Postivideo ja kuulumisia

torstai 28. helmikuuta 2013

Moi! Nyt ei oikein tunnu kirjotus luistavan, mutta koitetaan. Jotenkin pieni stressi tässä päällä koko ajan, hirveesti hommaa mitä pitäisi tehdä, mutta aika ei vain riitä. Todella vaikea fysiikan koe perjantaina, terveystiedon esitelmän tekeminen loppuun, äidinkielen novellin aloittaminen kolmatta kertaa, teidän kirjeisiin vastaaminen, kysymyspostaukseen vastaaminen sekä pitkä jono bannereita ja kotisivuja tehtävänä. Lisäksi pitäisi katsoa vielä Gossip Girlin 4 tuotantokausi ennen kuin viides alkaa tvstä. Onneksi ensi viikolla on hiihtoloma, silloin yritän saada kaikki hommat pois alta!

Pinja sairastui (taas..) joten minun piti tiistaina ja eilen liikuttaa Lilli. Suunitelmana tiistaina oli mennä kentällä ja äiti kuvailisi sitten. Mielessäni näin ihania talvisia kuvia, aurinkokin paisto kauniisti. No, toisin kävi. Oli jo melko pimeetä kun ehdin kentälle asti ja kaiken lisäksi kamerassa oli huonot asetukset. Sitten kun vaihdoin ne paremmiksi, soi äidin puhelin ja se puhuikin koko loppu ajan puhelimeen. En viittisi edes julkaista näitä kuvia, mutta en toisaalta haluaisi kirjoittaa kuvatonta postaustakaan.

Laitoin Voiton valmiiksi pihalla, kun äiti piti sitä kiinni. Lilli sai nimittäin jäädä tarhaan Voiton ratsastuksen ajaksi. Joten oli helpompi hoitaa kaikki ulkona valmiiksi, eikä rampata heppoja sisälle ja taas ulos. Aamulla oli ollut kengitys ja nyt toinenkin etujenkäkin on varmasti kunnolla kiinni. Kengittäjä kyllä sanoi, että iskä oli sen oikein hyvin lyönyt paikoilleen.



Voitto oli taas melko mukava ratsastaa. Se joku aika sitten ollut possuttelu kausi on toistaiseksi sivuutettu ja heppa tekee töitä taas kuten mami käskee. Vähän piti kyttäillä mörköpäätyä, mutta ei mitään viime kerran kaltaista hölmöilyä. Yleensä jään menemään Voiton kanssa vain isoilla ympyröillä, joten tällä kertaa päätin mennä uralla ja tehdä pienehköjä voltteja. Tulikin heti jotenkin erilainen fiilis, kun teki jotain "tehtävää". Laukkailut jätin melko vähiin. Parit onnistuneet pätkät ja vaihdon kautta toiseen suuntaan sama.

Loppukäyntien jälkeen vein Voiton talliin ja äiti otti Lillin samalla tarhasta. Riisuin Voiton pikasesti ja seuraavan ponin kimppuun. Lilli oli tosi puhdas ja pikainen läpiharjaaminen riitti. Oispa Voittokin joskus yhtä puhdas.. Päätin laiskana ihmisenä tehdä asiat helpoimman kautta ja laittaa ponille gramaanit. Lilli ei olisi millän halunnut lähteä hommiin ja juoksikin omaan karsinaan kun olisi pitänyt mennä ulko-ovesta ulos. Eikä siinä suinkaan vielä kaikki, poni ei meinannutkaan liikahtaa karsinasta. Jonkun aikaa siinä sitä pyytelin sitten ennen kuin arvon poni saattoi astua tallista ulos.

Pinja tulikin sitten katsomaan kentän laidalle mun touhuja. Oli muuten melko jännää mennä koulupenkillä! Lyhensin Pinjan jalustimia kahdella ja silti ne oli mega pitkän tuntuiset. Jotenkin koulusatulassa istuminen ei vaan nappaa, vaikka mun polvet tykkäis siitä varmasti enemmän mitä estesatulasta. Verkkailin Lillin sen omalla tyylillä, eli kaikki askellajit ekana läpi pitkin ohjin. Sitten ohjat tuntumalle ja ravailin molempiin suuntiin. Lilli oli oikeasti melko mukava ratsastaa gramaanit päässä. Pinjan kanssa sittrn yhdessä päätettiin, että tänään ei laukkailla ollenkaan.

Parhaillani istun bussissa matkalla kouluun. Olen menossa Suitsisoppiin kuvailemaan ja sen takia järkkäri mukana. Päätinpä sanalla kuvata mydayn, kun sitä lupailin 3000 lukijan kunniaksi. Eilisestä heppailusta kuvasin myös vähän videota, joten videoita on nyt tulossa!

 KIITTI KAIKILLE POSTIA LÄHETTÄNEILLE!

38 kommenttia

  1. mihi banenri katosi?:o
    mut kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Vähänkö hieno tää uus ulkoasu juttu

    VastaaPoista
  3. Mullakaan ei näy banneri :O siinä lukee vaan jotaan photobucket -juttuja ?

    VastaaPoista
  4. Ei mulkaan näy banneria, photobucket-juttuja bannerin kohalla ja tuolla oikeessa sivupalkissa myöskin..? :o

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus, upee Vote! :)

    Alkaako teillä hiihtoloma vasta ensviikolla ? Mulla se on just meneillään ;)

    VastaaPoista
  6. Hyvä postaus!
    Voitto taas tosi söpönä<3
    Mikä Pinjalla on nyt(kuumetta...?)
    Oletko usein tippunut selästä jos voitto pelästyy???
    Voiko noita sinun bannereita pitää muillakin sivuilla kuin blogerilla???
    Tuli "vähän" kysymyksiä=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumetta on pinjalla.
      Ennoo, en yleensä tipu.
      Voi voi:)

      Poista
  7. Kiva postaus:) Paranemisia sun silmälle ja Pinjalle:)

    VastaaPoista
  8. Ihana postivideo! ♥ Mun kirje oli se viimeinen!

    VastaaPoista
  9. Mulla menee just loma :D

    VastaaPoista
  10. Onko sulla mitään arvioo, millon toi silmäs paranee ?? vois itekki lähettää joskus postii <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eioo, mut kyllä se on jo melkee parantunu!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  11. ai onko tää tytti siun äiti?:D

    VastaaPoista
  12. sulla on tosi kiva blogi, oon lukenu sitä jo jonkin aikaa:) millä tasolla kisaat voiton kanssa? voisikko käydä (jos sulla on aikaa) kattomassa mun blogin (johon pääset tosta mun nimestä) ja kertoo mielipitees siitä?:) olis meinaan tosi kiva kuulla palautetta tommoselta, jolla on näinkin suosittu blogi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen luokka ennen saikkua mentiin 105cm, mutta kilapaillaan aluetasolla pikku luokkia:) Käyn vilkasemassa!

      Poista
  13. Lähetin postia siulle & Pinjalle käy sit hakee (pitikö se viiä sinne laatikkoon mistä ne sitten lähetetään?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitoin posti merkin mut en osotetta niin laita sitten nyt sulle säpöllä meijän osotteen niin pystyt vastata

      Poista
  14. Suunitelmana ~ suunnitelmana
    etujenkäkin ~ etukenkäkin
    sanalla ~ samalla
    ?
    en ilmottaisi muuten, mutta muistaakseni toivoit huomattamista kirjotusvirheistä ja usein olet niitä korjannutkin ! :)

    VastaaPoista
  15. Onnea Pieni Lintu blogin valokuvakisan voitosta!

    VastaaPoista
  16. Saako teille vielä lähettää postia? :)

    VastaaPoista
  17. mistä katot ton gossip girlin 4 kauden ? :)

    VastaaPoista
  18. Tiia mun puolesta voit pitää postaustaukoja jos siltä tuntuu, ei sun tarvii kaikkee aikaa käyttää blogiin :)

    VastaaPoista
  19. millon alkaa gossip girlin 5. tuotantokausi?:D sulla on ihana blogi btw!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saisko vastausta :(

      Poista
    2. googlaamalla löytyy :) mutta oisko ollu viikon päästä, en muista ihan tarkkaan.

      Poista

  20. Eilen tuli mieleen ehkä maailmann hulluin idea :D Haluisin joskus ratsastaa teidän hepoilla, asun nimittäin vuorelassa ( siilinjärven ja kuopion väliss ) :D mut ei mun vanhemmat ehkä ikinä antais .. ;DD etkä varmaan säkään suostuis mut hei, sit tää oli vaan tämmönen hullu päähänpisto :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.