2016 - Vuosi elämää

lauantai 31. joulukuuta 2016


Lempparisarjani Gilmore Girl'sin comeback tuotantokautta lainaten nyt olisi vuorossa vuosi elämää. 2016 pistetään pian pakettiin ja on aika tsekata mitä meidän vuoteen oikein sisältyi. Tämä vuosi kooste paljastaa kuinka haaveet terveestä esteratojen tähdestä murentuivat kesään mennessä ja miten uusi arkemme siitä sitten lähti muotoutumaan. Toivotaan, ettei tulevana vuonna tarvitse pettyä ja huolehtia näin paljoa.


Tammikuussa meni hyvin. Pakkaset paukkui ja hepat oli kevyellä, jolloin Voitto liikkui hyvin aina silloin kun säiden puolesta vain pystyi ratsastamaan. Olin toiveikas, suunnittelin jo keväämmällä hyppäämisen aloittamista. Tipahdin myös muistaakseni ainoan kerran koko vuonna 2016 jäällä Voiton liukastuessa ja mennessä nurin.

Tammikuun luetuin postaus:

Tammikuun katsotuin video


Helmikuussa toivon kipinä eli yhä. Kirjoitin Voiton ontuvan ratsastuksen alussa, mutta normalisoituvan muutaman verryttelykiekan jälkeen. Juhlin myös omia penkkareitani ja täytin 19 vuotta!

Helmikuun luetuin postaus:

Helmikuun katsotuin video


Maaliskuussa keskityin ylppäreihin lukemiseen ja sairastelin. Pinja ja kaverini Henna ratsasti paljon Voitolla ja edelleen se vaikutti hyvälle! Käytiin useampi kerta jäällä ja muuten otettiin kevyesti huonojen pohjien vuoksi.

Maaliskuun luetuin postaus:

Maaliskuun katsotuin video:



Kenttä alkoi hiljalleen sulaa ja kevät tulla. Aloitin Voiton liikuttamisen tosi varovasti ja kaikki vaikutti suhteellisen hyvälle, silti takaraivossa pyöri, että hyppäämään ei ehkä enää koskaan päästäisi. Voitto oli vain ajoittain alkuun huono ja parani aina ratsastuksen myötä, hiljalleen päästiin siis tekemään sileällä melkein oikeaakin treeniä!

Huhtikuun luetuin postaus:

Huhtikuun katsotuin video:


Toukokuussa hevoset pääsivät kesälaitumille. Voi sitä riemua aina talven jälkeen! Kävin hieromassa suolaa haavoihin seuramme estekisoissa, olin ollut koko vuoden ihan ulapalla (kuten vieläkin) kaikesta oman tallin ulkopuolella. Kevät sujui hyvin kevyen talven jälkeen, mutta kun liikuntaa lisättiin palattiin taas lähtökuoppiin. Itse aloin olla varma, että tästä ei enää tule hevosta. Muut yrittivät vielä valaa uskoa, mutta kyllä mä oman hevoseni hyvin tunsin...

Toukokuun luetuin postaus:

Toukokuun katsotuin video:


Kesäkuun alussa kirjoitin blogiin "Voitolla ei enää kisata, ei enää hypätä, ei enää laukata, eikä enää edes ravata." Kesäkuu totuteltiin uuteen arkeen, Otettiin siis iisisti, mentiin ilman varusteita, maastoiltiin, käveltiin, käveltiin, käveltiin ja vielä kerran käveltiin. Tämän jälkeen Voitolla ei ole ratsastettu enää kunnolla. Oli tavallaan helpotus saada tuomio, mutta nytkin tätä kirjoittaessa kyyneleet nousee silmiin... Työnsin asian kuitenkin taka-alalle kesäksi ja vietin aivan ihanan ja tapahtumarikkaan kesän käyden mm. elämäni ekaa kertaa festareilla Raumalla!

Kesäkuun luetuin postaus:
Voiton kohtalo

 Kesäkuun katsotuin video: 
Mitä on tapahtunut?


Heinäkuussa palasin satulaan kunnolla Ratsastuskoulut testissä -postaussarjan myötä, lisäksi käytiin issikkavaelluksella. Lanja tuli meille perinteiseen tapaan kesälaitumille ja tallitöiden kanssa riitti vähän normaalia enemmän kiirettä. 

Heinäkuun luetuin postaus:

Heinäkuun katsotuin video:


Elokuussa Bella muutti meille. Muutto sujui hyvin ja hepat tulivat loistavasti toimeen. Ratsastin Bellalla myös kerran, jonka lisäksi testailu ratsastuskoulujen parissa jatkui. Voitto alkoi tasoittumaan, totuttelun jälkeen sille sopi hyvin kevyemmällä oleminen. Hevonen ilostui silmissä ja tuli miellyttävämmäksi käsitellä.


Elokuun luetuin postaus:

Elokuun katsotuin video:


Syyskuussa Voitto oli melko villi ratsastaa ja tehtiin ahkerasti hommia sileällä. Menin Lillillä enemmän kun vuosiin ja tein Voiton kanssa paljon maastakäsittelyjuttuja. Uuteen elämään alkoi löytyä sopiva rytmi ja inspiraatiota uuteen puuhailuun riitti.

Syyskuun luetuin postaus:

Syyskuun katsotuin video:


Lokakuussa skipattiin perinteinen Helsingin reissu ja HIHS. Kesällä Voiton lopullinen tuomio oli helpotus, vietin hauskan kesän enkä miettinyt koko juttua. Lokakuussa kuitenkin postaukseni otsikkoni sanoja lainaten helpotus muuttui haikeudeksi. Käsittelin asiaa ensimmäistä kertaa vasta kunnolla ja aloin sisäistämään mitä se ihan oikeasti meinasi. 

Lokakuun luetuin postaus:

Lokakuun katsotuin video:


Marraskuussa Voitto sai liikuntaa normaalia vähemmän. Tehtiin reissu Helsinkiin blogi gaalaan, jossa mun pieni hevosblogi sijoittui mielettömien muotiblogien joukossa top kolmoseen!! Blogi oli melko hiljainen, sillä mä tein töitä ja valmistelin joulukalenteria tänä vuonna hyvissä ajoin etukäteen.


Marraskuun luetuin postaus:


Marraskuun katsotuin video: 



Joulukuussa ei tullut paljoa valokuvia otettua, sillä pitkästä aikaa toteutettu joulukalenteri videoiden muodossa vei paljon aikaa. Voitto voi hyvin, maastoiltiin, mentiin ilman satulaa ja nautittiin kivan talvisista keleistä. Mä myös juhlin omia lakkiaisiani heti joulukuun alussa!


Joulukuun luetuin postaus: 
Lakkiaiset

Joulukuun katsotuin video:


Nyt katse kohti vuotta 2017
Toivottavasti vuodesta tulee mahtava 

24 kommenttia

  1. Ootko katsonut Netflixistä sellasta sarjaa ku Scorpion? Ihan törkeen hyvä ja Pako on kans suurta rakkautta, suosittelen!! :) Ja Modus joka tuli just MTV3 on todella hyvä!
    Ootko kattonu kaikki Greyn anatomian kaudet? Eikö niitä oo tyylii 12 vai monta?
    Jos sun pitäis nyt nimetä TOP3 sarjaa (mieluusti Netflixistä löytyviä) niin mitkä ne olisi?
    Iloista uutta vuotta 2017 :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, pitääpä katsoa! Oon GAssa jenkki tahdissa eli 12 kauden puolivälissä :) Lempparit Netflixistä Gilmore Girls, Narcos, Orphan Black näin pikaisella mietinnällä.

      Poista
  2. Tämä oli tosi iloinen ja mukava postaus!😊 Minulle tuli hieno mieli tästä postauksesta. Toivottavasti ensi vuonna tulisi videopostauksia paljon (PITKIÄ)😊

    VastaaPoista
  3. Tuleekohan teille ensi vuonna (keväällä) siihen teidän lautumelle se semmoinen "uima-allas" missä kävitte kaahailee heppojen kaa.

    Yksi kuva missä on se niin on Huhtukuun alareunassa.👌

    VastaaPoista
  4. Toukokuussa on postaus ja video väärin päin😀Mutta kiva postaus ja tosi kiva et laitoit myös noi kuukauden luetuin postaus ja katsotuin video jutut! Mikä satula sulla oli hypätessäsi ja oliko hyvä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Prestigen Meredith edelleen ja sillä siish hyppäsin. Se on ihan huippu varsinkin istua :)

      Poista
  5. Mistä ig löytää semmoiset (julkaisut/ kuvat) missä on eniten tykkäyksii tullu tämän vuoden aikana? Kun sä Tiia laitoit (Lillivoitto) sivulle kollaasin kuvista jossa oli eniten tykkäyksii ja niitä oli katsottu myöskin.

    Itse haluisin kans tietää et miten sen tietää/näkee jne..
    Toivottavasti ymmärrät mitä tällä tarkoitan. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekki haluaisin tietää mistä sen löytää?:)

      Poista
    2. best nine, löytyy appstoresta yms "kaupoista"

      Poista
    3. Laita google hakuun best nine 2016 instagram tai jtn vastaavaa niin löytyy

      Poista
    4. Ton anonyymin vastaus tähän asiaan, niin en oikein ymmärtänyt?😳 Toivoisin kovasti että Tiia vastaisit tähän itse ja kertoisit. Kiitos!:3

      Poista
    5. Lataa app storesta tai play kaupasta sen niminen sovellus🙂

      Poista
    6. siis minkä niminen? :DDD

      Poista
    7. Tiia miks et vastaa kysymyksiin? :OO

      Poista
    8. Siksi koska tähän tuli jo vastau eli best nine 2016 app puhelimesta ladata tai hakea googlella :)

      Poista
    9. Maksaako jotain?
      Ja eikö se olis best nine 2017 nytte?

      Poista
  6. Olipa kiva postaus! Todella ihania nuo valitsemasi kuvat noissa kollaaseissa. Muistan hyvin nuo mainitut postaukset ja videot, kauheaa kun aika rientää nopeasti! :o Tuntuu että juurihan mä noita luin ja katsoin... ;) Alotin blogisi seuraamisen vuonna 2014, oon katsonut kaikki videot ja useimmat niistä varmaan kaksikin kertaa, jotkut jopa kolmesti. Ne vaan on niin hyviä!! :) Ihanaa vuotta 2017 sulle, Pinjalle, hepoille ja koko teidän perheelle :D Blogisi on ihan paras, samoin Youtube-kanavanne!

    VastaaPoista
  7. Onko Sinillä blogi? Jos on voitko linkittää sen? Toivon että vastaat! Sun blogi on paras!❤

    VastaaPoista
  8. Onko voitolla laukkaaminen/hyppiminen enää mitenkään mahdollista? ;((

    VastaaPoista
  9. Herranjestas en tajunnu et noist esim. Voiton kohtalon selviämisestä on jo nii kauan! Se tuntuu et on vaa sellai pari kuukautt sitxD. Sun blogi on paras ja sitä on kiva lukee, videot on iha sika kivoi ja ootte Pinjan kaa ihan sika kauniita❤️❤️

    VastaaPoista
  10. Mäkin tykkään gilmoren tytöistä
    Mikä on sun suosikki hahmo? (Rorya tai Lorelaita ei saa valita)
    Mun suosikki on varmaa Lane

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.