Moi! Laitumulte on melkein loppunu jo heinä niin tehtiin meidän ylikasvaneelle pihanurmelle pikku laidun. Hepat on nyt sitten olleet eilen siinä ja just kävin viemässä ne siihen taas.
Eilen mentiin Pinjan kanssa oikeen kunnolla koulua tai yritettiin mennä :D Aluksi molemmat vaan keventeli ravissa ja tehtiin voltteja ja ympyröitä, että ravissa ei mitään ihmeempiä temppuja. Voitto vastusteli aluksi vähän mun pidätteitä ja tälleen, mutta sitten lopulta rupesi "nöyrtymään" ja kulki melko kivassa muodossa. Päätin sit painottaa laukkatyöskentelyyn ja tein vastalaukkoja ja laukanvaihtoja. Voitto teki tosi hyvin vastalaukat! Tein kahdeksikkoa, enkä vaihatnut ollenkaan laukkaa, joten toinen puoli tuli aina vastalaukkaa. Sitten tein vielä laukanvaihtoja, jonka jälkeen taas vastalaukkaa. Eli yritin saada Voiton tekemään niinkun minä haluan, eikä niinkun se luuli,että pitää tehdä. Voitto kulki tosi hyvin tänään laukassa, yleensä en saa sitä kulkemaan kovinkaan hyvin laukassa oikeinpäin, mutta eilen se kyllä meni aika hyvin(:
Pinja teki Lillillä sitten laukanvaihtoja, jotka ei ole enään ihan Lillillä hallinassa :D Joskus se teki ne tosi hyvin, mutta nyt vaihdot ei tuu tai takapää jää jälkeen. Lopulta Pinjakin sai muutaman kivan vaihdon.
Pienin pikkusiskoni sitten ratsasti lopuksi Voitolla. Harjoteltiin kevyttä istuntaa ja tasapainoa.
Tänään kai mennään sitten pieniä kavaljettejä. Kun porukat haluasi nähdä kun hypätään, mutta ei kehtaa hypätä kuitenkaan kun just hypättiin ja tiistaina on varmaan estevalkku.. No, mutta tuleepahan lähestymisharjoituksia.
Lähetä kommentti
KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!