#167 Vihdoinkin tekstiä enemmän kuin kuvia!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011






Moi! Asennoiduin jo eilisestä illasta siihen, että tänään kirjoittelen oikein tarkasti eilisestä päivästä :D Vaikka Lillin asiat ei tähän blogiin enään kuulukkaan on pakko ilmoittaa teille, että tasan kaksi vuotta sitten 9.10 poni siirtyi meidän omistukseemme, onko siitä jo muka niin pitkään?

Purettiin eilen äitin kanssa yksi laidun tuosta pellolta ja tänään varmaan sitten tuo toinenkin laidun. Lähdettiin Pinjan kanssa ratsastamaan tuossa vähän ennen 15.00, jotta voitaisiin antaa sitten ratsastuksen jälkeen hepoille päiväruuat. 

Laiteltiin ne ihan normisti sisällä valmiiksi. Pinja tarjoili sitten molemmille hevosille merisuolaa, kun varsinkaan Voitto ei nuole ikinä suolakiveään. Kävin muuten viemässä sen suolakiven sen tarhaan, jos siellä innostuisi nuoleskelemaan sitä. Voitto sitten söi muutaman hipun ja nuoleskeli tyytyväisenä sitä suolaPAKETTIA. Lillillekkään ei hirveästi maistunut suolat.

Voiton ns. kotihuovat olivat pesussa joten lainasin Lillin tummansinistä equilineä ja se kävi Voitolle ihan sika hyvin, mutta eipä oikein kehtaa käyttää kun siihen on brodeerattu Bon Bon :D Yritin keksiä vaikka mitä keinoja peittää se tai ottaa pois, jotta Voitto voisi käyttää sitä. Lillin väreihin ei oikein sovi tuo tummansininen nykään, nin Voitto olisi voinut saadakkin sen :D Minä muuten menin tuolla vanhalla kypärälläni, koska se on vähän sopivampi varmaan koulukisoihin.

Tarkoitus oli mennä käveleen alkukäynit maastossa, mutta pienen onnettomuuden jälkeen päätimme kävellä ihan kentällä. Olin nousemassa korokkeelta Voiton selkään kentä ulkopuolella, Voitto sitten lähti tapansa mukaan liikkeelle ennen kuin olin ehtinyt päästä kunnolla selkään ja jotenkin se koroke tarttui sen takajalkaan. Voitto sitten tietenkin sai pienoisen paniikin, hyppäsi muutaman kerran pienesti pystyyn ja lähti hyppelemään. Heti kun se oli saanut sen pompittua pois, tulin alas selästä tarkistin onko haavoja ja nilkuttaako. Onneksi ei ollut kumpaakaan, taidettiin päästä pelkällä säikähdyksellä!

Pinja sitten katseli siinä meidän menoamme, eikä ainakaan huomannut mitään epäpuhtautta liikkeissä. Molemmat hevoset on kytännyt nyt varmaan kaksi viikkoa sitä kentän toista päätyä ja tänään ensimmäisen kerran sinkosivat sieltä pois Lillin johdolla. Onneksi olin juuri ottanut ohjat tuntumalle:D Lilli sitten juoksi Voiton kylkeen ja pienoinen paniikkihan siinä iski. Onneksi ei kumminkaan mitään käynyt, kuskit pysyttiin kyydissä ja hevosetkin ehjinä. On muuten todella rasittavaa ratsastaa hevosta, joka on koko ajan kuin viulunkieli ja semmonen Voitto tänään oli. Yritin mennä sitä tulevien koulukisojen rataa ja meni suoraan sanottuna todella huonosti. Valittelin siinä jo, että saadaan jotain 30% helposta C:eestä :D

Kävelin hetken ja sen jälkeen pujottelin kentällä olevan innarisarjan esteitä ja puomeja, eli tein todella pieniä käännöksiä ja taivutin Voiton todella hyvin sisäpohkeen ympäri. Voitto sitten rentoutui ja alkoi kulkea kivasti :) Sen jälkeen siinä vielä työstin hetken lisäyksiä ja peruutuksia. Yritin saada Voiton yhtä hyväksi molempiin suuntiin ja onnistuin siinä joten kuten :D

Ratsastuksen jälkeen laitettiin sisällä kylmät ja siinä samalla yritettiin kuvata Pinjan blogiin videopostausta, mutta ei tullut mitään :_D En laittanut Voitolle ollenkaan sitten tarhaan lämpimiä, kun ne oli just tulleet pesusta ja Voiton tämänhetkisen tarhan toinen puoli on mutaa ja toinen hiekkaa.

3 kommenttia

  1. höpö höpö te mitään kolmeekymmentä prossaa saa :D Me mennään meidän eka B, toivottavasti saadaan ees hyväksytty =D Ja en oo jaksanu kommentoida noihin videopostauksiin, mutta ne oli tosi kivoja! Tee lisää kun jaksat :)

    VastaaPoista
  2. Haha:D Tsemppiä teillekki tohon B:hen :)

    VastaaPoista
  3. Onneks teille ei käynyt huonommin tuon korokkeen kanssa. Itsellä kesällä kävi samanlainen tilanne: nousin selkään jakkaralta ja heppa peruutti sitä päin niin että se jäi takajalkaan kiinni. Kunnon rodeon seurauksena lensin kyljelleni niin pahasti että lantio murtui :(

    Tsemppiä koulukisoihin :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.