Hauskoja hakusanoja

torstai 6. marraskuuta 2014

Moikka! Moni on toivonut hauskat hakusanat -postausta, joten täältä pesee. Tosin tästä tuli mun mielestä vähän tylsä, kun hauskoja hakusanoja ei vaan ole kertynyt vaikka näitäkin olen keräillyt jo puoli vuotta. Tavallisimpia hakusanoja ovat voitto kotiin, lillivoitto ja tiia ja voitto (kaikki siis tosiaan aina pienellä). Näiden lisäksi löytyy erilaisia kirjoitusvirheillä varustettuja varitaatioita kuten voitto kotii, voitto kotuin, lilivoito jne.

Voittoakin naurattaa
onko normaalia että hevonen kävelee kiemurrellen
Voitto ainakin kiemurtelee ja kai se ihan normaali on. Joku anonyymi joskus kertoi mun istuvan käynnissäkin niin epätasasesti ja vinossa, että Voitto ei pysty menemään suoraan. Tiedä sitten ;)

läskit hevoset
Tähän olisi sopinut ihan täydellisesti yksi monta kesää sitten otettu kuva, jossa esiintyi nämä meidän kaksi sankaria hieman laitumesta turvonneena... Mä oon kuitenkin tainnut poistaa sen, koska en vaikka kuinka selailin sitä enää koneella nähnyt. Onneksi nykyään ollaan omistajina osattu pitää pulleroiden linjoista vähän paremmin kiinni, myös kesäisin.

en osaa laskea askeleteita esteiden välillä
Heh oon tainnut joskus tämänkin blogissa tunnustaa, sillä mulla on vähän ongelmia itsekkin tämän jutun kanssa... Periaatteessa osaan, mutta en koskaan muista aloittaa sitä heti edellisen hypyn jälkeen, joten lopulta olen ihan sekasin. Tämä hakija tuskin on täältä blogista mitään vinkkejä löytänyt, mutta ainakin kohtalotoverin.

alumiinitolpan katkaisu
Niin onhan meillä alumiinisiä estetolppia, mutta silti! Ei liity sitten yhtään blogin aiheeseen.

liity mun blogin lukijaksi
Ai kenen sun vai mun? Kummallinen hakusana, mitähän tällä nyt on tarkalleen ottaen haettu?

mitä hienoa on leikkiä keppareilla
Onkohan tämä kaveri etsinyt perusteluja esim. kavereille, että mitä hienoa on keppareilla leikkimisessä vai onko tämä ollut ennemminkin kysymys, että mitä hienoa muka on leikkiä keppareilla. No, musta oli ainakin hienoa ja ennen kaikkea hauskaa leikkiä nuorempana keppareilla!

vielä ehdit osallistua blogspot elokuu
Joku ilmeisesti etsinyt blogiarvontoja voittojen toivossa.

blogi jota ei lueta
Tämä hakija päätyi kyllä blogiin jota luetaan, mutta mitäköhän hän on tuolla hakusanalla ollut edes metsästämässä? Uutta luettavaa vai?

hevonen laahaa takajalkoja
Kiemurtelee ja laahaa takajalkoja, ihan meidän Voitto. Miksei minkään hyvän ominaisuuden kautta  löydetä tänne blogiin?

 runoja hevosista ja makeasta
Tuo hevosista vielä menee, mutta mistä ihmee makeasta? En ole sellaisia runoja nähnytkään jossa olisi yhdistynyt hevonen ja makea, jonka oletan tarkoittavan jotain syötävää herkkua.

hepulit
Ja hakija on tällä hakusanalla yrittänyt löytää öö mitä? Mutta myönnän, useasti olen varmaan blogissa kertonut hevosten saaneen hepulit tjs.

 hunajasiideri hevoselle
Tämä hakusana lähinnä kummastutti, että oli pakko googlata itsekkin mitä ihmeen hunajasiideriä, mutta ei oikein selvinnyt. Tietääkö joku? Mitenköhän tuolla hakusanalla on edes tänne blogiin päätynyt, kun ei täällä muistaakseni koskaan ole mistään hunajasiideristä puhuttu tai edes pelkästä hunajasta tai siideristä.

Millaisilla hauskoilla hakusanoilla sinun blogiin on löydetty tai tunnustaako joku käyttäneensä jotain listaamistani hakusanoista?

61 kommenttia

  1. Hunajasiideri on omenaviinietikan ja hunajan sekoitusta. Alkoholi pitoisuutta siinä ei kuitenkaan ole. En tiedä mitä auttaa, mutta sitä on kuitenkin olemassa. Agrimarket myy sitä.

    VastaaPoista
  2. Mä oon ottanu noita hakusanoja jo varmaan parisen vuotta ylös ja niitä on ihan hurjasti :D Tuntuu ihan uskomattomalta miten tyhmillä sanoilla ihmiset löytääkin blogiin..

    VastaaPoista
  3. hahha illan piristys!! :D ihme hakusanoja käytetty XD

    VastaaPoista
  4. Hahaha, hauskoja:DDd

    VastaaPoista
  5. Mistä noita voi katsoa millä omaan blogiin on haettu? Kiinnostaisi kovasti :)

    VastaaPoista
  6. Voi ei, kaikkee sitä ihminen yrittääkin etsiä :D Hauska postaus, näitä saa tehdä lisääki :) hei mistä muute löytää ne hakusanat joiden kautta omaan blogiin on päädytty? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, teen lisää kunhan hakusanoja taas kertyy! Ylempänä vastaus ^^

      Poista
  7. :D mä haen hirvein usen vahingossa hakusanalla: lillivoitti!:D

    VastaaPoista
  8. Mistä ton näkee et mil sanoil blogiin on eksytty??!! Pliis auta haluun tietää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy blogin "tilastot" osiosta.

      Poista
    2. Vastaan nyt tiian puolesta, mutta sinne pääsee kun menee tilastoihin ja sieltä liikenteen lähteet ja sit sielt iha alhaalla! Toivottavasti oli jotain apua :)

      Poista
    3. Kiitos paljon! :)

      Poista
  9. Mun vuokrahevoselle syötetään hunajasiideriä ja se siis ylläpitää hevosen hyvää yleiskuntoa sekä turkin ja ihon hyvinvointia. Se myös vilkastuttaa aineenvaihduntaa sekä tasapainottaa suoliston happo-emästasapainoa. Toi kyseinen aine haisee aivan järkyttävälle mut toimii kyl hyvin :))

    VastaaPoista
  10. Hahaa nää on hyviä :D:D:D!!!

    VastaaPoista
  11. Hah, tää oli kyllä ihan loistava! :D Onneks ei löytynyt omia hakusanija joukosta. Tunnustan, että ei aina minunkaan kännykän googlen historiasta löydy mitään kovin normaaleja...

    VastaaPoista
  12. HUNAJASIIDERI:
    http://www.biofarm.fi/tuote/black-horse-hunajasiideri/
    :--)

    VastaaPoista
  13. Huvittavin hakusana mun blogiin on "järkevä ihminen" :D

    VastaaPoista
  14. Voi eii :D voin kuvitella sen jonkun joka hakee uutta luettavavaa hakusanalla "blogi jota ei lueta" hmm :D
    Läskit hevosetkin nauratti. Kiitos tästä, ota hunajasiideri voitole :''D

    VastaaPoista
  15. Moi! Oletko vielä PS of Swedenin kanssa yhteistyössä? Jotain alekoodia tekeille, raaskisin sitten tilata! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdota myös, että saat ne kuolaimettomat seuraavana sponsorituotteena. Olet kuitenkin halunnut ne ja turha on kolmea erilaista PS of Swedenin muotoiltua suitsia omistaa.

      Poista
    2. En ole halunnut niitä, koska en tiedä voiko/osaanko Voitolla edes mennä niillä, enkä koe tarpeelliseksi ratsastaa Voitolla hackamoreilla muutenkaan. Ne eivät ole kuolaimettomat, sillä hackamore on kuolain. Jos ne olisivat täysin kuolaimettomat voisin kokeilla, mutta hackamoreilla en ratsasta jos niin ei erikseen joku valmentaja neuvo :)

      Poista
  16. OON hakenut monta kertaa Esimerkiksi.Tiia Suomalainen voitto ja Voiceoffortuuna :D

    VastaaPoista
  17. Hunaja siideriä saa esim. Agrimarketista hevosille. Sitä voi laittaa ruuan sekaan, tarkempaa käyttötarkoitusta en tiedä :D

    VastaaPoista
  18. Nauroin noita lukiessa. :D Mäkin olen hakenut sun blogia, mutta ihan normaaleilla hakusanoilla, en ainakaan aliåumiinitolpan katkaisulla xD

    VastaaPoista
  19. En oikein tajunnu tän koko postauksen ideaa.. joten en haluis, että teet toisen kerran (jos meinasit tehdä joskus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millaisilla hakusanoilla tätä blogia on haettu...ymmärtääkseni

      Poista
    2. Siis nämä sanat ovat hauskimpia sanoja joilla blogiini on haettu, vai mitä et tajunnut :)

      Poista
    3. Aaaa, joo olin sitten tajunnut koko postauksen idean väärin! :D Kiitti selvennyksestä :-)

      Poista
  20. Hauska idea! :) Mielenkiinnosta kyselen että näkyykö blogiasi pelkästään bloglovinin kautta seurailevat blogisi lukijoina? Itse en siis ole bloggerissa niin tuli mieleen! :)

    VastaaPoista
  21. Koska tulee taas Viikonblogihaaste? Vai tuleeko niitä enää...? Ne on aina niin kivoja! :)

    VastaaPoista
  22. Teetkö joulukalenteria tai muita joulujuttuja?(:
    Haluunhaluunhaluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, en tiedä vielä. Ei varmaan mitään joulukalenteria ainakaan tule :/

      Poista
  23. Voisitko muuten kertoa Voiton ruokinta-ajoista ja paljonko se syö? Kun ostitte Voiton niin kysyittekö vain sen edelliseltä omistajalta paljonko se syö vai kysyittekö ammattilaisesta, vai miten toimitte, jotta saitte ruokinnan sopivaksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto syö klo 7, 12, 16 ja 20. Se saa kolmesti päivässä mössöä, jossa on 1dl pellavaa ja 2dl kivennäistä. Kauraa se saa päivässä noin 3 ja puol litraa. Kysyttiin Voiton myyjältä ja valmentajilta mitä syötetään :)

      Poista
  24. Noitakin haku juttuja käytetään. Voisitko tehdä teijän keppareista jonkun postauksen vaikka Pinjan kanssa yhdessä ehdota sille sitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2012/06/virtuaalitallit-keppihevoset-ja.html

      Poista
  25. Mist' saatte musiikkeja teidän videoihin?

    VastaaPoista
  26. Haha! Toi "runoja hevosista ja makeasta"... Mitä ihmettä?! :D Tosi kiva kun toteutit! Päivän naurut...

    VastaaPoista
  27. http://www.biofarm.fi/tuote/black-horse-hunajasiideri/
    http://www.fysioline.net/horsepower/hunajasiideri/

    Siinä tutkittavaa.

    VastaaPoista
  28. Mun blogiin oli kerran päädytty hakusanalla hillittömän iso hevosen sukupuolielin. En ole koskaan kirjoittanut mitään sukupuolielimiin liittyvää blogissani.

    katriseikkailee.blogspot.fi

    VastaaPoista
  29. Ei liity nyt postaukseen kylläkään,mutta miten teidän talli on rakennettu :)?

    VastaaPoista
  30. Voisitko tehdä videon, jossa on sun ja Voiton epäonnistumisia? Ei siis millään pahalla, oot muuten hyvä ratsastamaan! :)

    VastaaPoista
  31. hunajasiideri!:D?Okei..:D Tää ei nyt liity postaukseen mutta osaatko sanoa että tykkääkö teidän hevoset lincolnin hevos namuista jos ootte ostanu.Kun meinasin antaa serkun hevoselle joululahjaks.Mutta en oikeen tiedä mitä mieltä hgevoset on niistä..:)

    VastaaPoista
  32. Tää ei liity postaukseen mut ku katoin sitä valmennus videoo ni miks siin näyttää et voitto on eri puolella siinä valvontakamerassa ku se otetan ulos? Kiitti jos vastaat! ja Voitto näyttää söpöltä klipattuna... HYVÄ POSTAUS....

    VastaaPoista
  33. mä näin sut Tiia tänään klassikalla kun olin viemässä kaverin kaa ruokailus astioita pois, ja mä tuijotin sua koko aja, mä olin sillee vähä siiti oikesti.... ja tedoks kakille en oo yläasteella vaa olin koulun kaa futisturnauksessa, ja käytiin klassikalla syömässä :) !

    VastaaPoista
  34. En tiiä miks, mut joskus aikoinaan koitin googletella tätä blogia nimellä voiceoffortuna.. hmm. Täähän blogin nimi onkin aivan eri! Vai onks ihan Voiton oikea nimi? Jostain se nimi tulee päähän :D

    VastaaPoista
  35. Kiva postaus ja mun blogiin on päädytty hakusanalla "patti selässä":D ei Nopalla kyllä oo mitään pattia!:0 ookoononparelli.blogspot.com

    VastaaPoista
  36. Mun blogiini oltiin kerran eksytty hakusanalla "alaston enni" :D Tuijotin sitä hetken että mitenköhän tällainen hakusana on heittänyt mun blogiini, kunnes tajusin että yhden postauksen otsikointi oli "Ilman kypärää on alaston olo" :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.