Itsenäistä hyppelyä

sunnuntai 26. tammikuuta 2014



Moikka! Tänään oltiin hyppäämässä maneesilla js kuten moni on varmaan aikaisemmista postauksista jo lukenut hypättiin pitkästä aikaa ilman valmentajaa, kun ei saatu aikatauluja täsmäämään. Viime viikonlopun treenit peruuntuivat kovan pakkasen vuoksi, joten taukoa oli taas kertynyt ikävästi kaksi viikkoa.

Mentiin Pinjan kanssa talliin kerrankn hyvissä ajoin ja ehdittiin siivota karsinatkin ennen lähtöä. On aina ikävä tulla kotiin maneesilta, jos tietää että vielä on karsinan siivous edessä. Laiteltiin hevoset ihan normaalisti valmiiksi siivouksen jälkeen ja päästiin lähtemään hyvissä ajoin. Meidän oli perillä tarkoitus rakentaa rata yhdessä Pinjan ja äidin kanssa ja sitten vasta ottaa hevoset pois kopista. Ennen meidän varausta maneesissa oli kuitenkin joku, jonka hevonen pelkäsi kuulemma esteitä, eikä sitten oikein voitu kun kantaa pari tolppaa ja piirtää viivoja esteiden paikalle.

Laitettiin hevoset maneesin ulkopuolella valmiiksi, jonka jälkeen verkkailtiin normaalisti. Autoin alkukäyntien aikana äitiä kantamalla tolppia paikoilleen. Meidän verkatessa sai äiti kuitenkin rakennettua hyvin radan, vaikka muita apukäsiä ei ollutkaan. Olin suunitellut radan helpoksi rakentaa, joten suurin osa radan esteistä oli lähellä paikkaa missä esteitä säilytetään.


Ravailin muutamia kierroksia pitkin ohjin, jonka jälkeen otin ohjat käteen ja taivuttelin molempiin suuntiin hepan hyvin. Voitto oli ravissa jälleen melko kiva, joten paljoo ei tarvinut työstää. Laukkailun jälkeen menin kavaleteiksi lasketuilla esteillä erilaisia tehtäviä. Voitto oli melko reipas, joten hypyt lähtivät vähän liian usein vähän liian kaukaa noin pieniksi esteiksi. Kerran tultiin ravipuomitkin laukassa kun ei mun pidätteet menny oikein läpi.. Pinja hyppäsi välissä Lillillä pari hyppyä, jonka jälkeen äiti nosti esteet 70-80cm korkeuteen. Mentiinkin koko ajan pienillä esteillä, koska tarkoitus olisi nyt vain saada rutiinia radoista eikä sillä korkeudella ole siinä niin suurta merkitystä.

Mua jännitti aluksi vähän minkälainen tuo 13metrin väli tulee olemaan. Mun ratapiirrosvihkossa luki, että ollaan menty sitä joskus aikoinaan kolmella laukalla. Pinjakin oli varma, että failaan sen ensimmäisellä kerralla. Väärässä oli, sillä tämä väli olikin helppo ratsastaa jokaisella kerralla, vähän vain eteen ja hyvä tuli. 17metrin väliä tulin fiiliksen mukaan joko vähän tasapainottaen viidellä laukalla tai vähän eteen neljällä. Isommilla esteillähän 17m on neljä laukkaa, mutta viisikin toimi näillä hyvin.

Yhtään pahaa mokaa ei lähestymisissä tullut. Muutaman kerran ajoin vähän turhan paljon ja pari kertaa ponnistuspaikka oli liian pohjassa, mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Voitto oli varsnkin alussa tosi villi ja pukitteli ekoilla radoilla. Ekan pukkisarjan jälkeen en enää pystynyt ratsastamaan kunnolla seuraavalle esteelle, mutta seuraavilla kerroilla kun osasin valmistautua pukkeihin onnistuivat lähestymiset niistä huolimatta. Pukitustilanteissa koitin muistella valmentajien ohjeita ja ratsastaa kaarteessa herkillä avuilla taivuttaen, enkä vaan kääntää seuraavalle esteelle.. Pukit nimittäin tulevat erityisesti kulmissa ja kaarteissa. Viimesillä radoilla ei takapää enää lennellyt, joten pistetään pöllöenergian piikkiin.

llman valmentajaa hyppäämisessä on omat hyvät ja huonot puolensa. Kun valmentaja ei ole sanomassa mitä tehdään ja miten, joutuu itse ajattelemaan enemmän ja tekemään omat päätökset, mutta toisaalta virheet kuten liian pitkät ohjat huomaa vasta jälkeenpäin videolta. Lisäksi pitää itse pystyä analysoimaan omaa ratsastusta, miksi tuli liian lähelle, miksi hevonen kielsi, miksi sarja jäi liian pitkäksi jne. Nykyään pystyn siihen itsekkin, mutta ehkä vielä vuosi sitten en läheskään aina osannut analysoida virheitäni.

Kuinka moni teistä hyppää ilman valmentajaa säännöllisesti? Miksi?

Parista radasta olisi myös videota:


79 kommenttia

  1. Itse joudun aina hyppelemään ilman valmentajaa..huono juttu kyllä. Ok. Ratsastan ja kuntoutan poniani joten esteet pysyvät hyvin matalina. Mutta olisihan se hyvä kuitenkin päästä jonkun silmän alle edes joskus :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäki hyppään AINA ilman valmentajaa koska en ole yhtä varakas...

      Poista
    2. Ei tarkota sitä että on varaks,kun on valmentaja!! XDXD nolo penikka luulee!!! Jos sä hypit harvoin jut jotai 10 senttisii nii sä varmaa tarvit sen valmentaja?

      Poista
    3. Tuota noin, valmentajien hinnat ovat pilvissä -tietenkin riippuen alueesta missä asuu. Ne saattavat olla 50e /tunti + maneesin varausmaksu jos ei ole omasta takaa maneesia. Jos asut korvessa, jotkut valmentajat saattavat ottaa vielä matkakuluistakin hintaa.

      Jos käy valmentajan silmän alla hyppäämässä säännöllisesti, kyllä siitä kustannuksia syntyy ja ei ole ihan halvinta hommaa. Kaikilla ei vain ole varaa käyttää valmentajaa, se ei tarkoita että on 10 sentin esteiden (viimeisimmälle anolle, 10cm "esteitä" kutsutaan puomeiksi;) ) hyppääjä. Vähän valoja päälle!

      Poista
  2. Ite hyppään 9/10 kerrasta ilman valmentajaa. Sinänsä ihan kivaa ja opettavaista ku saa ite suunnitella treenit ja näin, mut jos ois enemmän rahaa ja aikaa ni kävisin useamminki valkuissa

    VastaaPoista
  3. Hyvin meette ilman valmentajaakin! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja hienosti meette :) ite en näin talvella pääse hyppäämään oikeestaan yhtään kun ei ole maneesia...

    VastaaPoista
  5. kiva postaus ja kivasti meette! nyt tekee mieli itekkin hyppäämään... :)

    VastaaPoista
  6. kiva postaus ja hyvin menitte!!:)

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä tuo meno näyttää jotenki vaivalloiselta välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se olikin välillä, kun heppa jäi pukittamaan ja jumimaan paikallen kaarteissa:)

      Poista
  8. Tosi kiva postaus ja kivasti kirjotit! Mekään ei päästä talvella oikeen hyppäämään kun ei ole maneesia:p tosi kivan näköstä menoa teillä!

    VastaaPoista
  9. Vote hyppää paremmin jos on valmentaja ohjaamassa! Ei siis pahalla mut näyttää silloin sujuvammalta. Ja jos hyppään, hyppään yleensä ilman katsojia koska se stressaa mua.

    VastaaPoista
  10. Hyppään ilman valmentajaa yleisesti. Tapaamme usein 2-3 viikon välein ja katsomme mihin suuntaan on tullut kehitystä, koska tulee huomattavasti halvemmaksi ja oppii ratsastamaan itsenäisemmin josta on hyötyä tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  11. Kertokaa nyt herranjumala mitä tää meinaa: Postaus julkaistu 59 sekuntia sitten ja YKSITOISTA KOMMENTTIA? On se sitten niin 'hienoa' olla ensimmäisten kommentoijien joukossa, vaan ei kukaan tainnut itse postausta lukea. :D

    VastaaPoista
  12. Kivan näköistä menoa! (: Milloin teet taas MyDayn ? (:

    VastaaPoista
  13. Mulla on poni ratsastuskoululla niin voin aina mennä estetunnille kun haluan. Mutta käyn aina säännöllisesti estevalmennuksissa ja hyppään ponillani muuten itsenäisesti kerran viikossa max. 90cm

    VastaaPoista
  14. Hyvin menitte!:) Tais Voteki olla innoissaan ku pääsi pitkästä aikaa hyppäämään, kun näytti vähän riehuvan tuolla!:D

    VastaaPoista
  15. Itselläni kysymys ilman valmentajaa hyppäämisestä menisi enemmin, ''miksei?''
    Olen käynyt valmennuksissa niin kauan kuin muistan, ja nyt palasten loksahdellessa kohdalleen en näe mitään syytä, miksi en ilman valmentajaa hyppäisi. Kokonaan en siis ole valmennuksissa käyntiä, mutta nykyään valkoissa käyn vain noin kerran kuukaudessa katsastamassa ''uusia kotiläksyjä''.
    Esteitä menen n. 5 kertaa kuukaudessa, joista yksi on valmennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuohan on aivan eri tilanne, monet ammattilaiset ja osaavat käyvät juuri sanomasi mukaan vain silloin tällöin hakemassa ne kotiläksyt. Sen sijaan mielestäni minun tasoisen pitää ehdottomasti mennä mahdollisimman usein valvovan silmän alla:)

      Poista
  16. Hyppään usein ilman valmentajaa koska ei useinnsaada aikatauluja sopimaan ja muutenkin jos hyppäisin jokaviikko valvovan silmän alla, se olisi melko kallista. Mutta amulla on valmennus 1-2 krt kk ja jos menen itsenäisesti niin treenaan niitä juttuja mitä valmennuksessa mentiin :)

    VastaaPoista
  17. Mä en ymmärrä miten saan tohon taustalle jonkun kuvan, oisko fraction ta jtn. Mistä ladata neliön muotoinen ja sopivan kokonen kuva? Kun blogspot valittaa koko aika että on liian suuri ja ei ole neliön muotoinen.. :D mutta kiitos jos jaksat vastata, p.s. Voitto on ihana! Ihanampi ku Lilli.. Mutta ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai favicon? Itse pienensin ja muokkasin neliöksi kuvan muokkausohjelmalla.

      Poista
  18. Sä hyppäät todella hyvin esteitä!

    VastaaPoista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyppään melkeimpä aina ilman valmentajaa ja muutenkin ratsastan itsenäisesti, koska tällä paikkakunnalla ei vaan ole valmentajia eikä lähikunnissakaan, tai ne ainoat muutamat maksaa sitten vähän vaille sata euroa per tunti. :D Mutta hyvin ollaan tähän asti pärjätty, kun lähden opiskelemaan niin pääsen luonnollisesti korkeammalle tasolle sillä sinne minne menen, on paljon enemmän valmentajia.

      Poista
  20. Kerran viikossa hyppään itsenäisesti ja kerran valkussa. Syy siihen miksi yksin hyppään on se että poni saisi vähän rutiinia ja taitoa esteistä kun ei ole vasta kuin kohta kuusi vuotias eikä juuru vielä hallitse hyppäämistä... Silloinkin mennmän vaan jotain pikkuristikoita

    VastaaPoista
  21. Miten laitetaan lukijapalkki omaan blogiin? Vai onko tossa se jo kun ei ainakaan itellä näy, näkyyks teillä? :/ puzzpazz.blogspot.fi
    Ei ole mitenkään tarkoitus mainostaa, mutta kun tarviin apua tossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gadgeteista sen saa lisättyä jossei oo automaattisesti sivupalkissa:)

      Poista
  22. Mulla on 1krt/kk valmennus ja joka viikko estetunti, ja välillä saatan hypätä itsenäisesti, koska treenin ei tarvitse aina olla hikitreeniä, vaan voi vähän ottaa sinne tänne hyppyjä :)!

    VastaaPoista
  23. Itse hyppään aika vähän, jos ollenkaan ilman valmentajaa (lukuunottamatta puomi -ja kavalettitehtäviä). Joskus kun kuitenkin itsekseni hyppään, menen melko pieniä (max. metriä) ja treenailen juurikin valmennuksissa saatuja kotiläksyjä. Kuitenkin mieluummin hyppään valmentajan silmien alla vielä tässä vaiheessa kun voi luottaa siihen, että valmentaja laittaa varmasti hyvät välit ja meitä kehittävät tehtävät eteen! :) Kivalta näyttää teidän meno!

    VastaaPoista
  24. Itse meen melkein aina ilman valmentajaa, koska meiltä ei löydy traileria joten matkaan ei päästä eikä valmentajia löydy läheltä joten hypitään ponin kanssa 20-70cm kotona ihan kohtuu korkeita esteitä ettei käy mitään.

    VastaaPoista
  25. Huomasi etttä sulla on kohta 6700 lukijaa täynnä, onko sillon tulossa jotain erikoispostausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla kun ei ole mitään ideaa, muutenkaan en ole tuollaisia "välilukuja" juhlistanut sen erikoisemmin. Katsotaan sitten jos 7k tulee täytee ;)

      Poista
  26. Kuva kun laitoit ton radan(?) kuvan. Mun mielestä sulla on hieno istunta esteillä! Näyttää ainakin mun silmään hyvälle :)

    VastaaPoista
  27. Hyvin kyllä hyppäät! :) mä en hyppää kun tosi harvoin valmentajan kanssa, koska asun perukassa oman hepan kanssa.. :( lähimmälle tallille on 100km. ja kun sulla oli tuo postaus missä oli vanhoja videoita, niin satutko muistamaan kuka on tuo hevonen ekassa videossa? siinä missä menit kaverin hepolla maneesissa! :)

    VastaaPoista
  28. Kiva postaus! :)

    Ite hyppään joka viikko yleensä kerran estetunnilla ja sen lisäksi saatan hypätä kerran tai pari itsenäisestikin. Melkein joka viikko tulee hypättyä yksin, kun ei ole varaa kaikilla tunneilla käydä :/

    VastaaPoista
  29. Kiva postaus:) hyppäät hyvin ja Voitto ja Lilli on supersöpöjä:3333

    VastaaPoista
  30. ihana voitto ja onko tasaista hypätä voitolla ?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ole kovin tasaista, valmentajatkin sanoneet että välillä on melko vaikeen näkönen hyppy :)

      Poista
  31. Kuka sua valmentaa esteillä? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna Backlund kun käy kuopiossa sekä kotivalmentajana Rosa:)

      Poista
  32. Hyppään ilman valmentajaa yleensä, sillä siihen ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta joka tietty harmittaa. Onneksi vuokrattavani omistaja osaa sen verran neuvoa, ettei ihan metsään mene koko touhu! :D Mutta tosiaan siitä syystä ettei ole varaa käydä joka kerralla valmennuksissa (täällä hinnat valitettavan ylhäällä, ja päälle se maneesivuokra.. ) Itsenäisesti hyppääminen toki kehittää myös väähän sitä omaa silmää, kun pääsee jyvälle. :)

    VastaaPoista
  33. Itse hyppäsin aikoinani ilman valmentajaa kerran viikossa,toinen kerta oli valmentajan kanssa. Omaa silmää ja keskittymistä auttoi kun ei ollut toinen kiljumassa koko ajan ohjeita,vaan piti itse ratkaista ongelmat. Lisäksi itse älysin opettajan ohjeet vasta kun itse olevinaan ratkaisin ongelmat :D

    VastaaPoista
  34. Ku teillä oli niitä issikoita silloin kesäsin niin jouduitteko maksaa vuokrauksesta? Oisin niistä kiinostunu ens kesälle!:) kiitti vastaukseata etukäteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahalan sivuilta näkee tosi hyvin, katoppa sieltä. Eli sahalan kartano/elämysten ja ystävyyden kartano. Viikko maksaa muutaman satasen ja eläinlääkärivakuutus pari kymppiä lisää. Ponien mukana saa satulat, suitset, halutessa erikoissatulat, riimunvarret ja riimut. Pari harjaa saa myös mut suosittelen ostaa omia. Ostaa pitää heinäverkot pitemmälle matkalle, hyönteismyrkyt, ruuat pitää hankkia ja tietty paikka missä hepat on. Meillä ne söi kauraa, mineral plussaa, suolakiveä ja jotai sekoitusta jota nyt en muista.. Ne pitää hankkia myös. Ratsastaa voi joka päivä paitsi yks päivä viikossa lepoa. Ponit on kaikki tosi hyviä hyppää eroten suurimmasta osasta issikoita, meillä hyppäsivät jotain 75 cm maastoesteitä (: vastasin nyt tiian puolesta et toivottavasti ei haittaa!

      Poista
    2. Siinäpä olikin kattava vastaus, itse nimittäin olin niin pieni etten juuri muista:)

      Poista
  35. Vote on ihanan näkönen kun se hyppää vaikka on se muutenkin :)

    VastaaPoista
  36. Meillä hypätään ilman valmentajaa säännölisesti, kuhan kelit sallii. Omalla hevosella käyn n. kerran kuussa estevalmennuksessa ja muuten hypätään itsenäisesti. Mutta tallin kolmella muulla hypätään itsenäisesti aina, mutta aina on joku osaavampi kaveri maassa huutelemassa ja esteitä nostelemassa. Tänään oli kylääkin minun vuoro kun kaveri hyppäsi.(: Useesti oon sun blogista ratoja pölliny kotitreeneihin!:D

    VastaaPoista
  37. vitsi voitolla on kivan näkönen hyppytyyli!

    VastaaPoista
  38. Voitto hyppää kyl tosi hienosti♥♡

    VastaaPoista
  39. Voitto hyppää kyl tosi hienosti♥♡

    VastaaPoista
  40. Vote ja sö meette hyvin. Noi Voiton pukit oli kyllä aika osuvat! :D <33

    VastaaPoista
  41. Talvisin en hypää ollenkaan, kun ei ole maneesia ja lähimmälle maneesille on yli kymmenen kilometriä.
    Silloin kun kenttä on hyppykunnossa, hyppään itsenäisesti ehkä 1-2 krt viikossa ja 1-2 krt kuukaudessa valvovan silmän alla. Tähän on kaksi syytä: ensiksikin opiskelen ja käyn töissä, joten yleensä ajat eivät mene yhteen ja toiseksi ei vain yksinkertaisesti ole varaa, kun maksaa itse kaikki hevosen kustannukset tallivuokrasta mahdollisiin valmennuksiin.

    VastaaPoista
  42. hyvin meette! :) ja tää banneri on aivan ihana! ootko tehnyt itse? :))

    VastaaPoista
  43. En hyppää koskaan valmentajan kanssa :) En edes ole suunnitellut meneväni koskaan estevalmennukseen hevosellani, koulutunnille voin, mutta esteissä hevonen kuumii niin paljon, että tavoite on aina päästä pari vähän rauhallisempaa hyppyä ja hyppelyt oli siinä (: n. 1-2 kertaa kuussa hypätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siihen kuumumiseen auttaisi kun hyppäisi vähän useammin ja valmentajan ohjeiden avulla;)

      Poista
  44. Menen oikeastaan aina jonkun valmentamana,yksin vain puomeja ja kavaletteja..Ehkä siksi että en luota omaan arviointiini tarpeeksi että menisin yksin mitään varsinaista harjoitusta. Olisi kyllä varmasti hyvä mennä välillä ilmankin valmentajaa! :)

    http://rakaspikkuriivio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  45. Tosi hyvin meette ilman valmentajaakin :) Kiva postaus :):)

    VastaaPoista
  46. Mä meen yleensä aina valmentajan kanssa, siihen on parikin eri syytä:

    1) Valmentaja osaa arvioida ratsukon tasoon nähden sopivat harjoitukset ja estekorkeudet.
    2) Valmentaja on paikan päällä neuvomassa ja antamassa välitöntä palautetta suoritusten jälkeen, mikä edesauttaa nopeampaan oppimiseen ja osaltaan ennaltaehkäisee onnettomuusriskiä.
    3) Valmentaja nostaa/laskee esteitä, muuttaa tehtävää jne. aina tarpeen mukaan, eli ei itse tarvitse könytä kyydistä alas.
    4) En koe olevani tarpeeksi taitava kehittyäkseni ratsastajana ilman säännöllistä valmennusta.
    5) Oon ehkä maailman laiskin varaamaan maneesin, kantamaan maneesiin itsenäistä hyppäämistä varten puomeja ja tolppia saati keksimään mitään kivaa ja kehittävää, tilanteeseen sopivaa tehtävää.

    Toki itsenäisessä estehyppelyssä on aina omat hyvätkin puolensa ja meen puomeja sekä kavaletteja viikottain yksin. Kertaakaan mulla ei kuitenkaan ole ollut tarvetta varsinaisesti hypätä itsenäisesti Champin kanssa, tulevaisuudessa kokemuksen lisääntyessä ja vanhempien lopettaessa harrastuksen sponsorointia tulee itsenäinen hyppääminen varmasti kuitenkin kyseeseen. Ja tiedossa on jo ainakin yksi viikko kuukauden sisään, jolloin valmentaja ei pääse paikalle ja hypätä täytyy itse - edes niitä kavaletteja ;)

    VastaaPoista
  47. Kiva postaus ja hienosti menitte ilman valmentajaakin! :)

    VastaaPoista
  48. Moikka !
    Muokkaatteko kuvat/teettekö bannerit (osan edes) gimpillä ? Olis kiva saada postaus siitä, että miten teette sen. (jos teette) Jos ette tee gimpillä, niin milläs ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kaiken nykyää photarilla, kun eioo gimppiä ei ees koneella :)

      Poista
  49. Nyt en olekkaan vähään aikaan päässyt hyppäämään vuokriksen ja itseni saikkuilujen takia. Tällä hepalla en ole kauheasti vielä hypännyt, mutta ei ole ollut ja jatkossakaan ei varmaan tule olemaan varsinaista valmentajaa. Hevosen omistaja tai eräs toinen henkilö on (tai molemmat) on kuitenkin aina valvovassa ja pitämässä tuntia. Tämä siksi, että tallilla ei käy kovin usein valmentajaa ja heppa on toiminut lähes koko ikänsä kouluhevosena ja tammamaista luonnetta löytyy, joten esteet pysyvät matalina (tällä hetkellä kisataan ja treenataan noin 50cm) ja näin pienillä esteillä apuna käyvät todella hyvin hevosen läpikotaisin tuntevat henkilöt.

    VastaaPoista
  50. aiotteko mennä hevosmessuille tänä vuonna? :)

    VastaaPoista
  51. Vähän kiva et vote meni hienosti, sä ja pinja ootte niin hyvii ratsastamaan! :)

    VastaaPoista
  52. Vähän kiva et vote meni hienosti, sä ja pinja ootte niin hyvii ratsastamaan! :)

    VastaaPoista
  53. hyppään ilman valmentajaa

    VastaaPoista
  54. Tylsää että toi video sumenee tollai :/

    VastaaPoista
  55. Katselen teidän videoita ja tosi hyvä postaus voisitko tehä jonkun kisoista pitkä videopostaus ja voitto on söpö ja vastaisitko sinä tähän kommenttiini kun et oo koskaan vastannu tai tehkää joskun maasto videopostaus tuota missä asutte ja oli viellä yksi ootte niin parhaita♥ .-mette

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.