Viikon blogihaaste - Palkintona lahjakortti Hööksiin!

keskiviikko 6. elokuuta 2014


OHJEET: Kirjoita postaus lempiratsastuspaikastasi. Se voi olla ihana maastopolku, ratsastuskoulu jolla käyt vai ihana talli ulkomailla.  Kopioi yllä oleva banneri postauksen alkuun ja lisää postauksen yhteyteen teksti: "Osallistun kilpailuun, jonka järjestävät www.cuponation.fi ja Voitto kotiin -blogi. 

Tällä kertaa yksi teistä voittaa 50 euron lahjakortin hevos- ja koiratarvikkeita myyvään Hööksiin! Valitsen viisi mielestäni parhaiten toteutettua postausta, joista sitten arvon onnekkaan lahjakortin voittajan. Osallistua voi siis kirjoittamalla postauksen lempiratsastuspaikastaan ja lisäämällä kyseisen postauksen tämän postauksen lopussa olevaan listaan. Kilpailu alkaa 6.8.2014 ja kilpailuun voi osallistua 17.8.2014 klo 23.00 saakka.

Tämän mahtavan palkinnon teille tarjosi CupoNation. CupoNationilta löydät alennuskoodit ja tarjoukset moniin suuriin ja pieniin suomalaisiin verkkokauppoihin. Mukana on mm. Hööks, jonka tarjousket voit tsekata täältä. Sivuston alennusten käyttäminen ei vaadi rekisteröitymistä ja se on aina ilmaista. CupoNation on laatinut myös listan Suomen parhaista ratsastuspaikoista, joka on nyt julkaistu osana "Ratsastuksen tila Suomessa" -artikkelia, mukana artikkelissa on monia minunkin lempparibloggaajia!


Minun lempiratsastuspaikkaa ei varmaan ole vaikea arvata. Se on tietysti meidän oma talli ja sen ympäristöt. Oma talli on juuri meidän näköinen ja juuri meidän tarpeita varten tehty. Mikä siitä sitten tekee lempparin?

Mielestäni lemppariratsastuspaikassa pitää olla muutakin kuin vain hyvät tilat ratsastaa. Kaikki se mikä tapahtuu ennen ja jälkeen ratsastuksen on myös tärkeää, siksi me ollaankin koitettu tehdä tallistamme mahdollisimman mukava ja helppokäyttöinen niin hevosille kuin meille ihmisillekkin. Tavarat ovat nyt parin vuoden aikana löytäneet omat paikat, josta niitä on helppo käyttää. On keksitty erilaisia ratkaisuja säilyttää varusteita ja muita tavaroita, näin tallihommat sitten sujuvat vaivattomasti. Muillakkin talleilla on varmasti koitettu keksiä hyviä ratkaisuja, mutta ne eivät aina miellytä kaikkia. Omasta tallista tekeekin parhaan se, että siellä voi ihan itse järjestää ja päättää miten mikäkin asia tehdään. Jos haluaa vaihtaa loimien säilytyspaikkaa, ei tarvitse kysellä muiden tallilaisten tai tallin omistajan lupaa, sen kuin vaihtaa.



Meillä kaikki on myös ihanan lähellä toisiaan. Tallille on kotoa matkaa ehkä 100m. Hevoset on nopea tarhata, sillä hiekkapohjaiset tarhat ovat ihan lähellä tallia. Laitumellekkaan ei ole pitkä matka ja kenttäkin on lähellä. Jos kenttä on kauempana tulee samalla huomaamatta hyvät alkukäynnit, mutta tiedän kokemuksesta miten ärsyttävää on juoksennella tallin ja kentän väliä, jos ja kun joku tavara sinne unohtuu. Meidän kenttä ei ole mikään valtava, mutta juuri hyvä kahdelle ratsukolle. Pohjakin on onnistunut hyvin, sillä se kuivuu todella nopeasti sateen jälkeen! Estekalustoakin meiltä löytyy ja vielä ainakin omasta mielestäni melko hieno. Ollaan itse rakenneltu erikoisesteitä lisäksi ja tilattiin vähän erikoisemman väriset puomit. Vielä kun saisi pari tolppaa lisää niin pystyisi hyppäämään ihan kunnon ratojakin kotona.


Täytyy sanoa, että pari vuotta sitten meidän lähellä kulki todella hyvä maastoreitti, mutta nyt pehmeä pohjainen metsäautotie on kunnostettu kovaksi, jotta tukkirekat pääsevät ajamaan paremmin. Läheltä löytyy onneksi vielä muutamia hyviä pätkiä ja varsinkin kivoja metsäpolkuja. Siellä ei voi painella menemään täyttä, mutta hevosille tekee välillä hyvää kulkea epätasaisessa maastossakin katsellen mihin astuu. Omassa rannassa meillä on mahdollisuus käydä kahlailemassa ja laitumillakin voi vähän ratsastaa. Varsinkin talvella lumihangessa pellolla on hyvä vetää hankijumppa. Järven jäällekkin pääsee parhaimpina talvina ratsastamaan!



Osallistu kilpailuun lisäämällä postauksesi listaan painamalla Add your link painiketta. Täytä kentät joissa kysytään postauksesi osoitetta (URL). Linkitä POSTAUS, älä pelkkää blogiasi! blogisi nimeä (Name) ja sähköpostiosoitettasi (mail), joka ei tule näkyviin muille.






59 kommenttia

  1. Onks teillä joskus ollu maneesi, jos on ollu nii miks ei oo enää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei mut mikä se rakennus on ditte siinä kentän lähellä joka näyttää ihan maneesilta? :D

      Poista
    2. Se on varasto, jonka päässä on talli.

      Poista
  2. Voiko tämän muuttaa omaan versioon "lempiajopaikka"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan, minä en ole aihetta päättänyt, mutta uskon sen olevan sovellettavissa :)

      Poista
  3. Onko pakko linkittää toho postaukseen, vai voiko laittaa linkin kommentteihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla on joku syys miksi et halua sitä siihen laittaa niin ehkä sitten ok, mun on vaan paljon helpomi kun kaikkion LINKKEINÄ samassa paikassa :D

      Poista
  4. Kerrankin on kilpailu ja sitten tulee näin huono haaste. Kaikki muut haasteesi ovat olleet hauskoja ja toteutettavissa mutta.. entäs me, kenellä on hevonen toisen tallilla ja tästä tallista ei saa kirjoittaa? Vaikka kuinka olisi lempiratsastuspaikka, siitä ei nettiin saa laittaa. :( Tiedän ettei haaste voi kaikkia miellyttää, mutta tämä nyt oikeasti oli vähän hutaisten keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan terveisesi CupoNationille. Aihe on heidän päätöksensä, ei minun. Mielestäni kuitenkin ihan mukava idea :)

      Poista
    2. Ei tällaiset ikinä kaikkia miellytä. Edes Tiia ei pysty aina kaikkia miellyttämään

      Poista
    3. Anonyymi hyvä, kyllähän tämä miellyttää minuakin. Siksi onkin harmittavaa, etten saa kyseisestä tallista kirjoittaa ja näin jään osallistumatta tähän hauskaan haasteeseen, jossa voi voittaa höökslahjakortin. Ymmärtänet pointin.

      Poista
    4. Suomessa on aika monta tallia. Eihän su tarvitse kertoa minkä nimisiä ihmisiä siellä on, tai ketä hevosia siellä asuu. Paikka kunta on helppo pitää piilossa jättämällä se mainitsematta.

      Poista
  5. Tosi hauskaa että tällästäkin järjestetään! Tää saa lukiatkin innostumaan enemmän.

    VastaaPoista
  6. tykkään enemmän haasteista joissa on kysymyksiä ja niihin pitää sitten vastata.. tälläinen missä täytyy kirjoittaa "paljon" tekstiä, että tulee ns. laadukas niin on vähän tylsä...:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän minullakaan ollut tuossa tekstiä paljoo. Ei aina se määrä vaan se laatu ;)

      Poista
  7. Voisitko te taas tehdä Pinjan kanssa Sister Tag Q&A video? se jonka te teitte silloin viime vuonna oli tosi hyvä niin olis kiva saada uus :)
    Toosi kiva idea oli, mutta ei olie blogia niin en voi tehdä. :(
    Tosi kiva blogi ja ulkoasu j kaikki :) oot maalman paras blogisti <3
    // Becca

    VastaaPoista
  8. Olisi kylllä kiva haaste jos tallista saisi kirjoittaa! :)

    VastaaPoista
  9. Haasteidea oli mielestäni todella kiinnostava, ja on kiva lueskella muiden blogeista lempiratsastuspaikasta. Ainakin sinä onnistuit hyvin, ja perustelit vastauksen, joka on mielestäni positiivinen asia. Välillä poikkesit aiheesta "lempiratsastuspaikka" jonkin verran (loimien säilytyspaikka ei oikein liity ratsastuspaikkaan), mutta eipä se haitannut. Tämä viikon blogihaaste on tosi kiva idea, ja aiheet ovat ainakin tähän asti miellyttäneet minua, ja toivottavasti mahdollisimman monia muitakin. Toki kaikkia ei voi miellyttää. Jatka postauksien tekemistä samaan malliin Tiia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan aiheesta eksyin vähän kun lempiratsastuspaikkaan minusta kuuluu myös se kaikki mitä tehdään ennen ja jälkeen itse ratsastuksen :)

      Poista
  10. Eikö tuota tallia kannattais maalata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, sen on tarkotus harmaantua ajan saatossa vanhan näköiseksi :)

      Poista
  11. Kiva postaus :) Mutta tämä on tosi kurjaa kun itte ei voi voittaa kun ei ole blogia ja haluaisin kyllä mutta vuokraponistani/tallista ei saa yhtään kirjoittaa tai laittaa kuvia nettiin .... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yleensä täällä olleet kilpailut eivät blogia vaadi, joten välillä vähän erilaista :)

      Poista
  12. Hei! Oisin innokas tilaa sheinsideltä kun vaikuttaa suht halvalta. Pari kysymystä siitä: 1. Tuleeko postikuluja tavaroihin? 2. Kauanko toimitus kestää? 3. Onko luotettava? 4. Voiko joutua tullin kanssa sähläämään/voiko tulla siitä lisäkustannuksia? 5. Onko tuotteet suht laadukkaita vai kutistuvatko pesussa/muuten menee nopeesti huonoks? 6. Pitääkö koot ja mittataulukot paikkaa? :) Kiitos jos jaksat kaikkiin vastata, ois vaan etukäteen kiva vähän tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. En tiedä, kun tilaan eri kautta kun normaaliasiakkaat. Lukee varmasti sivuilla tai viimeistään ennen maksua.
      2. 2-3 viikkoa ainakin minulla kestänyt, tässäkin voi olla eroja kun en ole tavan asiakas.
      3. On mulla ainakin.
      4. Voi, kuten mikä vain paketti. lue tullin sivuilta ohjeet milloin ei joudu maksamaan. mulla ei koskaan juuttunut tulliin.
      5. Ovat olleet laadukkaita vaikka joitain valmistusvirheitä ollutkin. kestäneet käyttöä hyvin.
      6. Ei oikein pidä. Pitää ottaa isompaa kun normisti varsinkin housuissa, ainakin mulla vaikka kuinka mittaan s-koon hyvä olevan.

      Poista
  13. Ei kyllä liity asiaan mitenkään, mutta missä yövytte lappeenrannassa? :)

    VastaaPoista
  14. Tosi kivoja kuvia, vaihtelua ainaisiin ratsastuskuviin :)

    VastaaPoista
  15. Voittaja on tottakai sellainen blogi jolla on yli 500 lukijaa ja jolla on kaikkein selkeimmät kuvat yms. Ei aloittelevilla pikku blogeilla ole mitään mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä voittaa se jonka postaus on laadukkain. Laatuun postausta ajatellen sisältyy teksti ja kuvat ei lukijamäärät eli kaikilla on mahikset.

      Poista
  16. Kiva haaste ja kilpailu.:) tässä blogissa näkee kuinka tähän panostetaan ja yritetään aina keksiä jotain uutta lukijoille, arvostan tällaista todella paljon.:) kiitos hienosta ja hyväntuulisesta blogista.:)

    VastaaPoista
  17. Todella kiva idea, itse aion tehdä lähipäivinä! :)

    VastaaPoista
  18. Jos ilmoitat ne viisi parasta blogia niin voitko kirjottaa ne tänne blogin puoilelle sitten mitkä oli 5 parasta ja mitkä miellyttivät eniten sinua ? :)

    VastaaPoista
  19. ois kiva jos esittelisit sit ne viis parasta postausta ja kertosit miks ne oli sun mielestä parhaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kysy blogeilta eka lupa jos haluut kertoo miksi ne oli parhaita ja kerro ainakin niille komenttina että oli 5 parhaasta.?

      Poista
    2. no miks niiltä muka lupa pitäs kysyy? jos kirjottaa julkista blogia, siitä saa uudelleenkirjoittaa omassaan jos niin thtoo ja etenki jos on johonki tämmöseen osallistunu kuvittelis ettei oo noin nuukaa taas.

      Poista
    3. En lupaa kyllä kysy, itsehän osallistuvat kilpailluun, mutta ilmoitan kyllä varmaan viisi lemppariani :)

      Poista
  20. Tein haasteen vasta vähän aikaa sitten, nyt kuitenkin linkattuna (kohta 40) ! http://iddejacoda.blogspot.fi/2014/08/17-viikon-blogihaaste.html :)

    VastaaPoista
  21. Tosi kiva haaste! :) Tuli vaan mieleen, että ilmoitatko jossakin sitten, mitkä oli ne viisi parhainta postausta?

    VastaaPoista
  22. Voiko kosaan osallistua vaikka ei ole omaa hevosta.vaan kertoo tallilla olevan lempi ratsastuspaikan?

    VastaaPoista
  23. Osallistuin, lyhyesti ja ytimekkäästi :D Jaa lisäsin sen jo tuohon listaan (:

    http://life-with-shadows.blogspot.fi/2014/08/blogihaaste-kerro-lempiratsastuspaikast.html

    VastaaPoista
  24. Kai kerrot sitten että mitkä ne 5 mielestäsi parhaiten postanneet olivat? :)

    VastaaPoista
  25. Kai kerrot sitten että mitkä 5 postausta olivat sun mielestä parhaimpia? Olisi kiva tietää meinaan että millaiset postaukset on sun silmääsi parhaimpia? :)

    VastaaPoista
  26. uusi idea: 5 tallipuuhaa mikä mielyttää eniten ?
    tai vaikka ratsastushistoria?
    tai vaikka lemppari blogit
    tai vaikka mieluin tehtävä tunneilla tai normi ridaus ja sitä pitäisi analysoida tarkkaan
    mitä mieltä te muut ootte?

    VastaaPoista
  27. se ei anna mun lisätä sitä tohon joten tässä on osoite :
    http://koikut.blogspot.fi/2014/08/ohjeet-kirjoita-postaus.html
    :--)

    VastaaPoista
  28. Koska tulokset julkaistaan ja missä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2014/08/viikon-blogihaasteen-voittaja.html

      Poista
  29. Ja ilmoitatako muuten voittajalle ja 5 valitsemallesi blogille sähköpostin vai facebookin vai minkä kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksen kautta: http://www.lillivoitto.fi/2014/08/viikon-blogihaasteen-voittaja.html

      Poista
  30. Onko haasteen voittaja jo selvillä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2014/08/viikon-blogihaasteen-voittaja.html

      Poista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.