Ensimmäinen kisapäivä

perjantai 8. elokuuta 2014


Terveisiä täältä helteisestä Lappeenrannasta. Oli pakko karata kisahulinasta hetkeksi viilentymään hotellihuoneeseen ja nyt onkin hyvä hetki jakaa teille melkein reaaliajassa meidän tämän päiväinen rata ja fiilikset. Kaikki kisapostaukset Lappeenrannasta on toteutettu yhteistyössä Team Eurohorsesin kanssa.  Ensin kuitenkin eiliseen päivään, jolloin saavuttiin kisapaikalle.

Matka sujui hyvin. Välillä aurinko porotti ja välillä ukkosti. Voitto kuitenkin joi, söi ja oli muutenkin normaali itsensä eli rauhallinen. Kisapaikalla oli pientä säätöä, kun ei millään löydetty meidän jabaa. Voiton jaba oli sellaisessa rivistössä, joka oli muita lyhyempi eli jäi pitkien jonojen taakse. Pari kertaa kierrettiin koko alue ympäri ja alettiin jo ihmetellä, että miten täällä ei ole juuri meidän karsinanumeroa? No, tarkemmin kun katsottiin löytyi oikea karsina. Päästiin mukavasti sivuun ihmisvilinästä, joten saadaan ihan rauhassa puuhailla omiamme.



Lähdettiin illemmalla sitten Jennin kanssa ratsastamaan nurmelle. Oli hyvä, että Jenni vinkkasi mulle aikaisemmin, että kisapaikallakin saa ratsastaa edellisenä iltana. Eipä tullut tälläisellä pikkukisoja kiertäneelle edes mieleen.. Sain nurmeen siis hyvin tuntumaa, eikä siellä ratsastaminen erilaiselta tuntunutkaan. Voitto tosin löi takakavioita käynnissä lähes jokaisella askeleella yhteen, johtuu varmaan jotenkin hokeista ja nurmesta, sillä normaalisti se ei sitä tee. Ravissa Voitto oli suorastaan järkyttävä ratsastaa, mutta en kuumuuden takia sitä kamalasti työstänyt. Laukassa Voitto sen sijaan rentoutui paremmin, joten sain tehtyä ihan hyvän ratsastuksen tulevaa kisapäivää ajatellen. Käytiin vielä kävelemässä nurmialueella ja katseltiin tulevan päivän rataa. Näytti helpolle ja pienelle ja sitä se onneksi meille olikin.


Kisa-aamuna oltiin äitin kanssa heti seitsemän jälkeen tallialueella ruokkimassa ja taluttelemassa Voittoa. Mä jäin sitten hengailemaan kisapaikalle ja äiti lähti hakemaan Pinjaa hotellilta. Käytiin kansliassa näyttämässä rokotustodistus ja kävelemässä rata. Rata oli tosi kivan oloinen. Linjoja ja helppoja esteitä. Tietysti olisi ollut kiva nyt warm up -luokassa hypätä enemmänkin erikoisesteitä, joita sitten seuraavien päivien "oikeissa luokissa" on. Warm up -radalla saa 90 sekunnin aikana tehdä oikeastaan mitä haluaa eli esim. ei voi tulla hylätyksi kahdesta kiellosta, vaan saa ajan puitteissa jatkaa radan loppuun. Halutessaan saa hypätä myös itse keksimässä järjestyksessä esteet, mutta koska ratamestari oli minun mielestäni suunitellut järkevän ja kivan radan menin hänen ratapiirrustuksen mukaan.


Voiton luokse palatessamme ihmttelimme Pinjan kanssa, miksi Voitto ei ole karsinassa. Ajateltiin äidin lähteneen taluttelemaan sitä, mutta sitten huomattiin suitsien olevan naulakossa. Pikkusen iski jo paniikki, kun pikavilkaisulla sitä ei karsinassakaan näkynyt. Siellä se kuitenkin oli nukkumassa ihan seinän vieressä. Voitto otti siis melko iisisti tämän reissaamisen ja hyvä niin, sillä jo helle on raskas ja sitten jos siihen päälle vielä stressaisi...



Verkkasin Voiton melko kevyesti, sillä luokkahan oli itsessään ns. verryttelyä. Ravailin ja laukkailin isosti ensin sileällä. Luokan alettua siirryin hyppäämään. Otin molemmista suunnista hypyt ristikolle, sitten yhden hypyn pystylle että okserille. Okserille jouduin ratsastamaan eteen, mutta Voitto venyi hienosti.

Voitto ei ollut mikään kamalan virkeä, muttei missään nimessä laiska. Radan jälkeen pohdiskeltuani se oli itseasiassa juuri sopiva. Voitto usein virkeänä käyttää energian pöllöilyyn eikä suinkaan esim. pukittelluun tai vauhtiin, joka ei kyllä sekään ole kivaa, mutta ei myöskään turha kyttääminen. Nyt kun sillä ei hirveästi ylimääräistä energiaa ollut, ei se katsonut mitään estettä tai muutenkaan pelännyt mitään.


Ykköselle ja kakkoselle molemmille hieman liian lähelle. Kolmoselle sainkin sitten ratsastettua parempaan paikkaan, mutta siitä kaareva neloselle jäi hiukan taas lähelle. Sitten vitonen, joka oli radan ainoa erikoiseste. Tähän varmistelin melko paljon ainakin mielessäni, joten jäin sitten ikävästi jälkeen kun Voitto lähtikin hyppyyn hyvin. Sarjalle pääsin hyvin. Ei pitäisi ehkä sanoa ääneen, mutta viime aikoina mun on ollut tosi helppo lähestyä sarjoille, toivotaan, että sama meno jatkuu. Sarjan jälkeen olisi pitänyt vähän ottaa laukkaa kiinni, mutta säilyttää silti sen energia. Tunsin seiska estettä lähestyessä, että nyt mennään ehkä vähän liian pitkää laukkaa. Voitto tuli kuitenkin hyvin takaisin ennen estettä, mutta seuraavalle esteelle ratsastaessani vähän eteen tarttui mukaan puomi. Monesti olen ratsastanut paljon voimakkaammin eteen, mutta ehkä laukka oli nyt vain päässyt melko pitkäksi ja hyppy jäi vähän matalaksi ja pitkäksi. Toisiksi viimeinen este ihan hyvin, mutta sen jälkeen ratsastin melko huolimattoman tien mutiketellen vimeiselle esteelle, johon askel kuitenkin osui ihan hyvin. Tuloksena olisi ollut siis 4vp, jos tätä olisi "arvosteltu".


Rata oli mun mielestä hiukan epätasainen, eivätkä paikat sattauneet ihan nappiin. Silti olen tosi tyytyväinen tulokseen. Viime kisoissa ekasta luokasta tulos oli nimittäin se hylätty. Mulle tuo yksi pudotus on melkeen sama kuin puhdas rata. Kielto harmittaa aina enemmän, sillä siinä on tullut joku iso moka. Luokkahan oli siis 90cm ja tosiaan ketään ei palkittu, joten puomi ei haitannut oikeasti yhtään.





Radan jälkeen olin niin uupunut. Eka ajatukseni oli vettä! Kävelin hetken, jonka jälkeen hölkkäilin pidemmällä ohjalla. Nyt Voitto malttoi vasta rentoutua ravissakin. Käytiin tässä välissä suihkuttamassa Voitto. Onneksi kisa-alueella oli tuollainen paikka, jossa pääsi hevosia kastelemaan! Suihkutuksen jälkeen Voitto käveli vielä hetken ja sitten se pääsi karsinaan vähän varjoon kylmät jalassa. Me Pinajn kanssa suunnistimme kisakentän laidalle kuvaamaan ja katsomaan muiden ratsastusta. Vitsi kisoissa onkaan kivaa vain katsella muiden ratoja!


Mitään ei olla ainakaan vielä huomattu unohtuneeksi ja muutenkin mun kaikki jännitykset osottautui turhiksi. Ollaan saatua apua ja hyviä vinkkejä kavereilta sekä kisaporukalta sen suhteen miten tuollaisissa isoissa kisoissa menetellään ja mitä kannattaa mukaan pakata. Omat kottikärryt esim. ovat kyllä olleet hyvä juttu. Hirmu kivaa siis on ollut ja kaksi kivaa päivää vielä toivottavasti edessä! Katsotaan kuinka palanut olen näin aurinkoisen viikonlopun jälkeen..:D

70 kommenttia

  1. Hyvä postaus! Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus Tiia! Sun blogi on tosi hyvä ja videot!

    VastaaPoista
  3. Muuten, sulta on kysytty tätä varmaan tuhatsatamiljoonatriljoona kertaa, ja vastaus onkin varmaan jossain, mutta millä ohjelmalla sä muokkaat sun videot?? Mistä oot ladannut sen ohjelman?

    VastaaPoista
  4. Aijaa, muokkaatkin sun videot movie makerilla.. :D Mäkin muokkaan sillä, joten... kysymys olikin turha

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, paljon parempia, mitä ite räpsin:D No juu, käytiikö siuta paljon moikkaa? ite en vielä uskaltanut.. :D

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvin oot kehittyny Voten kaa ja pakko myöntää etten koskaan ole ajatellut että pääsisitte näin pitkälle! Oot tosi hyvä ratsastamaan ja Voitto on hieno hevonen! Tuli vaan mieleen että onko Jennillä blogia? Mun muistaakseni ainakin ennen oli? Vai muistanko väärin? Joka tapauksessa tsemppiä kisoihin ja toivottavasti sijoitutte! :)

    VastaaPoista
  7. Miksi sulla on siniset housut aluekisoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan oli warm up-luokka niin sielä saa olla. Paljon kivoja kuvia ! :)

      Poista
    2. kuvassa ei ollut tiia eikä voitto jos tarkoitat hieman alempaa kuvaa

      Poista
    3. Koska warmupeissa ei tarvitse käyttää virallista kilpailuasua :)

      Poista
    4. Jep, eli warm up luokissa ei tarvi kisa-asua :)

      Poista
  8. Kiva postaus ja kivasti kuvitettu! :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! <3 Ja kivaaluettavaa. Toivottavasti saan itse joskus kokea tuollaista mitä sinä! :)

    VastaaPoista
  10. kivoja kuvia ja hyvin teillä meni! ite tuun kattoo joka päivä kisoja ja siis olin tänäänkin. en vielä uskaltanu tulla moikkaamaan mut katotaan jo nyt joku päivä uskaltaisin :D ostitteko muuten mitään sieltä? tuleeko ostoksista mitään esittelyä? mitä muuten sille jennin vanni ponille on käyny ja onko toi sen oma heppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ei olla
      ostettu mitään. Tämä ei ole
      Jennin blogi, joten en hänen asioistaan täällä kerro sen enempää.

      Poista
    2. en tiedä miten sitä pystyy katsomaan kun on yksityinen niin voisitko edes vähän selventää? :)

      Poista
    3. Kysy Jenniltä vaikka askissa: http://ask.fm/jennipiippo

      Poista
    4. Mulla ei ole ask tiliä vai tarviiko siihen? :D

      Poista
    5. Ei tarvi ask-tiliä, aina vo kysyä anona :)

      Poista
  11. Hyvinhän tuo rata meni! Voitto teki hyvät säpäkät vaihdot ja hypyt :)! Nyt vaan tsemppiä huomiseen!

    VastaaPoista
  12. tiia, sä kun olet kisannut niin paljon, niin vaik sul ei välttämättä oo tätä ongelmaa nii oisko mitään neuvoja saada kisajännitystä pois yms? Ja mul ei auta sekään, kun rata alkaa vaaa oon silti jännittyny :/ kiitti jos autat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole oikein neuvoja, kun ei tosiaan ole kokemusta :/ Kysele vaikka sun valmentajalta, jolla on varmaan koulutuksenkin kautta jotain näkemystä:)

      Poista
  13. Tosi hyvin toteutettu kisapostaus! Onnea seuraaviin kisapäiviin, vaikka tuskin sitä tarvitsette :)

    VastaaPoista
  14. Tää oli ihan tos hyvä postaus ja tosi kivoja kuvia, TYKKÄÄN!!

    VastaaPoista
  15. Toi eka kuva näyttää tosi samanlaiselta kuin bannerissa, piti oikeen tarkkaan katsoa et onko sama kuva :D

    VastaaPoista
  16. Tosi hyvä rata! Voitto näyttää viihtyvän nurmella, ratsastit siististi ja tasaisesti. Tsemppiä seuraaviin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Nurmi ei tosiaan tuntunut olevan ongelma, vaikka aluksi sitä jännitinkin vähän.

      Poista
  17. Kiva postaus :) Eikö noi ollukkaa kisat?

    VastaaPoista
  18. Kivaltahan teidän meno näytti! Voitto kuitenkin näyttää lähtevän rohkeasti hyppyyn, vaikka jokainen paikka ei aivan nappiin menisikään. Lykkyä kisaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Voitto tosiaan hyppää läheltä estettä melkein aina rohkeasti, kaukaa se sitten lähtee vähän vaihtelevasti :) Kiitos!

      Poista
  19. Hyvin teillä meni, tsemppiä tuleviin luokkiin! :)

    VastaaPoista
  20. Mie tuun kattoo kisoja sunnuntaina joten nähdään silloin:)

    VastaaPoista
  21. Miten teillä on mahtunut kaikki kamat mukaan?Jos kerran kottaritkin on mukana?:DTrailerissako kuletitte Lillin paikalla?Onnea Kisoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillin paikalla oli heinät ja kottarit :) Kiitos!

      Poista
  22. Mistä olet ostanut sun kypärän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sen Samshieldiltä, googlaa Samshield niin löytyy ja sieltä niiden sivuiltakin voi tilata suoraan :)

      Poista
  23. JB kuvauksen "sivulla" on muutamat hyppykuvat siust ja Votest :) (löytyy iha googlettamalla JB Kuvaus tai sit jbkuvaus.kuvat.fi) Itte olin nii pitkää töissä tänää etten ehtiny kattomaa ku vast illal hyppyi. Mut ehkä huomenna jos Rakuunapäiviltä ehtii :D

    VastaaPoista
  24. Hei muuten, ootko tyytyväinen tuohon tipperaryyn?

    VastaaPoista
  25. Onnea seuraaville päiville, hyvin meni! :)

    VastaaPoista
  26. Tosi kiva postaus ja tsemppiä huomiselle!

    whereismymissingpeace.blogspot.com

    VastaaPoista
  27. Tosi siisti rata Tiia, mahtavaa, just noin seuraavinakin päivinä :) Oikeesti varmaan paras rata jonka oon teiltä nähnyt, et tuuppinut yhtään ja kaikki näytti olevan kontrollissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, itse en tuota meidän parhaaksi radaksi sanoisi, mutta kuitenkin tuohon saa melko tyytyväinen olla, vielä kun jännitin etukäteen niin paljon nurmella menoa :)

      Poista
  28. Teillä meni hiensoti ja Voittoa ei ainakaan näyttänyt nurmipohja haittaavan ollenkaan. :)
    Onko Jennillä uusi hevonen vai onko Vanni vielä mukana hänen kuvioissaan? pakko kysyä , vaiikka tämä ei hänen bloginsa ole, joten älä pahastu liian paljon,

    Tsemppiä teille tuleviin luokkiin! :)

    VastaaPoista
  29. Mihin saatte laitettua noi kaikki satulat ja suitset? Pitääkö ne hakea jostain auton luota? Siivoatteko itse tuon karsinan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autossa säilytetään ja auto on onneks ihan vieressä. Siivotaan itse ja kisan loputtua sitten tyhjennetään kokonaan :)

      Poista
  30. En huomannut, mutta niimpäs olikin :)

    VastaaPoista
  31. Moi Tiia! Olet todella hyvä ratsastamaan, kuvaamaan ja olet myös hyvin kaunis!

    Hankin noin kaksi kuukautta sitten Olympus E-PM2 kameran, joka on ollut mahtava! Mutta, tarvitsisin apua neljään juttuun liittyen siihen kameraan. Toivottavasti osaat auttaa, koska kukaan muu ei ole osannut:( Ja voisitko neuvoa mahd. selvästi?:) Ja kysymykset tulevat tässä:
    1. Saako siihen kameraan automaattitarkennuksen? Ja mistä?
    2. Voiko siihen kameraan laittaa itselaukaisun? Ja mistä?
    3. Mistä olette ostaneet jalustan olympuksen kamerallenne?
    4. Voiko jollain sovelluksella siirtää kamerasta suoraan puhelimeen kuvia? Ja miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Ai videolle vai kuvalle? Mulla oli automaattisesti, mutta katso ohjekirjasta mistä sitä voi muuttaa.
      2. Ohjekirja, en muista ulkoa eikä kamera käden ulottuvilla :D
      3. Tohon käy ihan perus kameran jalka sellasella ruuvi kiinnityksellä.
      3. Voi jos on wi-fi kortti, kortin mukana tuli ohjeet miten se onnistuu :)

      Poista
  32. Teil meni tosi hyvin, en ollu ite kattomassa vaik asunki ihan lähellä, olin ite ratsastamassa, mut tuun varmaa tänää ja huomen kattoo :) Ja ehkä moikkaamaanki :)

    VastaaPoista
  33. Tää kysymys ei liity mitenkää tähä postauksee mut kysyn silti: Et ku sähä teet niit kuukauden kootut postauksii, nii saanko tehä mun blogiin kans sellasii, sillee et käyttäsin vähä samoi aiheitaki? Aattelin nyt varmuuden vuoks kysyy. Toivottavasti ymmärsit ton mun kysymyksen... Sano jos et ymmärtäny nii selitän paremmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat, en voi tuollaista ideaa omia itselleni :D

      Poista
    2. Okei, melkeen kyl arvasin vastauksen. Mut aattelin iha vaa varmuuden vuoks kysyy, ettei sit tuu mitää ongelmii :D:D

      Poista
  34. Tosi kivoja kuvia ja jaksat aina tehdä huolellisesti postaukset toisin kun jotkut... :D

    VastaaPoista
  35. Hienosti meette! Ja en tiennytkään että Vote nimi sanotaan noin hassusti. :D

    VastaaPoista
  36. tuleeko näistä kisoista videota youtubeen? :)

    VastaaPoista
  37. olen se sama anonyymi joka kysyi kamerasta. kiitos vastauksestasi♡mutta mistä saa sen ohje kirjan ja wifikortin?:)

    VastaaPoista
  38. Sun esittelyssä lukee että Voitto on sun ja Pinjan yhteinen, vaikka sehän on sun oma ?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.