Rakeisia kuvia eilisen ridailuista

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Moi! Vekki ja Lokki olivat meillä pitkästä aikaa käymässä viikonloppuna. Käytettiin tietysti heti kuvaustaitoisia ihmisiä hyväksi ja lähdettiin talliin, jotta saataisiin kivoja kuvia ihan normaalista kotiheppailusta. Valitettavasti minä tunarina olin säätänyt kameran muuten ihan järkeville asetuksille, mutta ISO-arvon aivan liian suureksi. Varsinkin ratsastuskuvat ovat laadultaan siis huonoja, oli jo hämärää jonka lisäksi liian suuri ISO-arvo saa kuvat todella rakeisiksi. Tätä ei tietenkään huomannut vasta kun koneella. No nyt opin kantapään kauttaa, ettei pitä laittaa liian isoa ISO-arvoa vaikka näytöllä näyttäisikin hyvälle.


Pinja ja Lokki laittoivat Lilliä valmiiksi sillä välin kun minä ja Vekki laitettiin Votea. Kahdestaan kun valmistelee hepan ei siinä kyllä pitkään kestä, olisi kiva kun olisi vähän useamminkin näin reippaita apukäsiä auttamassa. Näitä Voiton haukottelukuvia tulee kohta varmaan jokaiselta korvista ulos, mutta kun ne on joka kerta niin hauskoja että pakko laittaa tänne teidänkin iloksi.


Nuo jalustinhihnat ostettin samaa aikaa kun nykyinen satula ja ne on vieläkin hirmu jäykät. Yleensä joudun pyytämään äitiä tai jotain muuta apuun kun en saa ylhäältäpäin enää vedettyä niitä oikealle paikalla. Arvatkaa hävettääkö jossain julkisilla paikoilla, "äiti hei tuutko laittaa nää mun jalustime kun en osaa ite..". Pidän niitä yleensä ihan samoissa reissä, joten ihan ymmärrettävää etteivät ne ole oikein muotoutuneet käyttössäkään.

 Lokki kantoi reippaana kentälle jääneet estetolpat sivuun, jottei joka kuvassa törröttäisi tolpan päitä.

 Yritettiin ottaa tulevaan banneriin jotain yhteiskuvaa, mutta ei nyt ihan onnistunut. Hyvä sinänsä, koska olisin varmaan itkenyt jos ois tullu täydellinen kuva ja sitten tää laatu ois ollu tälläistä mössöä.

 Ihan ensimmäisellä ratsastustunnilla ratsastuskoulussa taidettiin jo puhua turvavälistä, mutta mihinkäs kyseinen juttu on unohunut.. 


Voittohan oli edellisen päivän estevalmennuksessa todella vahva ja huono ratsastaa, eikä ihme kun en ole moneen päivään sitä ratsastanut kunnolla. Normaalisti vähän humppailen vain estevalkun jälkeen, menen ilman satulaa tai käyn maastossa. Nyt oli kuitenkin pakko ratsastaa heppa hyväksi kumpaankin suuntaan. Olin varautunut, että tässä menee kauan. Iloisena yllätyksenä oli lopulta se, että Voitto olikin melko hyvä ratsastaa. Sain sen nopeasti avuille ja pehmenemään myös oikeaan kierrokseen. Siitä on tullut nyt energisyyden myötä todella vahva oikeaankierrokseen suusta. Mistähän lie johtuu. Kaikki askellajit läpikäytyäni lähdettiin loppukäynnille maastoon, jossa pompattiin yhden ojankin yli. Tässä vaiheessa alkoi jo hämrtää, joten kuvien laatu eikun paranee..


Tänään Vekki ja Lokki olivat mukana kouluvalmennuksessa, jossa mentiinkin taas kerran vähän erikoisemmalla kokoonpanolla. Nimittäin minä, Pinja ja Sini samalla tunnilla! Sielläkään otettujen kuvien laatu ei päätä huimaa, valoisan kesän jälkeen kestää hetki ennen kun löytää ne oikeat maneesisäädöt. Korholan maneesi on vielä ollut aina haastava kuvausta varten, tuntuu että aina tulee liian pimeitä kuvia.

125 kommenttia

  1. Kiva postaus ja kivoi kuvii!:) Teetkö siitä kouluvalkusta postausta?:)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia, ei liian huonolaatuisia, muutenkin hyvä postaus :)! Mikä kamera vekillä ja lokilla on?

    VastaaPoista
  3. Lisää yhteisiä tallivideoita :) PITKIÄ

    VastaaPoista
  4. Ihan älyttömän hyvä postaus!:) Tuo Vekin ja Voiton yhteiskuva on ihana!:)

    VastaaPoista
  5. Tää oli hyvä postaus! Just sopivast kuvii ja tekstii. Meet tosi hyvin Voitolla:)!

    VastaaPoista
  6. Miks noita kavereitanne kutsutaa vekiks ja lokiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entiiä, niitä vaan kutsutaan:D

      Poista
    2. Mitkä niiden oikeet nimet on? :D

      Poista
    3. Onko ne sisaruksia vai miks ne käy teil aina yhes? :)

      Poista
  7. Kiva postaus ja kivoja kuvia ! :) voitto on niin söpö! ♥

    VastaaPoista
  8. Miks et laita jalustinhihnoja valmiiksi alhaalla,silloin kun et ole vielä hevosen selässä???? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noku en muistanu et ne on estepituudella ja ehdin kivuta jo selkään.

      Poista
    2. niin mutta kisoissakin.??????

      Poista
    3. Mikä ongelma sinulle on jos laitan ne selästä:D Yleensä ne säädetään selästä, kun helpompi tuntea onko ne saman mittaiset.

      Poista
  9. Mitkä ovat Vekin ja Lokin oikeat nimet?:)

    VastaaPoista
  10. Uu ekojen joukossa (:

    VastaaPoista
  11. Kumpi noista on Vekki ja kumpi Lokki? XD Ja Voitto on söpö nois haukotus kuvis! On se kyllä muutenki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vekki on se joka on suurimassa osassa näistä kuvista:)

      Poista
  12. Menikö pinja kouluvalkassa woody hepalla? :)

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus! Kuvatkin oli kivoja vaikka oli hiukan rakeisia :)

    VastaaPoista
  14. Millä säädöillä saa varsin pimeässä mameesissa hyviä estekuvia ja muiya kuvia? "Urheilukuva" asetus tuntuu olevan aivan turha..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noilla valmisasetuksilla ei tee mitään, meidän kamerassa edes ole niitä. Kannattaa vaan alkaa opetella TVllä tai M-asetuksella kuvaamista. Kirjoista tai vaikka netistä voi opiskella niiden lukujen säätämistä tarkemmin :)

      Poista
  15. Oot nii ihana, ja Vote myös!<3 Katon aina joka postauksen ja ne on nii hyviä!:-) <3<3 Tämäkin postaus oli niin hyvä vaikka kuvat hieman rakeisia... (:

    VastaaPoista
  16. kumpi on paremi iphone 4 vai 5 ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kun ei ole omakohtaista kokemusta kun 4S:stä. Itse jos olisin nyt ostamass aostaisin vitosen tai sen uusimman, kun pian varsinkin nelonen on jo melko vanha ja käy kuten kolmosen kanssa ettei kaikkia sovelluksia voi enää päivittää.

      Poista
  17. onks nää vekki ja lokki sun kavereita? onko niillä blogia? :D

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia ja oli kiva postaus!:) Oot tosi hyvä ridaa;)

    VastaaPoista
  19. tää oli tosi kiva postaus:) eikä kuvien laatu haitannu ollenkaa!

    VastaaPoista
  20. JEEEEE KOLMASKYMMENESVIIDES!!!!!!!!!111

    VastaaPoista
  21. Nää perus heppailu postaukset on mun mielestä kaikista kivoimpia! lisää näitä!:)

    VastaaPoista
  22. mikä ISO-luku näis kuvis oli ja oliko otettu millä kameralla?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muistaakseni joku 6400, joo ihan liian iso en tajua miks laitoin ees sen :D Osa meidän kameralla ja osa Vekin ja Lokin 1100D:llä

      Poista
  23. Sää oot joskus sanonu et jompikumpi noista on Venla eli Nasu Anni ja nää ? :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiian ja Pinjan kaveri on Venla ja Venlalla on ponit anni ja nasu:D

      Poista
    2. Noi on eri tyypit ku Se annin ja nasun omistaja

      Poista
    3. Noi on eri ihmiset, tunnen monya Venlaa;)

      Poista
  24. Kiva postaus! :) olisiko mitään suositeltavaa minkä merkkinen jäjestelmäkamera kannattaisi hankkia ihan näin ekaksi järjestelmäkameraks? :)

    VastaaPoista
  25. Ootko ajatellu, että jos Voiton hampaissa on jotain? Jos on mennyt vahvaksi, niin voi johtua hampaistakin. En tietysti nyt niin tunne Voittoa, että en tiedä että onko se kuinka normaalia että sillä joskus on tälläisiä 'kausia', mutta itselläni tulee vaan mieleen tuosta hampaat ja piikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto raspattiin juuri niin tuo on melkeen pois suljettu vaihtoehto, muuten voisikin olla mahdollista:)

      Poista
  26. Millä hepalla Sini meni????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillillä ja Pinja meni jollakin Roopella :D

      Poista
  27. Voisitko suositella jotain kameraa(Pitäisi olla järjestelmä kamera) kun olisin hankkimassa mutta en oikein tiedä mikä oisi hyvä... Mutta Sellanen melko yksinkertainen koska en oo kun muutaman kerran käyttäny sellaista kameraa. ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canonin esim 600D tai 650D :)

      Poista
    2. Mulla on toi 650D ja se on ihan hyvä ja suht yksinkertanen/helppo käyttää:D

      Poista
  28. Vote menee aika kuolaimen alla?

    VastaaPoista
  29. kiva postaus! ja ihanaa ku teette videoita, tykkään niistäki. En oo muute kertaakaa hoksannu et ku hyppäätte nii ette ikinä tiputa,mut välillä kieltää. Ei sille voi mitää

    VastaaPoista
  30. Millä sit saat valostusta lisää kun pienennät ISO-arvoa? kun kuitenkin pitää liikettä kuvata, joten valostusaikakaan ei voi olla kovin pitkä.. Olis kiva jos vastaisit muutenki ku vaan sanomalla googleta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokkaamalla, näistäkin olisi saanut paljon valosampia jos eivät olisi rakeistuneet vaan lisää muokatessa..:/

      Poista
  31. Ei noi kuvat näytä pahoilta:) ja mulla on iPhone 5 ja insta,mut miten saan biografiaan niitä sydämen kuvia ja tähtiä ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain muokkausohjelmalla varmaan, en osaa tarkemmin sanoa kun en tiedä mitä tarkotat tarkalleen :D

      Poista
  32. ootteko sä ja pinja siskoja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -.- et oo tainnu kauheesti lukee Tiian ja Pinjan blogeja?

      Poista
    2. Tarviiko tähänkin noin vihaisesti vastata?
      Onko se jotenkin kiellettyä tulla kysymään jos ei tiedä?
      Tiettyhän tuon vastauksen olisi helposti löytänyt tuolta "Minä" kohdasta klikkaamalla, mutta anteeksi vastaan nyt Tiian puolesta että ovat siskoksia :)

      Ja pointtinihan oli se että ei aina tarvitse tulla valittamaan vihaisesti kaikesta :Dd

      Poista
    3. Joo samaa mieltä ettei tarvi vastata noin tylysti, mut eka ano vois ihan lukea noi yleisimpien kysymyksien vastaukset kommenttikentän alapuolelta :D

      Kiva postaus tiia, eikä kuvien laatu omasta mielestäni mikään kovin huono ollut olosuhteisiin nähden ;)

      Poista
  33. kellä sini meni valmennuksessa? Ja menitteko sä ja pinja voitolla ja lillillä? Tuleeko siitä postaustaa?

    VastaaPoista
  34. Tosi kiva postaus. :)) Muokkaatko sä sun kaikki kuvat? :)

    VastaaPoista
  35. Heh siitä turvavälistä jankataan aina mutta arvaappas toteutetaanko me sitä siskon kanssa kun ratsastetaan kahestaan.... Ei.

    VastaaPoista
  36. Onko vekki ja lokki sisaruksia? :))

    VastaaPoista
  37. Tosi kiva postaus ja musta kuvat oli hyviä! Ite nauran aina noille Voten haukottelu kuville vaikka olenkin monesti niitä nähnyt :D Voitto näytti tosi kivalle ja hienolle kuvissa!! :)

    VastaaPoista
  38. Tosi kiva postaus!((: Tää on mun eka kerta ku kommaan sun blogiis. Oon tykänny tosi paljo sun blogista(: Ja sulla on TODELLA hyviä videoita youtubessa!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps.Voitto ja Lilli on tosi ihania :3♥

      Poista
  39. Teetkö erikseen postausta siitä valkusta?:) Olis nimittäin kiva tietää et miten Sini pärjää sun ja pinjan kaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen :) Mutta Pinjan ja Sinin kuulumiset voi lukea Pinjan blogista

      Poista
  40. Tosi mukava postaus.tykkäsin ite tosi paljon.oot kaunis.

    VastaaPoista
  41. Voisitko joskus tehdä ihan erillisen postauksen, erikoispostauksen, missä kerrot miten säädät kaikkia asetuksia kamerassasi kentällä, maneesissa, kun kuvaat luontoa, kun kuvaat heppoja ulkona, mitkä asetukset käytät kun on pimeetä ja hämärää yms.? Ois tosi paljon hyötyä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmönen Ois mustakin kiva;)

      Poista
    2. Kannatan! :)
      -Ansku

      Poista
    3. Tuollainen on tulossa kunhan itsekkin perehdyn asiaan lisää, koitan sen väsäillä teille viimeistään ennen joulua:D

      Poista
  42. Tuo turvaväli on kyllä aika helposti unohtuva asia, vaikka tosiaan sitä heti ratsastuskouluissa aina jankutetaankin... :D viime ratsastustunnillanikin kävi näin:
    Laukattiin pareittain pääty-ympyrällä puomin yli. Ope sanoi minulle että käytä raippaa hiukan siellä takapuolen päällä. Minä tein niin, mutta en huomannut että toinen ratsukko oli tullut hiukan liian lähelle... Oma ratsuni veti pään alas, tarjos takasta takaapäin tulevalle (veti jumalattoman pukin) ja takaa tullut hevonen teki samoin ja ratsastaja lensi selälleen maneesin hiekkaan ja ilmat pihalle. :( melkein lensin itsekin, mutta tipahdin vain kaulalle ja pääsin takaisin satulaan. Se hevonen, jolta ratsastaja tippui, oli sen 170cm korkea...
    Turvaväli on aika tärkeä muistaa!
    -Ansku

    VastaaPoista
  43. Voisitteko tehä taas joskus tässä talli päivä videopostauksen? Tähän mennessä olleet ovat nimittäin olleet tosi mukavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan kuvailla Pinjan kanssa vaikka ensi viikonloppuna:)

      Poista
  44. Mukava postaus taas kerran :))) Ja kivoja kuvia :)))

    VastaaPoista
  45. Voisitko joskus tehdä semmosen postauksen jossa et muokkaa kuvia yhtään vaan lataat ihan alkuperäisinä suoraan blogiin?(:

    VastaaPoista
  46. Kuvien "huono" laatu ei haittaa yhtään :) Kiva postaus (:

    VastaaPoista
  47. ketkä ovat vekki ja lokki? eihän ne oikeita nimiä voi olla:o
    minulla on canon 600D kamera, ja meidän maneesissamme tulee todella huonolaatuisia ja hämäriä kuvia:/ mitkä asetukset voisin laittaa siihen jotta saisin parempilaatuisia ja valoisampia kuvia? maaneesi on aika "pölyinen" ilmastoltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole oikeita nimiä, mutta kaikki heitä siksi kutsuvat. Kannattaa laittaa TV tai M ja sitten säätää itse aukkoa ja suljinaikaa ainakin:)

      Poista
  48. Tosi hyvä postaus!

    Tässä blogissa on ollu yleensä aina hyviä kuvia, joten ei se mua ainakaan haittaa, vaikka oliskin vähän huonolaatusia.

    VastaaPoista
  49. Anteeks ku kysyn tätä kautta, mutta tietääkö joku miksi en näe tai mitä anni&nasu venlan blogille on käyny? :o

    VastaaPoista
  50. En olis susta uskonut. Jos joku tekee videon youtubee, sä haukut sen ja naurat tekijöille. Oot tosi kaksnaamanen.. Luulis että oisit osannu käyttäytyä kunnioittavammin, kun itsekin niin paljon blogeissa ja youtubessa oot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITÄÄ xd linkkaappa yksikin mun kommentti missä sanon noin.

      Poista
  51. Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia! :) Mä kanssa ihmettelen kun en pääse sinne Venlan blogiin.

    VastaaPoista
  52. Moi! Ketä noi Lokki ja Vekki on?
    Minun blogini on: tammahanirakkahani.blogspot.fi/ Käy vilkasee jos ehdit! :)

    VastaaPoista
  53. Voisitko käydä kurkkaamassa :)? amppuvalo.blogspot.com

    VastaaPoista
  54. Oooon varmaa tyhmä mut haukotteleeks vote aina kunnsille laittaa suitsii????:]:|:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vakkariratsu ratsastuskoululla on alkanut tekemään ihan samaa kun Voitto, eli haukottelemaan kun aikoo suitsia laittaa päähän! Tietää miten viivytellä ;)

      Poista
  55. Tosi kiva postaus! :) Mukava piristys sade iltaan :3♥

    VastaaPoista
  56. Tosi kiva postaus ja kivat kuvat :D Ei se rakeisuus nyt haittaa niin paljoo... itse en olis ehkä heti huomannukkaan :D

    VastaaPoista
  57. Saanko kysyy et kuin monta megapixelii teijän kamerassa on? (: Ja eiks teijän kamera ollut Canon EOS 7D? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enmä ees tiiä montako megapikseliä, eine loppuunsa vaikuta kovin paljoo :D Ja juu oli 7D

      Poista
  58. Onko Niina Pulkkinen pitänyt sulle valmennusta,tuntia tai jtm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yks Niina piti joskus Tahkolla leirillä tunteja, mutta en ole varma oliko juuri toi :D

      Poista
  59. Moikka Tiia! (:

    Mulla on ongelma mä haluisin niin kovasti tehdä blogin.. Mutta ei kun mä en OSAA! Musta tää on tosi noloo meinaan varmaan 99% sadasta osaa :D Oon muutenki vähän huono tietokoneitten kanssa ni mietin tulisko siitä mitään. Ja mua ärsytetään/kiusataan muutrnki koulussa ihan tarpeeks paljo ni ajattelin et jos sit kaikki on sillee: " Ootko sä lukenu ton blogii.. vitsi se on surkee" jne. Mut silti haluisin koittaa.. Osaatko mitenkään tätä kautta auttaa.. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varmaanko sä tiialta kysyt kysy vaikka vanhemmiltas tai niiltä kavereiltas jotka ei kiusaa-.-
      mut ainaki ei heti ne koulukaveris/kiusaajat voi löytää blogias

      Poista
    2. Luuletko että mun vanhemmat osais tehä jonku blogin? ;D

      Poista
  60. Onks sulla voitolle sellasta liikutuskalenteria? jos on voitko laittaa kuvan seuraavaan postaukseen :)?

    VastaaPoista
  61. Ratsastat muuten todella hyvin, mutta katse suuntautuu ehkä hiukan liian alas ja sitten koita istua hiukan suoremmassa

    VastaaPoista
  62. Voitto on niin söpö <3

    VastaaPoista
  63. kuinka kauan oot ratsastanut Tiia ????

    VastaaPoista
  64. voitto<3 Lilli <3 katon heti koulun jälkee teijän postauksia mutta se ei oo kivaa ku pinja laitaa sen kameran sinne voiton suun alle kun laitat suitsia. Minkä ikänen voitto on.....????

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.