Onnistunutta treeniä!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014


Molemmat hepat ovat taas vaihteeksi innostuneet tekemään kaivauksia tarhaan.. Ärsyttävästi tullut nuo kankaat esille ja karkeasepeli levinnyt hiekan sekaan. Pitää katsoa saataisiko nämä fiksailtua jotenkin taas entiselleen.

Voitto's and Lilli's excavation in the paddock..


Kenttä on nyt ihan täydellinen. Sopivan kostea, muttei märkä. Toivotaan, että roudan sulaessa kentän alta, tasoittuisivat kentälle muodostuneet "aallot", sillä muuten joudutaan vähän fiksailemaan kentänkin pohjaa.

Voitto on ollut todella hyvä koko viime viikon sileällä ja syykin on selvä. Olen ratsastanut nyt Voittoa hieman normaalia enemmän, tehnyt itseksenikin kunnollisia tehtäviä ja vaatinut hevosalta kaiken entistäkin tarkemmin. Ihan uudenlainen inspiraatio treenata myös sileällä, kun kentän pohja on taas priima. Huomasin, että kaikki sujuu paljon paremmin, jos keksin itselleni tehtävän, jota sitten toteutan. Normaalisti jään pyörimään ympyröille, enkä juuri tee mitään varsinaisia tehtäviä.Voitonkin mielestä se on tylsää ja se mielummin tähyilee maisemia, kun keskittyy itse hommaan. Nyt kun olen parantanut tapani ja keksinyt ennen ratsastusta jonkun teeman ja siihen liittyviä tehtäviä on Voittokin keskittynyt ja kulkenut todella paljon paremmin!

Tällä viikolla ei olla käyty ollenkaan estevalmennuksessa, joten hyppäsin keskiviikkona omatoimisesti kavaletteja tai pieniä esteitä, miten nyt kukakin haluaa sanoa. Tein samaa tehtävää tuolla puomi-risti-puomi linjalla mitä teimme viimeksi Sannan valkussa. Äiti oli katsomassa, kun hypin ja mun suureksi ihmieeksi se osasi laskee montako laukkaa mä väleihin otin. Se sitten vähän tarkisteli mun laskuja, sillä mä unohdan tai sekoilen niissä melko usein... Varsinkin puomilla, kun Voitto ei hyppää kunnolla lasken aina vahingossa sen hypynkin askeleeksi. Osaan teoriassa, mutten käytännössä ;) Nämä pikkuhypyt kuitenkin menivät ihan kivasti ja hyppään varmaan lähipäivinä sitten itsenäisesti vähän isompaakin.

Our outdoor arena is perfect! It's dry and elastic. The last week Voitto was very nice to ride. I  rode consistent exercises and demanded all reactions were correct.  Last week we didn't went a jumping training so we gridworked without the our coach. Tomorrow we will jump probably more and a little higher than last week gridwork.


Eilen olikin kunnon heppailupäivä. Lähdettiin melko aamusta Keskimäelle Pinjan rataharjoituksiin. Mä kuvailin ja Pinja sitten tietty hyppäsi. Sieltä kiirehdittiin kotiin, josta lähdettiin heti syötyämme Korholaan kouluvalmennukseen. Matkalla väänneettiin siitä mentäisikö ulkona vai sisällä. Sini ja Pinja olisivat halunneet mennä sisällä ja mä ulkona. Onneksi oli niin ihana ilma, että mentiin kuin mentiinkin ulkona. Eniten halusin mennä ulkona valokuvien takia. Äiti ottikin kuvia ihan tunnin alusta ja pari julkaisukelpoistakin siinä oli. Lopputunnista meno ainakin tuntui jo todella paljon paremmalle, mitä näiden kuvien oton aikaan.


 Tehtiin todella hyvää tehtävää, jota treenataan nyt varmasti kotonakin tulevalla viikolla. Suosittelen kokeilemaan! Tehtiin siis jokaiselle, myös lyhyille sivuille loiva kiemura, tosin se ei kovin loivalle tuntunut lyhyillä sivuilla.. Apuna olivat tötteröt, jotka kannattaa kyllä ehdottomasti laittaa avuksi. Meillä ei kotona taida olla kuin kaksi tötteröä, joten laitetaan niiden tilalle yleensä ämpäreitä.

Aluksi tultiin muutaman kerran koko homma käynnissä. Sen jälkeen ravattiin pitkänsivun kiemurat, mutta käveltiin lyhyellä sivulla. Kun tämä alkoi sujua tultiin koko tehtävä ravissa ja ihan viimeiseksi laukassa. Työskenneltiin siis koko tunti tällä samalla kuviolla. 

 Ekaa kertaa pitkään aikaan menin pelkällä pitkähihaisella ja valmentaja huomasi heti vaikka kuinka monta uutta virhettä istunnassa. Hupparilla tai takilla saa kyllä peitettyä melko monta virhettä. Itsekkin kyllä huomaan kuvista, miten kaikista mun yrityksistä huolimatta mun lapaluut ei ole yhdessä, vaan roikkuvat edessä. Varsinkin lopputunnista väsähdin ihan totaalisesti, enkä saanut millään lapoja oikealle paikalle ja ryhtiä hyväksi. Pitäisi nyt vain venytellä ja vähän jumppailla lapaluiden ja rinnan lihaksia.

Voitto oli melko kiva ratsastaa. Aluksi jouduin tekemään jonkin verran töitä saadakseni asetuksen läpi kunnolla myös oikealle. Voitto pitäisi saada myös rennommaksi ja pyöreämmäksi heti lapojen edestä ja kaulan alusta.

Yesterday we had  flat work training. I rode Voitto, my little sister Pinja rode our coach's horse and my  youngest sister rode our pony Lilli. We had a family training, hah! We did a full hour shallows (I don't know is shallow the right term?). I drew  a picture where you can see the task. The task was quite challenging for us, but the problem was only in the right canter. Voitto change the lead because my position was incorrect and we both were tired. As you can see from the pictures my shoulders were too far forward. The shoulder blades should get together. Easier said than done..


Laukassa tehtävä onnistui mun suureksi ihmeeksi melko hyvin vasempaan kierrokseen. Voitto ei vaihtanut kertaakaan ja pääsin välillä kiemuroilla asettamaan kunnolla oikealle. Yleensä jään vastalaukassa roikkumaan liiaksi ulko-ohjaan, jottei laukka vaan vaihtuisi. Toiseen suuntaan laukkaaminen ei oikein onnistunutkaan. Voitto vaihtoi mun vinouden takia todella monta kertaa lyhyen sivun kiemuralla. Mä en jaksanut enää kannatella mun ylävartaloa oikein ja Voittokin alkoi hiukan väsähtää. Suunta oli vaikeampi meille molemmille. Saatiin muutama onnistunut pätkä, jonka jälkeen vielä ravailitiin hetki ympyrällä.

Valmennus meni kuitenkin mielestäni ihan hyvin ja en ole ollutkaan pitkään aikaan näin tyytyväinen kouluvalmennuksen jälkeen. Kylmättiin jalat ja sen jälkeen lähdettiin kotiin, jossa iskä olikin tekemässä tallitöitä. Se oli lanannut kentän, siivonnut tarhoja Bobcatilla ja meidän tultua irrotteli vielä heppojen hokit. Ei muuten pitkään kestänyt siinä hommassa, kun irrotettiin ne sellaisella porakoneella, jossa oli hokkiavain. Hokkittomat kaviot tiesivät tietysti sitä, että hepat pääsevät yhteiseen tarhaan! Siitä tulossa erillinen kuvapostaus myöhemmin.


                                                              

85 kommenttia

  1. Kiva postaus. Olin viikon Turkissa, joten on kiva palailla blogisi puolelle! :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia ja hyvännäköstä menoa! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan älyttömän hyvältä näyttää teijän meno! Niin kuin sanoitkin,Voitto on ollut oikein kiva ratsastaa niin Se myös näkyy kuvista. Samallaisella treeni putkella unohtamatta löysäilyjä (😊) esteetkin rupeaa sujumaan varmasti paremmin:) Innolla odotan kuvapostausta heppojen yhteis-tarhauksesta!;)

    VastaaPoista
  4. Kylläpä teillä tosiaan meni hienosti! (:

    VastaaPoista
  5. Super kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus! Tosi kivaa tehtävää meette!
    Tuo ensimmäinen kuva on ihana! Voitto on niin söpö!

    VastaaPoista
  7. Kiva että teillä on mennyt hyvin, ja hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia ja näyttävästi hyvin onnistui valmennus...
    Tuo ihan eka kuva jossa Voitto yö heinää näyttää tosi söpöltä... :)
    Kävin pitkäperjantaina päivä estekurssilla ja menin ekan radan ponilla joka ei yleensä hyppä erikoisia esteitä ja hyppäsi kyllä hyvin ja siten odotelemaan kesän ekaa leiriä joka on mun eka leiriä. Jossa on leiri kisat. Ja siis perjantain päiväleirillä oli leikki mieliset este kisat :) Kuvia löytyy sivulta www.tilves.kuvat.fi ja valitse estekurssi olen ruskean pikku ponin selässä ja minulla on valkoinen paita:)

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus ja hienoja kuvia :) Olipa kiva kun yleensä treenipostauksissa kerrotaan millainen hevonen oli ja kuinka se jaksoi, mutta nyt sä sitten kerroit tuosta istunnastasi vähän enemmänkin. Tykksin!:D

    VastaaPoista
  10. Onkohan tossa kirjotusvirhe?:D eikös sen pitäisi olla ihmeeksi eikä ihmiseksi? XD "ja mun suureksi ihmiseksi se osasi laskee montako laukkaa mä väleihin otin."

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus ja muistatko yhtään noiden housujen mallia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mutta katoin netistä niin mallin nimi oli ilmeisesti Nook :)

      Poista
    2. Mistä sä oot ostanu ne housut ? Ja paljon makso ?

      Poista
    3. Ostin ne Hevoset messuilta ja makso alennuksessa reilun 200e

      Poista
  12. Kiva postaus,Toi voten satulahuopa on hieno :) Mut älä ota ittteees ,Onko noi sun silmät jotenkin kaukana toisist? Ooot muuten kaunis ja nostan hattua sulle ku osaat ratsasttaa tosi hyvin :)))) c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt ano ota ittees, mutta ihan hirvee kommentti :D

      Poista
  13. Tosi kiva postaus :)
    Ps. Tuolla alussa tarkoitit varmaan mun suureksi ihmeeksi, etkä "mun suureksi ihmiseksi" ? ;D

    VastaaPoista
  14. Oikeesti oon kade teidän menolle! Näyttää jo ihan superhyvältä, jatka vaan samaan malliin nii teillä on vaan voten kaa taivas rajana. Ja sitä paitsi saan itekki motivatiota ratsastukseen kun katon sun ja voiton menoo!(:

    VastaaPoista
  15. onko teillä muuten käytössä treenikalenteri tms. jonka suunnitelet vai menetkö vain sillä lailla miltä tuntuu minäkin päivänä :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on netissä treenikalenteri, josta on sit hyvä tsekkailla mitä on tehnyt esim viime viikolla ja katsoa vähän milloin on vapaapäivä tai seuraava hyppykerta :)

      Poista
  16. Me ollaan kanssa tehty tuota samaa kiemura juttua omassa valkussa, on kyllä ollu ihan älyttömän hyvä :)

    VastaaPoista
  17. Vitsi toi teidän kenttä on ihanan näkönen !!<33 Noi esteetkin näyttää niiin ihanilta tossa kentällä :3!! Voitto on söpösti noissa kuvissa ja musta sä istut vähän lösösti, mutta niin mäkin välillä kun väsähdän ratsastustunnilla :D ja kun kohta alan talven jälkeen ratsastamaan niin lösötän siellä satulassa pahemmin kuin sinä koskaan ;) ! Kiva kun hepat pääsee taas samaan tarhaan niin on kiva nähä nekin taas pitkästä aikaa samassa tarhassa :) Kattelen aina sun videoita kun oon netissä ja varsinkin kun luon sun postauksia :) ! Lähetä terkkuja Voitolle, Pinjalle, Sinille ja Lillille! Hyvää kevättä ja pääsiäistä!

    VastaaPoista
  18. Hyvä, että hokkikelit on takana päin nytte, ku mun vuokrahepo onnistuu saamaan itelleen haavoja kokoajan :/ Viimekski oli aika syvä haava vuohisen seuduilla

    VastaaPoista
  19. mulla olis teille kiva idea :) monesta lukijasta olis varmaa siistii nähä teit kesällä? voisitteko pinjan kaa harkita sellasta et kesällä tulisitte esim. tampereel (koska aika keskel eteläsuomee ja sin on helppo päästä) johonki tiettyyn paikkaan esim. kauppakeskukseen, torille tai johonkin otattaa yhteiskuvii tietyn ajan, samalla ajatuksella kun hevoset -messuillaki? musta olis kivaa nähä teidät vielä kesälläki ku horse showhun on vaiks kuinka paljon aikaa... olis siistii jos voisitte harkita asiaaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako tuollaisia tapaamisia ees järjestää tollee jossai paikassa vaa:D?

      Poista
    2. siis mun tietojen mukaan saa :D voihan sen tietysti jostain laista tietysti tarkistaa, mutta mikä sen kieltäisikään? :D kyllähän vloggaajatkin järjestää miittejä esim. tampereen kauppatorilla

      Poista
  20. Kiva postaus ja ihania kuvia! :]

    VastaaPoista
  21. Miten blogiin saa tohon bannerin alle noi linkit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin vaan html-gadgetin, johon laitoin linkit :)

      Poista
  22. Miten facebookkiin sait tehtyy sen voitto kotiin jutun

    VastaaPoista
  23. Korjaatko tuon ihmieeksi jutun? Tarkoitit kai ihmeeksi?

    VastaaPoista
  24. Eka ja vika kuva aivan älyttömän ihania!!! ♥ Mää olisin kiinnostunut kyselemään siitä Usvan-Liljasta...Se oli teidän hoitoheppa ja lopetitte hoitamisen varmaan, kun tuli omat hepat...? (en oo varma) Niin ihan kamalan söpsö heppa! Ja ihanat videot, mitkä oot tehnyt siitä. Mua koskettaa tosi paljon tälläset videot ja tarinat!!! Itkin, kun katsoin niitä videoita! Mikä sen kappaleen nimi on siinä sun videossas "In memorian~Usvan Lilja? Ja toivottavasti tää ei ollut hirveen arka aihe sulle...(uskon, että oot kyllä jo päässyt yli) kaikinpuolin ihana blogi ja hyvää kevättä! :D

    VastaaPoista
  25. Kiva postaus!:) ootteko miten lyhentäny ton Voiton etuharjan, et ootteko nyppiny veitsellä tai leikannu saksilla sen? Itseni lämpösellä leikattiin vasta etuharja saksilla lyhyemmäksi, ja se on vielä vähän hassun näköinen, mutta varmaan tulee paremman näkönen sitten ku se kasvaa:)

    VastaaPoista
  26. Ihanalta näyttää tuo järvi tuossa yhdessä kuvassa :D Onko se ihan teidän järvi vai mitä..? :) Oikeesti ratsastat ihan älyttömän hyvin Tiia<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole meidän kun ei oltu edes kotona vaan Korholassa :) Kiitos!

      Poista
  27. Ihania kuvia noi missä on järvi/meri takana. Hyvä kun nyt on niin valoisaa,että saa paljon parempia kuvia. Jotenkin tosi ihana postaus,kaunis Tiia ja söpö Voitto!

    VastaaPoista
  28. Voisitko tehdä semmosen kuukauden lukija jutun, että väliset aina yhden ja teet sille esim, bannerin tai jtn? : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä ideana, mutta toteutus vähän vaikea kun jotkut on anonyymejä ja kaikilla ei ole des blogia:/

      Poista
  29. se on niiiin, ihanaa ette esitä pinjan kaa mitää täydellisiä tai parempia vaan ootte omia itsejänne :)♥ Ihanat blogit molemmilla :)

    VastaaPoista
  30. Hauska postaus!!:) Ja söpö Voitto!<3

    VastaaPoista
  31. Tosi kauniita kuvia ja kiva postaus! Sun blogia on tosi inspiroiva lukea :) nytkin tekee mennä hevosen selkään vaikka tänäinen treeni meni huonosti:)

    VastaaPoista
  32. Tosi hieno järvimaisema tuolla Korholassa! Kuinka usein kesäisin käytte uittamassa heppoja? Käyttekö omassa rannassanne uittamassa? :) Teillä on nuo estepuomit kyllä todella omalaatuisia ja hienon värisiä ja todella kätevä varmaan kun tarhan saa aina puolitettua ja kokonaiseksi? :) Onko teillä tarhat aina ''kokonaisia'' siihen asti kun hepat saa hokit jalkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me uiteta koskaan kun ei ole uittopaikkaa, joskus kahlaillaan kun on siihen mahdollisuus. Omassa rannassa ei oikein viitsi edes kahlailla, kun siinä itsekkin uidaan :) Ja juu on kokonainen, jossei sit tietty tapahdu jotain yllättävää että tarvii puolittaa.

      Poista
  33. Enkkua;

    The last week Voitto was very nice to rode --> Last week (tähän et tarvitse 'the' artikkelia) Voitto was very nice to ride (ei rode, koska laitoit 'to' sanan eteen, tulee sinun kirjoittaa infinitiivi muoto --> ratsastaa eikä ratsasti)

    I was rode consistent exercises and demanded all reactions were correct. --> Was sans pois. -> I rode consistent exercises and all his reactions to my demands were correct. (Lauseesi ei oikein tarkoittanut yhtään mitään mutta luulen että tämä on se mitä yritit sanoa).

    The last week we didn't went a jumping training so we gridworked without the our coach. --> Last week (the sana taas pois) we didn't GO (ei went -> muista verbin muoto kielteisessä lauseessa) jumping training ( 'a' pois!) so we grid worked without our coach (OUR tai THE pelkästään, ei molempia!!).

    Yesterday we had a flat work training. --> Yesterday we had flat work training ('a' pois).

    I rode Voitto, my little sister Pinja rode coach's horse and my the youngest sister rode our pony Lilli. --> Pinja rode OUR coach's horse, and my youngest (ei THE sanaa) sister rode….

    Task was quite challenging for us, but the problem was only in the right canter. --> THE task..

    Voitto change lead because my position was incorrect and we both were tired. --> Voitto changed THE lead
    As the pictures you can see my shoulders were too far forward. --> As you can see from the pictures my shoulders ….


    Toi toka enkku kappale oli muuten tosi hyvä pikkuvirheitä lukuunottamatta! :)

    VastaaPoista
  34. Kiva postaus :)
    En ole varma voiko kysymyksia enään laittaa, mutta jos voi niin tässä olisi yksi:
    Mihin Voitto menee sitten kun joskus muutat pois kotoa, vai jääkö se vanhempiesi luokse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit. Ei olla vielä mietitty tollasia :/

      Poista
  35. Hei kun sanoit että pitäis alkaa jumppaamaan, niin voisitko joskus vähän kertoa muillekkin jumppavinkkejä? Itselleni ainakin tulisi tarpeeseen...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuhan vaan eka alan jumppaamaan ja etin jotai vinkkejä..:D

      Poista
  36. Itekkin pääsen nyt tekemään tota. Ajattelin jo keskiviikkona, mutta nyt aijon toteuttaa sen. Onneks luen sun blogia ;) :D

    VastaaPoista
  37. Heh, ite voisin testata tota keskiviikkona! :D Oon nyt vähän miettinyt mitä kaikkea me tehdään, mutta toi saattaa ehkä olla liian simppeli, koska ei oo pysähdyksiä tms, vaikka voinhan mä lisätä niitä siihen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kyllä ainakaa meille simppeli ollu, varsinkaan laukassa! Tietty jos vaan humppailee ton kuvion läpi, eikä niin tarkasti taivuta aina oikeaan suuntaan. Ja tietty voi lisätä jos haluut nii jotai:)

      Poista
  38. Sittenkun muutat kotoa pois jääkö Voitto Pinjalle vai onko se sinun vieläkin ?

    VastaaPoista
  39. Et vastannu mun kysymykseeeen!:( mut miten ootte leikannu voten etuharjan? Kun se ei ole semmoinen potta niinkuin mun hevosella:D mut mää mietin et siitä varmaan tulee paremman näkönen kun se harja kasvaa vai?:)

    VastaaPoista
  40. Mulle tuli yhtäkkiä mieleen yksi kysymys. Nimittäin mitä Voitolle käy sittten kun muutat omaan kotiin? Ethän pysty kovin kauas muuttamaan?

    VastaaPoista
  41. Apua kysyin äsken kysymyksen ja se olikin kysytty jo!!! Oiei :D Pitäisi lukea enemmän! :)

    VastaaPoista
  42. Aivan ihanan näköstä menoa teillä! Voitto on super sulonen ja sä oot super nätti <3

    VastaaPoista
  43. Olis muuten kiva saada sellainen postaus missä esittelette kaikki kameranne, niiden objektiivit ja kerrotte postauksessa mihin käytätte mitäkin objektiivia esim. videoiden kuvaamisessa ja asukuvissa? :) Ja esittelisitte muutenkin vähän lempparitoimintoja ja vertailisitte ulkonäön, nopeuden, kuvan laadut jne :)

    VastaaPoista
  44. Mistä löydät blogiisi noi taustat?

    VastaaPoista
  45. Vitsi Tiia meet Voitolla tosi hyvin :)!! Ja nuo Animon housut :33! Onkos muuten Pinja saanut sinun vanhan Racesafen turvaliivin :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja myin sen kun käytetään tota mun yhdessä.

      Poista
  46. Mukava kuulla, että sinulla sujuu taas hyvin :) tuntu että välillä ti hirveän hyvin onnistunut;) mutta tekstistä päätellen olette löytäneet yhteisen sävelen :D XD

    VastaaPoista
  47. Hyvin menitte. En halua loukata sinua, mutta istuntasi on vähän.. Jotenkin.. Se ei ole huono, vaan mielestäni saisit istua vähän suoremmassa. Toivottavasti et ottanut pahalla!
    Muuten olet tosi hyvä ratsastaja ja ihailen sinua. En ole sitten mikään 8 vuotias lapsellinen kakara, joka pitää istuntaoppia sulle, vaan olen ihan aikuinen. Olet todella hyvä ratsastaja. Istuntaa saisit vaan vähän parannella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en halua sanoa tätä loukkaavasti, mutta uskon että aikuinen ihminen jaksaa lukea postauksen ennen kuin tulee kertomaan mikä on pielessä. Sanoin postauksessa mielestäni hyvin selkeästi, että lavat pitäisi saada yhteen ja hartiat taaemmas, jolloin en lösöttäisi kuten nyt teen. Minä ja valmentajani tiedostetaan kyllä ongelma, kiitos kuitenkin :)

      Poista
  48. Sulla on yli 7000 lukijaa! o.o katoi äske nii oli jtn 6997 ja nyt on jo yli 7000!

    VastaaPoista
  49. Tuli mieleen,että kun lähdet opiskelemaan niin jääkö Voitto kotiisi ja kuka liikuttaa tätä silloin? Lopetatko heppablogisi silloin kun et enään voten kanssa touhua yhtä usein?

    VastaaPoista
  50. Moi!
    Hyvin ootte kehittyny! Sori kun kirjoitan anonyyminä! Ja sitten kn lähet opiskelemaan, niin jatkatko blogia?
    Maria

    VastaaPoista
  51. Vähän Voitto mennee hienosti!!! <3

    VastaaPoista
  52. Ihanasti se Voitto menee! Noi uudet ratsastushousut sopii sulle täydellisesti! Oon tottunu näkemään ne punaset sun päällä ;D Oliko/onko siellä kuopiossa hyvät ilmat? Haminassa oli 21+ astetta :) PS. Tulin maanantaina (21.4) mökiltä kuopin läpi ja katoin missä on se Matkus, niin näin sen kauppakeskuksen ja ajattelin et oon nyt ollut samassa paikassa kuin Tiia <3 :D

    VastaaPoista
  53. Me irrotetaan myös hokit ns porakoneella missä on sellanen hokkiavain pää, lähtee hokit helposti ja nopeasti pois! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.