Wednesday wanties

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

 Postauksessa on mainoslinkkejä

Viime kertainen Wednesday wanties postaus oli yllättävän tykätty, joten päätin ottaa jonkunlaiseksi tavaksi tehdä tälläisiä aina keskiviikkoisin. Tietysti sitten kun mulla on kaikkea niin eihän näitä tarvi enään tehdä;) Lisäksi oli mukava kun osa mun toiveista jopa toteutui, kiitos Suitsisoppi!  Tällä kertaa päätin ottaa mukaan ihan ei-heppavaatteitakin, lifestyle jutut kun on kiinostaaneet teitä melko paljon.

Paita. Mulla ei oo oikein kivoja kesäpaitoja. En erityisemmin tykkää pukeutua pelkkään tavalliseen toppiin, vaan pidän juuri tämän mallisista paidoista mitä tuossa yllä olevassa kollaasissa onkin. Nuo kun vielä solmisi alhaalta niin perfect! Punainen paita Oasapista ja tummansininen Sheinsidestä

Shortsit. On mun ehdoton kesän lempparivaate! Mulla löytyy kahdet kivat kotishortsit ja yhdet farkkushortsit, mutta kaipaisin vielä jotain vähän erikoisempaa kaappiin. En tiedä onko nuo molemmat vähän liian villit, mutta eivät olisi ainakaan ihan tavalliset. Noiden kanssa olisi sitten kiva yhdistää jokiu tosi yksinkertainen paita. Shortsit Sheinsidestä.

Farkkuliivi. Oon pitkään haaveillu farkkuliivistä, mutta en vaan ole ihan 100% varma osaisinko mä käyttää sellaista. Tää on kumminkin ihan täydellinen yksilö pienine yksityiskohtineen! Miten te muuten ootte yhdistelly farkkuliivejä? Farkkuliivi Oasapista

Pari noista tuotteista on tulossa mulle yhteistyön kautta, arvaako joku mitkä?


Suojat. Voitolla on Veredus Garbon Gelit sekä etusissa että takasissan Ne alkavat olemaan jo hieman kuluneet, onhan niitä käytetty kolmisen vuotta päivittäin. Joten oon haaveillut uusista edustussuojista, vanhat saisi jäädä arkikäyttöön koska ovat täysin ehjät yms. Veredukset on tosi nätit, helpot käyttää ja vielä geelinsä ansiosta pehmeät jalassa. Silti olen miettinyt pitäisikö ostaa Prestigen vähän saman tyyliset suojat, olisi sitten satula samaa merkkiä kun suojat ;)

Huppari. Mulla on oikeastaan kaksi sellaista ratsastushupparia mitä voi ihmisten ilmoilla pitää, joten kaipaisin paria lisää. Kingslandin hupparit on niiin ihania, että voisi katsella löytyisikö mitään sellaista joka miellyttäisi silmää sekä lompakkoa.

  (punaset housut) Housut. Housujan en oikeasti tarvitse, mutta sitten kumminkin kun alan miettimään tarvitsisin itse asiassa kolmet housut. Yhdet tummansiniset, ne Euro-Starin housut on vähän isot mulle kesällä kun halusin että sinne mahtuu talvea varten väliin vaatteita. Gersemit on ihanat, mutta ootan sitä päivää kun ne menee puhki. Voin kertoa että silloin itken! Oon kuolaillu mm. noita Equilinen X-grip housuja sekä punaisia housuja. Punaiset on nyt se juttu, ainakin täällä päin. Kumminkin uskon, että se villitys menee pian ohi, joten ei kannata ehkä ostaa mitään parin sadan pöksyjä, vaikka onhan se KL-logo pyllyssä tosi hieno..:D Sinisten ja punaisten housujen lisäksi tarvitsen valkeat housut. Vanhat alkaa olemaan jo niin likaiset, ettei pesussa enään puhdistu. Valkeat housut ostan jotkut halvat, edelliset ovat olleet Hööksin housuja, joten ostan ehkä samanlaiset.


Huopa. Mulla on vain yksi siisti huopa, jota käytän kisoissa. Onneksi talvella voin käyttää sitä paksua Eskadronin huopaa, mutta kesällä se on liian kuuma. Joten jottei mennä ensikin kautta yhden huovan voimin, niin pitäisi varmaan hankkia toinen. Taas KLKLKLKL, mutta kun ne on niin ihania! Haluaisin tummansinisen huovan ,jossa oli valkeita tai punaisia yksityiskohtia.

Otsapanta. Voitto rikkoi hetki sitten vanhan otsapanna, sitä voi vielä käyttää eikä pudonneet helmet juuri näy. Mutta nyt olisikin hyvä syy ostaa uusi. Olen unelmoinut heti Voiton saatuani tästä Stubbenin otsapannasta. Missään en ole vain erillisenä nähnyt myytävän.. Kysynkin teiltä, etää löytyykä jollakin ylimääräisenä tälläistä voisin nimittäin ostaa? Laittakaapa vaikka sähköpostia jos löytyy tiia.suomalainen@dnainternet.net


109 kommenttia

  1. Eka, sori oli pakko ja haluun tikkarin

    VastaaPoista
  2. veikkaan että saat noi paidat ja ehkäpä tuon huovan :)

    VastaaPoista
  3. Mä veikkaan et saat ton tummansiniset paidan sheinsidestä ja sitten jommatkummat shortsit sheinsidestä. :) vaikkapa noi värikkäät, ne on ihan sairaan hienot, taidanpa ite mennä katteleen oisko kokoja! :D

    VastaaPoista
  4. Mun hevosella on tollanen otsapanta, mutta ruskeana :) En itekkään oo nähnyt tuota erillisenä myytävänä vaan se on aina suitsien mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain ulkomailla oli erillisenä, mutten uskaltanu tilata:D

      Poista
  5. Haha, yllätys että säkin rupeet yhteistyöhön oasapin ja sheinsiden kanssa... :"DDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oisit bloggaaja ja tietäisit miten kannatava yhteistyö heidän kanssaan on mahdollista tehdä, niin rupeaisit kuule sinäkin:D

      Poista
  6. No tietenkin sun yhteistyö kumppani on sheinside! ;) Se on tuossa sivussakin suitsisopin alla;) Oon pari päivää katellukkin että mikäs tää on:-) onko se uusi?

    Kiva tämäkin! Tee joka keskiviikko, se oli hyvä idea!

    VastaaPoista
  7. Voi vitsi! Mä tarttisin rimunnarun, muttei jaksa ostaa :) Vanhaki ehjä vielä, ku ei oo ees käytetty viel, ehkä vaan kerran... Mut se ei sovi riimuun... Heh kiva oli postaus, tämmösii lisää. Muute mistä sellasii koriste swarowski kristalleja saa?? Ajattelin koristella saappat :)

    VastaaPoista
  8. Tämä oli kiva postaus, lisää tämmösiä ja pitempiä jos voi:)

    VastaaPoista
  9. Tuo takki ja punaiset housut vaikkapa? :)

    VastaaPoista
  10. uskon et saat jommatkummat shortsit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinne päin sinne päin ;) Muuten sun kirjeestä puuttui osoite, voitko laittaa sen mulle säpöön.

      Poista
  11. Minulla on aika samanlainen myynnissä se tais olla Stockemöhlen premium perlen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä halua samanlaista, kun omasta puuttuu vain pari helmeä :)

      Poista
  12. Kiva tällänen vähän erilainen postaus! Oisko nuo shortsit ja tummansininen paita? :)

    VastaaPoista
  13. "koska se oli niin tykätty" voiv*ttu siksihän sää vaan tämän teit että saisit taas tavaraa ilmaseksi :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanoo anonyymi jolla on paha riippuvuus tälläiseen koska on itse aina niin täydellinen ja sellaisena haluaa pysyä ;)

      Poista
    2. Anonyymi, sinä varmaan pääset katsomaan blogini katsojahistoriaa ja muita tilastoja? Uskon, ettei sinulla ole siis käsitystä mitkä minun postauksista vat tykättyjä ja mitkä eivät. Viime postaus ei ollut edes mainospostaus, vaan tein sen ihan ilman mainostusta:)

      Poista
    3. Siis mun mielestä on ihan ok tehä tälläsiä ihan vaan ilmasen tavaran perässä!!!! Pientä bonusta Tiialle ja muille siitä, että näkevät niin kovasti vaivaa bloginsa eteen. Oot vaan kade! (mäki vähän;D)

      Poista
  14. Punaset ratsastushousut on muuten kivat, mutta ainakin mun B2Bt päästi sateella värit saappaisiin…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huii, ei pidä sit ostaa sellasia!

      Poista
    2. ou, pitääpä välttää ainakin tota merkkiä :D

      Poista
    3. Omista housuistani ei ainakaan väri ole lähtenyt kaatosateessakaa.. ovat siis b2b:n punaiset

      Poista
    4. Mullakin on kyseiset housut, olin niillä kaatosateessa kisoissa koko aamupäivän eikä väri lähtenyt mihinkään..

      Poista
  15. Arvelisin et saisit ehkä jommatkummat shortsit ja sit ehkä ton satulahuovan tai noi siniset housut :)
    Ja tällasia postauksia ilmanmuuta joka keskiviikko, näitä on mukavaa lukea ja saa välillä ehkä myös itsellekin vinkkejä mitä vaatteita vois ostaa ;)
    Nuo vaatteet ja varusteet näyttää tosi ihanilta.
    Voisko pian taas tulla MyDay, vaikka ihan tavallisesta kesälomapäivästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin tehdä vaikka tällä viikolla mydayn:)

      Poista
    2. No ois kyllä kiva jos tekisit:)
      Oon tuo ano joka kirjotti tuon kommentin johon vastasit. (;
      Sulla on kyllä ihan paras blogi ja Voitto sekä Lilli on ihania hevosia.<3

      Poista
  16. Ei oo totta, mä oon haaveillut kauan tuosta samasta stübbenin otsapannasta mutta ruskeana! Se on ihana :D

    VastaaPoista
  17. Veikkaan et saat ton takin tai noi suojat 😊😊😊 mut juu tämmöne oli tosi kiva postaus 👍

    VastaaPoista
  18. Toi otsapanta on ihana:)

    VastaaPoista
  19. Suojat ja satulahuopa ? c :

    VastaaPoista
  20. veikkaan suojia , satulahuopaa ja otsapantaa :-)

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus ja olisiko tuo tummansininen paita?:)

    VastaaPoista
  22. Tosi kiva postaus ja ihania vaatteita! Sun blogi on ihan paras!:)

    VastaaPoista
  23. Juu, eli meidän ylläpitoponilla on just tuo otsapanta suitsissa.... Turparemmikin samaa sarjaa, mutta se on meilä kovassa käytössä muuten olisi lähtenyt sinne päin...

    Mutta jos vain jostain saat niin kannattee hankkia! Se turpa- ja otsaremmit mitkä meilläkin on käytössä ovat kestäneet erittäin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, onko muuten minkämerkkinen kun on turpiskin samaa? Vai onko noissa Stubbeneissa turpiskin tollanen.. :)

      Poista
    2. En ole ihan varma, että minkä merkkinen. Ja vissiinki kun niissä suitsissa ne on aina ollut... :)

      Poista
    3. En siis voi nyt katsoa minkä merkkiset, kun heppa on laitsalla ja en nyt pääse käymään tallilla. :)

      Poista
  24. Mielumin heppa postauksii en tykkää oikeen lifestyle tyylistä!! ja oisko tuo otsapanta tulossa teille yhteistyön kautta?! :D

    VastaaPoista
  25. Ooon ettiny tollasia tummansinisiä housuja, mutta en oo löytäny. Mistä noita housuja löytää? :D Ja noi kaikki vaatteet on hianoja, sulla on hyvä maku. ;) Oot tosi nätti ja voitto on tosi komee, oon varmaan sanonu sen aijemminkin.

    VastaaPoista
  26. Oon kattonu saman tyylisii pitsishortsei H&M:stä:)


    Sulle tulee varmaan uudet suojat ja otsapanta... Tai ainakin minä ne sinuna ottaisin jos voitto niitä tarttee....:D

    VastaaPoista
  27. tosi kiva postaus!

    hei mulla olis pari kysymystä tosta google readerin poistumisesta. Ensinnäkin, milloin se tapahtuu, ja mitä tapahtuu kaikille blogin lukijoille?

    kiitos jos vastaat!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on poistunut jo ja kuten huomasit melkeen mitään ei oo tapahtunu:)

      Poista
    2. Täällä on aika hyvin selitetty tuo google reader juttu: http://apua-testausta.blogspot.fi/2013/06/informaatio-koskien-lukijapalkkia-ja.html

      Poista
  28. tuli vaan mieleen mikä alku musiikki tossa irmelin opetus videossa on?

    VastaaPoista
  29. Tosi kiva postaus j atoi on kyllä ihan helmi toi otsapanta :)!!

    VastaaPoista
  30. veikkaan että otat toiset shortsit ja sinisen hupparin :)

    VastaaPoista
  31. Mää luulen et saat ton otsapannan ja huovan.. ;D

    VastaaPoista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  33. Tosi kiva postaus, kiva jos teet näitä lisääki vielä ! :) ja oisko nuo tummat shortsit?

    VastaaPoista
  34. Moikka !
    Olen yrittänyt etsiä tätä joka paikasta, mutta ei onnistu, joten kysynpä sitten sinulta, koska olet aika taitava näissä jutuissa :)
    Kun useimmissa blogeissa (kuten myös sinun), painaa bannerista, se ohjaa suoraan etusivulle, mutta minulla ei. Miten sen saa laitettua ? (selitin tosi epäselvästi, mutta en osaa selittää paremmin.)
    Kiitos jo etukäteen, jos edet luet tämän :)

    http://senninelama.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ennoo laittanu sitä mitenkään, se tulee itsestään hmm. Ootko kokeillu googlata?

      Poista
  35. kyllä sitä huomaa kun bloggaajalla nousee kusipäähän..viime kesänä tää blogi oli parhaillaan, mut nyt tää on täynnä sponsori-äänestäkää mua postausksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä huomaa kun eräät ovat vähän kateellisia. Älä lue tätä blogia jos ei ole mieluinen, kai sinulla on muutakin elämää? :)

      Poista
    2. joo oon katellinen, kun mun varsa ei riko otsapantoja, jotta voisin ostaa uuden:(

      Poista
    3. Ehkä anolla ei pitäisi edes olla varsaa,vaikuttaa semmoiselta ihmiseltä..ja tottakai varsas ei riko otsiksia jos sä hakkaat sitä heti jos se tekee jtn vääri

      Poista
  36. Mä oon kuullu et noi prestigen suojat ei olisi niin hyviä. Hiekkaa menee kuulemma väliin ja takajalan suojat näyttävät vähän liikkuvankin mitä olen joillain nähnyt.
    Tuo on kyllä hyvä pointti että suojat samaa kuin satula ;D Itse olen panostanut että satula,remmit ja jalustimet ovat prestiget ja ai että kun tykkään ♥ Varusteurheilua? Mitäpä pienistä! :D
    Kiva postaus munkin mielestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah ois siistii ku ois itelläki noin, nyt on vhän sitä sun sattuu:D

      Poista
  37. Olisko yhteistyön kautta tulossa sininen kesäpaita ja ruskeat shortsit?:)

    VastaaPoista
  38. Veikkaan että saat jommankumman noista paidoista?

    VastaaPoista
  39. Arvelen että shortsit? :))

    VastaaPoista
  40. Ei moro mitä KL-pellejä me molemmat ollaan ku kaikki pitää olla aina KL :Dd
    mutta toi huppari on ihan rakkaus, oon sata kertaa miettiny et pitäiskö ostaa.. ok on noi kaikki muutkin mitä haluat ihan huippuihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noku KL on niiiin ihqu! Oisinpa miljonääri tai sponssaispa KL mua :3 Ennoo ikinä tilannu mitää ulkomailta, mutta kai mun on pakko kohta uskaltautua ku ei löydy suomesta:D

      Poista
    2. Ei moro, siinä vaiheessa kun kl rupee sponssaa sua nii lopetan sun blogin lukemisen ja kaiken muunki. t. en olisi kateellinen
      Calevo on ihan tosi luotettava, tunnen monia jotka on tilannu sieltä :)

      Poista
    3. noniin ehkä mä sit uskallan..:D

      Poista
  41. Tää oli kiva postaus ja niin on kaikki postaukset!:DD

    VastaaPoista
  42. Kannattaa ostaa semmoset valkoset B2B kisahousut:) on nimittäin hyvät! Niitä saa suitsisopista myös;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä harkita, nekin oli aika kivat mitä sovittelin viimeks Suitsisopissa, mutta kisahousuihin en kyllä haluais yli 100e laittaa..:)

      Poista
  43. kiva postaus!:D + seuraatko mitään blogia?

    VastaaPoista
  44. Miten sait ton yhteistyön sheinsiden kanssa, otitko ite yhteyttä vai ottiko he suhun päin? :) kiitos jo etukäteen jos vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidän banneri pitää laittaa blogiin ja jos he saavat sitä kautta tarpeeksi huomiota, niin ottavat minuun yhteyttä, kertovat minkälaisia vaatteita saan ja sitten lähettävät:)

      Poista
  45. Kuinka monen firman kanssa oot yhteistyössä? :o.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yhden, sitten lisäksi nuo vaatekaupat jotka on affilite programmina:)

      Poista
  46. Tosi kiva postaus:) Ja oisko noi paidat tai joku niistä?

    VastaaPoista
  47. Sponsoreita sponsoreita sponsoreita. Harrastuksesta tämmöiseksi kaupalliseksi paskaksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko kateellinen ?Tiedätkö edes,mitä sana "sponsori"tarkoittaa?

      Poista
  48. mukava postaus!(: mikä gadget tuon on "inffo"??(: kiitos ja kumarrus jos vastaat!"(:

    VastaaPoista
  49. Todella kuva postaus :) Taidatte olla aika rikkaita vai ??

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.