Jättimäinen syksykuvapostaus
torstai 22. syyskuuta 2016
Moikka! Ennen muinoin eli muutamia vuosia sitten blogin puolella nähtiin melko usein tällaisia poseerauskuvapostauksia, mutta jossain vaiheessa niihin taisi kyllästyä niin lukijat, itse bloggaaja kun kuvaajakin. Onhan nämä loppuunsa melko tylsiä jatkuvalla syötöllä, mutta tällä tavalla sopivan harvakseltaan ihan kivaa vaihtelua!
Tämänkin postauksen olisi voinut tiivistää pariin erilaiseen kuvaan näiden kaikkien melko samanlaisten sijaan... Kivoja kuvia oli kuitenkin kerrankin niin paljon, että ajattelin pistetään nyt ihmeessä kaikki jakoon. Innostuin näitä muokatessa ehkä vähän liikaa ja loin melko syksyisen tunnelman värejä muokkaamalla, jonkun mielestä varmasti överiä, mutta mä pidän vähän överistä kuvanmuokkauksessa. En malta odottaa mitähän sitä seuraavaksi keksisi... Ylioppilaskuvat on ainakin pian ajankohtainen. Suuniteltiin vähän niiden ottamista nyt ennakkoon, sillä joulukuun alussa voi olla varsin synkkä sää... Tai sitten pitää lykätä reippaammin ja odottaa ihanan lumisia taustoja. Tietysti vaihtoehto on myös ottaa kahdet kuvat, toiset syksyisellä taustalla ja toiset sitten lumisella...
Mitä tykkäsitte pitkästä aikaa tällaisesta postauksesta?
Tunnisteet
eläimet,
kuvapostaus,
oma elämä,
valokuvaus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania kuvia :)
VastaaPoistaIhania kuvia ♡♡
VastaaPoistaNättejä kuvia Tiia ja Vote.-Sini
VastaaPoistaJoissain kuvissa noi rajaukset on vähän tyhmiä, mutta muuten ihanan syksyisiä kuvia!
VastaaPoistaNäin valokuvausharrastajan mielestä nämä on niitä parhaita postauksia 😉
VastaaPoistaIha sika upeita kuvia otatte😍👌
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia! Yhteiskuvissa ois kuitenkin voinut olla vähän neutraalimman värinen takki, niin se ei pomppais noin paljon esiin noista kuvista :)
VastaaPoistaJoo saman huomasin, no sitä ei jälkeenpäin voi muuttaa, mutta ens kerralle muistiin :)
PoistaIhania kuvia❤ Ois ollu kiva jos oisit laittanu tännekki sen kuvan missä Voitto on irti tiellä.
VastaaPoistaSe oli melko reilusti muokattu kuva, ehkä johonkin postaukseen joskus laitoin, mut tähän halusin vaan "aitoja" :D
PoistaTosi ihania kuvia kyllä! (:
VastaaPoistaIhania kuvia! Mun puolesta tällaisia kuvapostauksia voi tulla useamminkin :)
VastaaPoistaIhania kuvia! :)
VastaaPoistaUPEEEE PARI!!!😍😍💕💕❤️❤️😳😍💕🆘💋🔥
VastaaPoistaSiis nää kuvat on niin IHANIA, BUENOJA, TÄYDELLISIÄ, NÄTTEJÄ, SÖPÖJÄ.... Siis ääähhhh!!!🌚🙈🙊 en voi sanoin kuvailla!!! 😍😘😙💗👌🔥🔥 Olen sanaton!🌸
VastaaPoistaTosi ihania kuvia♥
VastaaPoistaHuomasin kuitenkin ainakin yhden vian, sillä takki pomppaa esille liikaa. En tiedä onko oikeasti tuollainen vai muokattu värejä vaan niin paljon,että näyttää joissain kuvissa siltä, että se olisi voitu ottaa (rajata) kokonaan toisesta kuvasta :D
Upeita kuvia & siis noi värit tuolla taustalla!🙈🙊😘❤ Olen ylpeä sinusta Tiia, olet todella hyvä muokkaamaan kuvia!😳💋 Minä itse en osaisi tehdä tätä mutta onneksi sinä olet olemassa!💕😍😊
VastaaPoistaOlipa kauniita kuvia, ihanan syksyiset taustat teillä siellä! ♥
VastaaPoistaanskukoo.blogspot.fi
Kuka kuvasi nämä kuvat??💕😊 Kyllä on ollut kuvaaja todella hyvä!!😙🌚😇
VastaaPoistaPinja :)
PoistaNiin mie vähän arvelinkin!😊😊
PoistaUpeita kuvia!😊 Otitteko muuten Lillistä & Voitosta yhteiskuvia ollenkaan?🌚😇
VastaaPoistaOn meillä jotain, mutta pitäisi ehkä yrittää ottaa uusia :)!
PoistaOkei kannattaa käydä ja nopsaa ennekun tippuu kaikki pois, muuten voi olla liian myöhäistä.🍁😊😯
PoistaNätti Tiia & Upee Voitto!❤🍁😍😊
VastaaPoistaHahhaha en kestä tätä yhtä anoa joka postauksesta toiseen kirjottaa monta kommenttia peräjälkeen... :D
PoistaNiimpä, niin rasittavaa ja lapsellista:D
PoistaTe 2 anoa oletteko ihan 100% varmoja että on sama ano?! Ja sitä paitsi jos se on niin mitä se teitä haittaa!? Huomaapahan se esim sen kommentin silleen että laittaa noita emoji:jeja vaikka silleen että se tietää että onko se kommentti vaikkapa julkaistu.
PoistaSiis miten joku osaa muokata näin pirun hyviä kuvia!??🙈🙊 Tiia tuu muokkaa miunkin kuvia myöss!!😳😳
VastaaPoistaToki kuvat pitää ottaa rawina että ihan tälläiseen tulokseen pääsee ja ei muokkauksellakaan voi pelastaa, jos kuvaaja ei osaa hommiaan ;)
PoistaMiten saat blogiin tuollaiset palkit tonne ylös? Tuo missä on etusivu, esittelyt yms.
VastaaPoistaJa sellainen postaussarja olisi kiva missä näytät sellaisia perusjuttuja joilla saa blogin "käyntiin". Kuten juuri noi jutut mistä kysyin ;)
Ja kivoja kuvia! :)
Suosittelen: blogikoodeja.blogspot.com
PoistaSuperhyviä neuvoja ja ohjeita! :)
Hienoja kuvia!
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia ja tällaset postaukset on kivoja vaikka kerran kuukaudessa, kun maisemakin vaihtuu kun tulee syksyn ruska ja talven lumi yms...
VastaaPoistaMuuten kuvat ovat todella hienoja mutta toi punainen takki niin on vähän liian punainen!😩😯😳 Takin väri olisi voinut olla joku muu.😁🙌 Mutta ei näissä todellakaan ole mitään vikaa, päin vastoin!😊😊😊
VastaaPoistaSe on totta, mutta ei mahda mitään näin jälkikäteen..:D
PoistaKuinka kauvan siula meni näitten kaikkien kuvien muokkaamiseen aikaa??😌 Että sait nämä kaikki kuvat muokattua?? Entäs milloin nämä kuvat ovat otettu??😇
VastaaPoistaEhkä tunti :) Ja kuvat on otettu tänää!
PoistaIhanan syksyisiä kuvia! Näissä kuvissa korostuu Voiton todella kaunis, oikeastaan ponimainen pää! :)
VastaaPoistaVoitolla kyllä on oikeesti tosi ponimainen pää :D!
PoistaTaas emojeita viljelevä ano...
VastaaPoistaHahaha, ei sinulakaan ole kuule mitään suun soitettavaa kun itsekkin olet ano.😅😅😅😅 Ja kuule minä saan laittaa niin paljon emoji:jeja kun minua huvittaa!! Ja mitä se siun persettäs kutittaa?😅😅 Oot säälittävä!😅😅😋😋
PoistaSe on vaan vähä häirittevää :D ei tarvitse suuttua.
PoistaEi yhtään överiä, upeita kuvia!
VastaaPoistaIhania kuvia!👌💗 On kyllä ollu hyvä kuvaaja,poseeraaja,ja muokkaaja! Voitto on tosi kaunis ja sinä myös Tiia!
VastaaPoistaVoitto on niin söpö, millä oikein saatte sen poseeraamaan noin nätisti korvat hörössä 😄
VastaaPoistaVoisin tehä siitä ihan oman postauksen, eioo nimittäin helppoo....
PoistaTämmönen postaus ois kiva (:
PoistaOnko teidän näytön kalibrointi hiukan vinksallaan, kun kuvat ovat tuon värisiä? :D Hienoja kuvia muuten, mutta meinaa migreeni iskeä...
VastaaPoistaMeinaatko ottaa ylppärikuvat Voiton kanssa? Mutta tosi hienoja kuvia, näitä yhteiskuvia vois tulla useemminkin:) ja sellainen ois kiva että "teette uudestaan" jotain vanhoja (yhteis?)kuvia ja sitten postaukseen laitettais alkuperänen versio ja se "uudistettu"?
VastaaPoistaSekä että, hevosen kanssa blogia varten lähinnä, mutta eihän sitä tiedä vaikka niistä tulisikin niin kivoja, että haluan "viralliseksi" kuvaksi :)
PoistaTiia yhdestä asiasta haluan sinua kiittää: näytät mahdollisesti tuhansille kehonkuvaansa miettiville lapsille ja nuorille mallia siitä, että urheilullinen keho on kaunis ja kuvissa näyttää hyvältä, vaikka ei olekaan pelkkää luuta ja nahkaa. Voi kuulostaa vähän hassulta sanoa näin, mutta kiitos! :)
VastaaPoistaKiitos kommentista :) Tosiaan vaikka tavootteena on sporttinen kroppa en missään nimessä halua olla luuta ja nahkaa - eikä se kyllä edea näytä sporttiselle.
PoistaHee, laitoinkin jo tuonne talli esittely tekstiin kommentin, mutta kun vastausta ei ole kuulunut niin päätin jättää uuden kommentin tähän uusimpaan tekstiin.
VastaaPoistaGooglasin tieni teidän vanhaan blogitekstiin raspauksesta. Paljonkohan tuollainen kotitallilla tehtävä raspaus maksaa?
Tallin esittelyvideokin oli kiva. Mietin, kuinkahan suuri paikka teillä oikein on? Esim alle 6 hehtaaria vai enemmän? Hieno vanhan ajan romantiikkaa hehkuva talli ulkoa päin.
Oikein mukavaa syksyä! + hienot kuvat muuten :)
Anteeksi, unohtui siihen vastata. Hyvä kun kysyit uudelleen :) Meillä oli itseasiassa raspaus ihan pari päivää sitten, mutta en muista kyllä nyt hintaa. Hinta on kuitenkin about sama kun klinikalla, mutta matkakuluista voi kertyä sitten vähän enemmän :) Sanoisin rokotus plus raspaus on ollut ehkä jotain 200e luokkaa.
PoistaAluiden koko ei tänne julkiseati blogiin kuulu, enkä suoraan sanoen edes tiedä :D
Hyvät syksyt myös sinulle :)
Neljänneks vika kuva on ihana♥ Vähän häiritsi toi punanen piste voiton silmässä... Ei silleen paljoa, mutta vähän tuli semmonen "ylimuokattujen kuvien" vaikutelma
VastaaPoistaHmmm, hieman häritsevää miten punainen takki ns. Palaa puhki muokkausten takia. Mutta muuten kyllä todella upeita kuvia!
PoistaVau mitä kuvia! Toi on niin ihanan näköstä ku tausta on sumee sykysinen ja sit te oottee voten kaa ns. tarkkoja :D <333
VastaaPoistaNäissä on kyllä ihanat värit, todella upeita kuvia!
VastaaPoistaIhania kuvia❤❤❤❤
VastaaPoistaTosi ihania kuvia!<3
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia!
VastaaPoistaIhania kuvia! yhteiskuvissa vähän vaan tuntu että muokkaus oli menny jo vähä yli, tosta takista tuli jotenkin häiritsevän punanen :D mutta tosi nättejä kuvia ja tällaset postaukset on kivoja kunhan ei tule liian usein:)
VastaaPoistaIhan mielettömän upeita kuvia!! :D Mä tykkään kyllä kuvapostauksista, mutta tasapaino erilaisten postausten välillä on tietysti hyvä juttu :) Toi Voiton uusi "profiilikuva" tossa ulkoasun vasemmassa laidassa on kans tosi ihana <3 <3 <3 Voitto on komea hevonen!
VastaaPoistaIhania kuvia💖😍💙
VastaaPoistaMihin aihealueisiin keskityit eniten kun luit biologian kirjotuksiin ?
VastaaPoistaYmpäristöbilsasta luin vaan pääkohdat (ykkös kirjassa on aika paljon samaa kun kolmosessa) mutta muista kirjoista opettelin oikeasti kaiken, enkä jättänyt mitään pois :)
PoistaMä rakastan näitä postauksia! Ihania kuvia <3
VastaaPoistaMillä ohjelmalla nää kuvat on muokattu :)? ihania kuvia!
VastaaPoistaLightroomilla :)
PoistaAivan ihania kuvia, Wau!
VastaaPoistaIhania!😍 Ja ei toi överimuokkaus näy ku sun takissa😉 Näin muuten sun snäpissä näistä ennen ja jälkeen kuvan. Melko tummia olis olleet ellet ois muokannu😂
VastaaPoistaMun puolesta vois tulla tämmöisiä useamminkin. Sää oot niin hyvä kuvaaja ja muutenkin.
VastaaPoistaHyvät kuvat, tykkäsin myös punaisesta takista :-)
VastaaPoista♥♥♥♥♥♥
VastaaPoistaIhania
❤️
VastaaPoistaTosi kivoja kuvia! Ois superkiinnostavaa jos tekisit tutoriaalin vaikka videon muodossa näiden kuvien muokkaamisesta :)
VastaaPoista