Vanhoja kuvia osa.2

maanantai 18. helmikuuta 2013

Joskus ennen joulua tein osan yksi (tästä linkistä pääset katsomaan sen postauksen). Se osa käsitteli meidän vuokra issikoita. Tämä osa käsittelee ratsastuskoulu aikojamme. 

Ratsastettiin oikeastaan koko "ratsastuskoulu aikamme" Vehmasmäen kotieläinpihan tallilla. Käytiin tunneilla ystäväperheemme kanssa. Meidän äidit ratsasti samassa ryhmässä ja minä, Pinja ja Salla sitten samassa.

Ennen Vehmasmäkeä käytiin jonkun aikaa ihan alkeistunnit Peikkometsässä, sieltä vaihdettiin sitten kyllä erään tapauksen jälkeen heti pois. Käytiin myös epäsäännöllisesti Savisaaressa ratsastamassa toinen tunti viikossa.



Minä ja Ninni

Minä ja Tico

Äitin tunnin aikana saatiin aina hoidella Demsiä. Demsin paras kaveri oli Maria niminen aasi. Tässä kuvassa Sini ratsastaa Demsillä.
Ekojen kisojen rataan tutustuminen. Välillä hypitään kavereitten kanssa vieläkin esteiden yli rataantutustumisissa:D
 Uljas kisaratsuni Topi.

 Demsiä taas hoitelemassa Pinajan kanssa. Huomaatteko muuten ketkä oli muodin edellä kävijöitä Espaniasta ostetuilla ratsastushousuilla;) Pinjalla punasta ja minulla farkkua!

 Ticon kanssa odottelemassa hyppyvuoroa.

 Salla, Elina, Minä ja Pinja hyppimässä tuntien jälkeen esteitä:D

 Tico oli mun kaikkien aikojen lemppari tallilla! Pidin ja pidän yhä haastavista hevosista. Jos sain jonkun laiskan ja tylsän hevosen niin aloin pari kertaa jopa itkemään. Kovin moni muu ei pitänyt Ticosta aluksi ja sainkin suuren kunnian käydä sillä Tuomas Jauhiaisen estevalmennuksissa. Muut ratsastajat oli paljon vanhenpia ja pari jopa omalla hevosella. Ensimmäisessä valmennuksessa tipuin kuusi kertaa, kun Tico veti pään aina alas tai pukitti. Siitä sitten kehityttiin pikkuhiljaa ja uskonkin Ticon ja Demsin ansiota olevan sen, että en pelkää tippumista tai riehuvia hevosia.


 Kävin Ticolla koulu sekä estekisoissa, molemmat meni kai ihan hyvin. Ei ole oikein muistikuvaa:D

 Ticolla Tuomaksen valmennuksessa

 Minä ja Ants lähdössä tunnille

 Demsi ja sen kaveri Maria-aasi.

 Demsi ei ollut aluksi ollenkaan tunneilla, koska oli niin kova heittelemään ratsastajia selästä. Äiti sitten kysyi eikö sitä voisi ottaa takaisin tunneille, kun tallilla ei ollut pieniä poneja silloin yhtään. Saatiin sitten alkaa menemään Demsillä ja senkin selästä on useamman kerran lennetty. Demsin bravuuri oli tiputtaa selästä menemällä piehtaroimaan, ihan sama oliko satula selässä. Siinä oli sitten pakko hypätä pois kyydistä ja jossei päästänyt irti, niin poni alkoi purra jolloin oli pakko päästää irti. Sitten kun Demsi oli vapaana se juoksi vapaana kentällä tai parhaimmassa tapauksessa aidan ali eläinpuiston puolella.


Voi noita aikoja kun oli maailman hienointa siivota karsina:D

Vekin ja Lokin ratsastussynttärit oli ikimuistoisia. Meillä oli käytössä kaksi ponia, tehtiin sitten joukkueet ja mentiin yleensä ilman satulaa viestiä. Siellä oli pari estettäkin välissä ja pujotteluja yms. Ilmarialta Kunkku, Sini selässä ja minä taluttamassa.

 Savisaaresta ei ole melkein yhtään kuvia. Mun lemppareita oli kumminkin ehdottomasti Toppi. Muistan kun yksi hoitaja tyttö, sanoi että farkuilla ei saa ratsastaa vaikka mulla oli farkkuratsastushousut. En uskaltanu sitte sanoa sille, että nää on kyllä ihan ratsastushousut:D

Tässä videolla menen kaverini hevosella. Onneksi ollaan tosta johonkin suuntaan kehitytty;)


80 kommenttia

  1. En mä vaan mitään kehitystä huomaa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luulen että eka ano sano ton sarkasmilla?

      Poista
    2. kuules ano sun EI tarvii tulla haukkumaan ketään nimettömänä ku et itsekkään viitsi näyttäytyä hevosen selässä!!!!!!!!! :/ -.-

      Poista
    3. Hei rauhottukaas nyt toi tais olla sarkasmia .D

      Poista
    4. Samaa mieltä kuin Nona!!!

      Poista
  2. Vähän osasit hyvin ratsastaa noin nuorena! Kiva kattoo vanhoja valokuia!

    VastaaPoista
  3. Heippa !
    Tulin tässä ajatelleeksi, että tuohon kuukauden blogi- kisaanhan voisi laittaa kaksi eri " sarjaa " . Eli esimerkiksi alle 50 lukijan ja yli 50 lukijan blogeille eri sarjat. Näin kaikki lukijamäärältään pienemmätkin blogit pääsisivät esille, sillä tottahan se on, että tosi hyvillä blogeilla on paljon lukijoita ja ne sitten saavat paremmat arvostelut ( ei lukijamääränsä takia, vaan sen, että ne todellakin ovat hyviä blogeja ! ) , mutta uskon kumminkin, että täällä on monen monta blogia esim. alle 50 lukijalla, jotka ovat myös laadultaan ihan hyviä. Näin " isommat " blogit saisivat nekin lukijoikseen, jotka eivät vielä ole ko. blogia huomanneet, mutta samalla moni voisi löytää myös aivan uuden vähän " pienemmän " blogin lukulistansa täydennykseksi.

    Ja tämähän oli vain oma ehdotukseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei todella hyvä idea, tuon lukijamäärän voisi vaan vaihtaa vaikka 300 sadaksi niin tulisi molempiin sarjoihin suurinpiirtee samanverra :) Otan tuon jossain vaiheessa käyttöön!

      Poista
    2. Mustakin tosi hyvä idea! :)

      Poista
    3. Joo, toi 50 oli vain ehdotus. Kiva, jos jaksat ottaa ton käyttöön :)

      Poista
  4. onko sini sun ja pinjan sisko? jos ei, niin kuka hän on?

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus! Kiva kattella miten oot kehittyny! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia :) Kai Tiia tiedät, että kilpailuissa ei saa ylittää estettä jalan rataantutustumisvaiheessa - tsot tsot ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuinka niin ei minullekkaan koskaan siitä olla mitään sanottu?! -.-

      Poista
    2. Taitaa lukea ihan säännöissäkin ettei esteitä saa ylittää rataan tutustumisessa :) Kivoja kuvia ihan vaihtelun vuoksi! Ootte söpöjä noissa kuvissa :DD

      Poista
    3. En usko että jos niitä nyt ylittääkin jalan, niin se ei varmastikkaan haittaa noissa tallien pienissä seurakisoissa.

      Poista
    4. voi hyvää päivää...:D noi oli vaan "harjoituskisat" eli ei mitään väliä :D lapsellista tollanen pilkunviilaus vaikka oliskin sarkasmilla...:D

      Poista
    5. No ei tuo kyllä ole mitään "lapsellista pilkunviilausta" :D Olin pienissä tallikisoissa eikä saanut ylittää estettä rataan tutustumisessa. Syynä ehkä yksinkertaisesti se, ettei tarvi nostaa uudelleen tai käy vahinkoa juuri ennen kisoja. Ken tietää, mutta ei se niin lasellista taida olla.

      Poista
    6. Moi ! Eikä ! Tiia sä ratsastit tosi hyvin noin pienenä ! =D Itsekkin oon 10 enkä ratsasta noin hyvin ! :) Onnea ja menestystä sulle ja Voitolle,toki myös Pinjalle,Lillille ja Sinille =)

      Poista
  7. Tää oli ihana postaus! Ite kävin viime kesänä Kuopion Eläinpuiston ratsutallin leirillä, ja hoitsuna oli Ninni. Demsi ja Maria-aasi olivat ainakin vielä viime kesänä siellä c:

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia. Tykkäsin todella paljon tästä postauksesta :) Tulee semmonen tunne et haluis ittekki taas ratsastaa kun en oo ratsastanu yli puolee vuotee:(

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus ja ihania kuvia!♥

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia (: Ja hyvin menit jo tuolloin (:

    VastaaPoista
  11. haha, olin itekki noil samoil synttäreillä ku sä:DD en muista sua, mut muistan et joku talutti siel jotai tyttöä:) oli kyllä mukavat synttärit:D

    VastaaPoista
  12. Laitoin sulle Tiia postia :)

    VastaaPoista
  13. Koska tulee kysymyspostaus? ;)

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus :-)! Ja Kunkku on maailman tärkein poni mulle <3 :))

    VastaaPoista
  15. Ku puhuit yhessä postauksessa siitä klippaatte Lillin ja Voiton nii klippaatteko ne? :)

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Se "espaniasta" on varmaa jottai murret...:D

      Poista
    2. ei oo ku kirjotusvamma :l

      Poista
  17. hei, oot tosi hyvä kirjoittaa ja tää on tosi hyvä blogi! voitko tehä varuste postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnykki monta, katsoppa erikoispostaukset osiosta:)

      Poista
  18. Vooi, tuttuja poneja! Onko toi Kunkku sama kun tahkolla oleva kunkku nykysin? :)Ja Topi oli kyllä siihen aikaan kun kävni eläinpuistolla leireillä niin ehdoton suosikki ja Kapu! :D

    VastaaPoista
  19. ihania kuvia :) ja olet kehittynyt minun mielestäni,vaikka ratsastat nuissakin kyllä hyvin.
    JA se ehdotus oli minunkin mielestä hyvä!

    VastaaPoista
  20. Ninni, ants, topi on vieläkin tuolla eläinpuistossa:-)

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus=D oot niin paras <3

    VastaaPoista
  22. onko tuon viimesessä kuvassa olevan hevosen oikea nimi kings step ahead tai joku vastaava? :D näyttää iha samalta!

    VastaaPoista
  23. `Demsiä taas hoitelemassa PINAJAN kanssa ` repesin :-D

    VastaaPoista
  24. Onko tuo videon hevonen Pate? Näyttää niin tutulta :)

    VastaaPoista
  25. Vehmasmäen kotieläinpiha on paras ♥ oon ollut sielä pariin otteeseen joskus junnuna leirillä, ja myös mun lemppari oli tico ♥ se oli ihan paras, sekä Demsiä kanssa ratsastettiin ja aina tuli lennettyä alas selästä ponin metkuillessa ! :D voi kun olisi vielä poni kokoinen !

    VastaaPoista
  26. kato mun blogi haastoin sut Tallityttoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  27. ite oon peikkometsäs ootko koskaa ratsastanu tepal eli delialla tai masalla

    VastaaPoista
  28. Ootpa olu pieni :DDDDddd Nomutjuu oot sulone c: niijasiis hienosi meet sillä sun kaverin hevosella. ;]

    VastaaPoista
  29. aah oikeesti söpöjä minunkin pikku sisko aiina kysyy jos se on tallilla laura saako siivota karsinat muutes montako vuotta ootte nuissa kuvissa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. emmä tiiä ne on joskus ennen vuotta 2008-2009 otettu?:D

      Poista
  30. minkä ikänen sini on ?aattelin vaan että se on jo niin hyvä ratsastamaann :)

    VastaaPoista
  31. Tuli vaan mieleen näistä kuvista...
    Et kun muokkaan Gimpillä kuvaa, ja kun se on valmis niin vaikka mä tallennan sen työpöydälle niin se ei tule niinkun 'kuvana' vaan siihen tulee sen koiran pää ja sitä klikkaamalla joutuu taas gimpin puolelle. Olis tarkotus saada uusi taustakuva tehtyä mutta ei, se menee aina vaan sinne gimpiin :I
    Kiitos jos viitsit auttaa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva pitää tallentaa kohdasta "Vie". Silloin kuvasta saa ihan kuvan.

      Poista
  32. "Vehmasmäen kotieläinpiha" tunnetaan nykyään paremmin nimellä kuopion eläinpuisto ;) Ite olin viime kesänä töissä (harjottelussa) tuolla ja hauska huomata, et mm. Topi, Ants ja Ninnikii on ollu siellä jo kauan - Demsistä ja Mariasta tiesinki tämän, mut mukava kahtoo millasia porskuttajia ne oli nuorempana (: Kuka/minkä niminen on tuossa kuvassa nro 7. tuon punahoususen heppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii minä vähä aattelinki, mut sit en uskaltanu luottaa aavistukseeni, ku se oli jotenki nii outo ajatus :D Hurjaa et Vintteriki ollu niin kauan tuolla (:

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Mä olin viime kesänä Kuopion eläinpuistossa leirillä ja Vintteri oli mun leirihoitsu :)

      Poista
  33. miks vaihdoitte tuolta Peikkometsästä pois? tai siis minkä jutun takia :D jäi mietityttään.
    ja tossa viimesessä videossa tais olla "Vähän" epäsopiva satula ku taka-kaari pomppii melkolailla.. Tai sitte vaa vääristää tuo mut ihana oot pikkusena ollu <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua semmosia juttuja täällä julkisesti kertoa:)

      Poista
  34. merja hieman nuoremman näkönen :DD

    VastaaPoista
  35. Lähetän Tiia sulle ja Pinjalle yhteisen kirjeen huomenna aamulla:-)

    VastaaPoista
  36. Olisi kiva jos voisit tehdä niistä Lillin ekoista vuosista niinkuin kerroit siinä Vanhoja kuvia osa 1. ? :D

    VastaaPoista
  37. en tiiä lukiko tossa jossain mutta noi ekat kuvat nii oliko ne vehmasmäeltä ?? milloin aina kävit siellä ja jos toi oli sieltä niin olitko koskaan leirillä ja jos olit niin milloin kun muistelen oikein tarkkaan sielläkin oli tollanen shettis jolla oli aasi kaveri ja se oli mun lemppari poni niin ku leirillä oli vikapäivä tai jotain tollasta niin oli "kisat" josta voitti ruusukkeen niin ratsastin just ton näkösellä ponilla siellä ja kesken kisoja se olkoi piehtaroimaan niin oli mulla kivat ekat "kisat"
    :)

    VastaaPoista
  38. +sori kirjotusvirheet kun kirjotan puhelimella.
    + vielä että ninni valkonen risteytysponi tai jotain oli mun hoitoponi oli silloin lemppari poni :) xoxo ihanat onat hepat teillä :)

    VastaaPoista
  39. Ihania hevosia ja varsinkin se aasi oli tosi kiva. Mikä talli toi ees on?
    :-);-)<3<3

    VastaaPoista
  40. kuinka vanha olit noissa kuvissa???

    VastaaPoista
  41. Mun mielestä meet jo tossa tosi hyvin! Haluisin kans tietää että minkä ikänen oot tossa videossa?

    VastaaPoista
  42. Minusta peikkometsä on hyvä talli... äitini on joskus omistanut sen puoliksi kaverinsa kanssa mutta sitten möi sen kaverilleen.. ootko ikinä peikkometsässä mennyt owe agentti "aki" nimisellä ponilla... se oli joskus siellä... minä omista sen nyt:))

    VastaaPoista
  43. Minkä syyn takia vaihoitte pois peikkiksestä?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.