Kuvapostaus: Pesupäivä

perjantai 12. kesäkuuta 2015


 Voitto pääsi ensimmäistä kertaa suihkuun sitten syksyn. Meillä ei ole pesupaikkaa sisällä, joten pesuhommat voi hoitaa vasta lämpimän sään aikaan ulkona. Ja vitsi, että sen kaiken talven aikana kertyneen lian ja varsinkin hiekkatarhassa nukuttujen päiväunien takia hevonen on likainen. Oikeasti palkitsevaa pestä hevonen, kun tahmatutkin alta paljastuukin hyvinvoiva ja kiiltävä karva!

Nämä kuvat on otettu ennen Iisalmen kisoja, mutta joudutaan varmaan taas tänään pesuhommiin, sillä Voitto on sen verran ahkerasti hiekassa pyörinyt. Hiekka on kyllä ihan pahin likaaja ainakin valkealle ja mustalle hevoselle. Valkea hevonen muuttuu keltaiseksi ja musta hevonen pienestä hiekkapölystä sameaksi. Hiekka kun on vielä sellaista, että sitä ei harjaamalla tahdo saada pois kuten vaikka purun saa.

 Kun pesusieni lähestyi päätä, muuttui Voiton ilme kauhistuneeksi..:D


Shampoo ja hoitoaine oli saatu 1hevosvoimalta Blogitallin ja 1hevosvoiman yhteistyökampanjan tiimoilta. Hoitoainetta pyörittelin hetken kädessä ja mietin, että mihin tätä nyt tungetaan. Lopulta päädyttiin kokeilemaan sitä takapuoleen shampoopesun jälkeen, kuten ihmistenkin hoitoainetta käytetään eli annettiin hetki vaikuttaa ja sitten huuhdottiin pois. En tiedä olisiko sitä pitänyt käyttää sittenkin häntään ja harjaan, sillä mitään vaikutusta en oikein huomannut. Tosin en kyllä omissakaan hiuksissa huomaa hoitoaineen jäljiltä, mutta kai se silti jotain tekee ;) Shmapoo oli kyllä ihan kehumisen arvoinen! Se huuhtoutui todella helposti pois, tuoksui ihanalle ja puhdisti hevosen. Mietin jo vakavasti, voisiko tätä käyttää omiin hiuksiinkin?


Nyt lähden talliin pakkaamaan illan kisoja varten varusteita ja katsomaan tarvitseeko se hevonen vaahtokylvyn vai selvittäisikä pelkällä harjauksella, sillä kyllä se on aikaa vievää hommaa pestä iso hevonen.

65 kommenttia

  1. Kiva postaus! Ja jep tosiaan meneekin aikaa hevosen pesemiseen, varsinkin ison sellaisen! :) mutta hei mistä toi sun huppari on ostettu mikä noissa kuvissa näkyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joku tosi vanha Kingslandin, ei varmaan saa enää mistää :/

      Poista
  2. Iso hevonenhan Voitto on pestäväksi. Kuinka monta kerta pesette sen vuodessa?
    Millon seuraavat kisat sulla on? Mitä korkeuksia hyppäät voitolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä pestään aina kun on tarvetta, just oltiin perjantaina Kimmolla ja seuraavana varmaan mennään Sorsasaloon. Ja hyppään 90cm ja 100cm.

      Poista
  3. Kiva postaus ja kivasti paljon kuvia yleensä sun postauksia lukiessa alkaa kaipaamaan lisää kuvia mutta nyt oli tosiaan tosi kiva kuvapostaus:)<3

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja tuleeko kisoista videopostaus , sillä se olisi kiva. !

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus !(: tuleeko kisoista videopostausta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule kisoista videopostauksia nyt vähään aikaan, koitetaan keskittyä siihen olennaiseen siellä :)

      Poista
  6. Jos hevonen on pölystä vähän samea, kannattaa kokeilla vauvoille tarkoitettuja puhdistuspyyhkeitä. Supertehokkaita ainakin omalle tummalle hevoselleni =)

    VastaaPoista
  7. Monethan käyttää koirashampoota omiin hiuksiin, joten varmaan voisi myös hevosshampoota käyttää :) koirashampoolla kun pesee hiukset niin hiukset tuntuu paljon puhtaimmalta pidempään ja tulee ihanan tuntuiset!

    VastaaPoista
  8. Se on kyllä mahtava tunne, kun pesun jälkeen huomaa kuinka likainen poni on ollut! En kerennyt komentoimaan edelliseen postaukseen, mutta tämä ulkoasu on tosi kiva ja kesäinen:)

    VastaaPoista
  9. onks toi kingslandin huppari mikä sul on päällä? 😊

    VastaaPoista
  10. voisitteko tehä videopostauksen joka ois vaikka aamutallista ilta talliin asti kestävä ja silleen että siinä näkyis myös ratsastusta,kun on ollut (minun mielestä)aika monta videopostausta joissa ei näy ratsastusta! :)

    VastaaPoista
  11. ottakaahan rahaa mukaan illalla, kisoissa on myös hevostarvike kirppis! ;)

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva postaus! Itselläkin ollut aikeissa, et Isabellasta teen pesupostauksen... mut ehdit ensin!:D

    VastaaPoista
  13. Hoitoainehan mun ymmärtääkseni auttaa juurikin hiusten selvittämiseen, itsellä ainakin jos on hoitoaine loppu, tuntuu että hiuksia joutuu repimään että saa harjattua. Eli kannattaa varmaan jatkossa käyttää sitä hoitoainetta jouhiin :)

    VastaaPoista
  14. Käytkö sinä kesätöissä, kun ehdit päivisin tuollaisia juttuja tekemään? Teetkö lyhyttä päivää? Itse olen kotona vasta klo 17 jälkeen. Pidän yhden viikon lomaa ennen koulun alkua. Odotan jo innolla lomaa. Onnea kilpailuihin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käy kesätöissä, bloggaus on mulle ihan kokoaikainen työ niin ei ole tarvetta käydä kesätöissä :)

      Poista
  15. Kommaan ny Haloo Helsingin ja muitten Haminan Yön esiintyjien välitauolla.. Kiva postaus. Kiva, kun kuvia on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki oisin tullu sinne mut en päässy koska serkun rippijuhlat vieremällä.

      Poista
  16. Oletko menossa yöttömän yön kisoihin kimmolle?Nimittäin olen siellä.
    Startti kohta.

    VastaaPoista
  17. Pelaatko howrsea? Onks toi blokikirppis uus? Saa vastata Tiian puolesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja millä nimellä jos siis pelaat meinasin kun tossa on toi howrsen mainos

      Poista
    2. En pelaa ja on uusi blogikirppis :)

      Poista
  18. Kysymyspostus ois kiva:)

    VastaaPoista
  19. Miten pesette hevosten jalat kurakeleillä, kun teillä ei ole sisällä pesupaikkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meidä hevosten jalat varmaa ikinä oo kuraset tai jos on niin pestään ulkona, meillä on kaikkialla laitettu pohjat niin ei ole kun hiekkaa jos jotain :)

      Poista
  20. Ei sitä mustaakaan hevosta tarvitse pestä jokatoinen päivä jotta saisi puhtaaksi! Harjalla saa ihan hyvin jos viitsii käyttää vähän aikaa harjaukseen! Ei yksi harjanveto per kohta saa puhtaaksi tietenkään vaan pitää useita harjanvetoja! Kokeile myös säämiskää, vauvojen puhdistuspyyhkeitä, karvankiillotus ainetta tms. Sanoit joskus että jos voittoa harjaa normiharjoilla siitä tulee sähköinen. Kokeile suihkuttaa karvaan vähän vettä suihkupullolla tai laita vähän karvankiillotus ainetta niin ei sähköisty! Ota rakentavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosen pesu kannattaa myöskin oikeasti tehdä todella harvoin ja vain silloin, kun on jotain tärkeää jossa hevosen tulee olla edustuskunnossa, mutta tällöinkin muutamaa päivää ennen tärkeää tapahtumaa. Hevosen ihossa on sille tärkeitä rasvoja, jotka kuivuvat pesussa pois. Tämä rasva on se, joka tekee karvasta kiiltävän. Pesun jälkeen rasva kuivuu ja siksi tärkeitä tapahtumia varten hevonen pestään pari päivää ennen, jotta rasvat ehtivät tasoittua :)

      Ihan joku puhdas ja kuiva pyyhe on ihan kätevä hiekan ja pölyn irrottamiseen, hevosen voi myös harjata esimerkiksi show shinellä suihkutetulla harjalla jolloin karvasta tulee liukkaampi ja pöly ei tartu!

      Poista
    2. No olen joskus epätoivoisena kun ei ole ollut aikaa pestä niin harjannut ennen tärkeitä valmennuksia hevostani 30min, kyllä siinä ajassa ehtii vetää aika monta vetoa aika monella harjalla eikä lopputulos ole paljoo alkutilannetta parempi..:D

      Ja noilla puhdistuspyyhkeillä yms. saa kyllä kivan pintakiillon, mutta sieltä syvältä ei lähde millään hiekka :/

      Poista
  21. Miten voisi tehdä oman YouTube kanavan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menet youtubeen niin siellä on varmasti joku kohta että tee tili, kirjaudu tms.

      Poista
  22. Eläinten shampoita ja hoitoaineita voi hyvin käyttää itselläänki, yleensä niissä vähemmän keinotekoisia ainesosia eli ne ovat luonnollisempi ja hellempi vaihtoehto. Oon itse joskus kokeillut eläinten hoitoainetta hiuksiin, sisälsi vain paria erilaista öljyä (mm. kookos) ja tuoksuna uutetta kukista, tuli pehmeät ja kiiltävät hiukset!

    VastaaPoista
  23. Hienoja kuvia!:) löysin muuten kirjoitusvirheen; shmapoo, tarkotit varmaan shampoota? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin löysin kirjoitusvirheen, tahmatutkin :D mutta oikein kiva postaus jälleen kerran :)!

      Poista
  24. Tämä ei nyt varsinaisesti tähän postaukseen liity, mutta oisko mahollista et tekisit vielä yhden blogi- postauksen? Meinaan sillä sellaista postausta missä kertoisit esim. miten noi postauksen alla olevat hashtagit saadaan? Entä miten saat nuo "pohjat" otsikoihin? :) Ja muita "kikkoja" mitä ei siinä ensimmäisessä postauksessa ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisia ohjeita löytyy paljon ihan googlaamalla :)!

      Poista
  25. Aiotko ottaa yo-kuvat Voiton kanssa sitten kun valmistut?

    VastaaPoista
  26. Ihania kuvia! :-) Kauan teillä meni tossa?

    VastaaPoista
  27. Oisko mahdollista vaikka nyt kesäloman aikana, että avaisitte postin ihan vain vaikka viikoksi? harmittaa niin silloin kun en tajunnu joskus laittaa postia, kun en pääse tänäkään vuonna varmaan horse showhun :( ois tosi mahtava jos voisitte ja ilmottaisit vaikka blogissa ennen sitä. Ymmärän jos ei ole mahdollista:/ Näytätte kuvissa Pinjan kanssa takaa päin samalta, kun molemmilla on punaiset hupparit:D Mutta kauniita olette molemmat :)

    VastaaPoista
  28. Kiva postaus!!!. Tee joskus kuvapostaus sun pelipäivästä (ei siis et sä käyt suihkus :D ).

    VastaaPoista
  29. Kiva postaus!! :) Muuten mitä aijot tehä sitte ku voiton ylläpitosopimus loppuu? Taisiis tuleeko sulle joku uusi hepo tai jotain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia ja Pinja omistaa Voiton.... :D Ei se oo missään ylläpidossa :D

      Poista
    2. Öö ei omista..? Älä päde jos et tiiä :)

      Poista
    3. Ootko vähä tyhmä

      Poista
    4. Kyllä omistan Voiton, joten se ei missään ylläpidossa ole.

      Poista
    5. Mistä näitä kaikkitietäviä anoja oikein sikiää :Dd

      Poista
    6. Oispa hauska tietää millä perusteella ano ajatteli että Voitto on ylläpidossa :DDDDD Ja vielä kehtaa sanoa että älä päde jos et tiiä ja on ite väärässä : DDD

      Poista
  30. Hei! Mitä kautta sä luet bloggerin blogeja? Mulla tökkii blogger taas tosi pahasti ja muistan kun oot maininnut joskus jonkun sivun, mutta en vain löytänyt sitä/ muistanut. Kiitos kun vastaat. Sun blogi on muuten tosi ihana, yllätyin kun löysin tämän silloin pari vuotta sitten! Yleensä luen paljon vanhempien blogia, mutta sinun tyylisi kirjoittaa on niin hyvä ja mukaansa tempaava, että blogi tuli heti lukulistalle. Mukavaa kesän jatkoa ja onnea seuraviin kisoihin! :)

    VastaaPoista
  31. Onko Voitto helppo pestävä? Meilläki poni on jossai lipputangossa kiinni kun ei oo mitään muutakaa missä vois pitää. Toine poni vetää ittesä irti joka paikasta nyt, en tiedä miks ja toine poni pyörii ympyrää lipputangon ympäri . Ja me pestään ponit koira- tai ihmisshampoolla, koska ei oo heppashampoita :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän pyörii, mutta muuten melko mallikkaasti käyttäytyy :)

      Poista
  32. Valitsetko Sä ne lemmikki blogi tiimiin hakijat ja jos valitset kauan niissä kestää ja tarvitseeko blogin olla suosittu? Kiitos jos vastaat:)

    VastaaPoista
  33. Millä sovelluksella teit tän blogin, onko se sovellus ilmanen, oliko helppo käyttönen?

    VastaaPoista
  34. Ihana kuva postaus💚

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.