Kuukauden blogi on valittu + äänestä suosikkiasi!

torstai 7. helmikuuta 2013

Tammikuun kuukauden blogiksi äänestettiin My life as Aino
Isot onnittelut hänelle! Voittaja voi halutessaan kopioida tuon "kunniamerkin" bloginsa sivupalkkiin ja linkittää siihen vaikkapa tämän postauksen. 


Blogissani kerron elämästäni kolmen kansallisentason estehevosen vuokraajana, joista yhden kanssa kisailen seura- & aluetasolla este- sekä koulupuolella. Ratsastan kuitenkin kaikilla lähes yhtä usein, joten postailen kaikkien kuulumisia tasavertaisesti. Blogin päätähtinä esiintyvät puoliverinen, 10-vuotias ruuna Winski, 11-vuotias täysiveritamma Sissi sekä uusin tuttavuus 12-vuotias mecklenburger ruuna Zippe. 

Aloitin bloggaamisen, koska olen aina tykännyt kirjoitella ratsastuksiani joihinkin vihkoihin tms. muistiin mm. ratsastuskouluajoilta, mutta harmikseni vihkot aina tuppasivat katoamaan jonnekin ja piti aloittaa taas uusi vihko.. Sitten sainkin idean alkaa pitämään blogia ihan vain omaksi ilokseni, jottei tekstit häviäisi aina jonnekin ja saisin laiteltua kuviakin mukaan.

Nykyisin bloggaan oikeastaan samasta syystä, kuin bloggaamisen aloittaessanikin. Tykkään kirjoittamisesta ja välillä on hauska lukea joitain vanhoja postauksia tai katsella blogiin tehtyjä vidoita tms. Kirjoitan blogiani juuri sellaisena kuin haluaisin itse lukea. Sinne on myös kiva laitella kaikkia kuvia, tietäen etteivät ne häviä sieltä minnekään ja sieltä voi niitä aina katsella kun huvittaa. Kaiken kivan lisäksi lukijoiden kommentit jaksaa aina vaan piristää ja tuovat lisäintoa bloggailuun!
 Ideana on että lukijat äänestävät viidestä minun valitsemasta blogista kuukauden blogin, josta teen sitten erillisen postauksen. Voitte äänestää sivupalkissa (blogiarkiston alapuolella) olevassa kyselyssä suosikki blogiasi. Blogien osoitteet löydät tästä postauksesta. 

  Maaliskuun kuukauden blogiin voit osallistua linkittämällä blogisi tähän postaukseen, muihin postauksiin linkitettyjä blogeja en käy katsomassa! SINUN EI TARVITSE OSALLISTUA UUDELLEEN JOS OLET ILMOTTANUT BLOGISI POSTAUKSEEN MISSÄ ETSITTIIN HELMIKUUN KUUKAUDEN BLOGIA! Katson ne ilmottautuneet uudestaan automaattisesti.

Kilpailu on avoin kaikille, mitään rajoituksia ei siis osallistumiseen ole. Sinun ei tarvitse olla blogini lukijana, eikä blogisi tarvitse olla hevosaiheinen. 


Tällä kertaa mietin viiden kärkeä monta tuntia, jouduin sulkemaan monta todella hyvää blogia kilpailun ulkopuolelle. Mutta katsotaan sitten ensi kuussa niiden tilannetta. Tässä tämän kerran top5:

136 kommenttia

  1. Äänestän

    Kolmen käppänän Kujeilua blogia :)

    meollaanvoittajia.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Siiri Kaskinen on ehkä asiallisin näistä! (ei sisällä turhaa paskaa)

    VastaaPoista
  3. Äänestin Marliinun elämää blogia :)
    http://girl-and-eight-hoofs.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hups, meni väärin: siis laepin elämää blogia!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. elamaniponityttona.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. huonolla yrityksellä ja ulkoasulla jne, osallistun silti maaliskuun blogijuttuun, http://kauramoottoreita.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. http://kappas-keppana.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Hih onpa kiva päästä äänestykseen vaikka blogini ei nyt olekkaan parhaimmillaan, tämän saikun takia kun kirjoiteltavaa ei ole. Jospa niitä ääniä silti tulisi ;)

    VastaaPoista
  9. http://kritsaijnelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. http://prettydestiny.blogspot.fi/
    :)

    VastaaPoista
  11. Äänestin siirin blogia c:

    Hei blogi jolla osallistuu ni pakko olla hevosblogi? :D

    VastaaPoista
  12. http://llife-is-adventure.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Pakko myöntää, että vähän on tuollaista syrjimistä se, että valitset ainoastaan blogeja jossa kirjoittaja omistaa hevosen ja hienoimmat varusteet. Eli sua varmaan hävettää laittaa tänne jotain rumia blogeja, vaikka itse niistä tykkäisitkin. Noh.. varmaan kivaa olla noissa porvaristo piireissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla vaan kateellinen? Ei se ole porvari joka käyttää rahansa kaikkeen hyödylliseen, kuten vaikka vaatteisiin. Eikä sekään tee ihmisestä porvaria, jos omistaa merkkivaatteita. :) Itselläs ei ainakaan näytä olevan hyvä itsetunto kun täällä anonyymina huutelet?

      Poista
    2. Linkitä mulle joku ruma ja hyvä blogi, niin voin käydä katsomassa tykkäisinkö siitä!

      Poista
    3. Olen pahoillani jos tuotin päänvaivaa, alkaa vähän hermot vaan mennä tähän koko blogimaailmaan. Ja tietty se on oma mielipide tykkääkö vai eikö tykkää. enkä sitä pahalla tarkoittanut (:

      t. ylempi ano

      Poista
    4. Minä en kyllä omista hevosta enkä mitään hienoja varusteita :D

      Poista
  14. http://tohvelivohveli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. http://heidijaponit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Vähän pettymys tämä blogi juttu :( toivoin että vähän ei kuuluisatkin blogit pärjäisi. Mutta ilmeisesti vaan nämä hienot ja monta lukijaa omaavat menestyy tässäkin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin kuun top viidessä on blogi jolla vain 23 lukijaa, eli ei tosiaan ole niin, että vain kuuluisat blogit pärjäisi. Yleensä se vain menee niin, että oikeasti hyvät blogit ovat myös kuuluisia.

      Poista
    2. mut eikös ideana ollu mainostaa myös niitä blogeja, joita kaikki eivät vielä tiedä..?

      Poista
    3. Samaa mieltä, että kuuluisammat blogit moni jo tuntee, mutta näitä uudempia lukemisen arvoisia blogeja ei löydy ihan joka haulla. Siksi olisikin ihanaa, jos vähän lukijoita omistavat blogit pääsisivät useammin tämmöisiin mukaan.

      Poista
    4. Tarkoituksena on äänestää kuukauden paras blogi, joten pakko mun oli nuo hyvät blogit siihen mukaan ottaa vaikka niillä olikin paljon lukijoita. Siksi yritinkin valita mukaan myös niitä, joilla on vähemmän lukijoita.

      Seuraavalla kerralla katson sitten vähän vähemmän lukijoita omaavia blogeja:)

      Poista
  17. Siiri Kaskisen blogia äänestin, tosi asiallinen ja selkeää tekstiä :)

    //:julia

    www.prinsanton.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. http://www.harmaanalle.blogspot.fi

    VastaaPoista
  20. http://www.outojennimienmaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  21. En tiiä oonko jo osallistunut mutta tässä tää...

    http://invinciblesky.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. http://mursu-lifewithhorses.blogspot.fi/

    blogi piilotettuna kun en osaa laittaa takaisin näkyviin,. osaisitko auttaa? :oo!

    ONNEEE SULLE:))

    VastaaPoista
  23. menettekö tampereen hevosmessuille? jos menette niin meettekö lauantaina vai sunnuntaina? mäki tuun sinne.

    VastaaPoista
  24. Http://tiiajahevoset.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  25. http://jaxenelamaa.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  26. vvilmasd.blogspot.fi
    lifestyle blogi, mutta saa kai niitäkin linkata :d

    VastaaPoista
  27. http://sonjauw.blogspot.fi
    sekä äänestän laepin elämää blogia :)!

    VastaaPoista
  28. youarestar.blogaaja.fi

    Toinen yritys ;)
    Enkä luovuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ei saanu linkittää uudestaan jos on jo helmikuun juttuun linkittäny!!! Lukisit säännöt kunnolla..

      Poista
    2. Ehkä hän haluaakin yrittää päästä maaliskuun blogiksi, koska nyt tuossa äänestyksessä äänestetään helmikuun blogia. Blogit jotka nyt linkataan, osallistuvat maaliskuun arvontaan.

      Poista
  29. Osallistun! :)
    http://meajakrone.blogspot.fi

    VastaaPoista
  30. JEEE TUUTTE HEPPAMESSUILLE! Saaks tulla jutteleee ?

    VastaaPoista
  31. osallistun... :)
    http://bannerit-blogiin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  32. http://niinajavinka.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  33. Ihan ekaksi, käyttäjä tili löytyy kyllä, mutta oli ongelmia kirjautumisessa, siksi kirjotan anona.

    Mun mielestä, voisit vaikka arpoa blogit jotka pääsevät tohon "top 5 listaan". Niin se olisi reilua ja sitten muut äänestäisi sitten niistä. Nyt joku tulee sanomaan et oot vaan kateellinen, mut en ole. Miksi oisin? Mulla on kaikki mitä tarviin, perhe, ystävät ja tarpeeksi rahaa elämiseen. En toki omista hevosta, MUTTA mitä saan? Saan enemmän rahaa vaatteisiin, yms ja minulle jää aikaa myös muuhun. Ehkä joskus hankin hevosen ja silloinkin hankin sille hoitajan yms.

    Miksi nyt sanoin noin, sanoin sen siksi ettei tultaisiin valittamaan että olet vain kade. Toivon Tiia, että otan tämän kommentin asiallisesti, etkä tule huutamaan yms. En itse osallistu tuohon arvontaan, ainakiin jos tuola metodilla menet, että itse päätät ne (: Lukijana pysyn vielä toistaiseksi, mutta kyllä niitä on paljonkin hyviä blogeja, joilla on vähän lukijoita, tosi usein ne joilla on vaikkapa 1000 lukijaa, nousee niin sanotusti kusi päähän. (: Älä ota itteesi, sun blogi on ihan kiva, mutta jätä noi turhat mainostelut ja yhteis työ ja kaikki "sain taas uudet housut" yms jutut ainakin vähemmälle? (:

    Tästä tuli nyt varmaan tosi sekailainen teksti, mutta asian varmaan ymmärsit? (:

    Terveisin: Tiia

    tässä vielä pari hyvää blogia joilla ei ole yli 100 lukijaa! (:

    http://tiaslittlelife.blogspot.fi/
    http://sofia-everythingispossible.blogspot.fi
    http://elluuh-carpediem.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onko se sitten top 5 lista? Valitaanko silloin kuukauden blogia, jos ne arvotaan? Eikö se olisi silloin enemmän onnekkain voittaa kilpailu:D?

      Kiitos kumminkin asialliseta palautteesta:) Ja eihän noilla mun valitsemilla blogeilla nyt NIIIN paljoo lukijoita ole.

      Teen blogistani sellaisen kun haluan, mutta kiitos mielipiteestäsi:)

      Poista
    2. Sä voisit tiiakoittaa ottaa aina suurinpiirtein yhtä kuuluisia blogeja aina tohon äänestykseen, kun automaattisesti nää "julkkisblogit" voittaa nää joilla ei oo niin paljoa lukijoita :) mä linkkasinkii mun blogit jo siihen edelliseen postaukseen niin en nyt laita.

      Poista
  34. Pakko osallistua xdd
    ilive-ilove.blogspot.fi

    VastaaPoista
  35. http://janikablogg.blogspot.fi

    hirvee blogi i know ;):D

    VastaaPoista
  36. http://feliciaponski.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  37. http://kiteri.blogspot.fi/
    jospa nyt kehtaisin..:)

    VastaaPoista
  38. kiva postaus ! :) tulisko niitä live-lähetyksiä vielä joskus, kun en ite kiireiltäni päässy seuraamaan :d mut osallistun tohon mun ja mun kavereitten kaa ;)
    http://okmohihihi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  39. http://kipuonavainsana.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  40. http://suokkiputte-viri.blogspot.fi/

    En muistaakseni ole ilmottautunut vielä :D

    VastaaPoista
  41. http://viidellavaihteella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  42. http://heppa-juttuja.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  43. bellen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  44. http://theiippoblog.blogspot.com

    VastaaPoista
  45. Äänestän Siiri Kaskisen blogia :)
    http//:mekellolaiset.blogspot.com/

    VastaaPoista
  46. Äänestän laepin blogia:)

    VastaaPoista
  47. pennijadomi.blogspot.com

    VastaaPoista
  48. fannijanelijalkasetkarvaotukset.blogspot.com

    VastaaPoista
  49. Äänestän Siiri Kaskinen blogia :)

    VastaaPoista
  50. Multakin ääni Siiri Kaskinen blogille :

    VastaaPoista
  51. http://glamazin.blogspot.ie/

    VastaaPoista
  52. myirl.blogspot.com
    ja ääni laepin blogille:-)

    VastaaPoista
  53. ehdotan murun blogin (varrella-virran.blogspot.com) ens kuulle ja nyt äänestän laeppia :)

    VastaaPoista
  54. http://ladytratsailla.blogspot.com

    VastaaPoista
  55. Äänestän "Laepin elämää" blogia :D

    Oma blogini: http://lotanponit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  56. äänestän "Kolmen Käppänän Kujeilua" ja oma blogi : idajaturo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  57. meidanquadmirs.blogspot.com

    Blogi kertoo 12-v tytön elämästä kolmen hevosen ja kolmen koiran ympärillä <3

    VastaaPoista

  58. äänestän siiri kaskisen blogia.

    oma blogini löytyy: lauraheppa.blogspot.fi
    blogini kertoo 11-vuotiaan harrasteratsun elämästä nyt toivuttua kengitysvirheestä tavoiteena palata esteradoille omistjansa kanssa...sekä muistakin heppaasioista...

    VastaaPoista
  59. http://jjuliajahepat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  60. äänestän "Laepin elämää"

    kaisakopi.blogspot.com

    VastaaPoista
  61. Molemmat blogini, toinen ihan uusi:
    Http://ellinbloginen.blogspot.com/
    Htto://pomonarkea.blogspot.com/

    VastaaPoista
  62. Osallistuisin: http://meuone.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  63. viimeinenmuttaeivahaisinvalssi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  64. Minulta ääni Siiri Kaskisen blogille! :)

    VastaaPoista
  65. http://vauhtikorvat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  66. http://petranjavaninblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  67. http://shopaholicnails.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  68. http://www.jutanhevoselama.blogspot.fi <-- Tiia jos viittit ni käy osallistuun arvontaan/kisaan ;-) Kiitti! :-)

    VastaaPoista
  69. http://vilmanjahelminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  70. Ääänestän laepin elämää blogia!

    VastaaPoista
  71. Tässä ihan kiva ja selkeä blogi, ei ole omani, mutta käy kurkkaamassa:)
    http://emmin-elamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  72. www.mylifeatthestable.blogspot.com

    VastaaPoista
  73. www.mina-ja-patkis.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  74. oontän jo aikasemmin tänne linkannut, mutta pistän nyt uudestaan koska osoten on muuttunut :)
    http://reflection-elina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  75. http://ojala-sini.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  76. http://ulkoisestivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  77. Onko kauheeta jos käytän tätä Kuukauden blogi- juttua omassa blogissani? :D Että saako ideaa käyttää.

    VastaaPoista
  78. äänestän:kolmen käppänän kujeilua!!

    VastaaPoista
  79. inkaemiliaa.blogspot.fi, en oo varma laitoinko jo siihen helmikuun juttuun tän :DD mut koska tää lagaa ja ei anna kattoo... taaskaan.

    VastaaPoista
  80. Juuh eli osallistun tällä :3
    http://brothersletskeeptogether.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  81. http://livingwithpearls.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  82. KIrjautumisessa ongelmia siksi anona:)
    lifeacrosstheboard.blogspot.com

    VastaaPoista
  83. http://nellienkepparit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  84. http://henna02.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  85. Osallistutaan nyt tähän jos saisi sitten lisää lukijoita( :

    http://suokkijutut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  86. Osallistun!
    http://vauhdinhuumaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  87. Osallistun blogillani:
    http://toinentulevaisuus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  88. Äänestän Marliinun elämää
    ja tässä mun blogi
    terttujaronja.blogspot.fi

    VastaaPoista
  89. Osallistun blogillani
    http://mylifeashorses.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  90. Tämäpä on mielenkiintoinen idea tämä kuukauden blogi :D.

    Pitäähän se omakin blogi tänne tunkea, eli osallistun blogillani
    http://skyfighter96.blogspot.fi

    VastaaPoista
  91. Kiva idea tämä kuukauden blogi :)
    Osallistun maaliskuuhun
    http://froggerfull.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  92. Laepin elämää äänestän
    omppubigo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  93. Äänestän Siiri Kaskisen blogia
    ja
    Osallistun seuraavaan:
    neverendingstoory.blogspot.com

    VastaaPoista
  94. Siiri Kaskisen blogia äänestän ja osallistun
    ronjakuvailee.blogspot.com

    VastaaPoista
  95. Mäkin osallistuisin maaliskuun kuukauden blogiin :)
    roosajacolorado.blogspot.com

    VastaaPoista
  96. www.mylifeatthestable.blogspot.com

    anonyyminä laitan nyt kun kännykkä enkä jaksa kirjautuu:)

    VastaaPoista
  97. Hei, minäkin voisin osallistua maaliskuun kuukauden blogi-kisaan!

    http://jillanblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  98. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  99. Siis www.vanniponi.blogspot.fi
    yritin linkata mutta se tuli nui hassusti :P

    VastaaPoista
  100. Marliinun elämää on paras :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.