Voitto ja minä lähdetään Helsinkiin!

lauantai 17. toukokuuta 2014


Tän kuun vikana päivänä me pakataan Voitto traikkuun, viedään Lilli Korholaan hoitoon ja suunnataan auton keula Pinjan, äidin ja Voiton kanssa kohti Helsinkiä tai oikeastaan Espoota, mutta tälläselle maalaiselle se Espookin on Helsinkiä. Tiedättekö jo mistä on kyse?

Melko moni on varmaan kuullut tai lukenut Hippolan tulevasta tapahtumasta; Esteratsastusklinikasta! Me ei päästy Hippolan aikaisempaan klinikkaan mukaan, mutta nyt kun aiheena on esteratsastus ja matkustaminen on vuodenajasta johtuen helppoa ollaan mekin mukana!

kuva: Ansku Kauppinen
Klinikassa demonstroidaan sellaisia arjen tärkeimpiä esteratsastuksen avaimia, joilla työskentelystä saadaan mahdollisimman tehokasta ja laadukasta – jokaisen omalla tasolla.

Klinikan vetävät kansallisen tason esteratsastajat Johanna "Johku" Mikkola sekä Antti Jurvanen. Klinikassa nähdään neljä eritasoista ryhmää. Ryhmät koostuvat alue- ja kansallisen tason ratsukoista. Ryhmissä nähdään myös useita Hippolan bloggaajia, mm. Tiia, Aada ja Senni.


Klinikka järjestetään Peikin ratsastuskoululla Kauniaisissa (Jondalinkuja 1-3) sunnuntaina 1.6. klo 11–15. Alueella on erittäin rajallisesti parkkitilaa, joten suosittelemme saapumista paikalle julkisin kulkuvälinein (junat s,u,l,e sekä mm. bussit 109,51,15,18).

Klinikassa on väliaika, jonka ajan hyvin varustettu buffa on auki. Tapahtuma on avoin kaikille ja lippuja voi ostaa Erika Hanhisuannolta osoitteesta erika.hanhisuanto@hippola.net. Ilmoita viestissä haluamasi lippumäärä. Jos ostat useampia lippuja, ilmoitathan kaikkien tapahtumaan tulevien nimet viestissä. Yhden lipun hinta on 17 €. Maksu suoritetaan pankkitilille, jonka numeron saa lippujen tilauksen yhteydessä.

Lisätietoa ja uusimmat käänteet tapahtuman Facebook-sivulta
Kuinka moni aikoo tulla katsomaan?
                                                              

64 kommenttia

  1. Mmm.. Kuulostaa mielenkiinotoselta mutta enpä pääse . Oon suunnitellu jo liikaa kaikkee kallista :D

    VastaaPoista
  2. Kiva että pääsette klinikalle. :) Ite oon ollu paljon just Johkun valkoissa ja tosi hyväksi ja kivaksi oon todennu, suosittelen. En usko että pääsen paikan päälle, kun täällä hevonkuusessa asun :'D

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella kallis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole hintaa ollut päättämässä, mutta ei paikkojen, valmentajien yms. vuokraaminen mitään ilmaista ole. Eli kyllä tuosta järjestäjälle kulujakin tulee. Googlailin pikaisesti muiden klinikoiden hintatasoa ja kyllä niihinkin olivat liput 10-40euroa eli mielestäni melko linjassa tuo hinta :)

      Poista
    2. 17 euroa ei tosiaan oo kallis!

      Poista
  4. Ohhoh, aika hintava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole hintaa ollut päättämässä, mutta ei paikkojen, valmentajien yms. vuokraaminen mitään ilmaista ole. Eli kyllä tuosta järjestäjälle kulujakin tulee. Googlailin pikaisesti muiden klinikoiden hintatasoa ja kyllä niihinkin olivat liput 10-40euroa eli mielestäni melko linjassa tuo hinta :)

      Poista
  5. Tulisin jos en olis viimeisillään raskaana :)

    VastaaPoista
  6. Kallis, en tiedä pääsenkö kun 5h autolla!!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meillä sama jossei pidempikin ajomatka kun kärry perässä :/

      Poista
    2. no mä en pääse ku matkaa on 1000km!!!:(

      Poista
  7. Toivottavasti teillä menee hyvin siellä! :)

    VastaaPoista
  8. Minne majotatte voiton ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla Rauhalan talli :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Eiköhän me anneta Voiton (ja huoltojoukkojen) levähtää pitkän matkan jälkeen rauhassa..:)

      Poista
  9. Mielenkiintoiselta vaikuttaa, toivottavasti pääsen paikalle :) Kauniainen on muuten ihan itsenäinen kaupunki, on vaan Espoon ympäröimä.

    VastaaPoista
  10. Olisi kyllä mielenkiintoista lähteä katsomaan, mutta tosiaan tuo pitkä matka hieman hankaloittaa lähtöä! :) Toivottavasti tulee kiva klinikka!

    VastaaPoista
  11. Hahahh, hyvä ko mä ridaan Peikissä :D Ihana paikka ja pakko tulla kattomaan!

    VastaaPoista
  12. Mistä lataat musiikit videoihisi?
    Kysyn siksi, etten löydä mistään sellaista musiikkia joka on ilman sanoja.

    VastaaPoista
  13. Maksaisin mielelläni tuon hinnan jos ammattilaiset ovat ratsailla ja valmentajat edes vähän tunnetumpia, mutta että tällaisesta 20€.... No way

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän yksi ideahan on se, että osallistujat on ihan tavallisia. Heidän virheisiin ja ongelmiin niiden katsojienkin helpompi samaistua, kun huippuratsatajien hienosäätöön. Mutta jokainen tietysti tietää itse mihin haluaa rahansa sijoittaa ja millaisesta klinikasta olisi hänen taidoilleen hyötyä:)

      Poista
  14. mulla on peikissä just tunnit ton jälkeen et vois kyllä tulla kattomaan :)

    VastaaPoista
  15. Mä tuun ainakin kun asun tossa peikin tallin lähellä :)

    VastaaPoista
  16. Mua jäi vaivaa toivmutta nyt kun aiheena on esteratsastus ja matkustaminen. Nii eikö Se matkustaminen tarkottanut että ei ohjaa hevosta ja menee minne sattuu. Noi mä ainakin ajattelin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis luitko ton lauseen loppuun? Se jatkui näin: ja matkustaminen on vuodenajasta johtuen helppoa ollaan mekin mukana!

      Poista
    2. Laita sitten ennen ja-sanaa pilkku, koska lauseissa on eri subjektit.

      Poista
  17. Kuulostaa hauskalta :) molemmat mun entisiä valmentajia ja peikilläkin oon käynyt åaljon ennen oman hevosen ostoa jten tule varmasti tehokas klinikka, hrmi ku en ehi attomaan mut tsemppii teille sinne :)

    VastaaPoista
  18. Olen käynyt johkun valmennuksissa tuolla Wistin tallilla sekä peikillä kisaamassa. Johkun valmennukset ovat todella tehokkaita ja niistä oppii paljon!

    VastaaPoista
  19. Itse asun (melkein) vieressä, tosin Espoon puolella, eli pakko nyt lähellä asuvana espoolaisena sanoa että Peikin talli on Kauniaisissa ja Grani on kyllä aivan eri mestaa kuin Espoo ja etenkin Helsinki :bb mutta anyways, itselle hinta yhdestä klinikasta on liian suolainen, etten paikalle tule vaikka lähellä olisikin. Ja valmistujaisten jälkeen voisi olla vähän hutera olokin lähteä aamusta heppatapahtumaan.. XD mutta tsemppiä sulle ja voitolle klinikkaan, toivottavasti saatte siitä paljon irti!! (:

    VastaaPoista
  20. Oho enpäs tienny että tällasta on tulossa vaikka Peikillä ratsastankin. Mutta kiva juttu, pitänee tulla katsomaan :)

    VastaaPoista
  21. Tekis mieli tulla tosi paljon! Mutta täytyy kyllä vielä vähn miettiä - asun aika kaukana ja ei se varmaan oo kovin järkevää mennä vaa pariks tunniks kattomaan.. Tai täytyy vielä vähän suunnitella, en kyllä usko et tuun vaikka kivahan se ois. Kuinka kauan toi klinikka siis kestää ja onko siellä muuta ohjelmaa? :)

    ida-adalmiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kestää 4h eli klo 11-15 ja väliajalla on varmaan jotain ohjelmaa, tarkemmin en tiedä :)

      Poista
  22. Mun on pakko nyt korjata tossa sun esittelyssä kun on toi 17 year old niin itte kirjottaisin näin 17-year-old :) aika pikku virhe, mutta oli pakko huomauttaa :D

    VastaaPoista
  23. wow! Haluaisin mutta kun asun siitä 200km päässä maalla;( Nummijärvellä.

    VastaaPoista
  24. Olisin mielelläni tullut, mutta asun täällä pohjoisessa, joten matka on liian pitkä. Eikä tuo hinta mielestäni kovin kallis ole. Itse voisin hyvinkin maksaa tuon hinnan, et pääsisin teidän klinikkaa katsomaan. :)

    Sit Tiia ajattelin kysyä ootko miettinyt et ottaisit joskus (esim. kesällä) taas Poste Restanten käyttöön? Minä (ja varmaan moni muukin) pitäisin siitä. Tietysti ymmärrän jos se vie liikaa aikaa tai on isotöistä, mut ajattelin nyt kysyä. ;)

    Niin ja tsemppii sulle sinne vamennukseen, ainakin kuulleni perusteella ovat molemmat hyviä valmentajia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole miettinyt sen uudelleen käyttöön ottoa, valitettavasti :/ Kiitos tsempeistä!

      Poista
  25. Itte en matka takia pääse katsomaan, mutta tsemppiä teille sinne!! Miks muuten tän hevosblogin postaukset (ainakaan mulla) näy bloglovinissa???:0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne mulla ainakin näkyy? Seuraathan tätä osotett http://www.bloglovin.com/en/blog/11906329 jos seuraat, kokeile unfollata ja sitten heti perään painat, että seuraatkin uudestaan.

      Poista
  26. Johku on ihan paras valkku. Ite käyn säännöllisesti johkun valmennuksis

    VastaaPoista
  27. Harrastan Peikin ratsastuskoulussa ratsastusta, Johanna Mikkola eli tutummin Johku on minun opettajani Peikillä! Johku on kyllä todella hyvä opettaja, niin esteissä kuin koulussakin! :)

    VastaaPoista
  28. Hahah... jännä nähä Antin nimi jo varmaan toista kertaa täällä. Pitää tosi kivoi tuntei joten oon varma et sul tulee olee kivaa! :D ja näit "Antti Jurvanen<3" juttui näkyy nykyää paljon xDD

    VastaaPoista
  29. Harmi kun on noin huonolle päivälle laitettu kun klinikkapäivää ennen on ylioppilasjuhlat...

    VastaaPoista
  30. Jaa, Antti Jurvanen! Se onkin ollut tuolla Husössä ratamestarina estekisoissa, ja hyvän radan tekikin! Saa nähdä, pääsenkö katsomaan, toivottavasti! Pääsen tai en, niin tsemppiä sinne, ja sanohan Voitolle, että käyttäytyy kiltisti :)

    VastaaPoista
  31. Moi! Mulla olis kysymys.. Oon menossa 9.6 koulukisoihin yhdellä vuoniksella joka on liikutusponini ja sillä on todella huono kunto ja se on vähän lihonnut koska sitä ei ole liikutettu pariin vuoteen kunnolla. Se hengästyy todella helpolla ja mua jännittää eniten kisoissa se kun en viitsi verytellä sitä kauheesti ettei se väsy ennen rataa... Mitä mä teen?! :o nim.epätoivonen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt mitenkään pahalla mutta kannattaisi kysyä joltain, joka tietää sinut ja ponisi ja joka jaksaa vastailla tälläisiin kysymyksiin. Googlestakin löytää paljon pienemmällä vaivalla vastauksia jne. Tai vaikka keskustelupalstoilta..

      Poista
    2. Itse en menisi vielä kisoihin jos ponin kunto ei sinne riitä, mutta vaikea sanoa tapausta tietämättä :)

      Poista
  32. Mä tuun! Tosi kiva et pääsette tänne espooseenki. Asun Espoossa ja käyn ridaamassa Punametsän ratsastuskoulussa mut Peikki on tuttu paikka :)

    VastaaPoista
  33. Itte käyn ridaamassa Peikillä. Ootteko siis ratsastamassa siellä vai ihan olemassa? Ja jos ratsastatte niin mihin aikaan suunnilleen? Voi että ku oon innoissani!

    VastaaPoista
  34. Asun Helsingis ni ehkä vois :)

    VastaaPoista
  35. Itse ratsastan juuri Peikilllä Jonkun tunnilla :D ♡

    VastaaPoista
  36. Kuinka kauan sulla on Vote ollu? (En oo kauaa lukenu tätä blogii :p)

    VastaaPoista
  37. Kuinka kauan Vote on ollu sulla? :o Mie en oo sitte pysyny kärryil näis jutuis että oon yrittäny selvittää mutta : ''Miksei ite Voten omistajalta kysyminen oo järkevämpää?'' nii et kysyin sit :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.