Pinja ja Voitto estevalmennuksessa

torstai 2. tammikuuta 2014






Moi! Kuten kuvista huomaatte viime estevalmennuksessa selässä olikin joku muu kun minä. Monet arvasivat facebookissa oikein, Pinjahan se siellä ratsasti. Heti tiedusteltiin syitäkin, miksi mä annoin Pinjan ratsastaa? Syitä on monia joista isoin oli se, että Lillin poistuessa kunnon treenauksesta ei Pinja ole päässyt hyppäämään. Tiedän itsekkin miten paljon tekee mieli hyppäämään, kun ei siihen ole mahdollisuutta. Toisekseen Voitto on ollut meillä yli kolme vuotta ja Pinja on hypännyt sillä vain muutaman pienen hypyn. Ja olin uudenvuoden yönä nukkunut melko vähän, joten ihan mielelläni annoin skarpimman Pinjan mennä.

Pinja kertoo varmaan jossain vaiheessa paremmin miten valmennus meni blogissaan. Meitä kaikkia jännitti ja  varsinkin mua suorastaan pelotti miten Pinja selviää Voiton kanssa. Lillin jälkeen siirtyminen Voittoon oli itsellekkin alussa aikamoinen shokki. Lilli oli varsinkin parhaimpina aikoina melkoinen automaatti, joten mullakin tuli jännät paikat aluksi Voiton selässä, kun ei heppa hoitanutkaan oikeaan paikkaan osumista. Pinjalla sujui kuitenkin ihan hyvin siihen nähden, että oli ekaa kertaa kunnolla hyppäämässä Voitolla eikä muutenkaan ole paljoo treenannut sen kanssa. Pari kieltoa ja huonoja paikkoja tuli, mutta onhan se selvää kun menee ekoja kertoja hevosella, joka ei helpolla anna virheitä anteeksi vaan kieltää.




My sister jumped with my horse couple days ago. This was Pinja's and Voitto's first training together.
Voitto refused a few times when Pinja didn't ride well. Otherwise training went good and Pinja
get to try again another time


131 kommenttia

  1. hyvältä näyttää :) video ei mulla toimi :(

    VastaaPoista
  2. kivoja kuvia. yllätyin vähäsen kun näin pinjan voiton selässä ;)

    VastaaPoista
  3. Pinjan ilme ku Voitto kieltää :DD

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää pinjan ratsastus, niin ku sillai ettei oo oma heppa.

    VastaaPoista
  5. "menee hevosella joka ei anna virheitä anteeksi" salli mun nauraa eihän toi hevonen muute teekkään kun korjaile sun virheitä.... Pieni liiottelu päässyt taas valloilleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä siellä noin luki? Ei tarvitse lukea jokaista lausetta etsien sieltä jotain, mistä saa aikaan negatiivisen kommentin väärentelemällä mun sanoja. Tiedän kyllä, muutenhan se olisikin tuossa kieltänyt paljon useammin kuten munkin kanssa.

      Poista
    2. Anonyymi// Taisit myös ymmärtää tuon lauseen eri tavalla miten Tiia sen tarkoitti :)

      Poista
    3. Tiia XD muokkasit tota tekstiä, koska siellä luki aikaisemmin juurinoin miten eka ano sanoi.

      Poista
    4. En todellakaan muokannut silloin, oikoluin tekstin kyllä julkaisun jälkeen ja saatoin korjata jotain, mutta mulla lukee ainaki alkuperäsessä versios näin: "..mutta onhan se selvää kun menee ekoja kertoja hevosella, joka ei helpolla anna virheitä anteeksi."

      Poista
    5. ^^ eikö tuo ole oikeastaan sama lause kun ekalla anolla :D

      Poista
    6. Niin siinö on vain tuo helpolla sana lieventämässä, että ei se aina ota virheistä nokkiinsa:)

      Poista
  6. Hauska nähä Voiton seläs muitakin :D

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! Pinjahan menee hyvin voitollakin! :) onko pinja sua pidempi?

    VastaaPoista
  8. Hauska nähdä joku toinene Voiton selssä sinun sijasta ! Mielestäni Pinja meni Voitolla tosi hyvin, pieniä virheitä löytyy aina kaikilta. Huomaa tässä myös hyvin sen ettei Voitto ole automaatti ! Sun kanssas kaikki näyttää aina niin helpolta, ei mitään vaikeuksia, esteillä ei tule ikinä kieltoja... Tässä pystyi hyvin ihan omin silmin katsomaan, että heppaahan pitää oikein kannustaa esteillä välillä eteenpäinkin ! :) Kuinka pitkiä sinä ja Tiia olette ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis sinä ja pinja :DD

      Poista
    2. Kyllä meilläkin tulee kieltoja melko usein :) Minä oon n. 165cm ja Pinja vähän pidempi.

      Poista
  9. Hienostihan Pinja menee(: Voitto hyppää ihan kivalla ilmavaralla:D

    VastaaPoista
  10. Pinja meni Voitolla tosi hienosti!(:

    VastaaPoista
  11. Ei Pinjan meno näytä ollenkaan huonolta! :) Hyviä ratsastajia olette kumpikin. ;)

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Hyvin näytti sujuvan Pinjalla ja Voitolla:) Huomaa et ootte siskoksii, ku samallainen ratsastustyyli:)

    VastaaPoista
  14. Osaatko sanoa miksi windows movie maker ei suostu tallentamaan muokkaamaani videota? Levytilaa on tarpeeksi ja näin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kyllä sanoa, mitä se tekee kun ei anna?

      Poista
    2. Sanoo vaan että "Windows Movie Maker ei voi tallentaa elokuvaa määritettyyn sijaintiin. Tarkista, että elokuvassa käytetyt alkuperäiset lähdetiedostot ovat yhä käytettävissä, että tallennussijainti on yhä käytettävissä ja, että käytettävissä on tarpeeksi vapaata levytilaa. Yritä sitten uudelleen." :/ Olisko ideaa mitä kannattais tehdä?

      Poista
    3. Olin siis tuo äskeinen ano, netti sekoili aikaisemmin jotain:D

      Poista
    4. Ilmeisesti ne videot ei ole sulla koneella mitä olet tallentamassa.

      Poista
  15. Kivasti näyttää sujuvan :) ja jos saa kysyä niin miks voitto kieltelee aika usein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessakin sanoin, että kieltää jossei paikka ole hyvä ja ratsastaja tue tarpeeksi :)

      Poista
  16. Pinja sopii paljon paremmin hevosen selkään kun lillin :D

    VastaaPoista
  17. Pinja näyttää ihan superhyvältä voiton kanssa, pitäis mennä useemminkin mun mielestä:) Hah, ois upeeta, jos Pinja sais isomman hepan, Lilli näyttää niiin pieneltä välillä kun pinja menee sillä :D Mut tosi kiva postaus, tossa viimesessä kuvassa Voitto hyppää vähän isosti ja Pinjan ilmeet on mahtavia :D

    VastaaPoista
  18. Voitto näyttikin vähän siltä, että se jännitäisi hypätä uuden ratsatsajan kanssa. Olisi kiva nähdä Pinja useammin hyppäämässä.

    VastaaPoista
  19. Hienosti menee! :)

    Onko Pinja sua paljonkin lyhee, kun mun silmään Pinja näytti pieneltä Voten selässä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö ylempänähän on jo monesti sanottu että pinja on tiia pidempi..?;)

      Poista
  20. Pinja ratsastaa tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  21. Kannattaa antaa voitto pinjalle koska se osaa paremmin ratsastaa voittoa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyötii vetoo ennen valmennusta, että meni valmennus ihan miten tahansa - hyvin tai huonosti. Tulee ainakin yks just tällänen kommenntti. Oikeessa oltiin ;)

      Poista
    2. Mun mielestä Tiian kannattas antaa Voitto ylemälle anolle, se osais varmaan ratsastaa sillä paaaljon paremmin kun Tiia ja Pinja...

      Poista
    3. haha :D munkin mielestä Pinja kyllä näyttää jotenki " luontevammalta " voiton selässä mutta ei se kyllä sen paremmin ratsasta kuin tiiakaan?

      Poista
    4. Samaa mieltä, toinen ano :D

      Poista
  22. Voiko sulle tai Pinjalle vielä lähettää postia? Ja jos voi niin vastaatteko niihin, jos on vastauskuori? Entä teettekö postivideoita enää? (:

    VastaaPoista
  23. Pinja meni Voitolla todella hyvin, kun ottaa huomioon kuinka harvoin hän on sillä hypännyt. Toki virheitä sattuu kaikille, kun kukaan tässä maailmassa ei ole täydellinen! Mä luulin teitä pidemmiksi :o Ite oon 172cm, ja oon seiskalla :D

    VastaaPoista
  24. Pinja menee hyvin Voitolla! Kiva nähdä selässä välillä muitakin :) Ja onhan se ymmärrettävää jos tulee pari kieltoa, jos Pinja ei ole muutenkaan sillälailla "kunnolla" Votella hypännyt!

    VastaaPoista
  25. Miks lilli ei oo enää ''KUNNON TREENAUKSESSA''??? Ja hyvin menee :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillillä alkaa kilometrit olla täynnä. Pikku hyppelyllä ja normaalilla päivittäisellä ratsastuksella pysyy täysin kunnossa, mutta ei se enään halua kisoissa tai treeneissä mennä mitään isoa:)

      Poista
  26. Ihana video. oon aika huono katsomaan "pitkiä" videoita, mutta tuon jaksoin katsoa ja ihan mielenkiinnolla. Hyvä musiikkivalinta ;)

    VastaaPoista
  27. ootteko aatellu tälllästä: Pinja menisi voitolla kisoissa jonkun pienen luokan esim. 60 tai 70 cm ja sinä voisit koittaa mennä lillillä jonkun pienen luokan kisoissa vaikka 60 cm. Eihän sitä tiedä jos lilli olisi nyt innoissaan ja jos vaikka sinä osaisit ratsastaa sitä paremmin ja pinjakin pääsisi koittamaan isolla hepalla kisoissa? :) Hyvin meni Pinjalla muuten, mutta välillä esteillä jäi ulko avut puuttumaan ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillillä ei ainakaan minä tai pinja enää kisoissa mennä:)

      Poista
    2. mutta sehän voisi olla innoissaankin näin pitkän lomailun jälkeen?

      Poista
    3. Lomaa ollaan pariinkiin otteeseen kokeiltu, mutta se ei ole kuitenkaan oikein auttanut. Pitää katsoa muuttuuko tilanne vielä, mutta turha kiusata ponia:)

      Poista
  28. ompa pinjalla ajoittain huono istunta, painopiste liian eessä. enkä muutenkaan yhtään ihmettele noita kieltoja, kun hevonenhan laukkaa välillä melkein paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä Pinja on iha surkee

      Poista
    2. haluisin kyllä nähä että miten ite ratsastat ku tuut tollee kommentoimaa, siellä oli kyllä valmentaja joka pinjaa neuvo....

      Poista
    3. Jos ite menisit voitolla lähes ekaa kertaa esteitä , ja vielä aika isojakin niin uskoisin että olisit paljon huonompi kuin Pinja, Tiia. Pinjalla on musta paljon parempi ratsastustyyli kun sulla, harmi ettei se enäö voi kisata lillillä. Musta Pinjan pitäs useemmin mennä voitolla...

      Poista
    4. Mua alkaa ärsyttää nämä dissaaja anot (joo oon itekki ano mut ei välitetä siitä!) :D Pinja ratsastaa hyvin Votella ja vielä ensimmääsiä kertoja esteitä! :) ja jos anoja ärsyttää että Pinja menöö välillä Votella ja tulee muutama kielto esteelle,nii älkää sit tulko lukemaan näitä postauksii jos pelkkää dissattavaa on :D! en tarkota sillä että lukijoiden pitäis lopettaa seuraaminen,ettei kukaa vääristä mun sanoja täällä! :DD mut terkkuja hepoille,teille ja koirille :) Blogi on yikiva ja hyvä ;)!!!!!

      Poista
    5. muistakaa sarkasmi hyvät ihmiset ! :D tuskin tiia nyt tota tosissaan tarkotti. ja tiialla on hyvä ja rento ja pehmeä tyyli ratsastaa, ja voitto toimii parhaiten sillä. tiia on sitä ratsastanut pari vuotta (?) joten ehkä se ite tietää parhaiten ;)
      mut siin suhtees oon samaa mieltä et pinja sais ratsastaa vähän enemmän eteen, esteet on vauhdikas laji. jään oottamaan ens videota ! :)

      Poista
  29. hassu oli nähdä ihan erivärisiä puomeja esteessä, koska tallilla jolla käyn käytetään aina yhdessä esteessä yhtä väriä XD ei ollu mitenkää pahalla tai näi, pinjahan meni iha superisti voitolla! eikä nuo kiellotkaa mitään haitannu jossei se koskaan kerta ole hypänny mitään isoa voitolla! (:

    VastaaPoista
  30. Milloin Pinjalle oma hevonen? ;)

    VastaaPoista
  31. Noi Pinjan ilmeet on niin huvittavii, en tarkoittanu millään pahalla:). Must Pinja näyttää paremmalta hevosen selässä, kun ponin:)

    VastaaPoista
  32. Pinjan ilmeet oli parhaita xD Ihan hyvinhän se meni. Älkää dissatko Pinjaa. Vote on klipattuna jotenkin söpömpi <3

    VastaaPoista
  33. Jos tilaasun blogin uutislehden niin tuleeks ne tiedot julkisiks mitkä mä kirjotan sinne???

    VastaaPoista
  34. Tosi kiva postaus!! :) onko Rosa Ruutsalo teijän valmentaja? Jos ei nii kuka Rosa? Valmentaako Sanna Backlund teitä enää? Jos ei nii miks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Ruutsalo ja kyllä valmentaa silloin kun tulee Kuopioon sopivaan ajankohtaan:)

      Poista
  35. Pinjalla ja Voitollahan meni hyvin!:) Mutta kyl mun mielestä meet Votella paremmin;)
    Aikooko Pinja ruveta enemmänkin ratsastamaan Voitolla?

    VastaaPoista
  36. Hyvä toi Pinjan ilme siinä kuvassa missä Voitto kieltää

    VastaaPoista
  37. Hyvältä näyttää! :D Mitä väliä muuten pidät voitolla ravi- ja laukkapuomeissa ja sitten sarjoilla kun hyppäät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravi puomeissa 4tipuaskelta, laukkapuomeissa 10tipuaskelta ja sarjojen väliä en ulkoo muista, lukevat tallissa olevassa vihossa:)

      Poista
    2. Mikä on tipuaskel??

      Poista
  38. Pinja menee hyvin voitolla :) jja toi pinja ilme ku voitto kieltää :DD

    VastaaPoista
  39. Nyt on kyllä kaikki Pinjan ratsastuksessa väärin, mä menisin satakertaa paremmin kuin te molemmat yhteensä.
    Ei vaiskaan, kunniallahan toi menee ottaen huomioon että ekoja kertoja vasta, naurattaa vaan noi jotkut kommentit tuolla :D Muttajoo, kiva postaus!

    VastaaPoista
  40. joo ku aloin lukee tätä postausta ja katoin et hei toi on pinja ni tuli mielee sillai et ''ku meen lukee noit kommenttei, ni ihan varmasti siel on jotai just et pinja on parempi ku tiia, yms.'' :D ja mitä välii sil on jos joku muu on toista parempi, eikä välttis ees oo... joo o näitä ihmisiä, oon nyt lukenukki jonku verran blogeja missä ihmiset haluu tappaa ittensä koska nää mulkerot tulee vaa kommaa tälläst paskaa ! mut siis hienosti pinja meni siihen nähden kuinka paljon on hypänny voitolla ja nyt muutenkin vähhän aikaan :)

    VastaaPoista
  41. Pinja need horse!! Upeeta :)

    VastaaPoista
  42. Kiva postaus, kiva kun oli jotain uutta! Video oli hyvä; hyvä musiikki ja ei liian läheltä kuvattu, niin näki hyvin kokonaisuuden. Johtunee teidän pituuserosta kun Voitto näyttää jotenki paljon pienemmältä Pinjan kans :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen noin 3 senttiä pidempi kun tiia joten en usko :D

      Poista
  43. No mutta hienostihan tuo näytti menevän! :D Samaa kuin edelläoleva katsoin, Voitto näytti pieneltä :D

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  44. Kiva että Pinjakin pääsi hyppäilemään:) Toi on niiiiiiiiin upee toi sun nykyinen ulkoasu!!! Ainaku tuun kattoo tätä blogii ni jään tuijottaa noita kuolaimia:D ne on niin hauska idea!!!

    VastaaPoista
  45. Kiva postaus! Ja Pinja ratsasti hienosti;)

    VastaaPoista
  46. Voisitko tehdä sellaisen videon Missä kerrot nlogin historiasta että haukuttiinko sinua alussa ja jos haukuttiin niin koska se haukkuminen vähentyi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukkuminen on vain lisääntynyt alusta, ei siis vähentynyt. En osaa sanoa milloin se alkoi.

      Poista
  47. Voi meneepäs Pinja Voitolla hienosti ja jotenkin aika kivan eleettömästi ratsastaa, ihan ilo nähdä taas :-) !

    VastaaPoista
  48. Jos joku kysyy sulta postauksen ohessa jotain, miksi sun pitää aloittaa heti sanoin (tyyliin näin) "kuten postauksessa jo sain/ jos luit yhtään postausta" tosta saa oikeesti aika huonon kuvan, koska eihän lukija voi välttämättä esim sanasta sanaan muistaa lukemaansa tai jos haluaakin vain selventää asiaa.. itselleni on käynyt juurikin näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuntuu hiukan turhauttavalle vastata kysymykseen, johon löytyy jo vastaus postauksesta. Tosin voihan noinkin kuten sanoit käydä:)

      Poista
  49. Hienoa,että Pinja saa mennä Voitolla, koska alkaa olla jo auttamatta liian pitkä Lillille. :) Toivottavasti annat Pinjan mennä useamminkin Voitolla, jotta Pinja pääsee ratsastamaan itselleen oikean kokoisella hevosella ja pääsee myös treenamaan uusia taitoja itselleen vieraamman hevosen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tämähän on sun asia miten? ihanku oisit niiden mutsi joka kertoo

      Poista
    2. Ei Pinja kyllä auttamatta ole liian pitkä Lillille, oikeastaan aivan hyvän kokoinen. Mutta tottahan tu muuten on :)

      Poista
  50. Pinjalla ja Votella meni tosi hyvi

    VastaaPoista
  51. Pinja meni hyvin Voitolla.
    Pinjan ilme on aika hauska tuossa kuvassa missä Vote kieltäytyy :D

    VastaaPoista
  52. Pinjahan ratsastaa Votella hyvin, jos ajattelee et ei oo paljo hyvänny Voitolla. Ja kiva video! (:

    VastaaPoista
  53. Lähetin Tiia sulle mun tekemän bannerin sähköpostissa:)

    VastaaPoista
  54. Kiva video ja mukava postaus! Ois hauska jis joskus taas vaihtasitte hevosta ja sit tekisitte videon?':)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisi yksi vanha: http://www.youtube.com/watch?v=IUb67u3KNIA

      Poista
  55. Semmonen video olis kiva jossa kertoisit jotain esimerkiks et miten hevonen satuuloidaan miten suojat laitetaan tms tai joku vastaava""opetusvideo""

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan hyvä, mutta se voisi olla monelle vähän turhan tylsä, kumminkin niin perusjuttuja :)

      Poista
  56. Hei kaikki!

    Käykäähän kurkkamassa uudella virtuaalitallilla Aurinkoniityllä!
    Monta hevosta ja ponia kaipaa vielä hoitajaa, ja jokainen löytää varmasti itselleen sopivan hoitohevosen/ponin!

    www.aurinkoniitty.suntuubi.com

    VastaaPoista
  57. Olin toinen niistä runokisan voittajista, niin onko s-postiin laitettu jo viestiä? Tai mulle ei ole vielä ainakaan tullut :)

    VastaaPoista
  58. Hyvin Pinja menee Voitollakin :) Kiva postaus (::

    VastaaPoista
  59. pinjan ilme tos kun vote kieltää :D mutta hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  60. Voitto on täysi pelle. Miten koulutettu hevonen on mennyt noin alaspäin? Teettekö sillä oikeasti mitään, vaaditaanko siltä mitään. Katsoin teidän eri maastokuvia, monet kuvat näytävät otetun samasta maastosta. teettekö yleensä lenkkejä vaihtelevassa maastossa vai aina sama lenkki ja sama matka. miten pitkiä maastolenkkejä teette...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä en paljon blogeihin kommentoi , mutta tälle kyllä hajosin niin pahasti, että en voi kun toivottaa tsemppiä ja jaksamisia tälle epätoivoiselle anonyymille.. :'D ps. koolla ei ole väliä ;D

      Poista
  61. Voitko kertoa sähköpostiosoitteesi koska mulla on sulle asiia liittyn bannereihin??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollahan on "yhteystiedot" sivu/välilehti joten sieltä varmaan löytyy kun jaksaa vaan itse katsoa? :D ja ei, en ole tiia enkä tiedä mitä se tästä kommentista ajattelee mutta hieman omia silmiä käyttämällä tämänkin olis voinu jättää kysymättä, koska vastaus ei monen mutkan takana kumminkaan ole :-)

      Poista
  62. Pinjakin on hyvä ridaan Votella, nyt myöhässä hyvää uuttavuotta! :)

    VastaaPoista
  63. Pinja ratsasti hyvin. Itse en vaan otti silmään kun voitto hyppäsi niin laiskasti.

    VastaaPoista
  64. Ehdottomasti Pinjalle oma hevonen, muuten menee lahjakas nuori hukkaan. Suomi tarvii potentiaalisia ratsastajia koska tämän hetkinen taso on aika säälittävä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinjalla on jo hevonen tai no poni(Lilli

      Poista
    2. Tiedän varsin hyvin, mutta tarkoitin HEVOSTA, lillillä kun ei enää kisata ja pinja on sen verran pitkä että hevonen olisi paremman kokoinen kuin poni.

      Poista
  65. Miks Lillillä ei voi hypätä? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on pakko kommentoida tämä tähän, koska nauroin tälle silloin aikaisemmin :D
      Tiian sanonta: Lillin kilometri mittari alkaa olemaan täysi :(
      Ja eikö Lillillä ole jalatkin vähän ''huonot''..? :)

      Poista
  66. Ei ole ihme, että Voitto kielti tietyillä esteillä. Huomasin, kun Pinja tuli Voitolla hyvästä kulmasta, mutta lopputuloksena Voitto olisi hypännyt tolppaan. Voitto ei ole tottunut Pinjaan niin hyvin, kun sinuun, joten Voitto myös sen takia ehkä kielti. Ja kuten mainitsit jo, Pinja ei jossain kohti tukenut tarpeeksi. Muutenhan Pinja näytti menevän hyvin! :) Olen myös katsonut, kun teette jotain virheitä, esim esteillä, niin olette korjanneet istuntaa/mihin se kielto vaikuttaa, seuraavalla esteellä, eikä heppa kiellä enää. Ja toki, jos heppa kieltää kaksi estettä peräkkäin, ainakin minä jo maiskuttaisin ja ehkä napauttaisin pienesti raipalla. Olen huomannut, että napautatte raipalla kanssa. Olen kanssa katsonut, miten hyvin olette kokoajan kehittynyt ja korjanneet aina, kun voitte niitä virheitä. Jatkakaa vaan samaa tahtia, ei sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! :)

    VastaaPoista
  67. Eikö näillä haukkujilla oo muuta tekemistä kun tulla tänne itkemään kun ovat niin kateellisia sulle ku omistat tollasen huippu hevosen tallin hienot kamerat yms mun mielestä ot erinomainen ratsastaja ja samoten pinja !! :)

    VastaaPoista
  68. Muute ei oo mikään ihme tiia jos sulla voitto aina kieltää ku ei se jaksa hypätä ku tollane läskirotta haisee ja keikkuu tuolla selässä. Ja muute vote on ihanan näkönen heppa mutta nyt kun se klipattiin niin hyi YÖK! voisin laittaa sen pihvin väliin ja NAM mikä makuelämys, kunnon luokan pihviä, vesikielellä ;) mutta tiia oikeesti opettele ridaamaan . Oot lesbo, pervo, läski, paska, lihava, tyttö, korvessa, huono ratsastaja, ruma, paska ääni, haiseva, limanen , oksettava, ällö ja hävettäis muakii jos oisin sä.. ja hypitkö vielkii se hebe päällä tallissa ja sitten nukut se pääl ja et pese koskaan, voin kuvitella miten pitkä sellanen hajuhöyry vetää sun perässäs, sun sänky täynnä hevosen kakkaa ku se hebe pääl oot. Homeinen huone sulla. Pinja on ihana kaunis ei oo ruma vaan kaunis missi ihana ääni, paras ratsastaja pitää huoneen siistinä. Joten oot sun suvun häpeäpilkku. Mitä se Joonas näkee sussa tollasesta täikasasta.. ei pahalla oot vaa lesopaska. maailman isoin valhe on sanoo sua kauniiks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistitko ottaa aamulla lääkkees?

      Poista
    2. Haukkujat on kateellisia ja niillä ei oo muuta elämää kuin katsoa muiden virheitä. Tiia ja pinja on loistavia ratsastajia vaikka huone oliski sekasin. Mitä se teidän elämään vaikuttaa jos ne käy hebeillä tallissa? Anteeks Ano mutta nauroin koko ajan kun luin tän kommentin:D

      Poista
  69. Öö mistä voit tietää miltä tiia haisee voi Herrajumala sentään eikö sull oo muuta elämää xD !!

    VastaaPoista
  70. Pinjan ilme kun Voitto kieltää! :D Erittäin hauska ja sinä kuka ootkaan kirjottanu ton tekstin, pystytkö sanoon sitä päin naamaa! Nössöt ja kateelliset ei uskalla!

    VastaaPoista
  71. Hienosti meni vaikka pari kieltoo tulikin.Käyttekö joskus muuten kisaamassa Kimmon talilla?Käyn siellä joskus ratsastamassa ;)

    VastaaPoista
  72. Hyvältä näyttää!! ♥ Pinjan blogiin yritin mennä ja tuli vaan jtn et "Sinua ei ole kutsuttu lukemaan blogia." Tai jtn tollasta.. )::

    VastaaPoista
  73. Herran jumala ! Vitsi voitto hyppää korkealta ! :) Ootte kyllä ihan älyttömän hyviä ratsastamaan ! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.