakeinoilla!

      Poista
    2. Tiia tai kovin moni muukaan ei lyö hevosta täysiä! Tippumisen jälkeen jokaisella meistä on epävarma olo ja myös hevosella. Eli Voitto tarvitsi kanssa muistutusta, siitä että yli mennään! Huomautus toimi varmaan samalla tavalla Tiiankin, että muistaa ratsastaa :) Eikä valmennusta tai mitään muutakaan kotihyppelöä saa lopettaa kieltoon, lopulta hevonen oppii siihen. Ja Tiian valmennus on jo mennyt, sitä ei saa enään muutettua, sekä virheistä oppii! :)

      Poista
  18. Kiva video ja hyvin ratsastat. Oiskohan sun oma epävarmuus tuottanut noi pari kieltoa, kun esteetkään eivät enää mitään pikkusia olleet. Mutta hyvä ratkasu toi esteitten alentaminen. Ja et todellakaan vedä voittoa suusta alastulossa, niinkun joku ano mainitsi.. Hyvin joustat kädellä alastulossa etkä yhtään nyi sitä. Istuntas on muuten aika huippu ja se on kehittynyt. Innolla vaan kohti uusia valmennuksia ja kisoja. Ei aina voi onnistua, ei edes joka kerta :)

    VastaaPoista
  19. http://kattjjaa.blogspot.fi/2013/03/murrrrr.html#comment-form <-- Piilo vittuilua sun blogista! Onneksi tämä blogi ei ole mikään suosittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TIIA!! Käy kattomassa toi. Ihan hirveetä!!

      Poista
    2. ... Kaikki noista melkeen liitty niinku Tiiaan. Kateellinen mikä kateellinen

      Poista
    3. Niimpä, katoin samaa! Kateellisten puheita.

      Poista
    4. en kyllä ole tiialle ollenkaan kateellinen:D en edes enää harrasta ratsastusta,kun se ei enää kiinnostanut. Jos olen erimieltä jonkun kanssa se ei tarkoita,että olen kateellinen!

      Poista
    5. Mikä ton sun postauksen idea olikaa? Ja vaik et ratsastusta harrastaiskaa nii voit olla kateelline tiian blogin suosiost ja kilpailumenestyksest;) et vaa haluu myöntää

      Poista
    6. "Varsinkin eräällä tunnetulla hevosen omsitajalla on tapana hinkua lukijoiden ääniä ja hän viekin aina melkein voiton kotiin."

      Joo ei ainakaa viitata tiian blogii? :D

      Poista
    7. Jep!^ Varsinkin tossa "ja hän viekin aina melkein VOITON KOTIIN" :D
      Varsinkin kun tuo Katja Piiroinen on nähty täällä Tiiankin blogissa valittamassa tosta "äänten kalastelusta".

      Poista
    8. KATJA ON KEHARI ^^

      Poista
    9. eiks toi katja dissaa aina kaktuu ja futuraaki?

      Poista
    10. Siis ei voi olla totta... XD nolaat kyl nyt ittes, ku haukut Tiian blogia ja silti tuut vielä tänne Tiian blogiin pätemään asiasta... Jos ei kiinnosta niin turhaa sä sit täällä roikut! Pakko kyl sanoo, et sain kunnon iltanaurut, että kiitos siitä XDDD

      Poista
    11. Tiia on kyllä mun mielestä sponsorinsa ja voittonsa ansainnu, koska panostaa kuitenkin tähän blogiin todella paljon ja joutuu sietämään myös haukkumista! Ja mun mielestä myös lukijana on kiva löytää uusia nettikauppoja ja saada ideoita esim. lahjoihin (ideoita oon täältä saanu paljon:D). Bannereidenkaan tekeminen ei varmasti ole enää kovin vaivatonta, jos pyyntöjä tulee useita, eikä noi bannerit oo mitenkään kalliita..
      Ps. Tiia noi asukokonaisuuskuvat on tosi kivoja, toivottavasti teet niitä jatkossakin!:)

      Poista
    12. Lol katja jos sul oli nii vahva mielipide asiasta nii kannattasko ees pysyy siin ? Poistit postaukses siit jote olikoha nii järkitekstii ku iteki aloit katuu! Lapsellista tommone.

      Poista
    13. Se kyttää tääl tiian blogia :O

      Poista
    14. Huomasin itsekkin, että nuo kaikki käy minuun kommentoinkin postaukseen muttei näköjään ollut julkaissut:)

      Poista
    15. Kun rehellisiä ollaan niin toi Katja vois kadota

      Poista
  20. Hei, jossain postauksessa kerroit, että mistä aina "keksitte" esim. videopostauksiinne musiikin, mutten muista linkitit silloin jonkun kai kanavan youtubesta ja luulin laittaneeni talteen, mutten tehnyt sitä, olisiko mahdollista linkittää uudestaan? Olisin kiitollinen.
    Hyvää aprillipäivää myös:) Ylempi ei siis mikään pila :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.youtube.com/show/royaltyfreemusic
      Tuossa:)

      Poista
  21. fiksusti päätetty että laskit esteitä!:) huomasi että voitto alkoi jo vähän väsyä . Oma hevoseni oli jalan takia hyppytauolla reilu puolivuotta ja meille monet valmentajat sanoivat että eka reilu puoli vuotta mennäänkin sitten vaan pikkuesteitä:)

    VastaaPoista
  22. Hienosti ratsastettu tippumisesta huolimatta !
    Kuinka korkeitä esteet oli korkeimmillaan :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) OIsko ollu reilua metriä, en osaa arvioida yhtään:D

      Poista
  23. onko toi voiton tapasta kieltää noi palio? meinaan aikamoista rääkkii toi valmentaja pitää.. :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee tälläisiä valmennuksia, että se kieltäminen jää päälle. SItten se vaan kieltää ja kieltää. Onneksi tälläiset valkut on harvassa:)

      Poista
  24. alkoko vanha suola janottaa?:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meni kysymys ohi joten selvennätkö vähän?:D Tiedän kyllä mitä tuo tarkoittaa, mutta tässä yhteydessä kysymys meni ohi pikajunalla.

      Poista
    2. Se on taas sen joonas pojan kaa.

      Poista
    3. Olen tuo anonyymi, joka pyysi selvennystä. Aika moni aprillina laittoi tuollaisia piloja. Minä tosin en Tiian facea seuraa ollenkaan, joten olin vähän pihalla kommentista:D

      Poista
  25. Tosta tippumisvideosta tuli mieleen sellanen esimerkki miks kannattaa käyttää turvaliiviä hypätessä:D Mut hyvinhän se muuten näytti menevän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Olisi voinut käydä huonosti, jossei olisi ollut liiviä!

      Poista
  26. Voitko tehdä joskus sellasen postauksen missä esittelet kaikki "merkki-ratsastusvarusteesi"?

    VastaaPoista
  27. No hyvinhän sä ratsastit Voittoa tippumisen jälkeenkin :) Kaikille joskus tulee takapakkia mutta tsemppiä kovasti jatkoon!!
    t: Tiina

    VastaaPoista
  28. Kannattaa seuravaaksi satulaksi varmaan miettiä Batesin satuloita, kun niitä voi leventää ja kaventaa mielen mukaan. Sopivat useille hevoiulle ja malleilla. Meillä Bates Elevation+

    VastaaPoista
  29. Hienoa, että uskallat kertoa niistä huonommistakin hetkistä hevosten kanssa :) se tekee susta ibhimillisemmän ja on hyvä muistutus siitä, ettei aina voi onnistua. Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  30. Hienosti meette! :)

    VastaaPoista
  31. Wau! Tosi hienosti meette ja tosi upeata että uskallat sanoa että ei enää korkeammalle :)

    VastaaPoista
  32. Moi:3 Meette himo hienosti;) ja valittajat tulkaapas näyttää miten te ridaatte?



    T; salla ;33

    VastaaPoista
  33. kiva postaus ja ei onneks yks kielto maailmaa kaada :D sattuuhan niitä. ja voitko taas joskus tehdä semmosen videopostauksen et oot lähös ratsastamaan Voitolla ja kuvaat ku laitat sen valmiiks, haet tarhasta ja sit mitä teet sitteku oot päässy selkää yms. :))

    VastaaPoista
  34. teillä on vähä outo valmentaja, ku se ei oikee sano mitää ku tulee tollee kielto ja putoot, tai ainakekaa tossa videolla...? muissaki videoissa se on aika hiljaa ja kommentoi tosi vähä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosalla on sellainen tyyli, että radan/tehtävän jälkeen hän antaa palautetta silleensä että voidaan keskustella asiasta. Joten ne eivät siinä videolla kuulu:)

      Poista
  35. samaa mieltä^

    toi valmentaja ei osaa oikein antaa ohjeita että mikä meni vikaan, miten asia korjata, se on vaan hiljaa?! ite en maksais tommosesta kyllä yhtään.

    VastaaPoista
  36. anteeks nyt vaa mut melko osaamaton valmentaja teillä jos se ei noin monen kiellon jälkeen itse tajua laskea esteitä!!hevonenkin väsyy nopeammin tuollaisessa tehtävässä, kuin normaalissa esim radassa. ja tulitte kuitenkin aika monta toistoa. Tuo auringon valon heijastuskin saattaa pelottaa. Ja komppaan yläpuolella olevia kommentteja että aika outoa kun valmentaja ei sano mitään vaikka kieltelee eikä anna ohjeita kunnolla... ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosalla on sellainen tyyli, että radan/tehtävän jälkeen hän antaa palautetta silleensä että voidaan keskustella asiasta. Joten ne eivät siinä videolla kuulu:)

      Poista
  37. hyvä te :) kielloista huolimatta hyvin meni!

    VastaaPoista
  38. Mitkä välit tuossa ekassa tehtävässä oli? Siis tuo puomi-este-puomi jutussa. Niin oliks se askel aina välissä,mutta n. Kuinka pitkä väli oli.olikse kaksmetriä. Anteeks paska selitysxd

    VastaaPoista
  39. Aina ei voi kaikki mennä täydellisesti! Virheistähän sitä opitaan ja sen vuoksi treenataankin. Mukana oli kuitenkin paljon myös hyviä pätkiä, keskitytään niihin! Tsemppiä kevään treeneihin ja tuleviin kisoihin :)

    VastaaPoista
  40. Tsemppiä sinnepäin, tiedän tunteen. Aina ei mene nappiin mutta älä anna sen lannistaa :)

    Kurkkaa mielellään mun blogia; KOULUTUUPPARI - http://www.koulutuuppari.blogspot.fi

    VastaaPoista
  41. Oli tosi fiksua laskea esteitä! :) Ja ne jotka valittaa raipan käytöstä että "ei aina voi hevosta rankasta" tyylii niin eiköhän Tiia osa hevostaan ratsastaa. Tehkääpä ite sama harjotus voitolla paremmin. EI ONNISTU!!!! Jos on raippa keksitty niin kyllä sitä voi käyttää. TAJUTKAAA JO PERKELE!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkotatko että kaikkea mitä on keksitty voi käyttää, sitten en ihmettilis jos käyttäisit vahvimmat varusteet hevosellasi.... Ajatelkaa hevostakin, älkää kokoajan vaan ajatelko itteänne!

      Poista
    2. Tiia tietää mitä hevosensa tarvittee.. Et sinä..

      Poista
  42. Myötää enemmän käsillä esteellä, en mäkään hyppäis sun alla jos oisin hevonen. Äläkä esteen jälkeen kisko suusta. Ja tossa kun löit raipalla voittoa niin olis kyl sua pitänyt läppästä raipalla, koska sä teit siinä väärin ei voitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia lyö raipalla siitä valitetaa, kun pinja ei lyö siitä valitetaa... Miten te jaksatte valittaa?? Tiia menee just hyvin ja pinja myös :)

      Poista
    2. Niinpä olen ihan samaa mieltä sun kanssa. Ja Tiia kaiken lisäksi tuntee Voiton nykyään parhaiten!

      Poista
    3. Eka ano, ehkäpä se valmentaja ja Tiia tietää siuu enemmä mitä pittää tehä! :)

      Poista
    4. huippuratsastajatkin "lyövät" hevosia raipalla. joten he luultavasti ovatkin hevosiaan huonosti kohtelevia ja eläinten laiminlyöviä ihmisiä ja huonoja ratsastajia.
      teidän on turha tulla huutelemaan asioista joista ette ymmärrä mitään.. samaa mieltä neljännen anon kanssa!

      Poista
  43. Tyylikäs tippuminen.

    VastaaPoista
  44. Ite kuulun ns."tuntiratsastajiin" ja sit jos mulla ei oo hevoseen minkä saan suurta luottamusta nii en uskalla vaan hypätä nii sit oon opettajalle et "voiks laskee noit?:)"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu tääl, mut sit jos mulla on oikeesti joku hevonen johon luotan nii sillon mä sit hyppään :)

      Poista
  45. aika paljon kielteli voitto :o ainakin videosta päätellen.. ihan hyvin pysyit kuitenkin kyydissä :) olispas kiva itsekin päästä taas hyppäämään.

    VastaaPoista
  46. ihana voitto ku örisee joka esteen välillä :D

    VastaaPoista
  47. Huh mikä valmentaja... Ei tajunnut itse laskea esteitä ja oli kauheen hiljanen radan aikana. Sostuisin maksamaan ehkä kympin kerta :D

    VastaaPoista
  48. Älkää jaksako taivastella valmentajaa:D vaikka se ei videoilla puhuis paljoo ei tarkota ettei se neuvois ja antais palautetta. Joka valmentajalla on oma tyyli, hänen tyyli voi olla antaa pidempi palaute radan jälkeen ja radan aikana puuttua vain tarvittaessa isompiin virheisiin. Me katsojathan nähdään vain parin minuutin pätkä n. tunnin valkusta, joten sen perusteella on turha tehdä johtopäätöksiä kenenkään opetusmetodeista:) Ihmisiähän me kaikki ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosalla on sellainen tyyli, että radan/tehtävän jälkeen hän antaa palautetta silleensä että voidaan keskustella asiasta. Joten ne eivät siinä videolla kuulu:) Asiaa puhut!

      Poista
  49. TIIA ! Haastoin sut mun blogissa ! (:

    http://tassunjaljetunelmiin.blogspot.fi/2013/04/kaksi-haatstetta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti haasteetsa, katson ehdinkö tehdä sitä;)

      Poista
  50. tehkää my day video :)

    VastaaPoista
  51. Tiiaaa!!! Voisitko pliis tehdä uuden varustepostauksen kun edellisetä on niin paljon aikaa ja voitolla on varmasti paljon uusia varusteita?! <3<3<3 PLIIS!!! :)))))

    VastaaPoista
  52. Vote näköjään ottaa ratsastajan hermoilut aika vahvasti.

    Jaksoit yrittää, peukut siitä Tiia ! : )

    VastaaPoista
  53. Voi Tiiah! No onneksi ei käynyt pahemmin ja välillä meinasit tulla pari kertaa uudestaan alas. Itte oisin lentäny varmaa kaikilla kerroilla! :D Pikku pukkeja se heitteli kun täräytit pepulle ja sitten vielä kerran sellasen linjan/sarjan jälkee. Meillä on mun ratsastuskoululla alkanu kanssa estekausi ja tehää in and out juttuja ja sitte jumppa sarjoja. :)

    -Liisa

    VastaaPoista
  54. teit ihan oikein kun pyysit että esteitä laskettaisiin! :) Rutiinia vaan isommilla esteillä, niin teillä lähtee silläkin saralla sujumaan :) Itsekkin noudatin sitä ohjetta, ja toimi! ;)

    VastaaPoista
  55. tein ihan oikein, jos ei suju kannattaa mennä niitä jotka sujuu ja paneutua isompiin ensi kerralla.
    mutta mun mielestä teit oikein siinä kohtaa kanssa kun annoit votelle raippaa ja näytit kenen kuuluu määrätä. vote ei ollut hirveän hyvälllä mielellä hyppimässä, kiirehti paljon ym. mutta hallitsit sen hyvin. itellä oli sama ongelma yhen hevosen kanssa yks tunti ja otettiin iha 10 cm ristikoiks ja käveltii ja ravattiin yli. iteki tipuin. joskus on vaan huonoja päiviä !
    :)

    VastaaPoista
  56. Menit tosi hyvin nähden että esteet oli noin isoja!. Monet ei kuitenkaan osaa yhtä hyvin ja täällä sitten kateellisina huudetaan ja haukutaan että tuolla oli mokia ja ihan väärin kaikki jne.
    Teet muhun tosi ison vaikutuksen! :)
    P.s. Mun pikkusisko 5v, kattoi mun kanssa tätä blogia ja tokas itekkin että "Haluan aloittaa ratsastuksen,ja isona musta tulee yhtä hyvä kuin Tiia!" :3

    VastaaPoista
  57. Minkä rotusia Lilli ja Voitto ovat? Sori jos tuli tokan kerran

    VastaaPoista
  58. Freak Out; Väitätkö ettet ite sit koskaan tee virheitä? Sanon vaan,että jos nyt vaan keskittyisit siihen omaan ratsastukseesi :)

    VastaaPoista
  59. Aika paljon kieltäytymisiä XD. Kuinka pahasti sattu toi tippuminen? Onnistuin itte torstaina tippuu pää eellä maneesin betoniseen tukitolppaan. ;)

    VastaaPoista
  60. Ihana blogi sinulla,nätti olet ja Voitto on hieno!
    Mistä sä oot ostanut sun turvaliivin ja minkä merkkinen se on/kuinka paljon se on maksanut. :)

    VastaaPoista
  61. Aijai D: Mun kaveri tippu tolpan päälle ja siltä murtu kolme kylkiluuta

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.