Mitä meille kuuluu?

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Moi! Tuntuu, että nykyään nämä kuulumispostaukset jää kokonaan kirjottamatta. Syitä on monia ja jotten vaikuttaisi niin huonolle bloggaajalle luettelen nyt ne isoimmat syyt. Ei olla oikeastaan kuvailtu yhtään hevosia, kamera on lojunut vaan pöydällä ja kuten tiedätte, minähän en postaa jossei mulla ole kuvia. Toisekseen ei ole tapahtunut mitään erikoista, olen humputellut ilman satulaa, hepat on kengitetty jne. Mitäpä niistä kertomaan ilman kunnollista materiaalia. Kolmanneksi syyksi voisin sanoa kiire, mutta oikeasti se on enemmän laiskuutta. En vain olla Pinjan kanssa jaksettu kantaa sitä kameraa mukana, enkä ole jaksanut kirjoitella teille kunnollisia postauksia enkä ole jaksanut montaa muutakaan asiaa. Alun selittelyiden jälkeen itse asiaan, tosin ei mulla juuri asiaa ole, mutta kunhan vähän kerron kuulumisia.


Voitto ja Lilli ovat siis nyt hokkien pois ottamisen jälkeen samassa tarhassa ja sen takia liikkuvat siellä paljon enemmän. Ovat saaneet muutamina päivinä olla ilman loimeakin ja silloin molemmat ovat pistäneet heti pötkölleen. Ainot huonopuoli tuossa hiekassa nukkumisessa on lika! Tuo hiekka kun näkyy niin selvästi Voiton lähes mustassa karvassa, eikä lähde millään harjaamalla. Joka kerta meinaa lopulta päästä itku, kun hepasta ei vaan tule puhdasta vaikka kuinka hinkkaa.. Hepat ja toki ihmisetkin nauttivat kevään tulosta, kohta tuntuu, että kesä on oikeasti täällä! Viime viikonloppuna siivoiltiin laitumia ja valmisteltiin niitä muutenkin kesäkuntoon. Meille on tänäkin kesänä tulossa näillä näkymin pari heppaa laitumille, niistä sitten aikanaan lisää.

Mainitsinkin jo alussa, etten ole mitenkään erikoisesti Voittoa liikuttanut. Satula on vähän epäsopiva, joten olen mennyt pääasiassa ilman satulaa. Voitto onkin toiminut melko mallikkaasti jokaisella kerralla. Ihanaa kun kenttä on sula ja kuiva! Ihan erilainen motivaatio liikuttaa heppaa, kun pääsee ratsastamaan kunnolla. Eilen Voitolla oli vapaapäivä, mutta torstaina juokuttelin sitä pitkästä aikaa. Meillä ei ole mitään juoksutukseen sopivia apuohjia, joten mennään ihan simppelisti pelkillä päitsillä. Miten te tykkäätte juoksuttaa heppojanne?





 Viime viikonloppuna olin kuvailemassa KuLs:in jääshowta. Mitään en koko luistelusta ymmärrä, mutta hauskaa oli kuvailla vähän muutakin kun heppoja. Nuo pikkuset olivat kaikista söpöimpiä, ne kun eivät meinanneet pysyä pystyssä välillä ollenkaan. Olosuhteet olivat vähän vaativat kuvaukseen, kun kysessä oli näytös jossa oli ajoittain tosi pimeetä. Onko täällä joku luistelija, onko nuo kuvat yhtään sinne päinkään mitä luistelusta kuuluu ottaa? Lisää kuvia on nähtävillä täällä

Joutsenet olivat yhtenä päivänä ihan meidän rannassa. Tosin ne lähtivät kävelemään sitä mukaa kauemmaksi, mitä minä menin niitä lähemmäksi. Sain mä kumminkin muutaman ihan hyvän kuvan niistä räpsästyä.

Mopokausi tai oikeastaan minun tapauksessa skootterikausikin on nyt avattu! Olen mennyt muutamana päivänä skopalla kouluun. Onhan siellä vähän kylmä, mutta kun pukeutuu kunnolla niin pärjää. Tänäänkin mulla oli kolmet housut päällekkäin ja toppatakki. Ainiin, joku aika sitten täällä oli keskustelua onko Pinja pidempi kuin minä. Väitin kiven kovaan, että ei ole ja mitattiin Pinjan kanssa peilin kauttakin, että minä olisin pidempi. Molemmilla oli kumminkin terveystarkastus tässä ihan vähän aikaa sitten ja minä olin ihan virallisesti Pinjaa lyhyempi eli 164cm. Kumpikaan meistä ei oikein käsitä tätä, mullehan ostettiin hevonenkin sen takia, että kasvan pidemmäksi kuin Pinja :D

Käytiin tänään pikaisesti koulun jälkeen Emmin ja Pinjan kanssa Matkuksessa, sillä Bik Bokissa oli ihan kaikki tuotteet -50%. Hakusessa oli farkkujen lisäksi shortsit, mutta löysin vain farkut. Tai löysinmä vaikka mitä ihania shortsejakin, mutta nuo Bik Bokin shortsit ei vaan mee mulla jalkaan. En enään ikinä kokeile edes niitä, kun masennun kun L-kokokin on ahdas lantiosta ja pakaroista. En tajua miten ne ei mahdu mulle, vaikka saman liikkeen farkut istuu tosi hyvin koossa S? Nuo farkut ois siis oikeasti olleet 60euroa, mutta nyt vain 30euroa.

Nyt kun siirryttiin heppajutuista ihan muihin juttuihin niin miten teillä muilla 9.luokkalaisilla meni valtakunnalliset kokeet? Meillä oli valtakunnalliset vain matikasta, ruotsista ja enkusta. Jännityksellä odotan numeroita, mikään ei nimittäin mennyt mitenkään kovin hyvin...

Viikonloppuna ja tänään yritetään Pinjan kanssa olla reippaita ja kuvailla ratsastuksia ja muuta puuhailua tallilla. Teen ehkä huomenna my day -postauksen kuvien muodossa. Toivottavasti ei tullut lupailtua liikoja..:D

78 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Joo, haluun keksin.

      Poista
    2. mikset tykkää bannerista/mitä siinä voisi parantaa?

      Poista
    3. Itsekkään en pidä tämän hetkisestä bannerista hirveästi.On jotenkin liian isolla nuo ruukukkeet ja ne saisi ottaa kokonaan pois ja olla pelkästään ihan normaaleja kuvia.Tai jos haluat pitää nuo ruusukkeet siinä niin niitä vähän pienemmäksi ja kuvia isommaksi kun tuntuu jotenkin että bannerista ei huomaa muutakuin ne ruusukkeet,myös otsikko saisi olla paremmin näkyvillä! :)

      Poista
    4. Mä taas tykkään tästä bannerista: Erilainen kuin yleensä ja ruusukkeet kuvaa jotenki hyvin teijän menoa, sillä voittajaruusukkeet ja voitto kotiin -nimi sopii hyvin yhteen ;) Ja taustakin on ihana!

      Poista
    5. Munki mielestä banneri on ihan täydellinen!

      Poista
  2. mun kaveri näkyy osassa kuvissa:D esim tuo jolla on tuo pinkki puku, tuo yksittäiskuva:D ja cowboy kuvaskiiXD

    VastaaPoista
  3. no luultavasti matikan valtakunnallinen ei mennyt kovin hyvin, maanantaina on sitten äikän valtakunnallinen joka toivottavasti menee paremmin! (:

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! :) Meillä on ollut vasta matikan valtakunnallinen, mikä oli mun mielestä tosi helppo! :) Enkun valtakunnallinen on ens viikolla, mut ruotsin valtakunnallisen ajankohdasta mulla ei oo mitään hajua haha :D

    VastaaPoista
  5. jejjee ekaa xdxdx mutta millon julkaset bannukisan

    VastaaPoista
  6. Meillä oli täällä Keski-Suomessa tarkemmin muuramessa vain englannin ja matikan valtakunnalliset. Oli tosin kyllä venäjänkin, mutta en itse sitä lue. Englanti oli mulle tosi tosi vaikee ja en saanut siihen paperille juuri ollenkaan mitään! Matikan se A ja B osuudet oli aika helppoja, mutta C osuus vaikea.

    VastaaPoista
  7. Mä tykkään kovasti tästä uudesta ulkoasusta varsinkin kun kattoo ihan loppuun asti :)

    VastaaPoista
  8. Tiia sun blogi on maailman paras mun taas aika surkee

    VastaaPoista
  9. Tiia sun blogi on maailman paras mun taas aika surkee

    VastaaPoista
  10. Tiia sun blogi on maailman paras mun taas aika surkee

    VastaaPoista
  11. Valtakunnaliset meni ihan hyvin, matikan c osiosta en osannu kunnolla ku sen vapaavalintasen 4, ruotsin kuunteluista ei saanu selvää ja enkussa oli tyhmä se et piti tietää mistä maasta ne tyypit on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tein juuri vapaavalintaisisya ton nelosen!:)

      Poista
  12. Enkku meni hyvin, matikka maanantaina ja ruotsin meni ihan päin persettä xd Meillä pitäis olla sit vielä äikkäkin jäljellä... Luojan kiitos ettei meillä ole esim. fysiikasta tai kemiasta valtakunnallisia.

    VastaaPoista
  13. Mä oon 6. Luokalla ja meil on enkusta ja Saksasta ( valinnainen) valtakunnalliset vapun jälkeen :)
    Kivat farkut (:

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Enkun valtakunnallinen meni vielä ihan jees mutta sit ruotsin koe....joo huhuh:D matikan valtakunnallista meillä ei oo ainakaa vielä ollu mut jos tulee ni ei luultavasti hyvi mee. Terveystiedon valtakunnallinen meni hyvin:)

    VastaaPoista
  16. Millonkas tulee se bannerikisan voittaja?!!

    VastaaPoista
  17. Mulla on ollu valtakunnalliset jo saksasta, ruotsista, matikasta, fysiikasta, englannista ja kemiasta. Vielä on äidinkielen valtakunnalliset jäljellä. Mitkään ei ole tähän mennessä mennyt hyvin, sain kemiasta 7+, saksasta 7 ja englannista 7-, lopuista ei ole vielä kerrotottu numeroita. Olisin oikeastaan tehny normi kokeet ennemmin kun yhenkään noista, ovat ärsyttävän vaikeita varsinkin ruotsi.

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus. Tää banneri on hieno kunhan siihen tottuu =DD

    VastaaPoista
  19. Mä oon 6 luokalla, ja meillä on ollut matikan ja englannin valtakunnalliset. Oliko sulla Tiia 6 luokalla valtakunnallisia??
    Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei mulla oo ollu ennen ku nyt ysillä valtakunnallisia:)

      Poista
  20. Mulla meni valtakunnalliset suhteessa siihen, mitä meille varoiteltiin etukäteen, niin ihan hyvin. Kaikki opettajat varoitteli pettymysten olevan suuria, mutta ainakin enkun ja matikan kiitettävät oli osaltani ihan jees. Vielä odottelen ruotsin numeroa ja äikän valtakunnallinen onkin sitten maanantaina edessä. Meidän tallilla jotkut käyttävät juoksuttaessa sivuohjina tavallisia ohjia, jotka kiinnittävät vain satulavyöhön kiinni. En osaa sanoa, miten toimiva tuo systeemi on, mutta kai se ihan kokeilemisen arvoinen on. Toki jos ne sivuohjat eivät välttämättömät ole, niin miksipä sitten ei mennä ilman niitä :)

    VastaaPoista
  21. kiva postaus ;) ja kysyn että ootteko osallistunu johonki kuva kisaan ku löysin tän sielt; http://kuvakilpailu.nrj.fi/#/photo/3279

    ;) äänestin silti! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon:) tai tarkemmin äiti on!:d

      Poista
    2. aaa :DD ja sit löysin myös ton kuvan mikä on tos pannerissa, toi ranta kuva ;) äänestin sitäkii ;))

      Poista
  22. Ite sain enkun valtakunnallisesta 6 pökän ja matikasta 8+. Ei siis kovin hyvin siihen nähden, että enkku mulla 8 ja matikka 9. Ruotsista ei ole vielä ollut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muaki pelottaa mite paljo huonommat mä saan niistä mitä mun "oma taso" on..

      Poista
  23. Mulle ruotsin valtakunnallisesta tuli 8,enkusta meillä ei ookkaan valtakunnallista,koska meillä oli joku muu enkun juttu sen tilalla :D Ja matikka ei oo viel ollu.

    VastaaPoista
  24. mulla on ollu jo kaikki eli matikka, enkku ja ruotsi, matikan se c osa oli tosi vaikee! ja ruotsi meni aika huonosti mut enkku tosi hyvin, vaik yleensä toisin päin :)

    VastaaPoista
  25. meillä oli vain matikasta valtakunnallinen, koska joku unohti tilatas ne englannin :D mutta matikan valtakunnallsesta tuli 8+, parempaa oisin toivonu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meilläki oli unohettu tilata matikan ja ruotsin valtakunnalliset, mut tehtiin sit vuoden 2011...:D

      Poista
  26. miellä oli ruotisn, enkun, matikan ja terveystiedon valtakunnalliset, ja kaikki meni kyllä päin helevettiä, nuo kielet ei vaan oo mun juttu! :/

    VastaaPoista
  27. Meillä ei ole kuin matikan ja äikän valtakunnalliset :) aika helppoja , paitsi matikan c osa :( onko muuten teillä minkälaiset maastot?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä lähellä kun hetken kävelee pyörätietä nin melko hyvät! talvella paremmat kun pohjat on hyviä sillon.

      Poista
  28. Tosi hyviä kuvia! Niin ei muuta!....-........
    Minkä kokonen este on sun ja Voiton enkka tai, mitä luulet pääsetkö
    sitä isompia esteitä.?

    Kui iso teidän kenttä on?
    ??????????????+ Vote on ihanan näkönen nois kuvis<<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3<33<3<3<3<33<33<<3<33<3<33<33<3<3<3<3<3<33<3<33<3<3<33<3<33<3<3<33<3<3<33<<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3<33<3<3<3<33<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<33<3<33<3<33<3<3<33<3<3<33<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3<33<3<3<33<3<33<3<3<33<3<3<33<3<33<3<33<3<33<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<33<3<3<33< Toivoo suuri fanisi! oon myös pinjan fani!!!!!!!!1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoin este jonka Tiia on hypännyt voitolla on 110 tai 120cm ja kentän koon leydät varmasti jos jaksat vähän etsiä ;)

      Poista
    2. kIITOS KUN VASTASIT=)=)=Dkiitoskittooooooooossssss

      Poista
  29. hmm, noista valtakunnallisista.. ruotsin valtakunnallinen meni päin sanonko mitä, sitä tuntui vaan pursuavan joka reiästä ulos ja koskapa se ei numeroon vaikuta muuten kuin positiivisesti, en siitä juuri stressannutkaan. enkku meni tosi hyvin, lukuunottamatta sitä tehtävää, missä piti yhdistää niitä jotain nähtävyyksiä jne niihin maihin. en oo kauheen yleissivistynyt, ehe. mutta enkku on mulla muutenkin vahvin, joten siitä odotan aika hyvää numeroa. matikka.. noh, tein A:n ja B:n ihan kunnolla, mutta C -lappu jäi ihan kesken, ja vikan sivun kolmeen kysymykseen laitoin kaikkii vastaukseksi 160cm2, hmm, ei tainnu ihan osua nappiin:D
    ja oli meillä YH'stakin "valtakunnallinen", eli se taloustietokilpailuun osallistumiseen vaadittu koe, ja vaikka yleensä oon ihan schaisse yhteiskuntaopissa, olin yks luokan parhaistaaa.
    oikein söpöjä kuvia voitosta, oli kiva lukea:)

    VastaaPoista
  30. Haha mulla meni valtakunnalliset ihan päin p...tä sillon ysillä :Dd hyi jäi traumoja..

    Mä kävin kans tänää bikbokissa ja mulla oli taas toisinpäin toi ongelma; s-kokoiset täydelliset shortsit oli isot... Ne on ihan ihmeellisen mallisia :D

    VastaaPoista
  31. mulla oli terveystiedon valtakunnalliset, eikä menny yhtään hyvin.. :DD puoliinkaan kysymyksistä en osannut vastata ja osa oli sellaisia, etten ollut edes kuullut koskaan! no, en mä oottanukkaan ihmeempiä, terveystiedon numero mulla on 5.. :DD

    VastaaPoista
  32. ei liity nyt mitenkään aiheeseen mut ootteko Bieberin keikalla/olitteko?

    VastaaPoista
  33. Aivan ihana banneri! :) Rakastan sun blogia, oot mun suurin idoli. :)

    VastaaPoista
  34. mä juoksutan suitset päässä (ilman ohjii tietty :D) ja laitan gramaanit. (selän päältä, etujalkojen välistä pikalukot kiinni kuolaimiin, kiristää voi sopivaksi solmimalla selänpäältä tarpeeksi)
    Tohon tarkotukseen on myös pehmustettuna naruja semmosia jotain, mutta gramanitkin käy hyvin, itse oon juoksuttanut joskus ensin vapaasti ilman piuhoja jos tulee jonkunmoista loikkaa jne ettei vaan ainakaan gramaanit poikkea :'D
    kiva postaus taas!

    VastaaPoista
  35. Meillä on ollu vaan enkusta ja ruotsista valtakunnalliset, meni ihan hyvin, sain jonkun 8-9? en muista kun oli jo ennen joulua. Mut ei meillä kyllä äikästä oo o.o

    VastaaPoista
  36. Ite juoksutan aina irtona ellei kentällä oo samaan aikaan muita, ku hepat on opetettu juoksee irtonakin ympyrällä :)

    VastaaPoista
  37. Itsekkin ratsastin tänään mustalla ponilla niin harjaamisessa oli iso työ ku se lika ei vään meinaa millään lähtee;D toi banneri on tosi hieno!:) Ja sitten ku laitat banneri kisan tulokset niin voitko laittaa niitä muitakin bannereuta ku ois kiva nähä neki.:)

    VastaaPoista
  38. ihana postaus taas! ja joo tuntuu et ne valtakunnalliset meni tosi huonosti en oikee osannu mitää ,ensviikolla on vielä äikän valtakunnalline muut oli jo :) jännittää iha mitä numeroita tulee :/

    VastaaPoista
  39. Hienoja kuvia oot saanu tuolta jääshowsta! Innosti itteäkin ottamaan kameran käteen pitkästä aikaa kun näkee muiden kuvailuja vähän eri asioista kun hepoista.

    Meillä koulussa kahdeksan valtakunnallista, tällä viikolla tuli puolet tehtyä, kahtena seuraavana viikkona puolet edessä.. Matikka tuntu aika helpolta, ainakin verrattuna muutaman vuoden takaisiin valtakunnallisiin, enkun valtakunnallinen taas oli jotenkin ihan outo koe.

    VastaaPoista
  40. Olin joskus Tahkolla mukana hevosenhoitajana kolme päivää kun eräs esteratsastajaystäväni oli Päivillä valmentautumassa, ja ne pisti mut juoksuttamaan nuoria sekä kisahevosia niin, että suitset päähän, ohjat pois ja molempiin kuolainrenkaisiin riimunnarut kiinni, sitten narut vedetään etujalkojen välistä (kainaloiden alta) selän päälle solmuun. Ei hierrä kainaloita! Se on kuulemma parempi tekniikka kun apuohjaviritelmät, koska näin hevonen saa tapella itseään vastaan eikä kisko niitä apuohjia/juoksutusvöitä/systeemejä. Omaa heppaa oon juoksuttanu vaan päitsillä kun meillä juoksutus on lähinnä höyryjen päästelyä ja riehumista. :D Pari kertaa oon käyttäny just tätä riimunnaruviritelmää, niillä toimii hyvin ja liikkuu rennosti, vaikka normaalisti riehuu tosi paljon liinassa oli apuohjia tai ei. Suosittelen testaamaan!

    VastaaPoista
  41. I like the helpful information you provide on your articles.

    I will bookmark your weblog and check again here frequently.
    I am quite sure I will be informed a lot of new stuff right right here!

    Good luck for the following!

    Also visit my blog post; dj iasi

    VastaaPoista
  42. ootko tekemäs viel joskus sitä bannerituloksia??? :P

    VastaaPoista
  43. oot mun mielest hupsu

    VastaaPoista
  44. Kiva postaus Tiia!Itse poniani juoksuttaessa pidän yleensä suitsia tai sitten vain riimuilla vaan :)

    VastaaPoista
  45. Mä juoksutan mun hepoa ihan vain silleen että laitan suitset päähän, otan ohjat pois ja pujottelen liinan kuolaimesta kuolaimeen.... :) Ps. Ihana blogi!

    VastaaPoista
  46. Moi! =) Luen sun blogia anonyyminä ja todella ihana on. Paras mitä koskaan oon nähnyt! (;
    Lilli ja Voitto on aivan supersööttejä. ♥
    Tässä postauksessahan mainitsit, että hevoset piehtaroi tarhassa ja nukkuu maate, ja ne on sitten ihan pölyssä? Niin sitten muistinkin että näin sun yhen videon youtubessa, sen 'nyt iski idealla'. Olit kirjoittanut siihen että lähti muuten sikahyvin hiekat pois. Joten lähtisköhän sillä ne hiekat paremmin? ;)
    Muuten, tuo uus bannu on ihana, samoin tää ulkka. :)
    Seuraan sun blogia ihan aktiivisesti.

    VastaaPoista
  47. Siis tarkotin sitä keltamustaa imuria mikä teillä on. ;)

    VastaaPoista
  48. Olen luistellu jonku 1½ vuotta mut nyt ollu 1vuos taukoo, mutta yritän jossainvaiheessa taas jatkaa :D
    Kuvat on kyl hienoja! :)

    VastaaPoista
  49. En juoksuta jos hevosella ei ole pessoa-juoksutusjärjestelmää, sillä nään ettei juoksutuksesta ole silloin hyötyä. Juoksutus / ympyrällä liikkumminen on kuitenkin hevosen jaloille työlästä, joten teen pessoalla juoksutusta kerran viikkoon :)

    VastaaPoista
  50. Meillä valtakunnalliset on ruotsista, englannista, matikasta ja äidinkielestä, ja aika huonostihan nuo, matikan lintsasin ihan siksi ettei tuu mitään kamalaa numeroa, ja enkusta tuli 7½, muita en vielä tiedä :)

    Istuu tosi hyvin noi farkut, mikä päivä se -50% juttu oli?

    VastaaPoista
  51. Mä harrastan taitoluistelua! Ja noi kuvat on upeita :) Älyttömän hyviä kuvia oot saanu, koska itekki tiiän että näytöksen valot ei oo mitkää parhaat! :)

    VastaaPoista
  52. Valtakunnaliset meni ihan penkin alle mun tapauksessa : D Ruotsista 5+ ja luultavasti ekusta ja matikastakin tulee samankaltaiset numerot. Ja vielä pitäisi tehdä äikän ja saksan valtakunnalliset kokeet.. xd

    VastaaPoista
  53. Oih, olette niin ihania kaikki eli Sinä, Voitto, Lilli ja Pinja! Osaat ratsastaa niin hyvin ja aina kun minulla on huono päivä niin tulen tänne lukemaan testejäsi tai kattomaan videoitasi youtubeen. Olette niin parhaita!<3 PS. Sano terkkuja hevosille ja Pinjalle!

    VastaaPoista
  54. Hihiii x3Oon kattonu melkein sun kaikki videot :3 voisko joskus taas tulla videopostauksia ?? :) Ne on nii parhaita :DDD

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.