Karvat pois!

lauantai 1. marraskuuta 2014


Torstaina Voitto pääsi vihdoin eroon karvoistaan. Oltiin muutaman kerran jouduttu kuljettamaan se jo tosi hikisenä, vaikka kuivatusloimia on aina ollut mukana jos jonkinlaisia, mutta kunnolla hikeen ratsastettu hevonen ei ihan hetkessä kuivukkaan... Moni kyseli jo Instagramissa, että miksi me klipattiin, kun eihän meillä ole edes maneesia. Syy tähän on juuri se, että meillä ei ole maneesia eli kuljetaan maneesille talven aikana usein jopa useita kertoja viikossa. Läpeensä hikisen hevosen kuljettaminen ei tunnu oikein kivalle vaikka olisi mitä takkeja mukana ja päällä, joten viime talvena hyväksi todettu klippaus uusittiin. Tänä vuonna vain melkein pari kuukautta aikaisemmin, joten katsotaan joudutaanko klippaamaan vielä toisen kerran.

Ennen viime talvea ei olla Voittoa meillä olo aikana klipattu, koska ajateltiin loimituksen ja ratsastamisen kotona olevan kamalan vaivalloista. Turhaa niin kuitenkin luultiin Kuljettaminen ja hevosen harjaaminen on ihanan helppoa. Voitonkin varmasti kivempi treenata kunnolla, kun ei tule enää niin kuuma. Loimittamisestakaan ei ole ollut vaivaa, kun meillä on niin lämmin talli, ettei loimea tarvitse sisällä. Mehän kokeiltiin loimittaa Voittoa viime talvena sisällekkin, mutta se ei tykännyt siitä yhtään. Joko sitä kutitti, oli liian lämmin tai sitten molemmat yhdistettynä, sillä se taisi parin viikon aikana repiä kaikki sisäloimet edestä rikki yrittäessään riisutua... Ulos, ratsastuksen alkuun ja loppuun tietysti loimitan aina. Tarvittaessa kovilla pakkasilla tai treenin jälkeen myös sisälle. Mennään siis ihan fiilispohjalla. Käydään kuitenkin tallissa niin monta kertaa päivässä, että voidaan tarvittaessa laittaa loimi selkään, jos heppa näyttää viluiselle. Hevosen on kuitenkin tärkeä saada olla ilman loimea välillä, jotta iho pääsee hengittämään.


Klippauksen hoiti tänäkin vuonna Minna, joka viime voden joulukalenteriin kirjoitti jutun klippauksesta. Sen voi lukaista täältä. Noita viime talven kuvia katsellessa huomasin, miten erivärinen Voitosta tänä vuonna tuli. Sen väri ei juuri muuttunut klippauksesta huolimatta, tosin sen kesäkarvakin oli viime talven klippauksen jäljiltä erivärinen kuin yleensä. Viime talvena oltiin ihan ihmeissään, kun karvan alta paljastui maksanruskeaa.

Voitto oli jälleen tosi nätisti koko klippauksen. Hiukan korvien takaa ajellessa aluksi jännitti, mutta muuten poika otti hyvin rennosti. Jätettiin satulan alle taas karvaa, tosin nyt vähän lyhyempi kaistale, sillä viime talvena karvat näkyivät aina satulan takaa, joka ärsytti mua suuresti, vaikka eihän sitä varmaan nähnyt kun hevosen selässä istuvat. Selän lisäksi jalat ja pää jätettiin ajelematta. Tuollainen malli on minusta ihan paras hevoselle, joka on paljon ulkona. Ne alueet mitä loimi peittää voi klipata, mutta sitten ne alueet mitä loimi ei lämmitä saavat jäädä karvaisiksi.


Oletteko te jo klipanneet hevosenne tai meinaattko edes klipata?
Mitä teidän hevoset sanoo klippauksesta ja onko niiden talvikarvan alta paljastunut ihan erivärinen hevonen?

78 kommenttia

  1. tota mun shetlantilaista karvaturjaketta olen nyt klipannut parina keväänä, kun ei tiputa oikein talvikarvaa pois. eka klippaus meni ongelmitta, mutta kahtena viimisenä olen joutunut rauhottamaan - tai viimeksi rauhoitin ennen, kuin edes kokeilin ilman. ensi keväänä suunnittelin että kokeilen ensin ilman rauhoitusta jos onnistuisi. talveksi en klippaa, kun on pihattoponi.

    VastaaPoista
  2. Meillä viime vuonna Suomeen tullut silkkiturkki kasvatti ekana talvena tasan kaksi milliä kesäkarvaa pidemmän talviturkin, joten klippaamiselle ei onneksi ollut tarvetta. Luulin vielä syyskuussa että saisin taas nauttia tästä luksuksesta, mutta mitä vielä, tänä vuonna omistankin yllättäen pörröisen takkukasan. Sen enempää en ole kuitenkaan vielä päättänyt kuin että jos klipperiin joudun tarttua, taiteilen sellaiset My Little Pony -kuviot lautasille, ettei yhtä komeita oo nähty ikinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah raukka varmaan tänä vuonna tajusi, että täällä Suomessa tarviikin paksun turkin ;D

      Poista
  3. Mulla on shettis ja lv. Lämppäriä tuskin tarvii klipata kun on vieläkin ihan kesäkarvassa (1-2cm karva) jonka vuoksi palelee jos on pakkasta. Shettiksellä taas on jo varmaan 3-5cm pitkä talvikarva ja kamala parta! :D Shettiksen ajattelin klipata jos alan sillä treenaamaan kunnolla koska tommosen mammuttikarvasen ponin kuivatus vie monta tuntia, ja haluan että hevoset ulkoilee vähintään 12h/vrk, ja kuivatus vähentäisi ulkoiluaikaa tosi paljon kummaltakin koska tuo poni ei oikeen osaa olla yksin.. :/

    VastaaPoista
  4. En klippaa, koska hevonen ei edes kasvata kunnon talvikarvaa eikä ole muutenkaan mitenkään "rankassa treenissä", eli kotikentällä pyöriskellään eli klippaamiselle ei ole tarvetta :)

    VastaaPoista
  5. Komia silkkiturkki Voitolla klippauksen jälkeen :) Itse en klippaa kun on suokki joka on kevyellä käytöllä ja asuu ulkokarsinassa, niin saa olla pitkällä karvalla ja loimiakin katsellaan vasta sitten -20c lämpitiloissa ja sateella :)

    VastaaPoista
  6. Jäikö mahaan kuitenkin karvat? Ja ite klippaan kans hevosen talveks, kun joutuu menemään maneesille pari kertaa viikossa niin kuin tekin :)

    VastaaPoista
  7. Hei! Sori ei kuulu tähän postaukseen ehkä(eikä siihenkään mihin tämän aikasemminkin kommentoin :D), mut minkä kokoinen teidän kotitila on? (Hehtaaria?) Meillä on tallin osto suunnitteilla niin kysyn :)
    ps. hauska blogi!

    VastaaPoista
  8. Meillä hevoset klipataan keväällä kun lumet alkaa sulaa ja ilmat läpenee.(:

    VastaaPoista
  9. Millaiset lämpötilat teidän tallissa talvisin on ? Omanikin repii loimet ja suunnitelmissa on edellistalvien tapaan klipata hevonen, mutta tämäkin repii loimia... Nyt mietiskelen uskallanko jättää ilman loimea talliin ts onko meidän talli yhtä lämmin kuin teillä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeesti osaa yhtään sanoa, mutta kyllä se hevosen käytöksestä huomaat yhden yönkin jälkeen varmasti onko liian kylmää tallissa olla ilman loimea :)

      Poista
  10. Meillä on vaan shettiksiä ja nekään ei ole kovassa käytössä niin turha niitä alkaa klippaamaan. Ja muutenkin olen sitä mieltä että shettiksiä ei klipattaisi, mutta tietysti jos ne ovat ahkerassa käytössä :)

    VastaaPoista
  11. Tulipa Voitosta nyt kiiltävä! Vaikka kyllähän se oli kiiltävä karvojensakin kanssa :) Me ei klipata hevosiamme vaikka suurin osa kasvattaa aikamoisen turkin talveksi. Ois kyllä ihan kiva nähdä oma poni klipattuna ja kattoa että toimiiko se paremmin ku 4-5cm talvikarva.. Osaatko sanoa paljonko tuollanen klipperi maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna Salolahti2. marraskuuta 2014 12.23

      Hei kaikille, vastaan noihin klipperikysymyksiin kun joku oli niistä kiinnostunut. Käytän De Lavalin klippereitä. Isompi verkkovirralla toimiva kone maksaa noin 600 euroa uutena ja pienempi akkukone, jota käytän rajojen siistimiseen ja hankaliin kohtiin (pää, niska, kainalot), maksaa reilun neljäsataa. Sen verran arvokkaita ovat, että en esim. vuokraa klippereitäni vaikka sitä välillä kysellään. Halvemmillakin koneilla saa varmasti ihan kelvollista jälkeä yksittäisiä hevosia ajaessa, mutta itselläni kun nuo ovat varsinkin tähän aikaan vuodesta hyvinkin aktiivisessa käytössä niin olen panostanut laatuun. Agrimarketista olen nuo klipperit ostanut ja sitä kautta saa myös varaosia ja huoltoa. Terät teroitutan Itkonniemellä Lahden Teräteoksessa.

      Poista
  12. Ei klipata, koska asuvat pihatossa. :) toisella on vielä koko kesän loimi päällä ötököiden takia, niin tuntuisi kurjalta jos vielä talvellakin joutuisi pitämään loimea 24/7.
    Kuinka lämmin teillä on tallissa sisällä talvella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihattoon tosiaan ei ole kovin järkevää varmaan klipata. Mä en osaa yhtään sanoa mitään lukuja, kysy sit talvella niin katon mittarista :DD

      Poista
  13. Mikä klipperi tuolla teidän klippaajalla on?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna Salolahti2. marraskuuta 2014 12.23

      Hei kaikille, vastaan noihin klipperikysymyksiin kun joku oli niistä kiinnostunut. Käytän De Lavalin klippereitä. Isompi verkkovirralla toimiva kone maksaa noin 600 euroa uutena ja pienempi akkukone, jota käytän rajojen siistimiseen ja hankaliin kohtiin (pää, niska, kainalot), maksaa reilun neljäsataa. Sen verran arvokkaita ovat, että en esim. vuokraa klippereitäni vaikka sitä välillä kysellään. Halvemmillakin koneilla saa varmasti ihan kelvollista jälkeä yksittäisiä hevosia ajaessa, mutta itselläni kun nuo ovat varsinkin tähän aikaan vuodesta hyvinkin aktiivisessa käytössä niin olen panostanut laatuun. Agrimarketista olen nuo klipperit ostanut ja sitä kautta saa myös varaosia ja huoltoa. Terät teroitutan Itkonniemellä Lahden Teräteoksessa.

      Poista
    2. en tiedä pitäisikö poniani klipata ku hän on eestinhevonen ja kn välillä kovassa treenissä ja välillä ei :) on kyllä semmoonenki pörrökasa;)

      Poista
  14. Yleensä hevosilla ja varsinkin pv:eillä on lyhyt karva, mutta voitto näyttää olevan oikein nallukka :D varmasti meni kuivatukseen aikaa. Ehkä tuo klippaus oli siis paras vaihtoehto. Jos vklp:kin menee päivällä maneesille, niin saa hepan vaikka vielä ulos, kun se ei ole hikimärkä :) ja haluaisin sitä kysäistä, että paljon teidän tallissa on sitten lämpöä, jos loimea ei tarvitse? Kaikki vaan aina puhuu, että loimi pitää olla klipatulla on lämpöä kuinka paljon tahansa, mutta tuohan on vaan hyvä josnei tarvitse loimea sisälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas nyt monta kysymystä tosta lämpötilasta, mä en valitettavasti ostaa yhtään sanoa. Pitää muistaa johonkin postaukseen kirjoitella sitten talvella kun käyn lämpömittarista tsekkaamassa :D

      Poista
  15. Ekoina talvina kun poni oli tullut mulle, ei sitä klipattu, kuivu ratsastus matkalla maneesilta tallille :) ei omistanut mitään pitkää karvaa. Mutta nyt näinä 2-3 edellis talvena sekä tänä talvena on klipattu. Ratsastetaan lähes joka päivä hikeen ja iho on niin herkkä ettei sitten kestä sitä joka päiväistä hikoamista. Myös kahden talven lämpöhallissa käyminen on vaikuttanut päätökseen klipata, ponin on rankka tehdä hommia lämpöisessä, kuiten jonkin moisessa talvikarvassa ja sieltä kun kotio lähdetään matkaa on semmonen tunnin verran, joten olisi inhottava kuljettaa -20 pakkasessa märkää hevosta. :) mielestäni klippaaminen on viisasta, jos sille on jokin syy, niin kuin teillä tuo kuljettaminen. Tänä vuonna klippasin vasta nyt, kun ollut niin kesäkarvassa, mutta toki hikoaa silti, joten iho ei tykännyt :( joten pakko oli sitten ajella. Tuskin klippaan enää toista kertaa, ei kuitenkaan kasvata enää takas kun kesäkarvan pitusen maksimissaan. Olen kyllä käynyt klippailemassa jo elo-syyskuun vaihteessa kunnon talvikarvaisia esim. Suokkeja, shettiksiä, poneja ja muutamia pv:tä. Toiset kasvattaa heti paksun karvan ja toiset myöhemmin. Mun oma poni onneksi pitää lyhyenä karvansa. :) mutta tosiaan herkän ihon takia klippaillaan ja kun joudutaan käymään kans muualla valkuissa.

    VastaaPoista
  16. Onko sun mielestä hyvä asia jos hevosta kuljettaa monta kertaa viikossa? Mietin, että eikö hevoset jännitä sitä muutenkin? Ihan vaan mielenkiinnolla kysyn...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hevonen on tottunut matkustaja, ottaa matkan rennosti ja menee koppiin hyvin en näe mitään ongelmaa. Meidän hevoset ei ainakaan mitenkään näkyvästi jännitä :)

      Poista
    2. Sugar ainakin on klipattu :D Tämä neiti ei kuitenkaan jostain syystä fanita klippausta ;D Mutta se oli pakko koska se on estevalmennuksessa niin hikinen, että satula luistaa x) En kuitenkaan hirveästi pidä klipatusta olomuodosta ollenkaan. Mutta hevosen tarpeet... Onnea nyt teillekin sinne ja hyvää hevostelua! ^.^

      Poista
  17. Meidän tallilta ei ole klipattu hevosia. Siellä on kaksi siirtotallia, ja sitten vähän isompi talli, joka ei sekään ole kovin lämmin. Ja loput hevoset ovat sitten pihatossa loimet päällä. Paitsi shettikset. :)

    VastaaPoista
  18. Me ei olla klipattu meidän hevosta eikä sellanen olekkaan edes mielessä käynyt. Loimitus olisi turhan työlästä kun on ulkokarsina ja pihatto. Eikä ihmeemmin treenata.. Sillee kunnolla. Käydään kyllä tunneilla, ratsastetaan kentällä ja maastoillaan paljon. On saanut suokki pitää karvansa :)

    VastaaPoista
  19. Voitto on tosi kivan näköinen klipattuna:)! Sellainen sporttinen:D

    VastaaPoista
  20. Ei aijota klipata kun arabi pelelee talvikarvankin kanssa, pitää olla loimi vaikka onkin talvikarva :) on niin ohut talvikarva :D

    VastaaPoista
  21. tämä on varmaan vähän turhan yksityiselämään kuuluva kysymys, mutta jätä vastaamatta jos siltä tuntuu! kiinnostaa vaan, että seurusteletko vielä? :-)

    VastaaPoista
  22. Satulan alle on muutenkin jätettävä aina karvat, muuten ihohuokoset saattavat tulehtua! :)

    VastaaPoista
  23. Itse klipattiin meidän shetlanninponi pari kuukautta takaperin ihan kokonaan päätä lukuunottamatta. Ponilla oli niin paksu karva, että hikos lyhyelläkin ratsastuskerralla. Vielä joudutaan varmasti uudelleen klippaamaan. Poni seisoo ihan paikalla koko klippauksen ajan eikä välitä vaikka posketkin ajetaan. :) muita meidän omia ei klipata.

    VastaaPoista
  24. varmasti hyvä ratkaisu klipata voitto! meillä ponia tuskin klipataan, kun kentällä ratsastetaan niin se ei yleensä hikoa. suokki taas rupeaa aina talvella kutisemaan kun joutuu loimittamaan, niin todennäköisesti se taas tänä talvena klipataan kun se on kutinaan auttanut.

    VastaaPoista
  25. Miksi kaikki jättää aina yleensä satulan alle karvaa? Meillä yleensä se on yksi eniten hikoavasta paikoista ryntäiden lisäksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ite ajatellut, että se karva toimii tavallaan iskunvaimentimena ja estää myöskin satulaa hankaamasta herkkää ihoa auki??? En tiedä, mutta näin ajattelisin...

      Poista
    2. "Anonyymi2. marraskuuta 2014 10.18

      Satulan alle on muutenkin jätettävä aina karvat, muuten ihohuokoset saattavat tulehtua! :)"

      Itse ajattelen sen kuitenkin pehmusteena, klipattu karva on karheaa ja näin ollen pienikin satulan liikkuminen varmasti ärsyttäisi ihoa. Satulan alle jää tosi pieni palanen, joka kuivuu loimen alla nopeasti. Muutenkin kun hevonen on muualta vähempi karvainen se ei hikoa sieltä satulankaan alta niin paljoo :)

      Poista
  26. On jo aika paksu karva. Ei ehkä klipata. Mutta jos klipataan niin ei tehdä samanlaista kuin voitolla. Vähän vähemmän klipataan

    VastaaPoista
  27. Ei nyt liity aiheeseen, mutta paljonko Sanna Backlundin estevalmennus maksaa? :)

    VastaaPoista
  28. Oletteko te jo klipanneet hevosenne tai meinaattko edes klipata?
    Mitä teidän hevoset sanoo klippauksesta ja onko niiden talvikarvan alta paljastunut ihan erivärinen hevonen?

    Meillä kävi torstaina klippaaja, joka klippasi molemmat shettikseni. Toisen ihan kokonaan korvia myöten ja toiselta jätettiin jalat ja pää klippaamatta. Molemmat käyttäytyivät tosi hyvin, tuo jolta klipattiin kaikki muut paitsi jalat ja pää käyttäytyi ihan yllättävän hyvin, kun se on yleensä hirmuinen sählä joka ei malta olla ollenkaan paikoillaan!! Molemmat ovat siis klipattu aikaisemminkin, ettei ollut niiden ensimmäinen klippauskerta. Tuo jolta klipattiin kaikki paikat seisoi kuin tatti eikä välittänyt mistään mitään, edes silloin kun korvat ja silmänympärykset klipattiin :D :)

    VastaaPoista
  29. Voisitko tehdä sellaisen postauksen, jossa kerrot miten ratsastat Voiton peräänantoon ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä varmaan, sillä ei se ole niin yksiselitteinen juttu. Kun kaikki palikat on kohdallaan, kulkee hevonenkin hyvin. Yleensä ajatuksenani kuitenkin on pohkeesta kohti ohjaa.

      Poista
  30. Meilläkin talli on tosi lämmin, niin en pidä klipatulla puoliveriselläni loimea tallissa. Käydään kuitenkin maneesilla 2-3 kertaa viikossa ja hevonen ei karvoinensa kuivanut, niin klippaus oli hyvä vaihtoehto. Mun ruunani on hyvin samanvärinen kuin Voitto, mutta klippauksen jälkeen karva jäi maksanruskeaksi eli ei se Voitto ainut ole;) Pidätkö muuten fleeceä Voitolla, kun se on klipattu? Mä en voinut omallani pitää, kun kutisi niin paljon. Nyt on sitten käytössä vain toppikset ja villaloimet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän fleecejä, mutta oon huomannu että laadukkaat kuten eskadron, bucas ja nyt varsinkin Horsewaren loimi eivät ole kutittaneet eli laadukkaampi fleece ei kutita niin paljoo ainakaan Voittoa. Tietty paksummat talliloimet ja ulkoloimet on liukaspintaisia :)

      Poista
    2. Mäkin olen koittanut pitää laadukkaita fleecejä, mutta silti hevoseni kutisee tosi paljon. Tiedä sitten mistä johtuu, vai onko niin herkkä hipiästään. Villaloimet onneksi eivät kutise niin paljon ja ovat lämpöisempiä kuin fleecet :) myös bucasin coolerit olen todennut hyviksi!

      Poista
  31. Voisitko tehdä postauksen siitä, miten loimitat voittoa kun se on klipattu? Ja muutenki jonkun varustepostaus tyyppisen loimista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdä vähän enemmän talvella, kun alkaa taas käytännöt olla rutinoituneita :)

      Poista
  32. Miksette klippaa ite heppojanne ? :)

    VastaaPoista
  33. Hei kaikille, vastaan noihin klipperikysymyksiin kun joku oli niistä kiinnostunut. Käytän De Lavalin klippereitä. Isompi verkkovirralla toimiva kone maksaa noin 600 euroa uutena ja pienempi akkukone, jota käytän rajojen siistimiseen ja hankaliin kohtiin (pää, niska, kainalot), maksaa reilun neljäsataa. Sen verran arvokkaita ovat, että en esim. vuokraa klippereitäni vaikka sitä välillä kysellään. Halvemmillakin koneilla saa varmasti ihan kelvollista jälkeä yksittäisiä hevosia ajaessa, mutta itselläni kun nuo ovat varsinkin tähän aikaan vuodesta hyvinkin aktiivisessa käytössä niin olen panostanut laatuun. Agrimarketista olen nuo klipperit ostanut ja sitä kautta saa myös varaosia ja huoltoa. Terät teroitutan Itkonniemellä Lahden Teräteoksessa.

    VastaaPoista
  34. Tuntitallilla, missä käyn, niin yhellä ponilla oli jo kasvanut karva aika pitkäksi, vaikka oltiin vasta kesän lopuilla.. :D Kasvaako Votella karva nopeasti vai hitaasti mielestäsi? :-) Ja monta kertaa aiotte klipata sen talvena, kerran vai enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti, ihan ykskaks sillä onkin kunnon turkki :D En tiedä riippuu ihan miten karva kasvaa, viime kerralla riitti vain yksi kerta.

      Poista
  35. Ihana toi vika kuva! :') Millon tulee taa viikon blogihaaste ? Ja olisi kiva jos se olisi taas sellainen missä valitset mielestäsi kolme parasta ?

    VastaaPoista
  36. Meillä ei klipata, mutta tuo mun oma poni, (joka on siis puoli senttiä vaille hevonen) loimitetaan talvella niin, että toivottavasti ei ihan kauheeta turrikkaa tulis.... Ajateltiin, että tuota furminator "harjaa" tai tuota vois koittaa eniten hikoaviin paikkoihin, jos se karva nyt tuosta vielä kasvaa. Edelliseen kotiinsa tullessa poni oli klipattu ja mustan karvan alta löytyy ilmeisesti vaaleanharmaa poni...;)

    VastaaPoista
  37. miks puhuttelette äitiänne nimeltä ettekä sano vaan äidiksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen mitään syytä ole, en osaa siis sanoa :D

      Poista
  38. Mun poni on klipattiin myös pari viikkoa sitten :)

    VastaaPoista
  39. Klippasin viimeviikolla muutaman ratsastukoulun hepan ja molemmat seisoskeli siinä vaan puoliunessa :)

    VastaaPoista
  40. Kiva postaus :) Kysymys ei liity mitenkään postaukseen, mutta miksi et enään kirjoita englanniksi, ei se minua mitenkään haittaa koska olen ihan suomalainen, mutta tuli vain mieleen, ettet ole enään postaillut englanniksi...?

    VastaaPoista
  41. Tallilla missä mä kayn nii yks poni klipatiin se oli ennen sellanen tosi tummanruskeen näkönen mut nyt se on enemmän lähellä mustaa:DAika jännä.Tää oli tosi kiva postaus:)!

    VastaaPoista
  42. Meillä ei hevosia klipata :)

    VastaaPoista
  43. tykkääkö voitto klippuksesta vähänkö paljon karvaa?

    VastaaPoista
  44. Hei, tämä ei kyllä kuulu postaukseen mutta... Millainen Voitto on silloin kun sillä on huono päivä? Voitto näyttää tosi kauniille oli klipattu tai ei. Paljonko klippaus maksaa? Pitääkö olla oma klippaus kone? Oisko sulla vinkkiä kun mun poni nykyään aina ratsastaessa ryntäilee ja pysähtelee ja pyörii rinkiä, pomppii pystyyn ja pukittelee. Kaikki tuo tuli aivan äkkiä. Voitko vastata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klippauksen hinta riippuu siitä kuka klippaa. Ei pidä, mutta voi olla jos haluaa itse klipata. Kysyppä apua valmentajalta tai opettajaltasi, voisiko se olla kipeä jos alkoi yhtäkkiä tai sitten sillä on pakkasten myötä tullut vähän virtaa :)

      Poista
  45. Olisko sulla jotain vinkkejä miten saa blogille lukijoita?:) Oot kaunis ja Voitto söpö! Samoin Pinja ja Lilli!:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan ole, mutta anonyyminä kommentointi ei ainakaan tuo lukijoita lisää, sillä joku voisi esim. sun kommentin kautta eksyä blogiisi ja alkaa sitä lukea. Kiitos!

      Poista
  46. Nonni... nyt alatte sit loimittaan ja aika paljonki varmaan, ku noin karvaton Vote <3

    VastaaPoista
  47. Meillä on toinen poni jo ajeltu 2 kertaa ja toirn, kerran. Yleensä meillä tuon karvakasan joutuu ajelemaan 5-6 kertaa talven aikana.

    VastaaPoista
  48. Onko esteratsastus vaikeaa???? En oo Hypänny ite mut haaveilen siitä...

    VastaaPoista
  49. Blogisi on kiva, mutta jatkuvat kirjoitusvirheet tekevät tekstin lukemisestä välillä ikävää :( Ootko harkinnut oikolukemista?

    VastaaPoista
  50. Sain just viime lauantaina liisinkiin semmosen ihanan pikku karvakasan😂 onneks se oli jo mulle tullessa klipattu muuten en selviäis😂

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.