Vauhdikas maastoreissu

Kyselin facebookissa haluatteko ensin tämän kuulumispostauksen vai postauksen missä perehdytään siihen mistä ratsastusvaatteiden hintaerot johtuvat. Tilanne päättyi melko fifty-fifty. Päätin kuitenkin julkaista kuulumiset maastoreissusta, ettei tulisi kahta erikoispostausta peräkkäin. Huomenna tai lauantaina sitten se ratsastusvaatteiden hintaeroista kertova postaus.

ADHD-Voitto oli kaivanut kolmannen kerran jo tuollaisen kuopan tarhaan...

Voitollahan oli aikoja sitten haava takajalassa. Haava oli auennut taas, varmaan suojien hiertäessä siihen. Nyt mennään sitten hetki pinteleillä. Onneksi kukaan ei nähnyt meitä maastossa, sillä Voitolla oli Lillin vaaleanpunaiset pintelit.. Kui noloa.......

Minulla alkoi taas koeviikko, jolloin pääsen koulusta tuntia aikaisemmin kun lyhyimpinä päivinä normiviikolla. Olen ehtinyt joka päivä käydä tallissa ennen kun tulee ihan pimeää, täällä ainakin alkaa olla pimeetä jo neljän aikoihin. Ärsyttävää, koska olen yleensä kotona vasta neljältä. Tiistaina lähdettiinkin sitten Voiton kanssa pitkästä aikaa maastoon. Pinja tuli tietty Lillin kanssa ja äitikin lähti kävellen mukaan. Oli jo lähes pimeää joten vuorattiin itsemme sekä hevoset heijastimilla. Lilli sai heijastinloimen ja Voitto suojien ympärille heijastimet.

Huomasi kyllä jo heti alussa, että nyt on vauhtia pojalla. Voitto ei olisi millään halunnut kävellä rauhallisesti, vaan pinkoi muiden edellä. Ravissa sujui hyvin paria villiimpää pätkää lukuunottamatta, mutta arvatkaapa vaan kun nostettiin laukka.. Heijastimet lensi heti jaloista heti kättelyssä ja Voitto lähti kunnon rodeolaukkalla mäkeä ylös. Voittohan ei juuri koskaan pukittele saati vedä tuollaista showta kentällä (eikä tähän asti kyllä maastossakaan), joten ihan innostuksen piikkiin saa nuo parin viimeisen kerran maastossa riehumiset pistää. Aina kun istuin tiiviisti satulaan ja pidätin, tuli vaan isompaa pukkia. Voitto kun ei edes pukita normaalin hevosen tavoin etujalat maassa, vaan se hyppää ilmaan ja sitten potkaisee taakse. Tilannetta pahentamassa oli takana laukkaava Lilli, joka ei tietenkän pysähtynyt kun kaveri laukkasi edellä. Koitettiin jarruttaa hevosia heti 50metrin laukan jälkeen, mutta ei puhettakaan että Voitto olisi pysähtynyt. Sieluni silmin näin, kuinka lennän selästä ja Voitto painelee yksikseen jonnekkin järveen tai kivikkoon... Sen päätä kun ei järki paljoo vapaana ollessa pakota. Istuin sitten vain melko kevyesti selässä ja koitin vähän jarrutella. Selässä pysyminen ei tuottanut vaikeuksia kun annoin hepan pukitella omiaan, mutta kuten jo aikaisemmin sanoin mitä enemmän jarrutin sitä isompia pukkeja ja hyppyjä sieltä tuli. Mittasin kotona ihan kartasta, että yhteensä laukattiin 500m, josta 450m meni jarruttamiseen :D Onneksi tietä olisi vielä jatkunut jonkin aikaa, sillä himean meinasi kylmä hiki nousta otsalle kun ei jarrut toimineetkaan normaalisti. Lopulta vauhdin ja pukittelun laannuttua jarrutin ihan kunnolla. Hetken paikallaan pomppimisen jälkeen laukka vaihtui käynniksi. Käveltiin hetki ihmeellistä pupujussi käyntiä ja käännyttiin kotiin päin. Laukattiin ihan koulutusmielessä vielä uudestaan sama pätkä. Voitto taisi tietää, että nyt kuuluu sitten mennä nätisti kun ei enää ollut minkäänlaisia ongelmia.