#170 Kun ei vaan osaa

torstai 13. lokakuuta 2011


Moi! Pahoittelen ihan aluksi kuvien todella huonoa laatua, alkoi jo hämärtää ja kamerassa oli ihan väärät säädöt.. Sitten mun kauheaa ryhtiä, voi ei oon taas alkanu näköjään könöttäänn :S

Meidän piti mennä jo hyvissä ajoin ratsastamaan, mutta se vähän venyi ja oli jo aika hämärää kun lopettelin ridausta. Voitto oli ihan jees, enemminkin oli minussa itsessäni ne viat.. Menin muuten niillä Ellun lainaamilla kannuksilla, jotka tuntuivat tosi hyville ja nyt vielä huomenna vähän harjoittelen niillä menoa (: Aluksi verkkailin kevyessä ravissa volteilla, ympyröillä ja kolmikaarisella kiemurauralla. Tein muutaman lisäyksen ja sitten aloin työstämään siirtymisiä, jotka eivät oikein tahdo onnistua. Voitto aina hiimailee niihin siirtymisiin, kun en uskalla ottaa tarpeeksi napakasti pidätteitä. No muutaman kerran jouduin vähän rumastikkin ottamaan, että pysähtyisi ilman haahuilua ja sitten se alkoikin onnistumaan (:

Laukassakin aluksi verkkailin vaan keskiympyrällä ja muutama temmon lisäys+kokoaminen. Sitten aloin tulemaan kahdeksikkoa, jossa ei tehdä ollenkaan laukanvaihtoa eli mennään toinen puoli vastalaukassa. Aluksi onnistui molempiin suuntiin tosi hyvin, sitten vaihdoin suunnan ja ei enään onnistunutkaan toiseen suuntaan, ei vaikka tein kaikkeni :D Pinja sitten tuli siihen ja sanoi, että mee ihan normaalisti tuo vastalaukkakin ja sitten vaan "humputtelin" sen kaarteen vastalaukassa. Voitto sai kiitokset ja pitkät ohjat, ihan äsrsyttää kun oli niiin oma moka tuokin.. Onneksi Pinja tuli antamaan hyvän vinkin: "älä yli ratsasta", koska oltaisiin varmaan viekäkin siellä sitä tekemässä :DD

Laukan ja kiitoskävelyiden jälkeen sitten vielä menin sen kouluradan, joka on muistaakseni helppo C 1:2000. Rata meni ihan jees, ei ollu missään mitään Pinjan tai minun silmään järkyttävää virhettä. Sitten hetken vielä ravailin ja ratsastin Voiton kivaksi molempiin suuntiin.

Vietiin hepat sisälle laiteltiin kylmät ja Pinjan pitiki sit lähteä aika nopee, joten jäin yksin hoiteleen iltatallin ja muitaki hommia. Siivoilin karsinan, hain purua, lakasin käytävän, putsasin kamoja, käärin pinteleitä, vaihdoin lämpimät hepoille, annoin ruuat  ja kaikkea tuommosta perustalli hommaa (:

Nyt viikonloppuna onkin ne kisat Sorsasalossa, tulkaahan kaikki jotka pääsette katsomaan ;) Estekilpailut, jotka ovat lauantaina alkavat klo. 10, mutta siinä ekana on 70-80cm jossa n.72 lähtijää, joten mun startti on varmaan vasta 12 jälkeen?:D Oon siinä 90cm 20 strattaaja ja luokassa on n.50lähtijää. Sitten jos menee ihan tooosi hyvin se 90cm niin jälkkärinä metriin, jossa on vaan 1-2ponia, joten olisin sit 2-3 lähtijä siinä. Sunnuntaina meen sitten sen HeC ja startti siinä vasta n.12.40. Jännityksellä kyllä odotan saadaanko mimmoset prosentit, kun ei ihan oo tuo kouluratsastus hallinnassa, varmaan 30% :DD

8 kommenttia

  1. No hei hyvin se kouluohjelma ainaki menee. Sen nyt pääsis vaikka raa`alla hevosella räpiköimällä läpi. Uskon, että saatta voiton kanssa ainakin sen 55%! :)

    VastaaPoista
  2. Mimmoset noi teidän "kylmät" ja "lämpimät" on?

    VastaaPoista
  3. Ostettiiks Voitto Vindistä ? on nimittäin luultavasti kaverin perheen entine hevone (:

    VastaaPoista
  4. Siis sori *Vihdistä

    VastaaPoista
  5. Meidän kylmät ovat apteekista saatuja kylmäpakkauksia, joita säilytetään pakastimessa. Kiedotaan ne sitten pinteleillä n. 30min jalkoihin. Ja lämpimät ovat paksut patjat + fleece pintelit ja ne laitetaan koko yöksi jalkoihin.

    Varmaan on sinun tuttujen hevonen, taisi olla Vihdistä (: Sini Liukkonenhan sillä ennen kilpiali/omisti.

    VastaaPoista
  6. Juu sini se oli (:

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.