Laukanvaihtoja ja jää raippia

lauantai 9. helmikuuta 2013

Perjantaina sain nauttia ihanista hevosenhoitajista. Istuin tällä kirjoittelemassa teille postauksia ja Pinja katsoi ikkunasta, millon kentälle syttyisi valot. Silloin oli sovittu, että menisin valmiiksi käveletyllä hepalla ratsastamaan. Sini ja sen kaveri Milla, sekä äiti olivat siis puuhailemassa tallissa. Ihan ei kumminkaan pystytty tuohon suunitelmaan, vaan minä menin sitten puhelin soitosta talliin laittamaan molemmille hepoille suitset. Muut varusteet olikin osattu laittaa ihan oikein ja karsinatkin oli siivottu. Oikeesti, nykyään osaa nauttia tollasesta! Se ratsastus nyt menee yleensä aina, mutta joskus on vähän tuskallista siivota karsinaa ja harjailla heppaa. Kivaa lomaa sain siis perjantaina niistä touhuista.



Äitin oli tarkotus videoida ja kyllähän se videoikin, yksi niistä pätkistä vaan oli sellainen josta näki jotain. Olin laittanut videokuvaus asetukset joko ihan pyllylleen tai/ja äiti ei ollut tarkentanut videota oikeestaan yhtään. Pitkän videokoosteen sijasta saatte siis yhden lyhyen pätkän ja kaksi random räpsyä tallista. No, parempi kun ei mitään.

Voitto oli itseasiassa aika mukava ratsastaa, se on viime viikon ollut vähän hankala kuten olenkin maininnut. Nyt se teki kumminkin kiltisti töitä, eikä meille juuri tullut erimielisyyksiä laiskotellaanko vaiko eikö. Verryttelin ravissa kahdeksikolla ja ympyröillä. Nostin aika nopeasti laukan, koska tarkoitukseni oli työskennellä aika paljon laukassa. Verkkailin molempiin suuntiin ympyrällä laukkaa ja kun heppa tuntui mukavalle aloitin varsinaisen tehtävän. Menin siis kenttää ympäri, pitkillä sivuilla tulin ehkä kaksi metriä uralta pois vaihdoin laukan ja sitten heti palasinkin jo uralle ja vaihdoin laukan takaisin. Voitto vaihtoi toiselle jalalle tosi hyvin laukan ja vastasi heti apuihini. Toiseen suuntaankin vaihtoi hyvin, mutta reagtio tuli vähän myöhässä. 



Tuon tehtävän lisäksi menin kentällä mitä ihmeellisempiä kuvioita vailla mitään päämäärää ja vaihtelin laukkoja joka välissä. Voitto vaihtoi tosi hyvin ja kun energiaa tuntui vielä riittävän pikku käyntien jälkeen jatkoin laukassa. Tein temmonvaihteluita, laukkasin mahdollisimman kootusti ja sitten siitä heti nopeasti reagoiden reipasta laukkaa. Takasin koottuun laukkaan ja sitten taas reipasta. Tein kaksi "siirtymistä" molempiin suuntiin, loppu ravit ja kävelyjen kautta talliin.


Tänään eli lauantaina käytiin sitten ekaa kertaa tänä talvena jäällä. Pinjalla oli oksennustauti, joten menin molemmat hepat. Käytiin ekana iskän ja äitin kanssa moottorikelkalla katsomassa missä olisi hyvä ratsastaa. Muuten reitti oli täydellinen, mutta yhdessä vaiheessa pitää mennä vähän aikaa autoradan vartta. Onneksi autoilijat olivat viisaita ja antoivat meidän aina mennä heppojen kanssa.








Ekana kävin Lillillä, jolta löytyi vauhtia! Poni oli koko reissun ihan täpinöissään ja vaikka mulla olikin martingaali, oli pysähtyminen vähän vaikeaa. Äiti oli molemmilla reissuilla mukana kuvaamassa. Sillä välin kun me oltiin jäällä, niin Sini siivosi Lillin karsinan ja oli Voiton seurana. Siitä on tullut nyt oikein reipas tallityttö;) Minulla oli puhelimessa Sport Tracker päällä, joka mittaa mm. huippunopeuden ja matkan. Lillin kanssa matkaa kertyi vähän reilu neljä kilometriä ja huippu nopeus oli 40km/h. Reippaasti kyllä poni painelikin!

Lilli talliin ja melkein lennosta Voiton selkään. Välissä pyöriteltiin uusi heinäpaali paikoilleen ja varustettiin Voitto. Voitto ottikin kaikki jäällä menevät koneet paljon iisimmin mitä Lilli eikä muutenkaan stressannut niin paljon. Laukkasin Voitolla kolme samanlaista pätkää mitä Lillillä, välissä toki käynnit. Ja vitsi että oli hauskaa! Voittokin aina vinkaisi kun nostin laukan ja puhelimen ohjelman mukaan pingottiin kovempaa kun mun skopa, eli vähän reilua 45km/h...







Muistakaahn osallistua tänään arvontaan, viimeinen päivä nimittäin!

78 kommenttia

  1. tosi kiva postaus :) ja ihana uus ulkoasu, kivoin mitä blogissa ikinä ollut!

    VastaaPoista
  2. Ihana ulkoasu :)! "Pinja oli oksennustauti" :D

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, ja tosi kiva tää uus banneri :)!

    VastaaPoista
  4. mitä toi otsikko meinaa, ja mitä tarkotat et oot jäällä ratsastanu :o ?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis en osaa selittää :DD Kun esim mopoilla ajellaan vaan niin voi sanoo et käytiin vähän raipilla, ei siis tossa tapauksessa jäällä ratsastamista.

      Siis mentiin järven jäällä

      Poista
    2. (Eri ihminen kuin edellinen)

      Tarkoitatko vähän niinkuin päästelyä? :))

      Poista
  5. Ihan sika hieno ulkoasu ja banneri! Ja söpöt lilli ja voitto varsinki toi 9.kuva lillillä ja votella kuva 25. :) Arvotteko sen heben voittajan huomenna vai?

    VastaaPoista
  6. Ihana ostaus ja uusi banneri & ulkoasu :))

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus, uus banneri on loistava!

    http://eveliinanblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ihmettelen aina, että miten osaat aina tehdä niin hienoja ulkoasuja! :D
    Niihin ei ole tuupattu liikaa tavaraa, mutta ne eivät ole myöskään tylsiä :))

    VastaaPoista
  9. Ihana tää uus ulkoasu hienompi ku se entine :)

    VastaaPoista
  10. vähän toi jääällä ratsastaminen näyttää kivalle! ja ihania kuvia (:

    VastaaPoista
  11. Näytät vhän kuvissa Pinjalta sulla taitaa olla Pinjan takki. Ihania laukkakuvia molemmista hepoista!

    VastaaPoista
  12. Ihano toi uus baneri! Paras mitä on ollu koskaan

    VastaaPoista
  13. Mikä päivä oot menossa heppamessuille? :)

    VastaaPoista
  14. Ratsastit jäällä?? WTF... en kyl suosittele.. voitto saattaa liukastuu... Ja viel laukkasit? :o oot hullu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no luuletko että siinä sitä jäätä on näkyvissä :D kylläme nyt sen verran käytiin katsomassa:)

      Poista
    2. voitolla on varmaa hokit, ei se liukastu :DDD

      Poista
    3. Kyllähän hokeillakin pystyy liukastuu!

      Poista
    4. Mutta siinä jään päällä on luultavasti aika hyvästi lunta;D

      Poista
  15. Ihana ulkoasu & banneri on aivan 10+.

    Eiks jäällä ratsastaminen oo yhtään vaarallista? Koska hepat [varsinkin voitto?] on aika painavia. Mutta toisaalta sähän menit nyt vasta helmikuussa,joten jää on kestävää,pitäs ittekki kokeilla,mutta tuskin saan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. musta tuntuu et aauto painaa vähän enemmän ku heppa, ja autolla pystyy mennä nyt jo jääl (;

      Poista
    2. Se tosiaan voi olla vaarallista jos menee liian aikaisin, ei ole käyny katsomassa reittiä valmiiksi eikä tunne vesistöjä. Mutta eipä tuossa hirveää vaaraa ole kun autotkin ajavat jo jäällä ja tiedetään, ettei tuossa ole mitään virtauskohtia missä olisi ohuempi jää:)

      Poista
  16. kovaa ratsastaminen on ihanaa! meillä suokki ja shettis painelee rinta rinnan jokaisella ratsastuslenkillä viittäkymppiä ainakin... tulevat ainakin pärjäämään laukkakisoissa:D

    ihania kuvia!

    VastaaPoista
  17. Hei ihana uus ulkoasu!
    Huippu postaus ja ihania nuo laukkakuvat ! (:

    VastaaPoista
  18. Reaktio* ei reagtio. :) Kivoja kuvia! Itse en uskaltaisi ratsastaa jäällä kun jo kävellessäkin pelkään että jää pettää alta. :D

    VastaaPoista
  19. Todella kiva postaus! Nauroin noille Voten kuville, kun Voitto on niissä jotenkin niin massavan ja muutenkin kivan näkönen :) Mietin vaan, että oisko Voitto päässy vielkii lujempaa? Meinaan kun mun kisaponi, joka siis on ihan poni pääs tota vauhtia ja ois kovempaaki halunnu mennä.. :D Mut tosi kiva postaus oli! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois varmasti jos oisin käskenyt ja jos olisi ollut toinen heppa rinnalla :)

      Poista
  20. Onko sulla akne vai miksi naama tuon näköinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on ollu, arpia toss näkyy vähä ja sit ku oli niin kylmä niin ne on ihan paleltuneen punaset:D

      Poista
  21. Aivan sairaan ihana toi banneri ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
  22. Jännittää heben arvonta, vaikka en koskaan voita mitään :D! Hienoja kuvia :)!

    VastaaPoista
  23. Toosi upea ja ihana banneri, pidä toi :)

    VastaaPoista
  24. Ihana uusi ulkoasu, kivempi kuin edellinen :) En tajua, mutta edellinen oli jotenkin vain liian virallinen! :D

    Ja tosi hienosti menee kyllä Voitto! (ja Lilli)

    VastaaPoista
  25. Meillä huiput yli 50 km/h :D Päästely on kyllä hauskaa! :))

    VastaaPoista
  26. Tosi ihana ulkoasu ja tosi kiva teksti ja ihania kuvia! :-)

    VastaaPoista
  27. Voitteko kuvata hevosmessuilta videopostauksen? :)

    VastaaPoista
  28. Ihania kuvia! :) ihan muuten näin uteliaisuudesta, miten saa tehtyä kuvan kaappauksen iPhonella? :D oon just saanu enkä osaa tehdä niin olis kiva jos voisit neuvoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vastaan nyt tiian puolesta et painaty yhtä aikaa virta-nappia ja "valikko(eli keski)"-nappia:)

      Poista
    2. Kiitti paljon :)

      Poista
  29. se on reaktio, ei reagtio ;)
    ja mä en yhtää tykkää tos otsikko + kommenttiaatikos tost taustajutust ja toi on vähä epäselvä ku teksti jotenki tyhmäst lihavoitu http://aijaa.com/rkBXP8

    VastaaPoista
  30. Ihana banneri ja ulkoasu. Ehkä hiaman syksyisiä?:)

    VastaaPoista
  31. Hieno banneri! Hyvät sävyt :)

    VastaaPoista
  32. mikä asetus sulla oiken oli tossa Sport Trackerissä kun itte oon kokeillu ratsastaessa, mutta ei toimi aika juu kyllä liikkuu mutta kilsat ja vauhti ei lisäänny :/ Ittellä on nokia kosketusnäyttö. Pitäis kyllä toimia, mutta lähinnä kiinnostaa mikä asetus sulla oikein oli siinä. :)

    ja onko voitto bannerin vasemmassa ala reunassa olevassa kuvassa kun näyttää ihan oudolta ei yhtään voittomainen :DD Kiva ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt tähän sori tiia. :)

      Mut siis sulla pitää olla GPS päällä. Ainakin mulla rupes toimii kunnol vasta sitte ku laitto sen gps:än päälle :) en kyl nokiasta tiiä, ku itellä samsung ;)

      Poista
    2. Mulla on other 1, mutta ei sillä lajilla oo vissiin mitään väliä:)

      Poista
    3. Onhan sullla gps puhelimessa päällä? koska muuten ei ota :D

      Poista
  33. En ees oo tajunnu, että tota Sports trackeria voi käyttää ratsastuksessakin huippunopeuden mittaamiseen! Täytyykin heti seuraavalla kerralla koittaa, kuinka kovaa oma heppa juoksee pellolla :D

    VastaaPoista
  34. Ihania kuvia molemmista hepoista ! Voi että, mäki haluun päästelemään oikee kunnolla :D

    Ja tää ulkoasu on tosi ihana !

    VastaaPoista
  35. heippa, kysyn nyt täällä kommenteissa että saako gimpissä laitettua läpinäkyvälle taustalle brusheja? jos niin miten? kun itse saan vain laitettuu väripohjalle...ois kiva jos sinä (tai joku muu) vastaisi....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori mutta en osaa enään oikeen auttaa kun ennoo käyttäny varmaan vuoteen gimppiä..:D

      Poista
  36. ihana ulkoasu <3
    mun hepalla on samanlainen huopa kun lillillä;) ja aika kovaa ootte päästelly :D

    VastaaPoista
  37. Millä objektiivillä nää on otettu :-)?
    Hienoja kuvia!

    http://pokerijaelli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä meidän uudella eli Canon EF 70-300mm F4-5.6 IS USM :)

      Poista
  38. Voisitko käyä kattoo sähköpostin? Kiitos..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen käynyt katsomassa sen tänään jo monesti, viimeksi minuutti sitten:)

      Poista
  39. Voinko tulla puhumaan teille heppamessuilla jos nään teidät siellä?:D

    VastaaPoista
  40. Ihana ulkoasu ja ihanan näköisiä kuvia! Tämä ei liity postaukseen, mutta jos Voitto rupee paranemaan nyt niin pääsettekö kisaamaan kesällä? :) ps: Hyväksytkö vielä kaveripyyntöjä facebookissa?? ;) alan kirjaimella J...

    VastaaPoista
  41. Myyttekö joskus Lillin ja Voiton? Ja ostatteko sitten uuet. (siis myyttekö sitten kun ne on jo vanhuksia vai pidättekö ne aina) :)

    VastaaPoista
  42. Ihania kuvia,- banneri!

    Mä en tiiä näkyykö munn kommentti siin hede arvonnas :(

    Mut mun sähköposti on : Hanukka01@hotmail.com ja mulla saattaa olla 2x se osalistuminen kun en tienny että näkyykö se :(
    ja oon molempien lukija,mutta oon ANONYYMINÄ koska!: oon veljeni luona ja en muista salista.... ( kun on tallennettu mun omalle koneelle :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siin postaukses sanottii et kaikki kommentit ei välttämättä näy, mut ne on silti tullu. kannattaisko lukee ohjeet? -.-

      Poista
  43. Ulkoasu hienoin koskaan! Värimaailma aivan mieletön :)

    VastaaPoista
  44. Ite aattelin nyt tilata tollasen Heben, ni miettisin vaan että minkä kokosia noi teidän on? ;)

    VastaaPoista
  45. Tosi kivoi kuvii ja ihana tää uus ulkoasu ♥3♥

    http://nipsutinn.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  46. Hyviä kuvia! Mäkin käytän sports trackeria joka kerta kun käyn ratsastamassa niin näkee että miten se heppa on liikkunut. Mitä Lajia käytät siinä? esim. kävely juoksu, hihto.. ? Lisäks liitän sen nettiin jollon nään sieltä reitin että mitä pitkin oon mennyt :-) Se on niin kätevä! :-D
    Toi pinkki huomioliivi on gpaljon tyylikkäämpi kun ne normaalit keltaset, ja taitaa näkyä ihan yhtä hyvin, vai onko keltasella parempi näkyvyys? :-)

    VastaaPoista
  47. vähänkö menitte kovaa! ja hyviä kuvia :)

    VastaaPoista
  48. sunhan pitää ruveta menee voitolla kenttää;)

    VastaaPoista
  49. mistä toi lillin satulahuopa on ostettu? (:

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.