Villi kuin orivarsa

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013


En ole koko kesälomana juoksuttanut Voittoa liinassa, joten maanantaina päätin sitten lähinnä laiskuuttani juoksuttaa Voiton. Aikaa ei ollut kauheasti kun olin lähdössä katsomaan Fast and furious 6 leffaan Joonaksen kanssa. Olisi kiva kuulla vähän teidän mielipiteitä juoksuttamisesta, miten juoksutatte ja kuinka usein?

Itse laitoin tällä kertaa puomin ympyrälle, jotta tulisi vähän mielenkiintoa hepallekkin hommaan. Lisäksi se oli tosi hyvää aivojumppaa kun piti ihan itse katsoa sopiiko se paikka kohdalleen. Voitto tekikin välillä, kuten kuvista huomaa, mielenkiintoisia ratkaisuja.

Itse juoksutan Voiton yleensä aina päitsillä, liinalla ja raipalla. Tällä kertaa päässä oli suitset, kun ajattelin viritellä gramaaneista jonkunmoiset apuohjat, mutta ei niistä sitten tullut sellaiset että olisin viitsinyt alkaa juoksuttamaan. Tykkäättekö te juoksuttaa apuohjilla, minkälaisilla?

Ainiin ja sitten vielä tuo liinan kiinnittäminen kuolaimeen. Mä laitoin ton vaan ajattelemattomasti tohon yhteen kiinni, oon tähän mennessä juoksuttanu oikeestaan aina pelkillä päitsillä alalenksusta kiinni. Voisi vaikka ostaa deltan niin ois vähän parempi juoksuttaa suitsillakin. Onneksi Voitto ei viellä kuollut tai muutenkaan rääkkäytynyt tästä liinan laitto virheestä, joten turha huolehtia siitä kuten Pinjan blogissa ;)


Voitto kulkee yleensä varsinkin ravissa tosi rennosti pää alhaalla, kuten yllä olevasta kuvasta huomaa. Ajallisesti juoksutan aina tosi vähän, ihan maksimi on 20min. En tiedä kuka sen on sanonut, vai onko kukaan, mutta juoksuttaminen on jaloille se verran kuluttavaa homma etten lähde sitä kovin pitkiä aikoja tekemään. Tällä kertaa juoksutin Voiton kymmenessä minuutissa. Minkälaisia aikoja te olette juoksuttaneet ja kuulostaako noi mun ajat ihan hölynpölylle? Enkä myöskään juoksuta kovin usein. Yleensä juoksutan jossen jaksa ratsastaa ja nyt kesällä ei ole tarvinut juoksuttaa kun tämän yhden ainoan kerran. Talvella kun on pimeää ja koulut ja kaikki painavat päälle, saatan juoksuttaa jopa kerran viikossa. Koitan kumminkin välttää niin tiheää juoksutustahtia. En tiedä olenko hysteerinen vai miksi pidän juoksuttamista niin pahana.


Laitoin Voiton juoksuttamisen jälkeen tarhaan ja lähdin siivoamaan karsinaa. Pinja jäi juoksuttamaan Lilliä ja lähtikin alkukäynneiksi kävelemään tielle. Kuulin sitten Pinjan huudon ja töminää talliin. Olin ihan varma, että Lilli on päässyt siltä irti ja ryntäsin ulos. Pinja seisoo kumminkin Lillin kanssa tiellä ihan rauhassa ja Voitto juoksee ja hirnuu laitumella. Ei vieläkään tajuta Pinjan kanssa mikä siihen meni, se kertakaikkiaan vaan pimahti. Aluksi aateltiin että sille tuli ikävä Lilliä, ei sillä ennen ole ollut, mutta silti. Lilli tuli kumminkin sitten kentälle ja Voitto jatkoi hirnumista ja juoksemista. Lopulta nappasin sen kiinni ja vein sisälle. Liekö se luuli hetken olevansa ori, kun molemmilla tammoilla on kiima menossa. Muutakaan selitystä ei keksitty :D

Loppuun vielä pari söpöä kuvaa Fleurista. Sillä on niin isot ja ruskeat simmut!





253 kommenttia

  1. ei kuolaimeen liinaa kiinni!! :D & eka uuu sori oli pakko XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinhän mä tossa tekstissä sanoin xd

      Poista
    2. Mä en ainakaan tajua mitä "hevosen tappavaa" siinä on :D

      Poista
    3. Liinä pitää laittaa eka kuolaimeen kiinni sillä ihme klipsillä ja sitte korvien takaa ja liina toisen toisen puolen kuolainrenkaasta läpi ja juoksuttamaan. Jos ei tee noin saattaa kuolain rengas pyörähtää ponin suuhun.

      Poista
    4. Ei kun delta molemmilta puolilta kuolaimeen ja liina siihen deltaan kiinni..

      Poista
  2. ihana voitto! (: mut liina kuolaimessa, tiiia !! :D

    VastaaPoista
  3. Ihana voitto ja ihana postaus,,, voitko tehä videopostauksen missä on sun koko viikko videona? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä tulis melko pitkää.. no pitää harkita:)

      Poista
  4. Justhan Tiia sano että ei liinan kiinnittämisestä valitusta! Ja kiva postaus Tiia (:

    VastaaPoista
  5. Kyllä mä olen ainakin aina pitänyt liinaa kuolaimessa kiinni tosin sillä tyylillä että jos mennään vasenta kierrosta niin liina menee vasemman kuolaimen läpi ja kiinni oikeaan kuolaimeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tolleensahan se ois ihan hyvä miten sä pidät:)

      Poista
  6. Eikö muka liinaa pidetä kuolaimessa? Mistä mä oon kuullu et niin pitäis muka tehä :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään, muttei tolla tavalla vain yhdessä kuolaimessa :D

      Poista
  7. En juoksuta, koska se nyt on liikutuksen kannalta "tyhjän kanssa." Tosiaan juoksuttaa ei voi kuin 10-20 minuuttia ja se vastaa ehkä 10-15 minuutin käyntilenkkiä ratsain eli periaatteessa ihan sama juoksuttaako vaiko ei. Siitä on vain haittaa hevosen jaloille. :) Omaa nuorta (5v) estehevosta saatan joskus juoksuttaa ennen selkäännousua niin saa pöllöenergiat pois, mutta vanhempia hevosiani en ikinä. Jos joskus en jaksa ratsastaa, niin ennemmin irtojuoksutan kentällä ilman liinaa, kun on hevosen jaloille paljon parempi vaihtoehto, eikä oma pää mene pyörälle.

    Niin ja itse juoksutan ilman mitään lisäremmejä, laitan suitset päähän (+deltan) ja liinan kiinni. Jos delta on häviksissä niin pujotan liinan ympyrän sisäpuolella olevan kuolainrenkaan läpi ja sitten napsautan ulkopuolelle, vinkkinä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, itse en oikein tykkää irtojuoksuttaa kun hepat aina riehuvat niin paljon, että saa pelätä millon jotakin käy. Varsinkaan Voitto ei ole kovin "järkevä" vapaana juostessaan. Kiios vinkistä:)

      Poista
  8. Juoksutan vain nuoria ei ratsukoulutettuja hevosiani, sillä muille sillä ei ole vaikutusta, ellei laita apuohjia. Ja minäkin pujautan aina liinan ympyrän sisäpuolella olevan kuolainrenkaan läpi ja sitten laitan ulkopuolelle, se toimii! :) Myös apuohjien kanssa. Tuo sinun juoksutuksesi ei periaatteessa hyödytä Votea, nuorille hevosille se onkin eriasia taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :) No, onse parempi mitä olla liikkumatta ollenkaan, mutta pitäisi ostaa jotkut oikeat apuohjat niin voisi niillä juoksuttaa..

      Poista
  9. mää juoksutan mun poneja parisen kertaa viikossa, tai sillon kun en ehdi ratsastaa. me juoksutettaan päitsillä, vaikka ollaan poneille ostettu yhteiset deltat, mutta niitä ei oo tullu käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päitsillä on niin helppo juoksuttaa, että itsekkin yleensä niin teen:D

      Poista
  10. Kiva postaus!!! ja EI MAILMA KUOLE YHTEEN VÄÄRIN KIINNITETTYYN LIINAAN :DVote on hupsu♥
    Ite laitan juoksutusliinan sisäkuolaimen läpi ja siitä sitten niskan yli ja ulko kuolaimeen kiinni... tai sitten sillä lisäjutulla että se menee (lisäjuttu) meneekiinnimolempiin kuolaimiin ja siihensitten juoksutus liina :)

    VastaaPoista
  11. mä oon yleensä pitäny silleen että siitä sisäpuolen kuolainrenkaasta läpi ulkorenkaaseen, mut kerran ku juoksutin nii mulle sanottiin että siitä tulee sitten joku väärä asetus hepalle tai vastaavaa.. en kyllä juoksuta ketään muuta silleen yhessä renkaassa kun sitä heppaa :D

    VastaaPoista
  12. Vähänkö sulonen toi Voitto. Ajatteli varmaan jotenkin näin: Jos esitän noille tammoille että olen uljas ori niin tuleekohan Lilli takaisin :d

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva postaus.😏

    VastaaPoista
  14. Minä olen myös juoksuttanut monesti samalla tavalla kuin sinä Tiia:) tai sit tuolleen, että toisen kuolaimenrenkaasta toiseen.

    VastaaPoista
  15. Mä juoksutan aina omaa ponia pessoan kaa :) se vissiin vastaa jotain tunnin kunnolla ratsastamista, kun siinä poni joutuu niin paljon töihin. :D se on ainakin meillä toiminu tosi hyvin!

    VastaaPoista
  16. omaa heppaa harvoin juoksutan. Viimeksi se juoksi liinanpäässä kun oli vähän jalka pipi.
    Tallillamme kuitenkin on yksi nainen ketä juoksuttaa omaa kouluheppaansa kerran viikkkoon satula, suitset ja apuohjat päällä. Ilman apuohjia juoksutus on yhtä tyhjän kanssa, eli ei oikein mitään hyötyä jos heppa saa vaan jolkotella kaula pitkänä. Tämä ketä juoksuttaa usein omaa heppaasa näytti miten hän juoksuttaa ja hän teki ympyrällä temmon muutoksia, siirtymisiä ja ympyrän pienennyksiä ja suurennoksia sekä takaosan väistättämistä ympyrän ulkopuolelle. :) Ja hän juoksuttaa ihan 20-45min.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin kouluvalkku ohjeisti juuri tekemään noita juttuja, joten eikun apuohjien ostoon ja treenailemaan:)

      Poista
  17. Pyrin juoksuttamaan säännöllisesti 1-2krt kuussa. Juoksutusvyö, johon kuminauhagramaanit (ts. kaulanpidentäjä/sampparit, millä nimellä nyt teillä sitten kulkevatkaan), suitset päähän ja liina niskan ympäri. Ilman apuohjia ei käytä selkää oikeinpäin ja pääsee riekkumaan. Apuohjilla hevonen on nöyrempi, ja näin vältytään vaaratilanteilta. Itse olen sitä mieltä, että juoksutus on tärkeä osa liikutusta, mutta ei viikottaista. Juoksutuksessa hevonen pääsee liikkumaan vapaasti ilman ratsastajaa, mutta käyttää itseään oikeinpäin, kun käytetään apuohjia. Kehittää sitä lihaksistoa, joka ratsastaessa ei pääse kehittymään :)

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva postaus, voitto laittoi juoksutuksen melkein estetreeniksi kun hyppi puomien yli innoissaan!:D
    Itse yleensä juoksutan suitset päässä (+delta) mutta jos laiskuus iskee niin sitten ihan päitsillä. Yleensä juoksutan 15-30min, riippuen vähän päivästä.
    Onhan se mukavaa vaihtelua hepalle!
    +tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  19. Itellä on aina suitset, delta, juoksutus vyö &piuhat.
    Jos kumminkin juoksuttaa vain noin, kannattaa laittaa liina molemmista kuolainrenkaista läpi ja liina turvan alta yhteen - Tällöin paine tulee samalla lailla molemmille puolille.

    VastaaPoista
  20. Mix e tuu postvideooo?? <3 <3 <3 <3 <3 :))):)):))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ette pysy ajantasalla? Tiia sulki posterestanten.

      Poista
    2. mutta silti tulee vielä ainakin pari postivideoo:)

      Poista
  21. kiva postaus:) Tämä ei nyt liity mitenkään tähän postaukseen, mutta oletko tehnyt videota miten voisi tehdä bannerin Gimpillä? Löysin kyllä sen kuvapostauksen missä voi tehdä yksinkertaisen, mutta sellainen että voisi tehdä ihan monimutkaisemmankin, niinkuin noita sinun hienoja tekemiä:) Latasin tänään Gimpin joten haluaisin muokata hienoja kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olen tehnyt vain sen kuvapostauksen miten tehdän banneri :)

      Poista
  22. hah, voihan voitto:DD ja tosi söpö fleur:)
    tosi hienoja kuvia, ja huomas että voitto oikein innostui:D

    VastaaPoista
  23. Hupsu Vote <3 Mutta silti söpö!<3
    Mä en ainakaan yhtään ihmittele, että tää on suomen suosituin hevosblogi! Sä oot Tiia ihan paras bloggari, ja sillä miten sen liinan kiinnittää, niin ei ole periatteessa mitään väliä! Ja sinähän sen päätät, miten Voittoa käsittelet!

    ~Vilzu

    VastaaPoista
  24. Kiva postaus!
    Ite kun juoksutan vuokraponiani, laita narun mun puoleisesta kuolaimen renkaan läpi, ja siihen "takana" olevaan renkaan läpi!

    VastaaPoista
  25. Jos ite satun juoksuttamaan suitset päällä (yleensä siis riimulla/naruriimulla) eikä ole mahdollisuutta deltaan, niin pujotan tuon liinan "klipsun" sisäpuolen kuolaimen läpi, sitten leuan alta ja kiinnitän sitten "ulko" kuolaimeen. Toivottavasti tajusit mitä tarkoitin :)

    VastaaPoista
  26. Itse en tykkää juoksuttamisesta kun en jaksaisi seistä vain keskellä :D ja kaiken lisäksi hevoseni a) joko on liikkumatta kunnolla mihinkään tai b) vetää kunnon rodeota.

    Mutta varsinaisesti minulla ei ole mitään mielipidettä juoksuttamisesta. Aivan sama itselleni juoksuttaako joku melkein joka päivä tai ei ollenka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ootko kokeillu juoksuttaa esim. juoksutusjärjestelmällä ja -vyöllä?

      Poista
    2. Hah, onhan se vähän tylsää ja menee pää pyörälle joskus:DD

      Poista
  27. Kiva postaus!:) Entiiä oonko sokee tai jotain mutta en löytäny yotubesta sitä meikkivudeoo?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitä ei löydäkkään jossei oo tosi taitava;) Ku oon piilottanu sen

      Poista
  28. ite juoksutan kerran tai kaks viikossa. Juoksutan suiitsila, juoksutusjärjestelmällä ja -vyöllä. Ja 20 min.

    Ainakin tää on tehny hyvää mun esteponille ja sen jalkavammat (jotka on parantunu) ei ole tullu juoksuttamisesta, vaan laitsalla ja karsinan oven ja seinän potkimisesta.

    Se tietenkin riippuuu hevosesta, kuinka paljon sen kanssa voi juoksuttaa. Ja käyttääkö juoksutusvälineitä.

    Ja tuosta liinan kiinnittämisestä hevoseni saa hepulin jos sen on leuan alta tai mmuutenkin jotenkin kiinni toisessa kuolaimessa. Enkä ole nähnyt mitään ongelmaa miksi ei voi juoksuttaa vain toisesta kuolaimesta? aikoinani ku opettelin juoksuttamaan, niin mulle on opetettu, et se pistetään vaan toiseltas puolelta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi jos heppa viilliintyy niin sit ei oo kovin kiva kiskoo sitä vaan yhestä kuolaimesta:)

      Poista
  29. Mä oon juoksuttanu deltan kanssa, on ollu ihan hyvä ja kätevä :)

    VastaaPoista
  30. Mä juoksutan liina kiinni tollee ku sä. Ja syy on iha nii yksinkertane et mmuten se liinan lukko hankaa hevosen ihon rikki. On siis testattu tollee et sen laittaa läpi toisest toiseen kiinni, niskan yli ja deltalla (jolloin deltan lukko hankasi ihon verelle). Eli itse en pidä sitä pahana. Juoksutan myös aina gramaaneilla. Laittaa gramaanit selän päälle niin että roikkuvat molemmin puolin kylkiä, sieltä etujalkojen välistä kuolaimiin. Ja laitan solmun sinne jalkojen väliin jottei osu kainaloihin. :) ja kyl 20-30min voi hyvin juoksuttaa. Ja usein juoksutan koko kenttää käyttäen niin ei ole niin pienellä ympyrällä. 10 min juoksuttaminen on ihan turhan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toiki on kyllä totta. Hei kerrotko tarkemmin tosta gramaani virityksestö:D

      Poista
    2. Gramaanit selän päältä roikkumaan niin, puolet toisella puolella ja puolet toisella. Sieltä laittaa mahan alle niin että tekee siihen solmun eli niinkun kengännauhoja alkaa sitomaan :) siitä sitten etujalkojen välistä kuolaimiin, toinen lukko toiseen kuolaimeen ja toinen toiseen, vaatii siis pikalukolliset gramaanit. Sitten solmii selän päältä gramaanit sopivan pituisiksi, ilman solmimista ovat usein liian pitkät eikä aja tarkoitustaan. Tolla viritelmällä saa hevosen hyvin juoksemaan rentona alhaalla selän läpi. Omalla helposti alakaulaansa käyttävällä hevosella tuo on toiminut tosi hyvin. Gramaaneita käyttämällä ei tarvitse erikseen ostaa juoksutusvyötä, sivuohjia.. Testaa tuota ja ota vaikka kuva, kun olet virittänyt ne Voitolle niin voin kommentoida onko ne oikein:)

      Poista
  31. itse juoksutan sivuohjilla, jotta hevonen joutuu työskentelmään koko kropalla. Annan kyllä alussa ja lopussa ravailla ilman sivuohjiakin. Ja mun heppa osaa mennä "uraa" pitkin, joten ei kuluta jalkoja niinkuin ympyrällä meno. :) Ja se alkkulämppähän on se kaiken a ja o. että ne nivelen suojanesteet saadaan liikkeelle, jotta ne suojaa niveliä rasitukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuohjat on meilläkin ostoslistalla:) Mäkin annan usein aluksi ravailla uralla

      Poista
  32. koska teet seukki postivideon??! :) ja mää oon luullu että Fleur on ruuna XD

    VastaaPoista
  33. Pienellä ympyrällä juokseminen raskasta jaloille, varsinkin takapolville. En siis usein (juuri koskaan) juoksuta, varsinkaan vanhempia jo ratsukoulutettuja hepoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse yritänkin juosta mahd isolla ympyrällä ja siksi kävelen itsekkin ympyrää, jotta heppa pääsee vielä vähän isommalle ympyrälle:)

      Poista
  34. Meille on ainakin Ratsastuksenohaajaksi opiskellessani koulussa sanottu, että ehdoton juoksutusmaksimi on 20-30min. Juuri sen takia mitä sanoit, eli on sen verran raskaampaa kun esim ratsastus :) ite en koskaan juoksuta yli 20min.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja meille sanottiin kans että leuan alta ei saa missään nimessä laittaa, niskan takaa mieluiten tai yhteen renkaaseen, jos hevonen on opetettu liinaan :)

      Poista
    2. siis tarkoitit varmaan että ei ole sen vertaa raskampaa kuin ratsastus, vaan nimenomaan raskaampaa JALOILLE ;)

      Poista
  35. Ihana postaus <3 mä juoksutan yleensä niin että toisesta kuolaimesta kiinni ja siitä niskan päältä toiseen kuolaimeen :)

    VastaaPoista
  36. Otit hevosen sisään kun se juoksi laitumella? Antakaa niiden hevosten olla hevosia, älkää käärikö niitä pumpuliin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. C'mon, Tiia ottaa oman hevosensa sisään sillonku siltä tuntuu! :)

      Poista
    2. Ai jos laidun on märkä ja hevonen juoksee paniikinomaisesti itseään hikeen, jonka jälkeen sen kimpussa on tuhat paarmaa

      Poista
  37. Jos sä kerta tiesit, että liinaa ei sais laittaan noin kiinni niin miks laitoit? Et oikiasti voi olla noin laiska.. Mutta etköhän säki tajua viimeistään silloin, kun hevoselle oikeasti sattuu jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos Voitto on sen verran rauhallinen juoksuttaessa niin miks ei niin voi pitää...?? ite ainaki pidän niin ja aika monet muutkin ja itseen ainakaan koe että muut olisivat laiskoja:D mut kaikilla omat mielipiteet :DDDD

      Poista
    2. Vaikka hevonen ois kuin rauhallinen, aina voi tapahtua jotain odottamatonta, että hevonen vaikka säikähtää ja repii sitten suunsa tuon kanssa.

      Poista
    3. En mä laiskuttaani sitä laittanu noin, vaan ajattelemattomuuttaa, tajusin virheen vasta kun luin Pinjan blogin ragekommentteja asiasta:)

      Poista
  38. Nuo ajat kuulostaa juuri soppeleilta. Ei yhtään enempää varmaaan edes kannata, ettei heppakaan kyllästä. Itse kiinnitän liinan sillä sellasella, joka kiinnitetään molempiin kuolaimiin ja siitä lähtee sellanen lenkki ja keskellä kiinnityspaikka, liekö sitten tuo delta, mutta en muista nimeä.

    Juoksutan yleensä myös aika nopeasti, mutta yleensä juoksutan irtona, heppa saa vapaasti revitellä, ja laukkailla ympäri kenttää. Itse en tykkää liinata, koska se on niin pitkä ja jos hevonen ei pysy sopivalla ympyrällä, niin saa sitten sählätä sen liinan kanssa. En käytä apuohjia, koska en edes tiedä miten ne laitettaan, ettei sitten tule mitenkää väärin ja hepalle jotain kipuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä että kun juoksutan irtona, niin yleensä pidän riimun päässä. Toki vaikeimmilla hevosilla suitset päähän, mutta yleensä tutut hevoset irtojuoksutan riimu päässä.

      Poista
    2. Itse en taas tykkää juoksuttaa irtona, kun VOitto on niin tapaturma altis ja vähän varomaton, että pelkään että rikkoo itsensä:)

      Poista
  39. Ihana postaus! Ja kun luin eilen Pinjan blogia niin mietin just niitä kommentteja "ei herranjestat piätkö sä liinaa vaan yhessä kuolaimessa!?!??!?!"
    Eiks se ole jokaisen oma asia miten haluaa hevostansa juoksuttaa tai miten sen liinan pistää kiinni, ja mitä hyötyä sitä on jälkeenpäin rueta "haukkumaan/ihmettelemään" kun se on mennyt jo ja ensi kerralla saatatte tehdä erilailla. Mutta tuo oli vain minun mielipide! :)
    Hassu Vote ♥ Ja suloine Fleur ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta parempi pitää se jotenkin toisin kun yhdessä :)

      Poista
  40. Juoksuttaminen on kyllä joskus ihan hyvästä. Kannattaa vaan käyttää apuohjia,jotta saa hevosen työnkentelemään myös siinä niin hevoselle on enemmän hyötyä siitä. Tunnen todella monta, jotka juoksuttavat hevosiaan ihan juoksutusetilla (kilpahevosia)ns. kevyempänä päivänä. Siinäkin voi paljon harjotella, lyhentämään/pidentämään askelta,isompaa,pienempää ympyrää. Ei todellakaan ihan turhan kanssa,kuhan vaan laittaa hepan tekemään töitä.
    Ihan hyvältä nuo ajat kuulostaa, tottahan se on että ympyrällä meneminen rasittaa jalkoja jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu saatiin juuri tänään koutsilta ohjeet apuohjien suhteen:)

      Poista
  41. Ite olen jotenki tosi laiska juoksuttamaan. Siispä juoksutan suunnilleen joka toinen kuukausi:D ja yleensä sen 15min. kun oon muilta kyselly kauan juoksuttavat niin aikalailla just sitä 20min. Yleensä laitan vaan sivuohjat.
    .. ei se nyt niin vakava asia oo jos kuolainrenkaasta juoksuttaa, vaikka yllä olevien kommentien mukaan vaikuttaa vähän siltä :D:D!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta,ei se ole niin vakavaa josse on vähän väärin kiinni. Toki parempi ettei olisi noin:D

      Poista
  42. Mun mielestä nuo sun juoksutusajat on just sopivat, itsekkin pyrin yleensä juoksuttamaan sen korkeintaan 20min :) Ja kannattaa ostaa se delta, niin on helpompi ja mukavampi juoksuttaa suitsilla.
    Voitko tehdä Fleurista postauksen? Ihan vain että kerrot jotain perustietoja ja laitat kuvia yms mitä nyt saat hepasta kertoa.

    Ai niin... Näin tässä yks yö unta susta! :--D Olin sun kanssa jossain sun valmentajan tai jonkun tallilla siellä teillä päin ja ratsastitte maneesissa yms.. :D

    http://hemulin-hevostelut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaan viitsti kun ei kumminkaan oo meidän heppa:)

      Poista
  43. Tosi kiva postaus tämä ! Itsekkin olen tuolla tavalla joskus juoksuttanut,mutta itse totesin paremmaksi laittaa kuolain renkaan läpi jä sitten lukko kiinni ulkopuolelle kuolain renkaaseen jos ymmärsit :)Mutta enpä usko että tuokaan tapa pahaa tekee,mutta kun laittaa kuolain renkaan läpi ja toiselle puolelle kiinni, niin antaa huomattavasti paremman tuen :) Mutta tämä oli vain oma mielipiteeni :---)

    VastaaPoista
  44. Mulle on ainakin opetettu juoksutuksen teoriatunnilla, että liinan voi ihan hyvin kiinnittää kuolaimeen juuri noin niin kuin olit sen laittanutkin. Deltaa ei suositeltu käyttämään ollenkaan.
    Ja sopiva juoksutusaika on n. 20 minuuttia, jos vaihtaa suuntaa 5 minuutin välein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii meidä valkkuki sano et on ihan ok kiinnittää siihe:D

      Poista
  45. joskus kun ratsastin kaverin tallilla erästä pv-tammaa, niin juoksutin sitä ~10min ennen selkäännousua juuri siksi, ettei se riehuisi ja pelleilisi sitten niin pahasti, ja se toimi sen kanssa. Pidin liinaa siten, että laitoin sen ulkokuolainrenkaaseen kiinni, niskan kautta sisäkuolainrenkaan läpi, koska se on näyttänyt mielestäni kaikkein järkevimmältä kiinnitystavalta (tosin suunnan vaihdossa on sitten hirveä sähläys :D).

    VastaaPoista
  46. Itse laitan liinan juoksuttaessa aina niskan takaa menemään myös toiseen kuolainrenkaaseen, ettei kuolain sitten karkaa toiselta puolelta suuhun :-) En pidä juoksuttamista kovin hyödyllisenä ilman apuohjia, paitsi ennen ratsastusta jos halutaan vähän purkaa pöhköenergiaa.

    VastaaPoista
  47. hevonen on terve jos se joskus vähän leikkii tarhassa + irtojuoksutus aukaisee hyvin paikkoja ja hevonen pääsee ihan kunnolla liikkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Voiton riehuminen oli kaukana vähän leikkimisestä, kyllä me sen annetaan leikkiä josse leikkii. Jos meno näyttää hallitulle eikä pohja ole huono:)

      Poista
  48. Yritän juoksuttaa mahdollisimma harvoin, kun poni on jo 20v, että ei sitten jalat menis... :/

    VastaaPoista
  49. Joo ei tosiaan yhteen kuolaimeen kuten sanoitkin...

    Juoksutusta sinällään en suosittele, koska ei hevonen siiinä joudu mitenkään työskentelemään, hölköttelee vaan. Ellei käytä gramaaneja tms, mutta onko sekään mitään työtä kun helposti hevonen menee itselleen helpoimmalla tavalla ja vetää turvan ryntäisiin..

    VastaaPoista
  50. Juoksutan enemmän talvella ja ylipäätään kun on enemmän menoja, koulua yms.. Juoksutan pessoalla+ suitsilla tai naruriimulla ilman mitään. Tosin oma hevonen yleensä riehuu sen verran että juoksutus on hyödyllisempää jos teen sen pessoalla :)

    VastaaPoista
  51. Mä juoksutan mun poneja joku kaks kertaa kuukaudessa vaan, mutta en liinassa vaan irtona kentällä :-) Välillä silleen että juoksutan molemmat samaan aikaan niin ne on vähän vauhdikkaampia, mutta välillä yksin :-) En juoksuta mun toista ponia ollenkaan liinassa muuta kuin ihan tosi harvoin, koska se ei osaa mennä liinassa. Se alkaa vaan kenkkuilemaan eikä siitä tuu yhtään mitään.. Jos juoksutan liinassa niin laitan liinan yleensä sisäpuolella olevasta kuolaimesta läpi ja laitan liinan kiinni siihen ulommaiseen kuolaimeen :-) Deltaa me ei käytetä kun se heilu tosi ikävästi ja kun se on niin löysä meillä niin poni ottaa sen suuhun :-D

    VastaaPoista
  52. Mulla on ihan sama mielipide tosta juoksuttamisesta, mahdollisimman harvoin ja max 20 min :D Nuuttia en kyllä juoksuta liinassa tyyliin koskaan, alle 10 kertaa oon varmaan meillä olon aikana niin tehny. Ite tykkään mieluummin juoksuttaa irtona, painelkoot siinä sit sen verran ku haluaa. Avaa hyvin lihaksiakin kun vähän riekkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuutti on kyllä aina niin ihana irtona kun oot laitellu niitä kuvia:D

      Poista
  53. Itse pidän aina juoksuttaessa suitsia.Hevoselle laitan sellaisen "vyön" mahan ympäri jossa alla huopa ja siihen "vyöhön" tulee sivarit kiinni(eli sivuohjat) jotka sitten laitan vielä kuolaimiin tietysti kiinni ja ne laitan yleensä tiukalle koska mun hevosella tapana se että karkaa juoksuttaessa niin jos juoksuttaisin esim päitsillä se vetelis mua ihan mihin itse haluaa koska välillä tekee sitä noilla sivareillakin jo! ja sitten tiestysti laitan liinan kiinni silleen niskan takaa :) onko sulla muuten mitään vinkkiä millä saisin ton "ryöstämisen" kuriin juoksuttaessa,on tosi inhottavaa juosta perässä kun iso ja massiivinen hevonen lähtee ryysimään,saanu kerran jo suitset ja liinankin katki! tähän saa vastata ihan kaikki kellä ois jotan vinkkejä :)

    -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joo sen vielä unohdin että itsekkin max 20min ja juoksutan tosi harvoin kuitenkin mutta joskus juoksuttanu enimpiä virtoja ennen lenkkiä pois mutta itse irtojuoksutan yleensä enemmän kun juoksutan ehkä noin kerran kuussa saatan irtojuoksuttaa :)

      -Milla

      Poista
    2. Hui, onneks meidä hepat ei tee noi!

      Poista
  54. Käy kattoo mun blogi se on alisaanlaiffi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  55. Itse juoksutan aina irtona,kun hepat on opetettu siihen. Tietty eka juoksee pari kierrosta kentän ympäri mut sitten tulee ympyrälle. Tietty jos kentällä on samaan aikaan muita niin sit liinalla ..

    VastaaPoista
  56. Joskus harvoin kun juoksutan, pujotan ensin liinan sisemmästä kuolainrenkaasta, mistä se kulkee korvien takaa niskahihnan kohdalta ulompaan kuolainrenkaaseen kiinni. Joskus joku sanonut että jos hevonen esim. yrittää häipyä juoksutusympyrältä, niin paine jonka liina tuo niskaan, saa hevosen jarruttamaan ja rentoutumaan ilman että liina kauheasti vetäisi kuolaimista. Meillä ainakin herkkäsuinen hevonen on paljon rauhallisempi tuon kiinnitystavan kanssa, eikä deltaa tarvitse. Ainoa miinus tulee kun pitää vaihtaa suuntaa, kun pitää koko systeemi vaihtaa toisinpäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo siks juoksutankin aina päitsillä nii ei tarvi vaihdella:D

      Poista
  57. Ootteko Joonaksen kanssa kavereita vai kun oot "aina" menossa sen luo tai sen kanssa jonnekkin? Tai siis aika monessa postauksessa kerrot että oot menossa sen luo tai sen kanssa jonnekkin :D

    VastaaPoista
  58. Ite juoksutan yleensä kahdella liinalla & juoksutusvyöllä + piuhoilla. Ei siitä juoksutuksesta oo oikeestikkaan mitään hyötyä jos heppa jolkottelee pää pitkänä ja täysin selättä. Apuohjilla saa ohjattua hevosta oikeinpäin, ja kahdella liinalla tasaa painetta molemmin puolin. Jos vain yksi liina käytössä, niin sitten pujotan sen sieltä niskan yli. Deltaa en yleensä käytä, koska oon todennut sen melko turhaksi ja epätoimivaksi vehkeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miten kahella liinalla voi juoksuttaa, ennoo koskaan kuullu :D?

      Poista
    2. Se on vähän niinku ohjasajais hevosta ympärällä, tai siis toinen liina tulee toiseen kuolainrenkaaseen ja toinen toiseen, ja siitä ne tulee juoksutusvyössä olevien renkaiden läpi ja sieltä sun käteen. Äh, hankala selittää, mutta taatusti toimiva tapa, jolloin voit säädellä tarkemmin ympyrän kokoa ja hevosen tahtia, koska liinat ovat tavallaan kuin ohjat käsissäsi.

      Poista
  59. Meinasin tulla kirjottamaan tänne, miten itse laitan liinan juoksutettaessa, mutta elisa kertoikin jo tuossa ylempänä sen, mitä meinasin sanoa. Mulla ei oo ikinä ollu deltaa,enkä sellaista meinaa ostaakkaan, meillä toimii tuo liinan pujotus sisäpuolen renkaasta-niskan päältä-ulkorenkaaseen kiinni.

    VastaaPoista
  60. meitä valistettiin just kauheesti, ettei sais ikinä turhaan liinalla ympyrällä juoksuttaa, mieluumin vaikka sitten vapaana sais kentällä juosta. kun pyörii kokoajan ympyrällä hieman "kaatuneena" sisään, se kuluttaa hevosen jalkoja älyttömästi. ja valistettiin myös deltan käytöstä sen verran, ettei oo sekään mun mielestä hyvä, kun miettii miten se vetää esim. perus nivelkuolaimethan osuvat hevosen kitalakeen, kun vetää deltasta... mieluummin sitten liina kuolaimesta niskan kautta toiseen kuolaimeen vaikka :D näin mä oon oppinut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas pahempi juoksuttaa vapaana ainakin Voiton kohdalla, Lilli sitten erikseen:D

      Poista
  61. Hah, hassun näköstä kun Voitolla on tuo huppu, näyttää että se sokkona riehuis tuolla:D

    VastaaPoista
  62. Mulle sano yks valmentaja kun oli pujottamassa liinaa toisesta kuolanrenkaasta toiseen että se olis parempi et laittaa sen vaan siihen yhteen ku se vetää ne kuolaimet yhteen ja se sattuu enemmän hevosta kun se että laittaa vaan toiseen kuolaimeen kiinni.

    VastaaPoista
  63. Tehkää pinjan kanssa pitkä video postaus

    VastaaPoista
  64. Voiko wheheartitistä ladata iPodin taustakuvia? Sori ku kysyn mutten tiiä

    VastaaPoista
  65. Kannattaa kokeilla kahdella liinalla juoksuttamista (suitset + juoksutusvyö + kaks liinaa = menee kuin ohjat, juoksutusvyön rinkuloista ohjastajan käteen. voit näin säädellä ympyrän kokoa ja hevosen muotoa.) Googleta jos et ymmärtänyt :D

    Aluksi/lopuksi voi kokeilla sitten ohjasajoakin ;)
    Sivuohjat tai juoksutusapukin on kivoja juttuja :)

    VastaaPoista
  66. Vahinkoja sattuu Tiia. Kyllä minäkin kerran laitoin liinan kuolaimeen kiinni kun yleensä mnäkin juoksutan päitsillä:)
    Hieno postaus ja hyviä kuvia!:)

    VastaaPoista
  67. Juoksutan kerran viikossa yleensä palauttavana treeninä tai kisoissa aamuratsastuksen sijasta. Käytän juoksutusjärjestelmää tai gramaania, nykyään yleensä gramaania kun on niin paljon helpompi virittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miten virität gramaanit, kun itseltäkin löytyis ne:D

      Poista
  68. Kiva postaus :) Minä päivänä te meette hevoset stadikalla tapahtumaan? :)

    VastaaPoista
  69. Ite en käytä liinaa ollenkaan. Tai, joskus harvoin, mutta tykkään itse juoksuttaa mieluummin irtona. Juoksutan myös harvoin ja pieniä aikoja yleensä vain energian purkamiseksi ja silloin jos en jaksa ratsastaa.

    VastaaPoista
  70. Mun kaverit aina puhuu ja kehuu sun blogia
    mutta aloin ihmetellä tota sun kuvaa tossa bannerissa.
    Eli toinen kuva, miten helvetissä sun käsi on tollee?
    Kun ratsastusopettajat sanoo aina että nyrkit pystyyn ja peukku kohti taivasta mutta sun kädet ei oo sitä nähnykkää! :o En tajuu mtä hienoo sun blogissas on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja kavereita sulla;) Onneks sä oot täydellinen ratsastaa niin voit arvostella muita noin hyvin!

      Poista
  71. Kiva postaus. Ja tykkään tosi paljo sun blogista!! Tallilla jolla käyn niin talutus tunneilla jos kaikille ei oo deltaa niin se riimunnaru laitetaan aidan puoleiseen kuolaimeen kiinni ja kentän sisäpuolen kuolaimen läpi, siis jos ei oo deltaa niin senhän voi laittaa silleenki. Vaikka ei tuo sun tapakaan huono oo. ;))
    -Saana-

    VastaaPoista
  72. Mä laitan yleensä liinan kiinni niin, että pujotan sen sisäpuolen kuolaimesta läpi ja laitan ulkopuolen kuolaimeen kiinni, toivottavasti tajusit jotain :D Sulla on muuten tosi kiva blogi ja teetkö vielä niitä kuvapostauksia ?(:

    VastaaPoista
  73. Tosi kiva postaus.Tee video ko irtohyppyytät voittoa:)

    VastaaPoista
  74. Siis noi sun juoksutus ajat ei kuulosta ihan hölynpölyltä. Itse välillä laiskuus iskee ja tulee juoksutettua vain se 15-20min tavallisesti juoksutan hevosiani n. 45-60min hevoselle tekee kummiskin hyvää se kun sitä juoksuttaisi joka viikko ainakin yhden kerran. Omistan itse 9 hevosta ja kyllä siis välillä tulee niin laiskaksi että hepat saa kyllä pari vapaa päivää...:) Nyt onkin kiiretttä pitänytkin kun hevoseni loukkaantumisen jälkeen en ole aanut ratsastaa sillä kuin käyntiä lääkäri antoi käskyksi juoksuttaa sitä joka päivä kahden viikon aikana..... ja vielä 1h kyllä sitä on tullut vain 20minkin juoksutettua...:)) sulla on muuten todella hyvä blogi tykkään kun sulla on tuollaista intoa pitää tätä pystyssä!! itsellä ei aika riittäisi tälläiseen.:(

    VastaaPoista
  75. Ootteko te vielä Joonaksen kaa yhes?

    VastaaPoista
  76. Kun tuolla Oasapilla pitää laittaa nuo omat mitat, niin onko ne kaikki ympärysmittoja? Lukuunottamatta siis kenkien/vaatteiden koota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiiä, ei tarvi laittaa ku ne missä on tähti perässä:)

      Poista
  77. Mä juoksutan kummareitten kans yleensä, jos juoksutan :) Joutuu vähän enemmän käyttämään selkää ja tekemään töitä. Yleensä laitan liinan kahen kuolainrenkaan läpi ulompaan kiinni siten, että liina tulee leuan alta. Tämähän riippuu niin hepasta :) Omaani uskallan kyllä suoraan kuolaimesta juoksuttaa, ei pöllöile. Kapsonia oon myös kokeillut, se on hyvä apuväline juoksutukseen, ei tartte kuolaimesta laittaa. Oisko Voittoa purassu joku ötökkä, esim. paarma kun noin höpötelly tarhassa.. Mun heppa ainaki saa siitä tollasen sätkyt :)

    VastaaPoista
  78. fleuri on niin söpö:3 minkä rotunen se on jos saan kysyä?

    voittokin on niin söpö! ootte upee pari!♥

    http://anglepony.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  79. siilissä on yks tamma joka luulee olevansa ori:D

    VastaaPoista
  80. Jos ei oo deltaa nii kannattaa laittaa sillleen et vetää se liinan pään missä on lukko suoraan molemmista kuolainrenkaista läpi ja sit laittaa se lukko kiinni siihen naruun joka tulee siitä toiselta puolelta kuolaimia, eli kuolaimien ympäri narusta muodostuu vähän niinku rengas. Jos vaihtaa juoksutus suuntaa täytyy vaihtaa narukin toisinpäin

    VastaaPoista
  81. Ihanat noi kolme vikaa hyppy kuvaa Voitosta ja samoin toi vesi matto hyppy! :D Hieno kuva ku voitto on takajaloillaan. :) Voi olla että Se päätti näyttää Lillille taitonsa. :D

    VastaaPoista
  82. itse opiskelen harjussa ja meille on täällä niin opetettu että liina ulkokuolainrenkaaseen kiinni ja niskan yli sisäkuolainerenkaan läpi. juoksutusaika maksimissaan 30min, yhteen suuntaan kerrallaan max. 7min. täällä ei koskaan juoksuteta deltaa käyttäen, syytä en tiedä mutta toi yllämainitsema kiinnitystapa on kyllä todella kätevä!:) toivottavasti tästä oli sulle jotain apua:) en jaksanut kaikkia kommentteja lukea läpi että jos jollain on samat ohjeet niiin sori!:D

    VastaaPoista
  83. Mä juoksutan mun hoitsua tosi usein, joskus jopa 3 kertaa viikossa. Yleensä liinassa mutta päästän sen aina ensin laukkaamaan liiat energiat pois irtona ja otan sitten vasta liinaan. Joskus myös irtohypytän tai laitan puomeja. Mä laitan aina liinan kiinni kuolaimiin niin että ensin laitan sen liinan siitä kuolaimesta läpi ja kiinni toiseen kuolaimeen. Mun hoitsu on ratsastuskoululla ja on aika vaativa ratsastettava niin se ei kauheasti tunneilla mene ja kerää tosi paljon energiaa niin on hyvä kun pääsee välillä purkautumaan :)
    Ootteko te ikinä irtohypyttänyt teidän hevosia?

    VastaaPoista
  84. Minä juoksutan hevostani myöskin edellämainitulla tavalla. Eli siis liina ulkokuolainrenkaaseen kiinni ja niskan yli sisäkuolainrenkaan läpi. Heppani meinaa välissä vähän heittää värkkäämiseksi, ja hankinnassa onkin siis delta. Juoksutan kerran viikossa, ratsastustunnin yhteydessä, tunnin jälkeen noin 30min apuohjien kanssa. Antavat mukavasti joustavuutta heppaan, ja keskittyy jotenkin paremmin. Ihan normaalit perusapuohjat. Tulevat satulaan kiinni.

    VastaaPoista
  85. Voi Vote:) Ihania kuvia Fleurista<3

    VastaaPoista
  86. En usko et se mitään tappavaa on ku pitää pelkässä kuolaimessa liina kiinni, varsinkin jos voittoa ei se ärsytä. Ja sul on ihan super kivoi kuvii ja muutenki tää blogi :)!!

    VastaaPoista
  87. Ei nyt liity aiheeseen, mutta mitä teen että blogini näkyy bloglovinissa?

    VastaaPoista
  88. kiva postaus, ja ihana voitto<3:) pakko sanoo et oot muute tosi hyvä ratsastaa! tää ei nyt liity tähän mitenkää, mut minkä kokone se sun aika uus farkkuliivi on? :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.