Kimmon tallin iltakisat

tiistai 16. kesäkuuta 2015


Lauantaina ja sunnuntaina jäi koneella istuminen vähäiseksi ja nyt tuntuu, etten millään saa kiinni normaalitahdista vaan koko ajan uusia blogihommia kasaantuu rästihommien päälle. Meillä on Blogitallissa tulossa pian ulos yksi iso projekti, joka on vaatinut niin bloggaajilta kun multakin homman vetäjinä melko ison homman, mutta toivottavasti se tulee olemaan kaiken vaivan arvoinen! Edellinen postaus jäikin kiireessä hiukan hutaisuksi, mutta nyt tähän kisapostaukseen yritän panostaa, vaikka kello raksuttaakin vieressä...

Oltiin tosiaan perjantaina Kimmon iltakisoissa, joissa on kyllä melkein joka vuosi taidettu käydä. Olisipa useammin kisoja iltaisin, on se vaan niin mukavaa nukkua pitkät yöunet edellisenä yönä ja valmistautua päivään rauhassa! Pakkasin ja puhdistin kaikki kamatkin vasta kisapäivänä. Harmillisesti meidän kouluvalmennuspaikan 1-tason kisat sattuivat melkein päällekkäin, sillä sielläkin olisi ollut kiva kisata, melkein kun kotikenttä. Terhi kuitenkin teki päätöksen meidän puolesta ja mentiin sitten näihin 2-tason kisoihin, luokkina perinteisesti 90cm ja 100cm.

Kaksi ylempää kuvaa ottanut Aino Huupponen

Olin aika varmoin mielin koko päivän. Piti muistaa vain Terhin antama ohje viime kisoista, ohjat lyhyenä ja hyvä poljenta laukassa. Silloin ei haittaa, vaikka paikka ei se ihanteellisin olisikaan. Kävelin radan kaverini ja Pinjan kanssa, mitään ihmeellistä siinä ei juuri ollut. Linjat olivat selkeät, toinen kuusi ja toinen viisi. Ykkönen oli ihan todella pieni ja helppo okseri, sarja tultiin vähän vaikeasta kulmasta, maastoestetyyppinen kukkula vähän hirvitti ja limenvihreällä puomilla ja valkealla ruudukkoportilla varustettu este oli monia hevosia pelottanut. Päätin kuitenkin muistella Terhin sanoja, Voitto ei katso erikoisesteitä. 

Verkkakenttä oli ihanan iso ja tilava, pääsin ottamaan hyvin hyppyjä ja tekemään sileää. Kaksi ensimmäistä hyppyä pystylle onnistuivat todella hyvin, kehuinkin Pinjalle, että vitsi oli helppoa! Ei olisi ehkä kannattanut kehua, sillä okserille tuli sitten heti stoppi. Toisaalta ihan hyvä, sillä lähdin taas tuppaamaan. Sen jälkeen loppui ainakin tuuppaaminen ;) Parempi mokata verkassa, mitä radalla.


Rata sujui ihan hyvin. Videolta katsottuna meno tosin näytti vähän paikallaan junnaavalle, pitäisi vaan oppia sujumaan varsinkin kaarteissa ja tiukoissa käännöksissä! Se mihin olin tyytyväinen oli tiet, kerrankin sain tiukasta kaarteesta esim. sarjalle suoristettua, ilman että roikuin sisäohjassa ja Voitto meni aivan mutkalla! Välit tulin niillä askelmäärillä mitä olin suunnitellut, banketilla jäin jälkeen kun en tietenkään tajunnut huomioida, että pitäisi antaa ohjaa normaalia enemmän alashypyn takia. Tehtiin tosiaan hidas tupla nolla, joten sijoille ei päästy, mutta se ei haitannutkaan. 


Olin toisessa luokassa jo toinen, joten verkka-aikaa ei paljoa ollut - tai ei pitänyt olla. Mutta sitten se venyikin, kun luokkaa ei vain aloitettu vaikka kaikki tuntui olevan valmiina. Ehdinpä ainakin verrytellä rauhassa, tosin varsinaisen verkan jälkeen kävelin vähän liikaa, kun odottelin luokan alkua. Toisessa luokassa arvostelu oli a.2.0, suunnitelmanani ei ollut tehdä mitään kamalan nopeaa aikaa, mutta kuitenkin yrittää ratsastaa aikaa. 

Rata alkoi samalla esteellä, josta jatkettiin kuudella laukalla seuraavalle pystylle. Väli oli ihan hyvä, mutta puomi kolahti silti alas. Nämä puomit on kyllä meille ihan uusi juttu, mutta huomattavasti mukavampi ottaa puomeja kun kieltoja... Hieman tästä aiheesta tai lähinnä sen korjaamisesta tulevassa Sannan valmennuspostauksessa. Tosiaan, kun puomi kolahti lopetin ajan ratsastamisen ja päämääränä oli vain tehdä rata loppuun tuolla jo saadulla neljällä virhepisteellä. Banketti meni taas vähän mönkään, mutta onneksi este oli niin pieni, että selvittiin. Viiden laukan suoralla oli vähän säätöä, otin ensin hiukan liikaa kiinni, sitten ratsastin vähän eteen ja Voitto otti kunnon jättiloikan. 


Tämä metrin rata oli mun mielestä puomin jälkeen parempi mitä edeltävä rata. Vaikka paljon on vielä parannettavaa, niin on silti kiva selvitä kisareissusta näin hyvin, ilman suurempi virheitä ja vain yhdellä puomilla. Näillä näkymin mennäänkin sitten 105cm Sorsasalossa, pakko myöntää, että vaikka 90cm ja 100cm tuntuu melko pienelle, niin jotenkin on turvallisempaa pysyä näillä tutuilla korkeuksilla, vaikka eihän se 5cm paljoa teekkään.

54 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Onko sillä mitään väliä kun tuloksena on kaksi onnistunutta rataa? Mä luulen että Tiia ei ihan niin "veren maku suussa" kilpaile...

      Poista
    2. Mäkin vähän ihmettelen miten se kiinnostaa ihmisiä niin paljon, itse en edes tiedä, kun en katsonut, kun ei kiinnosta pahemmin :) Tietty kerron monensia oltiin jos sijotuttiin, mutmta muuten en kerro kun en jaksa käydä tarkistamassa. Jokainen voi itse katsoa kipasta tai equipesta :)!

      Poista
  2. Upeita kuvia, ihana valo! Kauheeta kun noi esteet näyttää isoilta.. Mitenköhän uskallan hypätä viikonloppuna 120 luokassa kun nää on mun mielestä niin valtavan näköisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta-aurinko oli kyllä melko kiva kuvausvalo! Hah, kapeat puomit ja lyhyet tolpat hämää, sillä ei nämä isoja olleet ;)

      Poista
  3. Mun silmään ei edes ollut erityisen hidas toi ysikymppi! Tarkan näköstä ratsastusta, hyvä :)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä teidän meno näytti nyt ainakin paremmalta, ei ollut enää sellasta tuurilla seilaamista niin kuin aiemmin. Minkä mittaisia muualla puomit/tolpat on jos nämä on kapeat/lyhyet? :D Ainakin täällä suunnilla ihan normaalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos :)

      Joo siis ihan normaalit mitä varmaa kaikilla on maneesissa ja monella ulkonakin, mut ulkona on nyt ollu yleensä niitä vähä levemämpiä puomeja. Ja tolpat päättelin lyhyeks ku noi puomit on nyt jo noin korkeella :D

      Poista
  5. Näin sun ysikymppi radan livenä mut harmi kun en nähnyt metriä. Seisoin pari kertaa mun hevosen kanssa ihan teiän vieressä mut en viittiny sit häiritä sua ja sanoa mitään :D

    VastaaPoista
  6. Aivan mieletöntä että teillä menee nyt noin hyvin kisoissa, tosi siistit radat! Oon tosi iloinen teidän puolesta :) Tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
  7. Mikä on sun ja voiton isoin este yksittäisenä?☺

    VastaaPoista
  8. Vau, olettepa te kehittyneet ihan valtavasti sitten viime vuodesta! Metrin rata oli todella hieno!

    VastaaPoista
  9. Tiia rohkeesti vaan korkeemmille radoille, meno on jo niin hyvännäköstä ja monta vuotta oot menny pikkukorkeuksia ;) eikö siusta oo tylsää mennä samoja luokkia vuodesta toiseen, miulla itellä ainakin oli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis koska susta joku asia on ollut tylsää niin se on automaattisesti muistakin? : DDD

      Poista
    2. Nyt kun ollut niin paljon takapakia puhuttiin Sannan ja Terhin kanssa, että ei kannata hätiköidä sitä isompaan siirtymistä. Mutta katsotaan, jospa me tästä pikkuhiljaa noiden 105cm luokkien avulla, niitä on nyt ollu täällä mukavan paljon )

      Ja mulle ei sillä korkeudella ole niin väliä, joten ei tylsistytä yhtään :D

      Poista
  10. Tosi hyvin menee, nyt vaan rohkeesti korkeempiin luokkiin!

    VastaaPoista
  11. Tosi hyvän näköistä menoa! :) ja et sä banketilla jäänyt jälkeen vaan vain vähän suuhun kiinni. Mutta todella paljon ootte kehittyneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta jos jää suuhun kiinni, niin on jäönyt jälkeen. Mutta ymmärrän kyllä pointtisi :)! Kiitos!

      Poista
  12. Oon teidän menoa seurannu blogin alusta lähtien, nyt oli kiva katsoa kun uskalsit kääntää hevosta ja tehdä pienemmät tiet kun mitä muita ratoja oon teiltä nähnyt! Tässä oli meininkiä! Hyvä te! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pikkuhiljaa alkaa uskaltaa vähän kääntääkkin, kun rata ei ole pelkkää selviytymistö esteiden yli :D kiitos!

      Poista
  13. Mitä mieltä sä suosittuna bloggaajana oot tosta Annika O:n tapauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä toi on paisunu ihan liian suuriin mittoihin ja tuli todella paha mieli kun luin Annikalle tulleita kommentteja ja erästä keskustelupalstaa... Uhottiin työpaikalle ilmoittamista ja haukuttiin aivan lyttyyn.

      Vaikka on julkisuudessa ollut jo jonkun aikaa, voi silti tulla virhearviointeja. Annika paikkasi tilanteen vielä asiallisesti, ja eihän hän sitä tiliä kuitenkaan kellekkään jakanut.

      Annika on yksi mun lempparibloggaajista ja arvostan häntä suuresti, pitää aivan mielettömän ihanaa blogia :)

      Poista
  14. Hyvältä näytti teidän meno ja hienoja kuvia:)<3

    VastaaPoista
  15. Hyvin meette!Ihanasti toi aurinko tulee tohon 100cm videoon:)

    VastaaPoista
  16. yritä ratsastaa voitto pohkeen eteen. Nyt näyttää siltä kuin kokoajan istunnalla ja pohkeella joutuisit puskemaan hevosta eteenpäin.

    VastaaPoista
  17. Tos noi

    20 0 Suomalainen Tiia Voice of Fortuna KuoR Kuopio 4 57,97 100cm


    12 0 Suomalainen Tiia Voice of Fortuna KuoR Kuopio 0 57,23 0 37,94 90cm

    VastaaPoista
  18. Teillähän meni tosi hyvin! Mietin vaan, että miltähän Voitto mahtaa näyttää kouluhevosena :D Tee joskus sellane postaus

    VastaaPoista
  19. Olin itse kisoissa katsojana alusta loppuun ja nyt on pakko kehua, että näytitte kyllä tosi hyvältä! Kun katsoo kaikki luokan ratsastajat niin huomaa, että sinulla on homma hallussa. Verkkaakin sivusilmällä joskus vilkaisin niin kyllä se meno on niin erilaista kuin ehkä vasta 90cm tasolle siirtyneillä. Tarkoitan vain, että toivottavasti saisitte homman nyt sujumaan, niin helposti selviäisitte isommista luokista :)

    En ole valmentaja, enkä tunne teitä, itse tiedät miltä hevonen tuntuu, mutta minusta NÄYTTI tältä :)

    VastaaPoista
  20. Tosi hyvän näköistä menoa! Paljon varmemman ja jotenkin luottavamman näköistä yhteistyötä teillä kuin verrattuna vaikka vuoden takaisiin ratoihin. Ihan mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  21. Ihana postaus ja ihania kuvia! <3 Onko blogi paimen lauma sinun blogisi? Täällä lukee että se olisi

    https://www.blogger.com/profile/06024590780153811869

    VastaaPoista
  22. Moi Tiia! Ajattelin, että jos mietit jotakin erikoispostauksen tekemistä niin olisko mahdollista tehdä joskus sellainen jossa puhut hevosen peräänantoon ratsastamisesta? Vaikka sähän ootkin enemmän esteratsastukseen painottunut niin sulla on silti n. 10v kokemus ratsastamisesta ja ajattelin että sulla olisi varmasti paljon hyviä vinkkejä :) Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peräänanato ei ole ratsastuksen tarkoitus vaan hyvän ratsastuksen seuraus... ;)

      Poista
    2. varmasti kysyjä tietää tämän, mutta ainahan saa neuvoja kysyä?

      Poista
    3. Mun paras vinkki on se, että se tulee kyllä itsestään sitten kun on aika. Ei siihen kysellä vinkkejä, ei meidänkään valmentaja koskaan neuvonut miten ratsastetaan peräänantoon. Sitten kun muut palaset loksahteli kohdilleen tuli peräänanto sieltä itsestään.

      Poista
  23. Mun silmään meno näytti upealta!
    Osaispa itekki ratsastaa noin hyvin... :)

    VastaaPoista
  24. Ootte ihana ratsukko :) ja sä oot hyvä ratsastaan! Voisitko tehä joku päivä my dayn jossa meet ilman satulaa ja jne :D ku sun ja pinjan heppa aiheisia videoita on kiva katsoa :)

    VastaaPoista
  25. Tiia, maistkutatko yleensä Voitolle radalla mentäessä? Vai käytätkö vaan pohje/(raippa)- apuja?😊

    VastaaPoista
  26. Hyvä Tiia ja Voitto! Ootte kehittyny hurjasti viime vuodesta ja tuloksetkin näyttää hyvältä!:) Tykkään kun saa lukea kisapostauksia,ja etenkin kun ne on menneet hyvin!

    VastaaPoista
  27. Oletko tilannut mitän lehtiä tai kerhoja? Missä päin on seuraavia kisoja? Minkä ikäisenä haluaisit pysyä koko ikäsi?
    Hienoa että olette noin hyviä! Voitteko tehdä aamu tai iltatalli videon?
    Olisi kiva jos tekisit tavoitteista postausksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joskus Polluxia ja Villivarsaa, en enää.
      Seuraavat kisat on Sorsasalossa. Musta tämä ikä on aika kiva :)

      Poista
  28. Hyvin meni kisat ku olin kattomassa ja oli kiva saada yhteiskuva sinun ja Pinjan kanssa! Mutta hienoja ja isoja loikkia tuli nähtyä teidän vuorolla!

    VastaaPoista
  29. Sori noita kommentteja tuli kaks.

    VastaaPoista
  30. Sulla ois kivempi blogi jos panostaisit enemmän ja postaisit useammin . Toi ei sitten ollut negatiivinen kommentti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voisin panostaa enemmän? Postaustahdin ymmärrn, mutta nyt on ollut muutakin hommaa kun koneella istuminen :)

      Poista
  31. Tiedätkö miksi tk on myynnissä? Tehän käytte siellä valmennuksissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tietäisinkin tarkemmin, miksi kertoisin muiden asioita täällä :)!

      Poista
  32. Mitä kautta sait noita kuvia kisoista? Olin itekki hyppäämässä siel nii ois kiva saada kuvia jos jollain on 😊

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.