Luukku 3: Lemppariblogit

tiistai 3. joulukuuta 2013


Seuraan todella useita blogeja hevosaiheisten lisäksi myös mm. muoti-, kauneus- ja lifestyleblogeja. Ajattelin jakaa teille nyt blogilempparit sekä kertoa minkälaisista blogeista ylipäätään tykkään. Pahoittelen sitä, että suurin osa mun lemppareista on varmaan ennestään teidän tietoisuudessa, koska en mitään pieniä blogeja pahemmin seuraile. En sillä, että valitsisin blogit vain lukijamäärän perusteella vaan sillä, että usein laadukkaisiin ja hyviin blogeihin on minun lisäkseni eksynyt myös muutama muukin.  Postauksessa mainittujen blogien lisäksi luen vielä kymmeniä muita, tässä kuitenkin nyt mun lempparit:


Olen ehkä hieman pinnallinen ihminen, koska mulle on todella tärkeää blogin visuaalinen ilme. Usein ulkonäkö kertoo myös sisällöstä. Harvoin hyvin kirjoitetuissa blogeissa on hutaistu ulkoasu, jos panostaa tekstiin panostaa bloggaaja yleensä muuhunkin blogissa. Erikseen sitten nämä blogit, jotka ovat enemmän henkilökohtaisia päiväkirjoja. Ulkoasun ei kuitenkaan tarvitse olla mikään photoshoppauksen taidonnäyte, kunhan se on siisti ja lukijaystävällinen. Lukijaystävällisellä tarkoitan sitä, ettei fontti, fontin väri, taustakuvaun kirkkaus tms. häiritse lukemista. Jos itse ei osaa toteuttaa haluamaansa ulkoasua löytyy blogipiireistä vaikka kuinka monta innokasta tekijää, joista osa tekee ilman maksua hienoja bannereita. Minunkin blogista löytyy monia ohjeita bannerien tekoon, tässä yksi.

Tykkään katsella hienoja valokuvia ja siksi luenkin joitakin blogeja vain upeiden kuvien takia. Kuvat elävöittävät tekstiä, olivat ne minkälaisia vain. Yleensä vanha tai puhelimella otettu kuva on parempi vaihtoehto, kun jättää postaus kokonaan kuvattomaksi. Muiden blogeista saa inspiraatiota ja uutta intoa valokuvaamiseen. Lisäksi taitavilta kuvaajilta voi itse kysyä neuvoa ja monesti olen hyviä vinkkejä saanutkin. Näin talvisin voi olla iltaisin vaikea saada hyviä kuvia, mutta ei niiden blogikuvien aina tarvitse parasta laatuaan olla. Tiedän miten vaikeaa on joskus saada kuvia ja nostakin niille bloggaajille hattua, joilta ei löydy perheestä kuvaustaitoista tai innokasta kuvaajaa. Vaikea pitää blogia, ilman avustavaa kamerakättä.


Blogin ideahan on sisällössä kuvien lisäksi teksti on olennainen osa sisältöä. Tekstin pitäisi tiestysti olla selkeää ja virheetöntä. Itse en osaa virheetöntä teksti kirjoittaa vaikka kuinka aina yritän, joten ei minua itseä pienet virheet haittaa, eivätkä kyllä kaikki suuremmatkaan. Tavallisten kuulumispostausten lisäksi on aina kiva lukea erikoispostauksia, etenkin mielipidekirjoitukset ovat mun henkilökohtaisia lempparierikoispostauksia.

Blogeja perustetaan nykyään melko tiuhaan tahtiin, jolloin melko monet hukkuvat massaan. Lukijoita kiinostavat laadukkaat blogit, joissa on se jokin juju. Toisessa blogissa kuvat voivat olla se syy miksi monet sitä lukevat, kun taas toisessa laadukas teksti. Joskus erityisen näyttävä hevonen voi kerätä lukijoita tai sitten kyseessä on mielenkiintoista elämää esimerkiksi ulkomailla viettävä bloggaaja. Tämän blogin "viehehästysvoiman" on keskustelupalstoilla usein sanottu olevan videoissa sekä omassa tallissa, jota monelta ei löydy.



Löytyikö uusia blogilemppareita 
vai olivatko nämä entuudestaan tuttuja blogeja? 
Oletteko samoilla linjoilla, siitä minkälaiset blogit ovat hyviä?
Mikä on sun ehdoton lemppariblogi?  
(Voitte vaikka laittaa kommenttiin myös linkin lemppariblogiin.
 Toivon ettei kukaan kuitenkaan linkkaa omaa blogiaan. )

118 kommenttia

  1. eka lol ei löytyny uutta luettavaa

    VastaaPoista
  2. tää oli tosi kiva, löyty myös pari uutta luettavaa! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hihii jee meidän blogi !! Yks juttu muuten mikä on sun blogin iso plussa ni on...... no... SÄ JA SUN LOPUTTOMAT IDEAT :D Keksit aina kaikkee hauskaa, eikä oo todellakaan sattumaa että sulla tämmönen kasa näitä lukijoita on :)

    Voin kyllä täysin allekirjoittaa noi sun pohdinnat laadukkaista blogeista ! Ja kiitos, löytyi uutta luettavaa ;)

    VastaaPoista
  5. Kiva luukku, löysin uutta luettavaakin! :)

    VastaaPoista
  6. Tottakai sinun ja Pinjan blogit on parhaat! Myöskin sun lifestyblogi:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sun lifestykeblogi on? Haluisin alkaa seuraa sitäkin :)

      Poista
    2. Sen nimi on tiias:)

      Poista
  7. Tosi kiva postaus! Ja löyty uutta luettavaakin!:)

    VastaaPoista
  8. oon ennemmin näitä blogeja kattellu ja hyviähän nää on mitä oot tähän ny laittanu (:

    VastaaPoista
  9. Sun ja Pinjan blogit on mun lempiblogit:)

    VastaaPoista
  10. Tiia oletko ylpeä siitä että pääsit hippolaan? Ja onko voitto ja lilli enää kevyemmällä liikutuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tietysti, sinne kun ei moni kuuluisakaan blogi päässyt :) Ei ole.

      Poista
  11. Muutama tuttu, muutama vieraampi. Haluaisitko käydä arvioimassa blogini yleisilmeen? Olisi kiva saada vähän ohjeistusta onko värit ja kaikki muu ok :)
    Jos et halua niin ei tietenkään sitten.

    http://annisstyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Toivon ettei kukaan kuitenkaan linkkaa omaa blogiaan"
      mikä jäi epäselväks...

      Poista
    2. ^^ anni ei tarkoittanut omaa blogiaan lempiblogikseen vaan pyysi Tiiaa arvioimaan omaa blogiaan ja Tiia toivoi ettei kukaan linkkaa omaa blogiaan lempparikseen (esim. Anona)

      Poista
    3. Mikä sulla jäi epäselväksi ano? Suosittelen lukemaan kyseisen kohdan uudelleen kun et kerta ekalla ymmärrä. Ihmettelen suuresti anoja jotka tulevat tuollaisella tyylillä pätemään kun ei kuitenkaan asiasta tunnu tietävän yhtään mitään!

      Poista
    4. Pahoittelut jos kommentti oli väärän lainen. Ajattelin vain, että jos saisi jotain palautetta blogin ulkoasusta. Kiitos muutamalle kommentoijalle, jotka puolustivat äkäiseltä anolta. ;)

      Tässä lienee myös yksi syy miksi moni jättänee kommentoimatta tai tyytyy pelkkään "Kiva blogi" kommenttiin. Vääränlaisesta kommentista saa heti kiukkuisen vastauksen.

      Poista
    5. XD tiia pyysi ettei kukaan linkkaisi omaa blogiaan, ei sanonu että missä mielessä ei saa ja missä saa. jos pyydetään ettei kukaan linkitä omaa blogiaan ni ois mun mielestä kohteliasta arvostaa toisen toivetta, toisin ku yks täällä nyt teki. kuinka vähä-älysiä te oikeen ootte :D

      Poista
  12. Mua ei yleensä kiinnosta tämmöset postaukset, mutta tässä oli kivoja blogeja(:

    VastaaPoista
  13. Tää oli kiva postaus. Kivasti laadukasta tekstiä ja löyty uutta luettavaa :) Mun lempiblogeja on sun ja Pinjan blogi ;)

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. millon tulee taas niitä videoita????

    VastaaPoista
  16. Tää sun blogi on se ehdoton lemppari! :)

    - Pinja

    VastaaPoista
  17. Löyty tosta pari uutta blogiakin :)
    Itse olen samoilla linjoilla lukemisen kanssa ja sen takia tämänkin blogin puolella olen pysynyt :)

    VastaaPoista
  18. Mielestäni sun blogi on juuri tollanen mitä luettelit että minkä lainen sen pitäs olla :) tätä on mukava lukea ei vain kuvien takia vaan teksti on asiallista!!!! :) Kiitos että pidät tätä blogia oon innokas lukia! :)

    VastaaPoista
  19. Nää on hyviä blogeja:
    http://sorbyszonata.blogspot.fi/
    http://sghuckleberry.blogspot.fi/
    http://arskapolle.blogspot.fi/
    http://laughss.blogspot.fi/
    http://ratsastus-elamantapa.blogspot.fi/
    käy kurkkaamassa noi :)!

    VastaaPoista
  20. Kannattaa käydä kurkkaamassa myös http://janinajaponit.blogspot.fi/2013/12/111-viikonloppu-kuulumisia.html#comment-form
    Blogi on muuttunut ihan hirveästi koko aika parempaan suuntaan, itse ainakin tykkään! (:

    VastaaPoista
  21. Vaikutti kivoilta blogeilta :) oon samoilla linjoilla noissa "hyvän blogi vaatimuksissa", mutta mulle on myös tärkeetä että postauksia tulee ihan hyvään tahtiin (vähintään 1-2 kertaa viikossa). Koska blogia, jossa ei tapahdu suurinpiirtein mitään ei ole mielestäni kiva lukea :)
    Sinun blogiasi luen juuri kuvien, laadukkaan tekstin ja aktiivisen päivittämisen vuoksi :) minua ei myöskään kirjoitusvirheet häiritse, usein en edes huomaa niitä ennen kuin joku tulee niistä kommentteihin mainitsemaan :D
    Jatka samaan malliin!

    ~Riia

    VastaaPoista
  22. Sun blogi on ainakin minun lemppari, mutta tässä muutama muu hyvä ;)
    http://tiiajamaistro.blogspot.fi/
    http://ellen-sofia.blogspot.fi/ (vaik tää on lyhyt se on 15 vuotias!!!)

    VastaaPoista
  23. Dreamin bigiä oon lukenu nii kauan ku muistaa ja oonajaponit on tullu tutuks sillon ku sillä on ollu alle 100 lukijaa! :)

    VastaaPoista
  24. Minä en pidä niin paljon tälläisistä postauksista jossa kerrotaan blogin pitämisestä, tekstistä ja ulkoasusta kun en pidä blogia mutta niille joilla on blogi niin niille oli varmaan hyvä postaus. ;-) Mutta oli kivoja Blogeja, sain joitain uusia. ;-) Oli kyllä kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu valitettavasti näitä tulee muutamia tänne aina silloin tällöin, vaikka ymmärrän niiden olevan ihan turhia blogittomille. Kiva kun löysit:)!

      Poista
  25. Joo. Kiva idea. Voisin itekki kun ehdin ni käyä kattoo.

    VastaaPoista
  26. Oi, kivoja blogeja! Yllättävän vähän noista tiesin, löysin aika monta kivaa blogia :)

    VastaaPoista
  27. >>pahkellove.blogspot.fi<< paras!

    VastaaPoista
  28. Kiva postaus ! samaa mieltä, mut mun blogissa mikään noista ei oikeeen onnistu xd löysin uutta luettavaa ! ... Lempi blogi on even angels Will fall tai joku tollanen. http://miisanblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  29. liityin nyt pariin lukiaksi, hienoja kuvia oli kyllä monessa! mun lempiblogi on ehdottomasti mun kaverin blogi jossa on hienot kuvat---> http://powerofrose.blogspot.fi/
    yleensä teksit on huumorilla höystettyjä ja muutenki helppo lukuisia :)

    VastaaPoista
  30. Kiitos mun mainitemisesta! <3 Ja minäkin löysin uutta luettavaa :)

    VastaaPoista
  31. En ole koskaan lukenu noita blogeja :). Sulla on hiano blogi :)

    VastaaPoista
  32. Löysin uusia blogeja luettaviksi! Kiitos vinkeistä! :)
    Omat tämän hetken suosikkiblogini ovat sinun Lifestyle -blogisi (olen enemmän lifestyle- kuin hevosblogi-ihmisiä, vaikka tykkään myös tästä blogista hirveästi!), tuo mainitsemasi Kavioiden kopsetta ja koparoiden naksetta -blogi (Poroja ja poneja! Ja ihania kuvia sekä kaunis ulkoasu), sekä Ostakaa yksinäisiä banaaneja -sarjakuvatyylinen blogi (ymmärtääkseni kirjoittaja/piirtäjä on myös kuopiolainen) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin linkittää kun onnessani katsoin että suurin osa tämän hetkisistä suosikeistani olivat jo tuolla sinulla :D eli mainitsemani blogi löytyy osoitteesta http://yksinaisiabanaaneja.blogspot.com/ !

      Poista
  33. Mietinkin mistä yhtäkkinen kävijäryntäys johtui... :-D

    Sun blogi kuuluu ehdottomasti mun lemppariblogien kärkipäähän! Hauskaa muuten että seuraat melkeen 90% samoja blogeja kun mä :-D

    VastaaPoista
  34. Kiva postaus!!!
    Tässä mun lempi blogiin linkki:

    http://lovetrustenergy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  35. Ehdoton suosikki vaikka blogi onkin vasta aloittanut!

    http://onesecoundsintospace.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  36. Ooi kiitos maininnasta <3

    Mun kärkipäähän kuuluu tietty sun blogi, Emman Dreamin' Big ja joitain lifestyleblogeja, sekä osa noista mitä säkin olit maininnut :) Aika samanlainen blogimaku kun sulla siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai wilmalla on samanlainen blogimaku ku tiialla <3

      Poista
    2. Olikohan tämän ylemmän anon kommentti hieman tarpeeton?

      Poista
    3. Minun mielestä ylin ano on oikeassa. Wilma lähes joka postaukseen kommentoi jotain ja koko ajan "elvistelee" sillä kun tuntee tiian. Tiia on varmasti tosi mukava mutta tarvitseeko sillä kerätä huomiota yms jos tuntee tiian? Mielestäni ei, wilman mielestä kyllä. Tämä oli minun mielipiteeni joten älkää ragetko !

      Poista
    4. Mitä ihmettä ?! :D kyllä wilma saa kommentoida miten haluaa enkä ymmärrä mitä elvistelyä siinä on jos tuntee tiian :D huhhuh, puhutte kun se olis joku huippuluokan julkkis.. Kyllä mäkin kommentoin kavereideni blogiin eritavalla kun muiden :D ei helvetti ootte tyhmiä !

      Poista
    5. En mäkää ymmärrä mitä elvisteltävää siinä on, wilma vois varmaa vastata !?

      Poista
  37. Ehdoton lemppari on sun blogi :) Ja löysin uutta luettavaakin ! :)

    VastaaPoista
  38. Mun blogilempparit ovat http://tavoitteena-mahdottomuus.blogspot.fi/ ja http://frittejapauliina.blogspot.fi/
    ja sun ja voiton :)

    VastaaPoista
  39. Uutta luettavaa löytyi! Ja tietysti sinun blogisi on minun lempparini!

    VastaaPoista
  40. Lempparini
    http://1beautybox.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  41. Mä tykkään sun lifestyle blogista ja tästä http://oprin.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva, ennen mun lemppari, mutta nykyään ei tule juuri normaalipostauksia:(

      Poista
  42. Mun lemppari on: Mylifebyelina.blogspot.fi. Kantsii käysä kattoo ;)

    VastaaPoista
  43. Kavioiden kopsetta ja koparoiden naksetta sekä Kaktun ja Futuran blogi kuuluvat lemppareihini sinun blogisi lisäksi. :)

    Nämä kannattaa myös käydä kurkkaamassa:
    http://tinkerlilla.blogspot.fi/
    http://sorbyszonata.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  44. Osa näistä oli uusia :) Ja samoilla linjoilla ollaan :):) Mun ehdoton lemppariblogi on sun sitte Pinjan :):)

    VastaaPoista
  45. Kiitos Tiia ihan mahtavasta vinkistä! Yksi uusista lemppareista on rocin' (?) with pix

    VastaaPoista
  46. One step to our lives:in linkki vie väärään blogiin.

    VastaaPoista
  47. Lemppari blogini taitaa olla ehdottomasti sun ja Aadan. Osa oli tuttuja jo entuudestaan, mutta osa oli ihan uusia. Ja tämä uusi ulkoasu ja banneri on ihan mahtavan hienoja! :D Voikun itsekkin osaisi.

    VastaaPoista
  48. Tykkään sun ja Pinja blogeista ja myös kaverini blogi ponyliffe.blogspot.fi on tosi hyvä kannaattaa käydä kattoon:)

    VastaaPoista
  49. Löyty muutama uus luettava ja eniten tykkään varmaan sun ja Pinjan blodeista. (:

    VastaaPoista
  50. miten poste restaten pystyy tekemään?
    ps. voitko käydä kattoo mun blogia ja kommentoida mitä mieltä olit siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää käydä postissa tekemässä se, en tarkkaan tiedä kun äiti teki:)

      Poista
  51. Voi kiitos tästä kunniasta ja maininnasta! :') Ihana ♥ Hyvää joulun odotusta sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan sulle upeesta blogista! Samoin sulle ♥

      Poista
  52. Musta olis hyvä että otsikossa lukisi luukun numero. Esim Joulukalenteri 3.luukku :)

    VastaaPoista
  53. säikähin ihan ku yhtäkkiä lukijoita alkanu tulla niin nopeesti, sit otin selvää mistä se johtu ja päädyin tänne :D hehee kiitti tiia :)

    VastaaPoista
  54. Eikö joulukalenteri "elokuva" enää jatku?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuu, mutta ei me kaikkia jaksoja putkeen julkaista:)

      Poista
  55. Mun lemppari heppablogeista on sun, Pinjan ja Kaktun ja sitte lifestylestä on Saijis http://saijis.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  56. kiva postaus! miun mielestä laadukkaita lifestyle -blogeja on vaikeempi löytää ku heppablogeja. tässä oliki muutama iha uus :)

    VastaaPoista
  57. Teen blogistasi pienen esittelyn blogissani, niin saanko kopsata yhden kuvan täältä sitä varten? :)

    VastaaPoista
  58. Tosi kiva postaus! Itsekkään en virheetöntä tekstiä saa aikaiseksi muuten! :D Jokatapauksessa suurin osa blogeista oli minulle tuttuja ja yleensä nämä hyvät blogit olenkin löytänyt YouTuben kautta samoin löysin sinun ja olen seuraillut nyt tätäkin blogia n. puolitoista vuotta. ;)

    VastaaPoista
  59. Upee banneri!! oon kateelline! ootko tehny sen ite vai joku muu:) ja teetkö bannereita muille?

    VastaaPoista
  60. Ihana tämä uusi banneri, talvinen, muttei liian synkkä! Tykkään! :) Hyvä teksti niinkuin aina, melko samanlaisia ajatuksia blogeista löytyy tältäkin suunnalta ja moni suosikkiblogeistasikin löytyy omalta lukulistalta! Tuo kuvaajan puute on kyllä itselläni iso ongelma, kun perheessä ei oikein muualla asuvaa siskoa lukuunottamatta löydy ja en kovin usein viitsisi kameran omaavia kavereitakaan kinuta tallille mukaan palelemaan - jostain sitä kuitenkin aina saa revittyä materiaalia!

    VastaaPoista
  61. Itse yhdyn kyllä sinun mielipiteisiisi hyvistä blogeista eli asiallinen ja houkutteleva ulkoasu, hyvät kuvat (laiskuuden iskiessä voi katsoa vain kuvat ja jättää tekstit lukematta) ja tietenkin se hyvä teksti. Itse olen aikamoinen pilkunviilaaja aina välillä, mutta ei tekstin tietenkään tarvitse mistään äidinkielen oppikirjasta olla. Kunhan on sujuvaa lukea. Ja kielen käyttö asiallista.

    Postaustiheys vaikuttaa myös minun kiinnostukseeni. Jos hirveän kauan joutuu uusia kirjoituksia aina odottamaan, tuppaa ainakin minulta menemään äkkiä maku. Toki ymmärrän, että ihmisillä on oma elämä enkä odota uusia päivityksiä päivittäin ja kiireen tai sairauden iskiessä se viikonkaan postausväli ei saa minua poistamaan blogia suosikeista, mutta odotan jonkun näköistä aktiivisuutta.

    Ja täytyy vähän kehaistakin tätä sinun blogiasi, sillä vaikka olen sinua jo yli viisi vuotta vanhempi, niin jaksan tätä silti lukea. Yleensä "teinien" blogit tulee vain selattua pikaisesti ja todettua, että ei kiitos :D Sinulla kuitenkin tuntuu olevan jalat maassa ja järki kädessä ja tässä blogissa vain on jotain "maanläheistä" meininkiä. Sama kotipaikkakunta ehkä myös vaikuttaa omalta osaltaan ja harrastat aika samalla tavoin hevosten kanssa, mitä minäkin. Mielelläni luen tätä siis jatkossakin ja yritän jaksaa jatkossa kommentoidakin (viitaten aikaisempaan kirjoitukseesi) - tämä tosiaan on ensimmäinen kerta. Hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen samaa mieltä, että harvakseltaa postaavien blogeihin ei oikein meinaa päästä ns. sisälle. Kiitos paljon:)!

      Poista
  62. Moi! Onko noi kaikki blogit suomalaisii? Mukavaa joulua teille ja hepoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä katsomassa niin selviää ovatko suomalaisia;) Samoin sulle!

      Poista
  63. Olis varmast löytyny uutta luettavaa, mut luenjo niin montaa blogii et en ehi seuraa niit kaikkii...

    Tykkään tälläsist pienemmist blogeist:
    veeranlifee.blogspot.fi
    hansunlaiffii.blogspot.fi
    pienenraviponinelm.blogspot.fi

    VastaaPoista
  64. Haha, piti hieraista silmiä, kun Bloggerin avasin, lukijamäärä oli muuttunut eilisestä aika tavalla. :-) Kiitos Tiia!

    VastaaPoista
  65. Mietin kun sulla on tuo sheinside.com yhteistyössä nii äännetäänkö se niinku sheinside [shainsaid tms XD] vai she inside [hän sisällä]? Ei tästä nyt varmaa mun pointtia tajunnu mut asia häiritsee!

    VastaaPoista
  66. Harmittelin aiemmin kun mulla ei oo mitään joulukalenteria, mutta sitten tajusin että täähän on paras mahdollinen!:) ootan innolla uusia luukkuja!

    VastaaPoista
  67. Ihana blogi Tiia! Lisää joulukalentereita :)

    VastaaPoista
  68. Juuso on kyllä mielettömän hyvä kuvaamaan, tykkään itekkin tuosta blogista!:)

    VastaaPoista
  69. Mun mielestä tää postaus oli tosi kiva. Kiva tutustua uusiin blogeihin ja nyt on sitten hetken aikaa luettavaa. Hyvää joulua kaikille!!

    VastaaPoista
  70. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  71. Mulla olis kysymys:
    Miten saat noi lukijat näkyyn tossa blogin sivussa vai tuleeko ne ittestää? Kiitos jos vastaat!

    VastaaPoista
  72. Ootko löytäny hippolan avulla uusia blogeja vai olivatko noi ennestään suosikkeja?:) s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen löytänyt, ennen en seurannut Sophian, Erikan, Heidin tai Liisan blogeja. Nyt niistä, varsinkin Sophian ja Erikan blogeista on muodostunut yhdet mun suosikeista:)

      Poista
  73. Mun suosikit on ehdottomasti tää sun blogi ja tolttiajapukkilaukkaa.blogspot.com vaikka siellä ei nyt hirveen usein postauksia tuukkaan, kun ylläpitohevosen ja Merikan yhteinen taival loppu ):)Käy kurkkaamassa!!:)

    VastaaPoista
  74. Moi! Blogisi on tosi kiva, ja joulukalenteri myös. Tuleeko joulukalenteriin tallin siivous? Se on lempparini teidän videoistani. Aika tyhmä kysymys, mutta: Ostin elintarvike värejä. Pitääkö niiden olla jääkaapissa, vai ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllä me varmaan tehdään, katsotaan katsotaan.. En tiedä, meillä on jauheita joiden ei ainakaan pidä olla.

      Poista
  75. hui, kiitos tosi paljon maininnasta !

    VastaaPoista
  76. Vastaukset
    1. tai siis sun molemmat blogit!!!

      Poista
    2. Hei en tunne sua mut voitko sanoo mikä on tiian lifestyleblogi?? Oisin kiitollinen vastauksesta!

      Poista
  77. Voisitko tehdä joulukalenteriin sellaisen postauksen jossa muokkaat kuvia? Niinkuin että niistä saa valoisat ja tarkat? Gimpille ois kiva ! :)

    VastaaPoista
  78. Löytyi paljon uusia luettavia, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  79. Kiva postaus, löytyi ihania uusia blogeja luettavaksi tämän lisäksi! :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.