Day with me 3

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Eilen kuvasin Mydayn kuvina ja tänään olen kuvannut mydaytä videon muodossa.

Klo 7 mulla soi herätyskello. Väsytti hirveesti herätä, koska en ollut millään saanut yöllä unta. Kävin tekemässä aamutallin. Annoin ruuat hepoille, vein hepat ulos ja siivosin Voiton karsinan. Sitten kipitin takasin sänkyyn ja nukuin, kunnes 11 aikoihin heräsin meteliin kun kaikki muut olivat jo hereillä.

 Kun olin heräillyt, syönt aamupalan ja vastaillut pariin sähköpostiin lähdin käymään kaupassa osatamassa Hillosokeria. Kaupassa törmäsin muuten meidän ekaan ratsastuksen opettajaan, joka moikkas mua! Hassua, miten se muistaa. Kauppareissussa meni melkein tunti, kun asutaan niin korvessa ja skootteri ei kovin kovaa kulje.
 Sen jälkeen katselin Ensisilmäyksellä ( How I met your mother), ihan paras sarja muuten! Oon tänä kesänä syönyt jo ihan liikaa Ben & Jerryjä, muita makuja ennoo vielä uskaltanu maistaa kun tätä.

Päivän asu:
Farkkuliivi: Oasap (saatu)
Paita: Cubus
Koru: Sinin tekemä
Housut: Cubus
Kengät: Tamaris
 Hengailin hetken rannassa kun Isi ja Äiti leikkasi jotain järvikasveja. Sini onneksi innostui ottamaan muutaman asukuvankin. Moni on kysellyt meikittömiä kuvia, joten tässäpä samalla sellaisia.

 Käytiin neljän aikoihin antamassa hepoille Sippen kanssa ruokaa. Sini käski sitten kertoa, ettei nuo ole hänen normaalit vaattet vaan Sini on tehnyt ne huiveista :D

 
 Aamulla olin paniikissa etsinyt yksiä tiettyjä housuja kaapista ja penkonut kaikki vaatteet lattialle. Sitten eikun viikkailemaan niitä kaappiin. Ja ne housut jota etsin löytyivät muuten yhdeltä tuolilta, eivät suinkaan tuolta kaapista ja ne eivät edes olleet sitten hyvät tuon farkkuliivin kanssa...:D


 Kuuden aikoihin lähdin Sinin kanssa talliin. Pinja oli ratsastanut jo aamulla, joten ratsastelin ihan yksin. Kävin Pinjan ja Armin kanssa kävelemässä alkukäynnit tiellä, jonka jälkeen työskentelin hetken ravissa. Keksin itselleni hienon tehtävänkin, joka kuului näin: Ympyrällä harjotusravissa siirtymisiä käynnistä raviin. Aina käynnin aikana vaihdoin asetuksen, eli ravipätkät tulivat vuorotellen ulos ja vuorotellen sisäänpäin asetettuina.




Päivän talliasu:
Toppi: H&M
Housut: Spooks
Sukat: Kingsland

 Ratsastuksen jälkeen olikin jo kova nälkä. Meillä oli onneksi ruokana ihanaa munakasta, jossa oli mm. perunaa, makkaraa ja tomaattia.

 Ruuan jälkeen keiteltiin mansikkahilloa. 

Illalla sitten vielä vähän bloggaamista ja postivideon kuvailua.

127 kommenttia

  1. Sinillä oli hieno asu huiveista :))

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva MyDay :---) Julkasetko tänään vai huomenna sen video MyDayn?

    www.starcandy.suntuubi.com

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus :) mutta voiko sulle vielä lähettää kirjeitä vaikka et tekis niitä posti videoita?

    VastaaPoista
  4. Jos skotun hidastelu ottaa aivoon, hommaa kevari :) Itse en ole katunut päivääkään <3 Ja mopopoikia v*tuttaa kun tyttö vetäisee kevarilla ohi :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et siis uskalla ajella kevarilla...

      Poista
    2. Ei se nii sanonut et se ei uskalla ajaa kevarilla se sano tiätääkseni et se ei jaksa hommata kevarii




      Poista
    3. miks pitäs ostaa kevari (nii ja kortti 1000€) jos pari kesää vaan sillä ajas ennen ajokorttia?:DDD ja mite uskaltamine liittyy mitenkää tähä..?

      Poista
  5. Ootte ihania ^^ Postivideon loppu teki harmaasta päivästä hieman iloisemman :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus! Luin äsken noita vuoden 2011 postauksia. Tää blogi on kyllä muuttunut valtavasti! näytätte siellä kuvissakin pieniltä ja joissakin postauksissa ei ollut kuvaa! :D

    VastaaPoista
  7. Huvittava toi Sinin asu!:D

    VastaaPoista
  8. Voiko sinulle lähettää vielä kirjeen ja teetä vielä. Yhden postivideon? Jatkaako Pinja vielä postivideoiden tekemistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen vielä lopuista kirjeistä videon, ei kai jatka sekään :)

      Poista
  9. " teetkö vielä yhden postivideon"?

    VastaaPoista
  10. Haha naurattaa toi postivideo ku sanoit pinjalle et lopettaa kuvaamisen koska sulla ei oo housuja jalassa eikä se lopettanu XD

    Mutta kiva postaus:)

    VastaaPoista
  11. Pitääkö olla kuinka paljon lukioita että voi sponsorin pyytää blogille?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. riippuu sponsorista, mutta yleensä joku yli 500 :)

      Poista
  12. Kiva postaus ja Sini oli keksinyt todella omalaatuisen tavan pukeutua, huivi asu oli todella hieno :)

    VastaaPoista
  13. Tiedätkö vieläkään fleurin rotua?Olisi kiva tietää kun on niin nätti heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun muistaakseni sukupostissa luki "lämminverinen ratsuhevonen (puoliverinen)".

      Poista
    2. Rotu on hippoksen mukaan Westfalenilainen Puoliverinen, sukupostissa lukee melkeen kaikilla toi mitä anonyymi sano.

      Poista
  14. kiva postaus ja Sinin asu on hieno:)

    VastaaPoista
  15. Onko voitto tai Lilli koskaan ontunut?

    VastaaPoista
  16. Pinja on kiusannu sinua lähikuvilla:D Mä vihaan ite sitä jos joku ottaa musta lähikuvia tai videoi pelkkää naamaa:D Alko tekee mieli mansikoita:3

    VastaaPoista
  17. Meneekö pinja powercupiin siilijärvelle tänä viikonloppuna:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei vaan seuraluokkaan (75), eihän se oo kisannu powercupissa..

      Poista
    2. Menee powercupn yhteydessä oleviin luokkiin 75cm ja 85cm :)

      Poista
  18. Toi kirja minkä sait on hyvä, kannattaa lukee. (; Hyvä postivideo. Teetkö viel postivideon viimesistä kirjeistä? :)

    www.janettesponylife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. Oho! Panostaks sä usein noi paljo pukeutumisee ku käyt kaupas ja hengaat koton? Mut ei siin mitää, ihana toi liivi :--) ja kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aina, mutta jos oon vaa kotona nii enmä sit:D

      Poista
  20. miksi lopetat poste restanten?:oooo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan että siksi, ettei riitä aika vastailemaan kirjeisiin ja tekemään postivideoita, kun koulut alkaa. Tiialle vielä kun tulee niin paljon kirjeitä.

      Poista
    2. Ei riitä aika ja koko homma tuntuu pakkopullalta

      Poista
  21. Kva tällänen kuvapostaus sun päivästä! Ja hienolta näytätte Voiton kanssa ♥ katoin ton postivideon jo eilen youtubestta mut katoin täältä uuestaan :) hauska kun Pinja kuvas sua nii lährltä ja kun nousit siitä sängystä :D ja vielä onnea siitä indays tai mikä olikaa jutusta (en sit muista sen nimee! ; D)

    VastaaPoista
  22. Tosi kiva postaus, tee joskus vielä sellanen lifestyle viikko minkä pidit viime kesänä :)

    VastaaPoista
  23. tiia :DDD oonko ees väsyny ku nauran sille et sul ei ollu housuja tos videolla

    VastaaPoista
  24. Eikö sul enää ole tos sivupalkis niitä suosikki blogeja?! :O Voitko laittaa ne takaisin???

    VastaaPoista
  25. teetkö vielä yhen videon jos nyt joku lähettää vielä sulle postei?

    VastaaPoista
  26. Tosi kiva postaus, tuntuu että teidän arki on tommosta rentoo eikä hössötystä ollenkaa (: Toi farkkuliivi on sika magee!

    kysymys postin lähettämisestä.
    lähetettiin siskon kanssa sulle ja pinjalle yhteiskirje ja kirjotettiin kuoreen näin:
    Tiia ja Pinja Suomalainen
    Poste restante
    70780 Kuopio


    Kai kirjoitettiin oikeinn ja tulee oikeaan osoitteeseen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pitäisi sen tulla perille tolla osotteella:)

      Poista
  27. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=135334473243038&set=t.100002994580639&type=3&theater

    en oo varma ollenkaan näkyykö tää, mut toivottavasti :D oletteko kenties tässä kuvassa pinjan kanssa ? :D satuin bongaamaan aika samannäköisen kuvan/videon sun yhdestä videosta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. no voi hitsi :/ entäs nyt ?

      https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/379100_135334473243038_670115767_n.jpg

      ja vielä, eli fb:ssä muutamat henkilöt väittävät olevansa itse kuvassa ja hevosilla on myös eri nimet :D

      Poista
    3. mäkin muistan nähneeni tollasen kuvan täällä blogissa! :o

      Poista
  28. Hyvä postaus! Ootko ikinä muuten hypänny ilman satulaa!? Tee video siitä, se olis mielenkiintoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon iha ehkä yhen kavaletin, juu joskus jos meen ilman satulaa esteitä:)

      Poista
  29. Heips!

    Minä olen se joka silloin kertoi omistavansa YP- ponillaan sellaisen otsapannan josta haaveilit ja kysyit se merkkiä, niin se on:

    Claridge House: n otsapanta! Ja siihen siis myös kuuluu se samanlainen turpis! :) Kannattee Googlata jos vaikka löytäisit! :))

    VastaaPoista
  30. Noi sun punaset housut on niin ihanat. Oon kuolannu ite sellaisia, mutta vielä en oo saanu tilattua. Näyttää ratsastuskuvat heti jotenki paremmilta kun sulla on ne jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii mustaki näyttää paremmille kun ne on jalassa:D

      Poista
  31. Kiva postaus:) En ole oikein ennen tykännyt tai innostunut että ratsastushousut ovat punaiset, mutta nykyään kun nään nuo housut näissä postauksissa, tulee himo noihin...:D Muttaa minulla on kyllä nyt ihan tarpeeksi housuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) Mäkään en aluks innostunu, mut sit kyl tykästyin!

      Poista
  32. Sun postaukset on aina niin mielenkliintosia!!!
    Ja ois yks kysymys, voisitko tehdä joskus postauksen/videon blogin aloittamisesta ja kaikesta blogin ylläpitoon liittyvästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) Mitä mä siinä kertoisin? Voin tehdä jos kerrott mitä haluatte tietää!

      Poista
  33. Lähetin tänään postia ja se on huomenna tai ylihuomenna perillä. Muista hakea!! =)

    VastaaPoista
  34. Onko siinä Poste Restantessa joku ikä raja ? Kun mulla on blogi ja haluisin kans tommosen että sais lähetettyy kirjeitä :))

    VastaaPoista
  35. Jääkö sulla aikaa paljon kavereille, ja vietätkö sitä niiden kanssa vaikket postauksissa usein kerrokkaan? :-) postauksista ainakin päättelee että oot aika paljon kotona. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeen jää, oon aika paljon poikaystävän kaa jossen oo kotona ja sillon hengaan sen kavereitten kaa ja on niistä osa ihan munki hyviä ystäviä. Huomenna olen menossa kaverien kanssa juuri syömään, että sitten tulee postausta jossa oon kavereitten kaa:)

      Poista
    2. Voitko tehä susta ja sun poikaystävästä postauksen (tietenkin jos saat luvan) ja nimenomaan painottaa tohon aika juttuun, ois tosi kiva! Ja kun monet juuri tossa iässä miettii sitä että hevoset vai kaverit..

      Poista
    3. Voisin tehdä ihan yleisesti siitä miten ehdin yhdistää hepat ja kaverit:)

      Poista
  36. eks oo ollenkaa kesätöissä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennoo, tai toi Fleut on vähäniinku meidän kesätyö. Ja ei Kuopiossa saanu ainakaa noissa yleisissä hauissa kovin helposti kesätyötä :)

      Poista
  37. sun alushousut näkyy tos videol XD

    VastaaPoista
  38. Repesin tolle:
    - sillä on kaheksan hevosta ja ponia. KAHEKSAN!?!

    VastaaPoista
  39. oi toi farkkuliivi on ihana, minkä kokonen se on? Ja kiva postaus:)

    VastaaPoista
  40. voiko banneria tehdessä jo lisätä linkkejä? voiko esim gimpissä lisätä linkin tiettyyn kohtaan kuvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei voi gimpillä, pitää linkit erikseen mapata jollakin ohjelmalla tai ihan vaan koodeilla käsin:)

      Poista
  41. tiiätkö miten toi yhteistyön lopettaminen oasap tms kanssa, jos haluuki sen mainoksen pois? et pitääks siin laittaa jotai viestii jonnekki vai ottaaks vaan mainoksen pois eikä sit vaa enää saa ilmasii vaatteita vai miten?

    VastaaPoista
  42. Millon julkaset sen mydayn vudeoveraion??

    VastaaPoista
  43. Ihana postaus taas! Mun kirje oli tossa postivideiossa! Vote on niin söpö!

    VastaaPoista
  44. kuvaatko vielä postivideoita jos tulee postia:))mun kirje tulee ainakin:)kiva postaus

    VastaaPoista
  45. Jei mun kirje oli tullu:)

    Ja kyllä piirustus esittää sua:D Musta kirjoitin jonnekin ylälaitaan sen...

    VastaaPoista
  46. ihanat noi sun punaset housut itekki haluaisin noi mut niihin pitää aika kauan säästää XD

    VastaaPoista
  47. Voitko linkata jossain postauksessa ekan postauksen?

    VastaaPoista
  48. totaaa miks muokkaaat tolla maksullisella muokkaus ohjelmalla?

    VastaaPoista
  49. hirveen kiiireellä esitit noi kirjet,tai säädit koko ajan jotai ni ei oikeen voinu keskittyy.miks ei sulle muute voi lähettää enää kirjeitä?

    VastaaPoista
  50. Hyvä postaus!

    Mulla ois pari kysymystä.

    pääsetkö siihen lukioon mihin haluat?
    Onko votella full kokoinen huopa?

    VastaaPoista
  51. muutes kun äsken katsoin sen niiskuneitiblogi, niin nyt sillä on 8v poni:)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.