Kahden hevosen päivä

torstai 28. marraskuuta 2013



Koeviikot on samalla sekä stressaavia, että ihania. Mulle sattui just kivasti tässä jaksossa, että sain lomailla melkein kokonaiset kolme päivää. Tiistaina käväisin aamulla tekemässä psykologian kokeen ja äiti tuli mua sitten hakemaan kymmenen jälkeen. Keskiviikkona sain hölläillä koko päivän kotona, mutta ei se nyt ihan hölläilyksi jäänyt.. Siitä kumminkin lisää seuraavassa postauksessa. Tänään mulla oli pelkästään kokeiden palautukset, joissa meni vain vähän reilu tunti. Uskonnosta tuli ysi ja pitkästä matikasta kasi, ihan tyytyväinen olen. Nämä postauksen kuvat ja kuulumiset ovat siis tiistailta. Pinja oli vielä koulussa, joten menin Lillilläkin pitkästä aikaa. Sini ja äiti olivat auttelemassa, joten ei kahden hevosen liikutuksessa edes kauaa kestänyt.


 Tästä olisi tullut niin hieno kuva, mutta pitkällä objektiivillä ei Voitto pystyyn nousseena mahtunutkaan kuvaan..


Kenttä muistutti edelleen luistinrataa ja tiekään ei ollut enää kaukana siitä, joten päädyttiin menemään pelloilla. Meillä ei mitään suuria peltoja ole, eikä niissä viitsi kauheasti mennä kun hevosten laitumina toimivat aina kesäisin. Hyvin mahtui kuitenkin ottamaan pari pätkää laukkaa sekä ravailemaan ihan kunnolla. Voitto toimikin yllättävän kivasti vaikka oltiin pellolla. Olin kuvitellut sen vain kaahailevan päättömästi, mutta Voitto nosteli koipiaan jo nyt tosi hyvin, sitten kun sataa vielä lisää lunta niin päästäänkin kunnon hankitreeniin.

Maneesittomalla tallilla treenaaminen on tähän vuoden aikaan oikeastaan mahdotonta. Joskus on päiviä, ettei missään pysty ratsastamaan kunnolla. Joten kaikki toivovat nyt tänne lisää lunta, jotta kenttäkin olisi ratsastuskunnossa. Nyt ollaan onneksi päästy käymään maneesilla muutamia kertoja, joten ihan kevyellä köpöttelyllä hepat eivät ole olleet. Ollaan vähennetty molemmilta hevosilta ihan vähän ruokaakin ja nyt niiden käytös on ollut paljon järkevämpää, kuin hetki sitten. Onhan se selvä, että jos saa normaalisti ruokaa muttei pääse tekemään töitä purkautuu se riehumisena ratsastuksessa ja tarhassa. Iskä asensi viikonloppuna tallille lisää valoja ja nyt hevoset ovat viihtyneet yli 12 tuntia putkeen ulkona. Vielä hetki sitten ja viime talvenakin ne alkoivat riehua heti pimeän tultua. Vaikkei ehkä osaisi kuvitella, ne valot oikeasti auttavat ja nyt hepat on tarhailleet ihan rauhassa aamu seitsemästä ilta kahdeksaan. Niidenkin paljon kivempi olla koko päivä ulkona, jos vaan säät sallii. 

Miten te maneesittomalla tallilla asuvat liikutatte heppoja nyt?


Tie oli sen verran liukas, että vaihdettiin peltoa hyppäämällä ojan yli. Voiton kanssa se sujui hyvin. En kyllä käsitä, miten jään aina hypystä jälkeen tälläsissa tilanteissa vaikka tiedän Voiton hyppäävän. Äiti talutteli Lilliä ja poni päätti sitten hypätä ojan vauhdilla. Lähti jo paria metriä ennen juoksemaan, jolloin äitiltä pääsi ohjat tietty irti. Poni paineli onneksi Sinin luokse sokerille ja käyttäytyi sen jälkeen nätisti. Viime aikoina onkin ollut vauhdikkaita tilanteita hevsoten kanssa, onneksi mitään ei ole käynyt!



Tykkään mennä pienelläkin pakkasella loimi päällä, jos ohjelmassa ei ole mitään hikitreeniä. Hevosten lihakset lämpenee ja pysyy paremmin lämpimänä. Eipä siitä mitään haittaakaan ole. Vähän pelottaa, miten me osataan loimittaa Voittoa jos se kohta klipataan. Jotain vinkkejä?

"Sini mä laukkaan niinku tuolta tonne. Otakki sit kuvia!"



 Äiti oli talutellut Lillin valmiiksi sillä aikaa kun minä menin Voitolla. Sitten vaihdettiin hevosia. Minä Lillin kyytiin ja äiti taluttamaaan Voittoa. Voitto käyttäytyi tosi nätisti kun olin selässä, mutta taluttaessa se keksi mörköjä vähän joka paikkaan ja ryntäilikin pariin otteeseen. Voitto ei onneksi lähde koskaan juoksemaan suoraan eteen päin vaan kääntyy aina ihmisen ympärille, joten se ei pääse yhtä helposti vapaaksi kuin Lilli.

Lillillä on niin pienet kaviot ja vieläpä rengaskengät etusissa, että sille tulee tilsoja koko ajan. Tilsakumit saadaan onneksi seuraavassa kengityksessä, johon ei olekkaan enää kauaa. Köpsöttelin Lillillä siis oikeastaan vain käyntiä ja ravia pitkin ohjin. Älkää muuten ihmetelkö mun yhtäkkistä lihoamista, laitoin ilman satulaa menemisen takia turvaliivin takin alle. Olikin pari kertaa lähellä, että keikahdin alas Lillin spurttaillessa.


170 kommenttia

  1. kiva postaus! :) ja kivoja kuvia! :D

    VastaaPoista
  2. Ujui toka! Mut kiva postauss!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentissa olisi suositeltavaa ilmoittaa minkä "takia" oli kiva postaus:)

      Poista
  3. Mun puolesta Tiia voisit ruveta poistamaan nämä "EKA!" -kommentit pois, nii varmaan ne sitten myös unohtuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tänne kukaan ole "eka" kommentoinut? ;D ja nuo ensimmäisetkin ovat mielestäni iha asiallisia eikä miyään huutomerkin raiskausta...:D

      Poista
    2. Ihan hyvä idea, mutta en koe stä tarpeelliseksi vaikka ihan turhiahan nuo on. Jos tilanne ei rauhotu, niin pitää varmaan alkaa sitten poistelemaan..:)

      Poista
    3. Mulle tuli sama idea tänään mieleen aikaisemmin päivällä, kun mietin blogeihin kommentointia.

      Poista
    4. tai sitten toinen vaihtoehto on, että laittaa kommentit niin, että hyväksyy ne ennen kun ne näkyvät tässä. Niin kukaan ei myöskään tietäisi olevansa ensimmäinen kommentoija (:

      Poista
    5. Mua ei henk koht ees häiritte enää tollaset mutta viel enemmän häiritsee ne jotka menee valittaa sille tyypille et kui idioottimaista on kommentoida vaa eka yms. Sit myös häiritsee iha mukavasti se et jos joku asiallisesti kysyy jotain. Ni joku muu ku itse se bloggaaja menee pätemään et mikä on asian laita. Eiköhän bloggaaja iha itte saa vastattua jos näkee tarpeelliseksi ettei muitten tarvii.

      Poista
    6. Itse aloin poistamaan EKA-kommentit ja nyt ne ovat loppuneet lähes kokonaan :) Vähän aikaa siinä meni, mutta auttoi kyllä! Ja kun anzaa sanoi, että kommenttien hyväksyminen voisi auttaa, niin en usko, koska minulla on ollut kommenttien hyväksyntä päällä koko ajan ja silti jossain vaiheessa sain jokaiseen postaukseen noita kommentteja.

      Poista
    7. Pitääpä itsekkin koittaa, jos eivät kerran oma aloitteisesti ymmärrää..

      Poista
  4. Ohjat kunnolla käteen! :D

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus + ihanat Vote ja Lilli!:)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus ja ihania kuvia! Onnea hyvin menneistä kokeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui vielä sanoa, että nuo kaksi ylimmäistä kuvaa olivat todella upeat! Millä kamerallanne kuvasit ne? Millä objektiiveistänne kuvasit sen Voiton pystyyn nousemisen?

      Poista
    2. Kiitos:) Kuvattu Canon 7Dllä ja putkena Canon EF 70-300mm F4-5.6 IS USM

      Poista
  7. Kiva postaus ja kerranki ekojen joukossa!!

    VastaaPoista
  8. tooooosi kiva postaus, hauskoja kuvia

    VastaaPoista
  9. Tälläsistä postauksista tykkään! :) nää on ihanan pirteitä, ja kuvat on niin ihania että tulee ihan hyvälle mielellä näitä lukiessa! :)

    VastaaPoista
  10. Onnea hyviin numeroihin mäki nyt sain viimesimmät kokeet ysi ja kasi:D Ihania kuvia! Iha epistä ku saatte ratsastaa joka päivä:)

    VastaaPoista
  11. Hienoja kuvia ja tosi hyvin meni sun kokeet! :)

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus! Taas tällainen normi kommaus mutta kommaus silti! ;D Oot tosi läpän näköinen tossa Lillillä mennessä! :D Ja voi Voitto sehän on iha orin näköinen noissa kuvissa (vaikka onkin ruuna)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se hevosen ulkonäköä muuta jos pallit puuttuu XD

      Poista
    2. Ootkos koskaan nähny oria? Kyl se muuttaa koko olemusta ku ne pallit uupuu, esim oreil on paljon jäntevämpi kaula ja se on muutenkin tosi paksu.

      Poista
    3. Myös ruunilla voi olla orikaula jos se on ruunattu myöhemmällä iällä ;)

      Poista
  13. En ole antanut talven ja maneesittomuuden vaikuttaa mitenkään ratsasastukseeni. Minulla on hevonen, jolla kilpailen säännöllisesti. Nyt kun kenttä on kova, niin ratsastan ihan normaalit treenit, mutta pellolla.Hevoseni ei ole kuumimmasta päästä, joten sitä ei saa laskea liian helpon elämän makuun, ettei tule ongelmia. Eli liikutan sitä viisi kertaa viikossa ihan samalla tavalla, kuin kesälläkin. Yhtenä päivänä viikossa intervalliharjoitukset maastossa, yhtenä päivänä pitkä maasto + kiipeilyä ja kahtena päivänä kentällä tai pellolla ja kerran viikossa valmennuksessa. Hankitreenit alkavat heti, kun lunta tulee. Olen usein unelmoinut maneesista, mutta täytyy vain asennoitua, talvi tulee ja treenit jatkuvat. Sen jälkeen tulee taas kesä, kärpäset ja sula kenttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispa meilläki kunnon pellot.. Tai onhan ne hyvä kokoset mut molemmat menee puoliksi ojien takia. Jos pohja olisi hyvä mahtuisi tietty pienelläkin alueella menemään, mutta ehkä helpottaa kun saadaan tilsakumit:) Maneesi ois upee, oon niin kade mun kaverille jolla on kotona maneesi.. Niin luxusta vaikka kyllä ollaan hyvin selvitty ilmankin:)

      Poista
  14. Kiva oli kattella teiän menoa taas kuvina, ja toi voiton loimi on jotenki tosi söpön värinen :) onnee hyvistä koenumeroista! Teillähän tarkistetaan nopeesti kokeet, me saadaan takasin joku kaks viikkoo koeviikon jälkeen :D
    Onko muuten noi teidän objektiivit ollu hyviä? Ois aikeissa ostaa uus, aika pitkä ja suuria aukkoinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saadan aina 2/7 ja 3 johotonumeron kokeet koeviikon päätteeks, muissa meneeki sit pitempää.. Onhan nuo ihan jees, ei saa kuitenkiin pimeessä oikein kuvia kun aukko on vaan se normi 4. Uusi on etsinnässä meilläkin:)

      Poista
  15. tosi kivoja ja laadukkaita kuvia! :) ei nyt liity postaukseen, mutta luin postauksen jossa olit kirjoittanut hevosten jalkojen kylmäämisestä, niin miten talvella lumella kylmätään? laitetaanko lunta ihan tavalliseen muovipussiin ja kääritään pinteleillä vai miten? kiitos kovasti jos viitsit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään syvään hankeen seisomaan ja kasataan hevosten jalkojen ympärille sellaset kasat:)

      Poista
    2. ja sitä ennen kannattaa vielä kastella jalat nii tehostuu! :) ja heto ku on yli viis astetta pakkasta nii jalat kylmääntyy ilmanki lunta ku ne on märät :)

      Poista
  16. Kiva postaus, oli kiva kuulla sun ratsastuksesta Lillillä. :)

    VastaaPoista
  17. Mä meen omalla hepalla ihan vaan maastossakun meillä ei ole maneesia ja sitten kun on oikeen kamalana keskityn maasta käsittelyyn:) aluksi suunniteltiin maneesia mutta ei oikeen viitsisi kuudelle hevoselle....

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva lukea näitä tavallisista postauksia, joissa on paljon kuvia:)
    Ihanat hepat teillä ja ihania kuvia!:D

    VastaaPoista
  19. Mä yritän liikuttaa poniani mahd. normaalisti. Jos tuo kenttä nyt menee ihan jäähän (mitä se ei onneksi vielä ole) niin käydään varmaan ainakin kerran viikossa maneesilla, mikä on 10 km päässä. Tällä hetkellä ei muutenkaan ole kamalan hyvää fiilistä ratsastaa, kun kotiin tullessa on jo hämärää, joten ratsastus pitää hoitaa kentän valojen avulla. Olisko mitään vinkkejä miten saa taas hyvän fiiliksen takaisin ratsastukseen? Niin ja pakkohan munkin vielä loppuun lisätä ettå tosi kiva postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin välillä tuollaisia kausia, pitää vaan saada se tatsi päälle taas jonkun onnistumisen kautta. Itsellä ainakin auttaa kun kerran tulee huippufiilis nii intoa riittää taas pidemmäksi aikaa:)

      Poista
  20. Voiko sulle lähettää sähköpostilla "fanipostia" jos haluaisin ykdityisesti eikä minulla one facebook profiilia:D

    VastaaPoista
  21. Wautsi noi kaks ekaa kuvaa! :)

    VastaaPoista
  22. Mun poni on klipattu ja mä loimitan ihan mastan kahella loimella :) yks paksu sisätoppis ja sit paksu talviloimi (kaulakappaleilla molemmat) se riittäää sopivasti poni pysyyy lämpimänä eikä palele :)

    VastaaPoista
  23. Ratsastan käysin kelin armoilla kun ei ole maneesia. Katson joka päivä kentän kunnon, jos on huono pakko mennä tielle tai pellolle jonne on kilsan matka :( nm. kurakelejävihaava

    VastaaPoista
  24. Kannattaa aina varata aina sisälle loimituksiin yksi ohuempi ja yksi paksumpi loimi. Ohuempi lämpimimmiksi säille ja paksumpi -10 kylmemmälle. Ulkoloimissa sama, ja kylhän niitä voi yhdistää!
    Ratsastaessa riittää hyvin joku villa/fleece loimi näillä keleillä sitten kylmemmälle kannattaa laittaa ratsastusloimi alle ja joku toinen päälle! Tässä pari vinkkiä ja tiettyhän kannattaa sitten aina kysellä valmentajilta vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillä onkin ulos kaksi, ohuempi ja paksumpi kuten sisällekkin. Yksi paksu ja useampi ohut. Kiitti vinkeistä:)

      Poista
  25. Korjaan että tilsat ovat tilsakumeja, ainakin täällä sanotaan tieroiksi niitä jotka kertyy hevosten jalkoihin ja tilsoiksi tilsakumeja. Toki voi olla että siellä sanotaan erilailla :) Ja itse olen ratsastanut ihan normaalisti tiellä vaikka jäässä ovatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin on kyllä tilsat niitä jotka koipiin tarttuu:D

      Poista
    2. kyllä täälläki tilsat niitä mitä kinttuihi tarttuu :D tieroista kuullukkaa

      Poista
    3. Minulla toinen opettaja sanoi tierra ja toinen tilsa:) Se riippuu vähän varmaan siitä, mistä päin ihminen on kotoisin ja mikskä niitä lumipaakkuja hevosen jaloissa on kotona/tallilla/oppilaitoksessa kutsuttu.

      Poista
    4. Samoin meillä päin molempia sanoja käytetään, ja kummastakin kyllä hyvin ymmärretään, mitä tarkoitetaan :D

      Poista
  26. Meillä on tallin vieressä tosi iso pelto , joka on kesäisin ponimme laitumena.Siinä yleensä ratsastelen , jos tarhan kunto on huono.Tarhassakin pystyy ihan hyvin ratsastamaan , kun on tilsakumit ja hokkikengät ponilla :).Meillä on myös kunnon maastot , joissa voi myös käydä ratsastelemassa :).Löytyy niin hiekka - kuin metsäteitäkin!En ees huomannu että olisit "lihonu" , ennenku ite siitä sanoit :D.

    VastaaPoista
  27. Miks meet Lillillä aina pitkin ohjin?
    Ja kivoja kuvia!:)
    itse en uskalla laukata vielä vuokrahepallani, kun on sen verran liukasta ja kovaa,tulis jo kunnon lumet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin mä myös ohjat tiukalla. Lilli verkataan vaan aina pitkin ohjin. Sinillä loppui inspiraatio kuvaamiseen ja Lillikään ei kovin nätisti mennyt, joten siksi ei ole kuvia kunnon menosta:)

      Poista
  28. Tipuitko Lilliltä?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos vaikka lukisit postauksen;) lukee selvästi, että karkasin talutuksesta.

      Poista
  29. meilläkään ei ole omalla tallilla kuin valoton kenttä, ja siksi meidän hevoset muuttaa aina talvisin maneesitallille. Jouluna hepat pääsevät pariksi viikoksi kotiin, kun ehtii liikuttaa valoisan aikaan, tosin ratsastukset kotona ovat kevyempiä kuin maneesitallilla.

    VastaaPoista
  30. Tosi hyvä postaus! Kuvat oli tosi hyviä!:)

    VastaaPoista
  31. klippaukseen loimitus vinkkejä on aika hyvin että:
    sisällä voi olla ilman jos talli on sopivan lämmin, ulos ohuttoppaloimi mutta jos on -7 ja enemmän astetta, niin sitten jo paksumpaa toppaloimea! ;)
    Mutta jos helposti meinaa voitto jäätyä niin sitten jo aikasemminkin paksumpaa päälle.

    VastaaPoista
  32. tää oli tosi hyvä postaus!! kuvat oli ihania ja teksi todella hyvä!!!

    VastaaPoista
  33. Hauska tuo kuva, missä Lilli on ja sun äiti (?) siellä takana. (: Oli kiva postaus.

    VastaaPoista
  34. Tosi hyvä postaus oli(: Meillä on kanssa kaksi hevosta joista toinen on minun ja toinen siskoni. Siskoni fwb on klipattu jonka takia sillä on paksu toppaloimi ulkona ja välillä sisällä myös. Sillä on aina näin talvisin ratsastaessa oltava loimi koko ajan päällä koska sille tylee kylmä,joka tietenkin hankaluttaa liikutusta. Itte voin mennä hevosellani kovillakin pakkasilla ilman loimea sillä se on suokki ja sillä on paksu karva. Meillä myös ongelmana talvisin että missä liikutetaan koska meidänkin kenttä on jäässä sekä tiet liukkaita joten niissä ei uskalla paljoa mennä. Yleensä ratsastetaan pellolla tai sitten sellasta tietä edes takaisin meidän pihassa. Meillä ei ole maneesia mutta meidän lähellä olevalla tallilla on missä ollaan aina välillä käyty ja tietty plussaa että siinä tulee samalla hyvät alku sekä loppu käynnit kun sen kilometrin sinne kävelee ja viellä takaisin(: Ehdottamasti parasta että siskoni voi treenata kunnolla aina kun käydään maneesissa koska siellä ei tarvi pitää loimea vaan se on kiva laittaa aina alku ja loppukäynneiksi:) Meilläkin oli pitkään harkinnassa että klipattaisko se mutta klipattiin koska ei se kauheasti eroa siitä sillä ohut karva sillä oisi kuitenkin ollut!:D

    VastaaPoista
  35. En oo ikinä käyny maneesittomalla talilla säännöllisesti et on vähän vaikee ymmärtää niitä joil ei oo maneesia... Ihania kuvia, varsinki toi eka ku aurinko tulee tuolt takaa;)

    VastaaPoista
  36. Meilläkin on oma talli, eikä maneesia, ja mulla on kengätön, herkkäkavioinen poni. Ei pysty menemään oikeen kentällä, eikä maastossakaan, kun on niin kovaa ja liukasta. Tänään mentiin sitten poni-agilityä. ;) Itsekin mietin vähän, että mitä oikein voisi tehdä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko miettinyt jotain tossuja sille sun ponille? Meillä lämpöinen ilman kenkiä (vissiin talveksi kuitenkin pistetään kengät), niihin saa nastoja ja vaikka mitä :)

      Poista
  37. Hyvä postaus ja Voitto on aivan ihana<3<3Sulla on maailman paras blogi.Kirjoittelet hyvin ja selkeästi eikä sun postaukset oo koskaan tylsiä:)

    VastaaPoista
  38. Tää nyt tulee hirveen myöhään joulukalenteriin nähden, mutta voitko neuvoa miten saat sun bannerin taustan näyttämään tolta, joulukalenterissa? kun sul on tuo läpinäkyvä banneri ja sen alla simplessä pitäisi olla valkoinen tausta. Miten sen saa pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti, koska en halua että kohta joka toisessa blogissa on vastaava. Ne jotka sen itse hoksaa niin siitä vaan matkimaan:)

      Poista
  39. Näytät hirmu pikkaselta Lillin selässä! :D

    Nää kelit on kyllä ihan pyllystä, aina on joko painavaa nuoskaa tai järkyttävää jäätikköä. Meilläkin on kenttä tosi kova ja huonossa kunnossa, ja yleensä sellaisina päivinä vain taluttelen ponia noin tunnin maasta käsin. Viikonloppuisin puuhaillaan myös pellolla, kun ehdin tallille päiväsaikaan ennen pimeää. Toisaalta hevosille tekee ihan hyvää tälläinen kevyempi jakso, kunhan muistaa pitää sen mainitsemasi ruokinnan ja liikunnan tasapainossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, me ainakin ollaan vähennetty ruokaa vähäsen:)

      Poista
  40. Jos tiet oli siinä kunnossa että niillä on suhteellisen hyvä ratsastaa, niin treenasin aina maastossa! Toki mulla oli maastossa käydessä valaistut tiet... Avoja ja sulkuja saa tehtyä hyvin teilläkin, ja jos ei tarvitse autoja liiemmin pelätä niin vaikka pohkeenväistö - suoristus - väistö -harjoituksia. Opetin hevoseni siihen, että maastossa voi myös joutua tekemään kovasti töitä, eli siellä ei joka kerta saa revitellä, vaan siihen on lupa vain silloin kun se annetaan :) Ja varsinkin jos sattuu olemaan mäkiä matkan varrella voi treenata hyvin keskiravia! Tai sitten vaan paljon käyntitreeniä kentällä, jos siihen edes pohja antaa myöten.. Toki kisattiin mun hevosen kanssa vaan koulua, joten sulla ja Voitolla pääsääntöisesti treeni on vähän erilaista, mutta voi kai sitä koulujuttuja treenata tiellä sillon kun ei muualla pääse ratsastaa :)

    VastaaPoista
  41. Meilläkään ei ole maneesia,joten talvella mennään pellolla hangessa tai maastossa koska kenttä on niin jäässä.

    VastaaPoista
  42. Kiva postaus, ja ihania kuvia! Näyttää mun silmään oudolta, kun meet Lillillä:D !

    VastaaPoista
  43. Meillä ei ole maneesia eikä kenttää. Vain maastot, joilla ei onneksi liiku autoja. Tiet maastossa pysyvät melko hyvänä, koska autoja ei kulje. Ovathan ne usein liukkaat, mutta hevosilla pidetään hokkeja, jolloin liukkaallakin kulkeminen onnistuu. Itse en ollenkaan jaksa pyöriä kentällä tai maneesissa, maastot on meitä varten (: ! Peltojakin tuolla on, mutta niillä ei saa kulkea hevosella, kun ovat ihan myyntituotteiksi. Joku muu omistaa ne. Meillä ei siis ole omaa tallia, vaan hevoseni ja ponini asustelevat tuttujen tallissa. (:

    http://iidalaine.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  44. Aawww ♥ Ihanat Lilli ja Vote ♥ Just tämmösist kuvapostauksist mä tykkään eniten :) Mutta vois olla vähä useemmi videopostauksii ;) Ja muute älä kysy mut Lilli näyttää tos vikas kuvas ihan shettikselt :D

    VastaaPoista
  45. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  46. meilläkään ei oo maneesia mutta mennään aina kentällä ja maastossa. tänäänkin kunnon maastot takana:)
    klippauksesta sen verran, että oli lämmin talli tai ei niin sisällä kovilla pakkasilla aina loimi vähintään villainen jos ei ole toppaa. ulos vähintään kaksi loimea ja sitten kun rupee tulemaan ne -25 niin sisä toppis ja ulko toppis. niillä pärjää! voin kokemukseesta sanoa, että en suosittele laittamaan vaan yhtä loimea...

    VastaaPoista
  47. Ei ole omaa ponia tai hevosta, mutta liikuttelen 2 shettistä ja ei siellä maneesia ole. Ollaan kentällä, mutta jos se on jässä niin joskus maastossa ja jos ura on pehmeä niin sitten menen vaan uralla ja teen jotain siel ;) tai sitten en ollenkaan ratsasta, meinaa että joku muu päivä meen sitte ratsastaa :D :D Mut tosi söpöjä kuvia! ja hienoja! ;)

    VastaaPoista
  48. Liikutan yhtä lämminverista, ei oo varsinaista kenttää varsinkaan sitten maneesia, niin tiellä jos säät sallii ja pellolla jos ei muuta keksi :) Tai tietty tarhassa joskus :) sulla on kiva blogi, voitko tehdä joskus videon ratsastusvinkeistä? :D

    VastaaPoista
  49. Tällä erää ollaan vuokrahepan kanssa lähinnä tehty pitkiä kävelylenkkejä maastossa. Kummempia ei voi maastossakaan tehdä kun nekin tiet ovat aivan jässä ja tallille pääsee vasta kun on jo aivan pilkkopimeää. :( Täälläkin odotetaan kunnon lumikerrosta!

    VastaaPoista
  50. Tossa vikassa kuvassa sun jalat näyttää jotenki kamalan lyhyiltä ;D (ei pahal)

    VastaaPoista
  51. Meillä ei ole maneesia, mutta silti kisataan Prix St Georges tasolla ja ensi kaudella sitten pitäisi korkata Inter I tasoa, joten vaikka maneesia ei ole, niin treenataan silti. :)

    Toki joutuu mennä ns. säiden armoilla, mutta aika pitkälle pystyy soveltamaan. Jos oikein huonot kelit sattuu ja mahdollisuus tulee, niin maneesille ei kovin pitkä matka ole, jos vain saan jonkun lainamaan vetoautoa tai tulemaan kuskiksi.

    Talvella on omalla tavallaan helpompaa silloin kun on lunta. Sitten kun sen saa tallattua tasaiseksi niin kyllä me viime talvenakin piruetit ja sarjavaihdot treenattiin lumikentällä. Pahinta on tää jääkausi kun kenttä jäätyy kivikovaksi. Silloin en kuin korkeintaan kävele, ehkä vähän ravaan, riippuen pohjasta. Silloin tulee väkisinkin hevoselle kevyempää, en aio rasittaa jalkoja tuhraan kovalla ja epätasaisella alustalla jolkottelulla. :) Onneksi täällä Etelä Suomessa ei vielä ole kovin talvinen keli! Kenttäkin suht ratsastettavalla kunnossa toistaiseksi, vaikkakin vähän kova, mutta pystyy kuitenkin vielä laukat hoitaa sillä ei ole liukas. :)
    Kyllä ilman maneesia pärjää! En kyllä väitä ettenkö sitä kaipaisi, mutta asenne ratkaisee! :D

    Missä päin te asustatte? Kuvista päätellen jossain pitkällä kun on noin lumista? :D (Anteeksi, en ole seurannut blogiasi, muutakuin viikko sitten aloitin! :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pystytte noin hyvin treenaamaan talvellakin. Sitten kunnon lumella pystyykin ratsastamaan ja jopa hyppäämään, nää syksyt ja keväät on pahimpia kun ei ole kunnolla vielä lunta. Itsekkin olen samaa mieltä, että kyllä pärjää ja hyvinkin vielä. Hyppääminen on vaikeaa, mutta kyydit maneesille onneksi järjestyy tarpeeksi usein.

      Asutaan Kuopiossa, eli aika pohjoisessa :)

      Poista
  52. Kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  53. Tee semmonen hevosen varustaminen videopostaus! :DD Sul on kiva blogi ja ihanii kuvii :) Meeks joskus ratsastaa Hippolan klinikan esityksee tai tämmösee? (: :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tehdäkkin :) Juu kyllä me varmaan mennään, riippuu ihan vuodenajasta, valmennuksesta jne.

      Poista
  54. Mukava postaus ja hyviä kuvia kaas kerran. (:

    VastaaPoista
  55. Meillä on parikin hevoosta klipattu ja hyvin on näilllä 5+ keleillä pärjännyt kevyttoppaloimella. Siitä kun laskee ollaan heitetty usein flees loimi allle tai paksumpi talviloimi! Osalle hevosista laitettu myös kaulapala kylmillä keleillä mutta hyvin on menny ilmankin :)

    VastaaPoista
  56. Nyt ton sun aikasemman postauksen ansiosta oon ruvennu lähipäivinä kommentoimaan jokaiseen postaukseen (: Hauska postaus ja todella laadukas (niinkuin aina ) olisi kiva jos kaikilla blogeilla oli yhtä laadukkaita postauksia (:

    VastaaPoista
  57. No meijän tallilla (missä hevoseni on nyt) ei ole oikein hyviä liikutuspaikkoja. Ollaan nyt tallin takapihalla ratsastettu semmoisella pikkualueella, joka todella on liian pieni! Mutta sitten ratsasteaan myös niiden laitumella, mutta siellä on aika liukasta, nii liikuttaminen on vähä hankalaa:/

    VastaaPoista
  58. Kiva postaus:) oli hienoja kuvia ja selkeetä tekstiä niinku aina!:D Tykkään sun ulkasta ja ton vähän aikaa sitten kirjoittamasi postauksen myötä alan nyt kommentoimaan tänne useammin;)

    VastaaPoista
  59. Tosi hienoja kuvia! Varsinkin noi kaks ensimmäistä:) Ja muutenkin tää oli kiva postaus ja kuviakin oli minun mielestäni just silleen sopivasti;)

    VastaaPoista
  60. Mä just klippasin mun hepan jota oon jo nyt loimittanut, ratsastukseen laitan ratsastusloimen ja alkukävelyiksi villaloimen (villaviltin siis.. :D ) ja alkuravejen jälkeen viskaan pois ja taas loppukäyntejen ajaks selkään. Tallissa öisin tallitoppis, ja alle -10 ollu ulkona 200g loimi, jos tosi kylmä niin sitten ollu fleece alla tai alusloimi. yli -10 ollu 300-400g toppis ja sisällä paksutoppis ( 300g), harjaillessa aina joku loimi pyllyn päällä myös. Ratsastuksen jälkeen normi flece, ja sitten fullneck ja kun on vähän aikaa ollut sitten tallitoppis päälle. kyseessä 4vuotias, kannattaa liiotella vähän loimituksen kanssa, on herkkiä vilustumaan =)

    VastaaPoista
  61. Kiva postaus. Muute minkä kokone teidän talli on pinta-alaltaan?

    VastaaPoista
  62. Äääh, miten osaat kirjoittaa noin hyvin? :) Saanko kysyä mikä sun äikän numero on? :D En havaitse missään kirjoitusvirhettä! Ja muutenkin teksti on niin sujuvaa ja helposti luettavaa.
    Tiesin jo viime vuonna, että on olemassa kuuluisa/hyvä blogi nimeltä Voitto Kotiin. Ensimmäistä kertaa kun kurkkasin tänne, ajattelin että täällä on niin paljon lukijoita, joten empäs jaksakaan seurata teitä (:'D). Sitten kun jaksoin liittyä lukijaksi, ajattelin että "apua, miksi Tiia postaa noin usein". Pelkäsin kamalasti etten pysy kärryillä. Vaan kuinkas kävikään - nyt odotan joka päivä uusinta postausta! Huippu blogi huipuilla postauksilla! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah voi kun kiva kuulla, että tykkäät. Virheitä näissä kyllä on, sellaisia joita en itsekkään huomaa tai jotka näppäilen huolimattomuudessa väärin. Mun äikän numero oli viime kurssista ysi :)

      Poista
  63. Tosi kiva postaus, tarpeeks lyhyitä teksti, nii jakso lukee :) Ja meillä ei oo tallilla maneesia. Mä ratsastan aina vaan kelin mukaa, meillä on pari hyvää peltoo, missä on suhteellisen hyvä pohja talvella, mutta kesällä pitää mennä melkee maastossa, kun ei oo kenttääkään, tai no yhellä pellolla on kesälläki hyvä pohja, nii voi siellä aina hyvin ratsastella. Tallilla kun on nii isot pellot, että jos yks on hevosten laidun nii kaks toimii viellä ratsastus ja poro laitumina :)

    VastaaPoista
  64. Toi eka kuva on niiiin superihana! Vote ja Lilli on niin söpöjä <3 Onko teillä ollut paljonkin pakkasta? Meillä on vähän vaihdellut, esim. eilen satoi vettä ja tänään tuli sitten yhtäkkiä lunta/räntää ;) Tulisi se kunnon talvi, onhan kohta jo joulukuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niinne on<3 Täällä on ollut enimmillään joku -11

      Poista
  65. Ihania kuvia ja kivasti kirjoitettu postaus!:D oo onnellinen että siellä on ees lunta! Täällä on vaan mutavelliä tarhat täynnä...

    VastaaPoista
  66. Ihania kuvia ja noi tilannekuvat on hienoja! :) Mä laitan aina mun hevoselle talvella jesaria kavion pohjaan (niin että hokit ei peity), niin ei tule tilsoja :) Hyvä vinkki, todellakin toimii, eikä haittaa heppaakaan!

    VastaaPoista
  67. Nyt en jaksanut kirjautua sisään mutta itse liikuttelen omaa ponia näillä ilmoilla hiukan vähemmän. Jos joku laidun on hyvä niin köpöttelen siellä vähän ravia ja käyntiä. Muuten kävelen maastossa jos siellä ei ole niin liukasta kuin kentällä(meidän tällin ympäri kulkee kilometrin pituinen maastolenkki jossa on tosi hyvä pohja, hiltulanlahdessa) :)

    VastaaPoista
  68. Meillä liukkaimmilla keleillä (peilijää) ei liikuteta ponia, koska vielä ei olla saatu hokkeja alle.
    Mutta pakkohan muutaman päivän jälkeen on yritettävä tonne pellolle mennä vaikka kamalat tilsat siellä heti tulee! :(

    VastaaPoista
  69. Kun Vanni on klipattu ihan lyhyeen karvaan niin silloin niin kun nyttenkin sillä on ridan ajan peppuloimi tai sellanen ratsastusloimi, jossa on semmonen lämpö vaikutus, ja alku-ja loppukäyntien ajan paksu villa loimi ja kovilla pakkasilla 2 villa loimea, toinen ihan loimi ja toinen jätti enkkuviltti niin poni kääriytyy just sopivasti siihen :) Ja sori kirjoitusvirheet (jos niitä on ) oon puhelimella :)

    VastaaPoista
  70. Moi Tiia! Osaatko auttaa mua? Tää ei liity postaukseen mitenkään, mutta:
    Mulla on Canon eos 600D kamera. Toimii tosi hyvin, mutta ongelma on, että Manuaalilla kun otan kuvia niin ottaa toosi hitaasti ja vaikka ei heiluta kättä tulee heilahtanut kuva? Muissa esim Flash offissa kun ottaa kuvia niin tulee nopeasti ja normaalisti mutta välillä vähän hitaammin ottaa, ja hyvät kuvat. En tiiä ymmärsitkö mutta missä voisi olla vika? Toivon että osaisitte auttaa minua:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai manuaali asetuksilla vai manuaali tarkennuksella, en oikein osaa auttaa ennen kun kerrot kummalla:)

      Poista
  71. Paljonko te annatte hevosille sokeria? Tosi usein vaan lukee että annatte iltaisin sokeria tai hepat hakee kotoa sokeria tmv.. Sehän on oikeasti hevosille huonoksi. Olisko porkkanat, omenat tmv. parempi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös he anna illalla jonkun hevosnamin tms. kun lähtevät tallista ja sitten jos tulevat maastosta niin saattavat kotoa hakea sokerin?

      Poista
    2. Ne saa ehkä vähän liikaa, mutta jos taskuun pilkko porkkanaa tahtoo ne aina jäädä sinne ja homehtua tai sitten leipä murustuu ihan silpuksi. Tallissa ilaherkuiksi ja muutenkin saavat kyllä aina leipää tai omenaa/porkkanaa:)

      Poista
    3. Eihän se taida kovin terveellista hepoille olla, mutta eikös omenasta ja porkkanasta tule helpommin ähky, kun pienestä sokeripalasta?:)

      Poista
  72. Tosi ihana postaus! Kuvat oli ihan super kivoja! ;) Munkin mielestä kirjotat tosi kivasti ja ei tästäkään ei tullu liian lyhyt tai liian pitkä. Just sopivan kokonen ja sopivasti kuvia. Onko jossain vaiheessa tulossa myday? Tää oli tämmönen massa kommentti mutt toi oli totta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) On varmastikkin jossain vaiheessa, en vain vielä tiedä millon.

      Poista
  73. Tosi kiva postaus! Kuvat oli tosi kivoja. Sulla on ihan super hyvä situnta mun mielestä!

    VastaaPoista
  74. Kiva postaus! Meillä kotona lunta on jo liikaa!:D

    VastaaPoista
  75. miks et lillin kanssa laittanut muita kuvia ku noi köpöttely kuvat?

    VastaaPoista
  76. Voi että nää sun postaukset, aivan mahtavat. Teet teksteistäsi samalla teoriaa, vinkkejä sekä kuulumiset kuvien kera. Todella mukavaa lukea positiivisen tytön blogia!

    VastaaPoista
  77. kivaa postaus ja nuo ekatkuvat tosi ihania ja lilli ja vote taas niin suloisia kuten aina<3

    VastaaPoista
  78. Ootte Voten kanssa ihan huippupari, ja huomaa kuinka hyvin hoidatte oikeasti hepat! Ja on tosi hienoa miten pystyt yhdistää hepat+lukion! Ja sitten vielä ajattelet meitä lukijoita ihanilla postauksilla ja jaksat väsäillä joulukalenteria ja erikoispostauksia, editoida videoita ja kommentoida meille kaikille, Kiitos!:)

    VastaaPoista
  79. Ihania kuvia, ja muutenkin kiva postaus. :)
    Meidän tallilla on tallin sisällä noin 12 astetta lämmintä. Clipatuilla hevosilla on silti talli toppis päällä.
    Ja ulkona niillä on talli toppiksen päällä, viellä toppa ulko loimi. Riippuu toki vähän myös säästä, että miten paksu ulko loimi on. Mutta herkemmlle hevosille on kuitenkin kasvattanut talvi karvaa, mutta nekin on klipattu. :)

    VastaaPoista
  80. Huonopohjaisella kentällä voi treenata ihan kunnolla käynnissä ainakin. Jos paljon työskentelee ja menee siinä, niin hevonen oppii tuntemaan pohjan ja mukautuu siihen. Kun hevonen on tottunut pohjaan ja pystyy käynnissä tekemään jo vaikka mitä, niin sitten ravissa jonkin verran. Voi ravata ja laukata tasaisimmissa ja ei-liukkaissa kohdissa, vaikka lyhyitä suoria kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on ihan maalaisjärkeä, luulisi kaikkien tajuavan:)

      Poista
  81. Voitto ja lilli on niin söpöjä

    VastaaPoista
  82. Kiva postaus! :) Itse maneesittomana ratsastan usein pelloilla pelkästään käyntiä ja teen erilaisia tehtäviä, joissa poni joutuu varmasti töihin. Jos on joku hyvä paikka missä voi mennä ravia ja laukkaa niin sitte mennään, mutta niitä on aina harvoin. Tänä syksynä on tullut myös tavaksi käydä maastakäsin tekemässä kaikkea hauskaa. :)

    VastaaPoista
  83. Onko voittoa klipattu, silloin kun se on ollut teillä? (: muakin hirvitti aluksi, että mitenköhän osaan loimittaa ponia kun se on klipattu, mutta aattelen aina ku mietin loimia, että silloin kun sillä ei ole loimea päällä se ois sama kun se ois alasti :D:D mulla tuo auttaa jotenki (: aijotteko te klipata voiton kokonaan muuten mutta jalat ja pään jätätte karvoihin?
    kiva postaus kokonaan ! (:

    Meidänkään tallilla ei ole maneesia, mutta onneksi lähellä kuitenkin on maneeseja joten niihin pääsee välillä ratsastamaan! (: entäthän olisi nyt hyvässä kunnossa kuhan tulis lunta joka pysyis! :D no pidän ponilla nyt vähän rennompaa aikaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, mutta ennen meitä on. Juu niin olisi suunitteilla, tietty satulan kohtaa ei myöskään :)

      Poista
  84. Mä ratsastan ihan normaalisti nyt kun meillä on kunnon hanki jo! Kenttä on hyvässä kunnossa; tosin pitäisi varmaan lanata kohta...

    VastaaPoista
  85. me asutaan pääkaupunkiseudulla eikä täällä oo lumesta tietoakaan.. niin maastoillaan paljon ja yritetään matkustaa toisten maneeseihin jos kenttä on liian jäässä :)

    VastaaPoista
  86. Talli jossa mä käyn liikuttelemassa shettistä, ei tähän aikaa ole oikein mitään paikkaa. Joudutaan kiertämään ympäri semmosta hiekkaympyrää, mikä meinaa sekin mennä nyt jäähän. Maastossa voi mennä, mutta sekin pelkkä käynti+ravilenkki koska paikat niin mudassa ja jäässä, pienen laukkapätkän pystyy ehkä jossain otamaan. Kentälläkään ei pysty menemään, tänään kokeillaan jos siihen hokeilla pieni ura tulis! (:

    VastaaPoista
  87. Meidän tallilla (tai siis siellä missä meidän heppa on) on tällähetkellä kenttä tosi jäässä ja koppurainen ja ei oo kun vähän lunta. Ei pysty tekeen suurimpiirtein muuta kun meneen käyntiä.. Siellä on urat joilla on menty kun kenttä oli sula ja ne on nyt ihan jäässä mut onneks tasaset. Pienellä voltilla pystyy vähän ravaileen. Maneesille ei olla vielä suunniteltu menevämme kun heppa on niin uus :) Ja maastoonkin pääsis mut mennään tallille aina pimeellä niin sillon ei viitti mennä maastoon.

    VastaaPoista
  88. Miten teidän äiti pystyy olemaan noin paljon teidän apuna talli ja ratsastushommissa vaikka on yrittäjä? Mun vanhemmat on myös yrittäjiä. Lähtevät joka aamu töihin klo 7:00 ja tulevat illalla kotiin klo 20:00. Eivät ehdi oikeastaan koskaan mukaan tallille. Heitä vinkki, miten saan meidänkin yrittäjä-äidin erhtimään tallille? Olisi hienoa, jos vanhemmat olisi tallilla edes joskus mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä heillä on sellainen yritys, että äiti tekee töitä kotoa käsin ja kerkeää sitten auttelemaan.

      Poista
    2. Äiti on kotona päivisin, joten siksi ehtii olemaan mukana kaikessa:)

      Poista
  89. Tai sitten äiti onkin kotirouva, eikä yrittäjä. Mun kaverin äiti on muka omassa yrityksessään töissä, mutta oikeasti ei se tee mitään sen yrityksen töitä. On kotona ja harrastaa. Helppo elämä.

    VastaaPoista
  90. Hei mikä malli sulla on tässä? Tarvisin ihan hirveesti apua, jos viittisit auttaa! :)

    VastaaPoista
  91. Pari kysymystä:
    1. Saako blogeihin laittaa lähes mitä tahansa kuvia? Tiedän kyllä tekijänoikeus lait, mutta mieten esimerkiksi tätä postausta(http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/11/lukio-aikaa-vieva-harrastus.html#.UpiYoxYvTPg) jonka kuvia et varmaan ole itse ottanut:)
    2. Tiedätkö miten gimpillä saa pyöristetyn banneriin esim. valkoiset reunat(tälläiseen banneriin mikä minun blogissani on http://silkkiturit.blogspot.com).
    3. Toivoisin kovasti, että joskus tulisi video tai kuvapostaus miten gimpillä saa tehtyä kaikkea hienosäätöjä+ladattua fontteja taikka niitä sapluunoja(en muista nimeät mutta niitä kiemuroita)
    4. Toivon, että vastaat kommenttiini pian:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Ei saa, on tiettyjä paikkoja mistä voi kopioida luvallisesti ja mistä ei. Nuo kuvat olen ottanut weheartista. Eivät kyllä ole ihan tekijänoikeuksien mukaisesti esillä.
      2. Varmaan jostain sen löytäisin, mutta en enää gimppiä käytä joten en osaa auttaa.
      3. Ehkä vielä joskus kun lataan gimpin taas.

      Poista
  92. Mein tallilla ei myöskään oo maneesia, ja kenttäkään ei oo mikään kovin iso. Mut se on ympäri vuoden käyttökunnossa, en tajua et miten tallinomistaja pystyy pitämään sen niin hyvin!:D Viime vuonna lumien tullessa oli yks käyttämätön päivä ja helmikuussa puoltoista viikkoa, mut muuten ympäri vuoden käytössä. Liikuttelen vuokraponia samalla tavalla kesät talvet, tosin talvella maastoillaan toki enemmän koska hankitreenit on mahdollisia:)

    Ihana postaus ja ihanat Lilli ja Voitto♥

    VastaaPoista
  93. Ihania kuvia! Saako vielä ehdottaa joulukalenteri ehdotuksia?

    VastaaPoista
  94. Onko sulla ollu hammasraudat joskus? Kun selailin sun vanhoja postauksia ja "old times" postauksessa yhessä luokkakuvassa näyttää siltä että sulla ois raudat ;--)

    VastaaPoista
  95. Minä oon melkeen aina ollut maneesittomalla tallilla. Kun on jäistä ja liukasta on se maailman parasta käynti treeniin! Pohkeenväsitöjä, takaosakäännöksiä ja pysähdyksiä. Ja pelkästään tälläsellä treenillä saa hevosen takapäätä ja aktiivisuutta parennettua. Koska käyntihän on loppujen lopuksi vaikein askelaji ratsastaa, kun saa käynnin toimii toimii kaikki askelajit!:) Mut mukavii treenauksii teille ja toivotana että tulee lunta nii liukkaat kelit häviäisi pois!:)

    VastaaPoista
  96. Anteeksi ! Tätä kysymystä on kysytty sinulta varmaan 5 miljoonaa kertaa.. Mutta en löytänyt vastausta. Mistä lataat musiikit sun videoihin ja maksaako ne ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa sivupalkissa on hakukone. Kirjoitin sinne yksinkertaisesti "mistä lataat musiikit?" ja sain monta sivua joista heti ensimmäisestä löytyi vastaus. Aikaa meni alle minuutti:) Koitappa sinäkin;)

      Poista
  97. Oma heppa on meneesittomalla tallilla ja kenttä on tähän aikaan tosi liukas joten käymme pururadalla ja sitten tallin vieressä on valtavat pellot joissa on todella hyvä mennä :-)

    VastaaPoista
  98. Ihania kuvia ja ihana postaus :) On kyllä nuo heposet vaan niin suloisia!

    VastaaPoista
  99. Tallilla, jolla käyn, ei ole maneesia, mutta kentät pidetään kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa että kyllä siellä pystyy ratsastamaan, mutta hyppääminen on vähän hankalaa.. :)

    VastaaPoista
  100. Olipas nättejä kuvia :)

    Tallilla jossa käyn ei myöskään ole maneesia. Ärsyttää kun kenttä menee jäähän eikä voi rastsastaa kunnolla. Meidän tallilla ei ainakaan kovalla pinnalla suositella laukkaamista? Onko se totta? :D Olen vielä niin aloittelija, etten oikee tiiä näistä jutuista ja ei ole ihan niin paljon kokemusta ://

    VastaaPoista
  101. no oon ratsinu vuoden nyt ja alotin syksyllä ja tallilla jossa käyn on sellane pihattotarha josta menee tarhan lisäks osa isoon laitumeen, niin sitte 2 orivarsaa laitetaa tarhaa tarhan ovi kii ja pellol ratsii, pelto on ihan jätti kokone verrattuna kenttään koska yksityinen. mutta lunta ei oo ees vielä kentillä et jos kenttä on kova silt laitetaa ne suojat jotka peittää koko kavion.

    VastaaPoista
  102. Meil ei oo maneesii nii me mennää pellol ku se ei oo jäässä :) mutta nyt voi taas mennä kentällä :)

    VastaaPoista
  103. Sulla on sentään se kenttä ! Mulla on puolen tunnin matka ratsain kentälle, joka sekin on jäässä. Lunta ei oo, joten pelloilla ei voi mennä. :D hevosen liikuttaminen on hankalaa näissä olosuhteissa, varsinkin kun niitä on kaks... Tosi kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
  104. Tosi hyviä kuvia. Kyllä kadehtii

    VastaaPoista
  105. Itse vuokraan ponia kaksi kertaa viikossa yksärillä, jossa ei ole maneesia. Ja nyt kun täällä etelässä päin ei ole ollut lunta vaan maa jäässä, niin en ole oikeen voinut muuta tehdä, kun köpotellä käyntiä ja varovasti ravia. Nyt vaan toivon, että tulisi paljon lunta ni pääsis taas kunnolla treenaamaan laukkaa ja ravissa työskentelee monipuolisemmin.

    VastaaPoista
  106. ihania noi teijän hevoset kuinka korkeeta oot hypänny voitolla

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.