Kiva päivä, huono rata

lauantai 9. elokuuta 2014



 Moikka! Mä nyt päätin vielä päivän päätteeksi istahtaa koneen ääreen, muokata kuvat, ladata ratavideon youtubeen ja kirjoittaa teille tästä päivästä pikapostauksen. Tänään aurinko kävi välillä pilvessä, joten viihdyttiin kisapaikalla ihan koko päivä ja vähän lisääkin, sillä pidetään kotona olevasta ruokinta rytmistä kiinni ja annetaan Voitolle iltaruoka kahdeksalta. Yllättävän hyvin se pari tuntia luokkien loputtua kului Voittoa talutellen ja hoidellen.


Eilinen rata meni niin hyvin, että tälle päivälle oli tietysti odotuksena puhdas rata tai edes onnistunut rata. Toisin kävi. Aloin verkkaamaan ehkä hiukan liian aikaisin ja jouduin välillä sitten kävelemään melko paljon. Kun aloin ottamaan viimeisiä hyppyjä kiellettiin kerran kunnolla okserin sekaan. Lamaannuin ihan täysin ennen estettä, huomasin jo kaukaa, että nyt tullaan huonoon paikkaan ja jäin vain roikkumaan ohjista. Seuraavat hypyt onnistuivat hyvin, mutten oiken saanut otetta laukkaan koko verryttelyn aikana. Radalle lähdin kuitenkin hyvällä fiiliksellä. Olo oli kuitenkin ehkä vähän säikähtynyt, sillä verkan kielto oli täysin mun syy. Tänään hypättiin B-areenalla, kun eilinen rata oli A-areenalla. Tässä vielä kuva kaikista esteistä, valitettavasti unohidin kuvata ratapiirroksen, joten ette näe millainen rata kokonaisuudessaan oli.

 Ykköselle oli hiukan vaikea lähestyä. Piti mennä joko aidan ja esteen välistä - melko ahtaasta sellaisesta tai sitten vähän lyhyemmällä lähestymisellä aidan vieressä olevan esteen sisäpuolelta. Kaksi ekaa estettä oli helppoja puomiesteitä.

Kolmosessa ja nelosessa vähän lankkua alla.  Nelosen takana näkyy pienellä vitonen, joka tosiaan koitui meidän kohtaloksi. 

Kutonen ja seiska molemmat olivat vähän erikoisempia.

Kahden laukan sarja, josta kaareva viimeiselle esteelle eli ysille.


Ekalle esteelle pääsin hyvin ja siitä kaareva kakkoselle onnistui myös. Tein hiukan lyhyemmän tien kolmoselle, jonne pääsin myös melko kivaan paikkaan. Sitten neloselle pienesti sisään, linja oli n. 21 metriä, jos nyt muistan oikein. Tässä vaiheessa olisi pitänyt sujua PALJON tai tasapainottaa vähän. Olin päättänyt tulla linjan viidellä, joten ratsastin eteen, liian vähän tosin. Jälkiviisaana olisi ollut helppo ottaa vähän kiinni ja odottaa kuuteen askeleeseen, joka olisi ollut helppo noin pienellä hypyllä neloselta. Pieni tasapainotus ennen estettä ja vähän rohkaisua Voitolle olisi varmaan myös riittäänyt, mutta lamaannnuin ihan täysin. Moka oli mun, kuten verkassakin. En yhtään ratsastanut nelosen jälkeen, kun ajattelin tuon linjan olevan sen viisi laukkaa tuolla mun pienellä eteenratsastuksella.

Uusi yritys, kun este oli saatu koottua ja kielto taas. En oikeastaan tehnyt mitään, uskon, että Voitto olisi hypännyt jos olisin sitä vähän kannustanut ja auttanut. Meidät siis hylättiin. Radan jälkeen oli kyllä tosi huono fiilis. Ärsytti niin paljon, miksen ajatellut siellä linjan välissä. Miksen ottanut kiinni, miksi lamaannuin ennen estettä enkä auttanut Voittoa yhtään. Pohkeet kiinni, maiskutus tai raippa, olisi voinut auttaa noin pienestä esteestä yli. 90cm rata tosiaan tuntuu ihan todella pieneltä, joten todellakin ärsyttää mokailla tuolla tavalla. Huomenna sitten 100cm pitkästä aikaa. Olisin tietysti mielummin mennyt 90cm, mutta huomenna pienin luokka on 100cm. Pitää nyt vain koittaa pitää pää kylmänä..!
Toivottavasti huomenna tosiaan vähän paremmalla onnella. Mä en tiedä muutinko mä mun omaa ajattelua ja ratsastusta niin paljon kun kyseessä oli oikea luokka. Perjantain warm upissa ei pelottanut kiellot, joten ajattelin, tein ratkaisuja ja laukkasin paremmin. Rata onnistui silloin, tänään ei. Katsotaan miten huomenna käy, ainakin koitan ratsastaa vähän topakammin.


Huomenna aamulla ennen starttia koitan kirjoittaa ja jakaa teille muutamia kuvia tallialueen elämästä, mutta nyt nukkumaan, että huomenna ei voi ainakaan syyttää väsymystä siitä ettei tajua tehdä ratkaisuja!

Kaikki Hevoshippoloista tehdyt postaukset toteutettu yhteistyössä Team Eurohorsesin kanssa!

82 kommenttia

  1. Tsemppiä huomisen kisoihin!!!!! :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti huominen luokka menee paremmin! :) Ratsastit kyllä oikein siististi!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä huomiselle ja tuun huomen moikkaa sua joten nähdään;)

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus! Ja kiva kun jaksat postailla kisojen keskellä! Kuvatkin ovat hyviä! Ja videot!

    VastaaPoista
  5. Olisit vaan pamauttanut raipalla kiellon jälkeen nii oppisi olemaan kieltelemättä.. Ehkä esteratsastus ei oo vaan se teidän laji. Siirry kouluun? Tai osta opetusmestari esteille ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisi pitänyt! Arvaa harmittelinko miksen komentanut minkään kiellon jälkeen ja varsinkin se, olisiko sillä ollut vaikutusta viimeiseen kieltoon? Vaikka mokat oli mun, on mulle sanottu, että Voitto pääsee noin pienistä yli, joten komentaa pitäisi. Ei nyt alkaa hakkaamaan, mutta kuitenkin muistuttaa. Mä ihan vain harrastelen, joten ei mun tarvi lajia vaihtaa, jotta pärjäisin. Opetusmestari, johon voisi luottaa voisi olla hyödyllinen opettamaan mua, mutta Voitosta en halua luopua eikä mulle toista hevosta tulisi :)

      Poista
    2. Mutta toisaalta, onko hevosen todella oltava jatkuvasti ratsastajansa virheiden korjaaja? Hyppää tai saat raipasta - vanha ja toimiva tapa toki, mutta onko sekään aivan oikein kun itsekkin tunnustat että omia mokia.

      Onko reilua vaatia sitä hevoselta?

      Poista
    3. symppaan nyt sinänsä molempaa anoa. itsekin ihmettelin sitä, että mikset napauttanut ekan kiellon jälkeen, koska aihetta olisi ollut. mutta toisaalta, ratsastajahan se on, joka paikan päättää.etenkin toisen kiellon jälkeen olisi ollut raippamuistutuksen aika (omasta mielestäni), mutta sinä tunnet hevosen. tiedä omat virheesi, mutta älä ota omalle kontolle hevosen "virheitä".

      Poista
    4. Jos kisoissa käyttää kiellon jälkeen raipaa niin tuomaritorni odottaa lähes poikkeuksetta. Raipalla ei rangaista vaan sitä käytetään muiden apujen tehostajana. Mutta aina ei voi voittaa, parempi onni ensi kerralla! :)

      Poista
    5. Toisen kiellon jälkeen olisin anatanut raippaa, mutta hylyn jälkeen sitä ei antaa saa. Eka kielto meni täysin mun piikkiin, mutta olisi silti voinut vähän huomauttaa, ettei tämä ole ok, jotta Voittokin sitten tsemppaisi enemmän seuraavalla yritykselä.

      Poista
    6. Kun hevonen kieltää kisoissa niin sille saa antaa 1 kerran raippAa. Siis per kielto. Joskus tuomari ei pahasti vaikka antaa 2.

      Poista
  6. Höh kun teidät hylättiin :( Mutta onnea huomiselle! :)

    VastaaPoista
  7. Ootko sä kokeillubsitå henkisen valmennuksen kurssia? Vaikka joskus sanoit et et kärsi kisajännityksestä. Mutta jokinhan mättää kun "aina" lamaannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut, mutta kun se ei tunnu auttavan kun en kärsi sellaisista normaaleista jännityksen oireista tai sellaisesta jännityksestä mitä mulla aina herätessäni kisa-aamuna on. Jotenkin vaan lopetan tekemisen, mutta siis joku mun ajattelussa on ongelmana, mutta kun sellaisista yleiseen kilpailujännitykseen suunnatuista ohjeista tai kursseista ei tunnu olevan apua :/

      Poista
  8. tsemppii!:) huomenna heti vaan napakasti narut kätteen ja eteen:)!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä huomiseen! Toivottavasti menisi hyvin :) www.iddejacoda.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Tosiaan tsemppiä, virheistähän sitä oppii!

    VastaaPoista
  11. menitkö sen vitosen sit kuitenkin vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kun puomit tippu siitä, mutta hyppäsin nelosen vielä hylyn jälkeen.

      Poista
  12. Sulla ei vain ole sitä jotain, joka tekee hyvän, tai pikemminkin menestyvän ratsastajan. Puuttuu rohkeutta ja itsevarmuutta, mutta selityksiä aina riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tiedän sen ja siksi mulla ei olekkaan tavoitteet korkealla, kunhan harrastelen :)

      Poista
    2. Onneksi rohkeutta ja itsevarmuutta voi aina saada lisää. Ei Tiiakaan elonsa kerjuupuolella ole ja kerkeää treenailla kisoissa vaikka kymmenenkin vuotta - ja edelleen tie on auki vaikka kuinka pitkälle.

      Tsemppiä huomiselle:)

      Poista
    3. Tiia ratsastaa oikeesti tosi hyvin!!!❤️

      Poista
  13. Yritä olla välittämättä tämän päivän radasta.;) Tsemppiä paljon huomiseen, kyllä se taas lähtee sujumaan.;)

    VastaaPoista
  14. Mun mielestä teidän meno on alkanut näyttää jo huomattavasti paremmalta! Ennen tota kieltoa näytti että alkoit puskemaan voittoa tosi paljon esteelle, jolloin teillä yleensä taitaa tulla kielto? Se on tosi yleinen virhe sulla ja tiedän että huonoja tapoja on hankala yhtäkkiä saada pois. Yritä huomenna saada laukka kuntoon ennen rataa ja sitten ku kaarrat esteelle, laukan pitää olla kaarteessa sujuva ja estettä kohti sitten käsi ja pohje hiljaa. Jos näyttää että et nää paikkaa niin anna voiton päättää se, ei sun tarvi kaikkea sille valmiiksi siellä tehdä. Ja tosiaan, älä ajattele että nuo on jotain oikeita luokkia, ota nyt vaan harjotuksen kannalta että saatte hyviä ratoja alle :) Tsemppiä huomiselle ja toivottavasti menee paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivotaan, että saan tosiaan korjattua huomenna tämän päivän mokat :)

      Poista
    2. Komppaan! Sileällä ratsastuksesi on erinomaista, enkä tiedä onko kukaan valmentaja sanonut sen muuttuvan kun eteen laitetaan esteitä. Kaarteissa ratsastat juurikaan vaikuttamatta ja estettä lähestyessä lähdet tyrkkäämään, kuitenkin ilman jalkaa ja ohjissa roikkuen. Esteellä kuuluu myödätä vain sopivasti. Et sukella, vaan tyrkkäät. Voitto näyttää erittäin herkältä kieltämisen suhteen ja kun asetut hevosen rooliin, huomaan että itsekkin tuosta ristiriidasta kieltäisit, varsinkin jos paikka olisi huono. Kohti estettä kuuluisi vain odottaa _käsi hiljaa_ rentona ja pohkeet lähellä huolehtimassa laukasta.

      Toivottavasti saisit siirrettyä hyvän perusratsastuksesi esteille! Kaipaat kovasti lisää itsevarmuutta ja taitoa hyppäämiseen, mitä valitettavasti ei tule lisää hylkyjen kautta. :( Valmentajan vaihto?

      Poista
  15. Harmi, että tuli hylky. Onnea huomiselle! :) Toivottavasti huomenna menee paremmin.

    VastaaPoista
  16. onnea huomisiin kisoihin ( :"Sitten neloselle pienesti sisään, linja oli n. 21 metriä, jos nyt muistan oikein. Tässä vaiheessa olisi pitänyt sujua PALJON tai tasapainottaa vähän." en tiedä että enkö itse ymmärtänyt tätä PALJON kohtaa postauksessasi vai tuliko sulta vaan kirjoitus moka, mutta mitä tolla tarkotit ? ( :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli mennä eteen paljon, että väli olisi tullut viidellä laukalla eikä kuudella ja sinnepäin.

      Poista
  17. Harmi juttu. Mutta ei kannata olla niin harmissaan. Näytät htvää esimerkkiä, ei kukaan Ole täydellinen ja mokia sattuu kaikille. Tuommoinen paikka ei sitpaitsi Ole paineiltaan mikään paras mahdollinen ratsastustilanne. Tsemppiä, kyllä te osaatte, huomenna sitten näytät sen muille ;)

    VastaaPoista
  18. teillä ei sitten oikein ikinä suju....
    mutta tosi paljon tsemii huomiselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on mennyt vaihtelevasti. Sorsasalossa eka rata hylky, mutta toinen hyvä nolla. Täällä eka rata hyvä, mutta tänään hylky. Kiitos :)!

      Poista
  19. En todellakaan ole mikää hevosalanammattilainen enkä ammattikilparatsastaja, mutta pitkään teidän menoa seuranneena voisin kertoa nyt täysin rehellisen mielipiteeni. Mielestäni tällä radalla laukka ei sujunut läheskään tarpeeksi eteenpäin verraten teidän edellisiin suorituksiin menneisyydessä. Kaikki nuo hypyt näyttivät kovin vaivalloisilta ainakin omaan silmään. Eihän sinua itseäsi pelota esteet? Tai ei ehkä niinkään pelota, vaan "katsotko" itse estettä vähän sillä tavalla pelottavasti ja vahdaten, etkä esteestä yli? Suurin ongelma on juurikin tuo kunnon ratatemmon puuttuminen. Oletko koskaan miettiny yksinkertaistaa ajattelutapaasi? Ettet esimerkiksi laske askelia niin tarkasti, vaan annat laukan sujua ja jättää ns. hevosellekin hommia? En tarkoita tätä todellakaan sillä että "ohjat pois ja simmut kii-hyvin se menee" vaan ehkäpä vain yliajattelet jatkuvasti joka askeleen? Toki huolellinen ratsastus on kaiken a ja o, mutta mietin vain että ehkäpä ongelma on lähinnä henkistä laatua itselläsi ja Voitto herkkänä hevosena vaistoaa sen- ehkäpä jopa pelkosi, jota et välttämättä itse tiedosta? Toivottavasti ymmärsit pointtini ja myöskin sen, että halusin vain tuoda oman näkökantani esille, monta vuotta hevosien kanssa puuhanneena henkilönä. Kovasti tsemppiä kisoihin vielä! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että heti alussa annat itsestäsi hyvän vaikutelman. Neuvoja ja vinkkejä voi antaa vaikkei olisi ammattilainen, kuitenkin on kiva jos myös kertoo ja myöntää sen kommentissaan. Laukka oli tosiaan tänään huonoa, sen huomasin jo verkassa. Musta itsestäni tuntuu, että teen usein liikaa ajattelematta. Jos nyt olisin verkassa ja radan alussa ajatellut olisin laukannut kunnolla. En tiedä saako näistä mun pohdiskeluista sellaisen yliajattelvaisen kuvan, sillä tosiaan radalla usein aliajattelen, joka harmittaa jälkeenpäin :D

      Poista
    2. Jeb, minäkin voisin samastua tämän anonyymin kanssa, eli jätät juuri sarjan askeleet laskematta vai siis totta kai katse jne montako laukkaa siihen suunnilleen tulisi, mutta anna hevosen tehdä jotain. Mietit vain että eteenpäin _koko_ ajan. Raipallahan ei kaulalle ''saa'' läpsia mutta minäkin olen painanut vaan raippaa siihen kaulaan ennen estettä, en siis lyönyt. Vaikka voisin kuvitellakkin että pääsette nämä esteet ilmankin:) Minunkaan kommentti ei todellakaan ole pahalla! Otat vaan juuri sen asenteen että jos tulee kielto niin tulee raippaakin. Voittokin saattaa alkaa helposti kusettaa sinua, kun huomaa että teet kaiken ja otat kaiken homman itsellesi. Muista olette pari, sano se voitollekkin että nyt on sen vuoro tehdä jotain:D! TSEMPPIÄ!:3 Sinulla on iso tuki joukko täällä blogissasi kannustamassa:)

      Poista
    3. Raipan käytöstä sen verran, että sitä saa käyttää (ihan siis näpäyttämällä, itse en lyömistä kannata, mutta "painamisesta" kaulalle ei yleensä mitään hyötyä ole) max. 3krt/este ja kaulalle, ohjasotetta ei saa irrottaa, itse muutama kesä sitten aktiivisesti kisanneena opin asian "kantapään" kautta, kun hylyn jälkeen otin ohjat yhteen käteen ja läppäsin tammaa persuksille, heittäytyi niiin siaksi, eli kielsi ihan vaan kettuillakseen ja tästä seurauksena tuomarin torniin kutsu, eikä ole unohtunut tämä kerta eikä muuten toistunut sama virhe... :D aluekoulutuksessa kerrottiin sama asia, max. 3krt kaulalle per este ja ohjasotetta ei saa irrottaa :) ja tiia, ratsastat vaan koko ajam eteenpäin ja ajattele esteen yli, älä jää tuuppaamaan, muista pitää ohjat kädessä, kaarteessa laukkaa ja ennen estettä odota hyppyä, olet taitava kun et ratsasta liikaa välejä vaan ratsastat laukkaa ja voitto on taitava hevonen joka kyllä varmasti hoitaa paikat kun muistat itse ratsastaa laukkaa, esteet tulevat ja sujuvat ja menevät, paljon tsemppiä! :)

      Poista
    4. olen miettinyt ihan samaa. vaikka en ole ammattilainen mistään kohtaa, niin nuoria satulaan laittaneena tiedän, että joskus täytyy myös rangaista hevosta. viet voiton useasti hyviin paikkoihin, ja silti tulee kielto. ajatteletko itse OIKEASTI esteen yli ? hevosta ei toki pidä rangaista, jos vika on satulan päällä, mutta blogiasi seuranneena ja valmuennuksia videolta katsoneena uskoisin sinun tietävän, mitä teet. yritä saada myös radalle se "valmennusfiilis", kuvittele olevasi tutulla kentällä jne. voitto ei taatusti kiellä "ilkeyttään", se vaan lienee herkkä hevonen, joka lukee, mitä tapahtuu satulan päällä. mielikuvaharjoituksia ja tsemppiä ! :)

      Poista
  20. Harmin paikka, huomenna meetkin sitten kaksi kertaa paremmin ;) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  21. Itse en tykkää raipan käytöstä missään tilanteessa koska se ei mielestäni oikein hevosta kohtaan, vaikka se olisikin komentamista ei mielestäni hevonen koe sitä siten. Itse olisin ehkä ottanut lyhyemmän ja ponnekkaamman laukan ja tuonut voiton lähelle estettä kun se pystyy näillä korkeuksilla läheltä hyppäämään, mutta tosiaan en ole voiton selässä ollut joten helpommin sanottu kuin tehty, mutta tsemppiä sullekkin huomisen luokkaan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin noin juuri minun olisi pitänyt ratsastaa, mutta kun en ratsastanut..:D

      Poista
  22. Kuinka monta luokkaa ootte Voittanut Voiton kanssa? :)
    Harmi että kävi näin, onnea seuraavalle päivälle! :)

    VastaaPoista
  23. Ole napakka ja mieti vain omaa suoritusta vain sinä ja hevonen. :)

    VastaaPoista
  24. onnea ja menestystä huomiseen päivään toin että huomenna olisi hyvä päivä toivon sitä koko sydänmestäni!

    VastaaPoista
  25. Vaikka rata menikin huonosti, niin silti menitte hienosti! Olisi kivaa jos tulisitte joskus taas kilpailemaan Lappeenrantaan :) Tsemppiä huomiseen rataan, mä ainakin pidän peukkuja vaikka en valitettavasti näe ratasi. Eilen mä en nähnyt sun rataa mutta näin kun kuvasitte kisoja :)

    VastaaPoista
  26. tsemppiä huomiselle! itte oon harraste koulutuuppari, ja voin ehkä samaistua tohon "aliajatteluun" sillä mulle kun esteradan lyö eteen ni kyllä pää lyö tyhjää välillä iha kunnolla,ja radan jälkeen on olo että " mitähän taas ajattelin vai ajattelinko ollenkaan?" :D

    VastaaPoista
  27. Kisoissa ei saa (ainakaan jos SRL:n kilpailusääntöjä noudatetaan) kiellon jälkeen käyttää raippaa, siitä saat suorituksen jälkeen kutsun tuomaritornille ja huomautuksen asiasta. Siksi mieluummin kannattaa kuellon jälkeen käyttää napakka pohje. :)

    VastaaPoista
  28. Tsemppiä huomiselle!:) mutta kannattaako olla tyytyväinen rataan jos hylättiin mutta hevonen hyppäsi äärettömän hyvin ja olin ittekin hyvä mukana?:D

    VastaaPoista
  29. Tsemppiä paljon huomiselle! Nyt kun sinulla on tullut voiton kanssa kieltoja jonkin verran niin se kyllä luultavasti 'korvaantuu' sillä että kehityt tosi paljon. sillä minulla oli kans ponin kanssa ongelma että kisoissa en osannut/kyennyt tekemn mitään kun poni stoppaili (kotona keltoja tuli myös). Te kyllä pääsette noista kielloista ohi ja toivon sun puolesta!♡ huominen luokka kannattaa ottaa rennosti tai ajattelet että olet omalla tutulla kentällä hyppimässä kavaletteja.(:

    VastaaPoista
  30. Tiia älä mieti liikaa. Tuli sama fiilis et ehkä mietit liian tarkasti että näin se menee. Kun mä meen kisaradalle unohan kaiken mitä ympärillä tapahtuu, en nää katsomoo ja keskityn siihen että teen parhaimpani

    VastaaPoista
  31. Ei ratsastus ole tuurista kiinni, sä päätät huomenna onnistutko vai epäonnistutko. Sun ajattelutapas menee kokoajan huonompaan suuntaan. Tolla ajattelulla ja ratsastamisella et sä pääse etenemään. En yhtään ihmettele miksi junnaatte edelleen 90cm tasolla, kun ratsastat noin Voittoa ja tiedät itse virheesi, mutta et tee niille mitään. Tämä saattaa olla tyly kommentti, mutta mua vain ärsyttää. Huomenna ajattele eritavalla ja keskity vain ratsastamiseen, ja tee niille asioille jotain, jos huomaat jo kaukaa, ettei tule hyvään paikkaan. tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kans tätä. Mitä enemmän teille noita epäonnistumisia tulee, sitä huonommaks sekä sinun että hevosen itseluottamus menee -> kieltely lisääntyy entisestään. Jotenkin tulee teidän menosta mieleen, että sulla on esteille liian vaikea hevonen, joka tarvitsisi todella paljon ratsastajan tukea, mitä se ei sinulta saa. Olisi sinunkin kehitykselle parempaa jos saisit enemmän onnistumisia ja sitä kautta kerrytettyä itsetuntoa isommille esteille. Joku rutinoituneempi estehevonenhan antaa paljon enemmän anteeksi ja siinä on mahdollisuus tarkastella omia virheitään ihan eritavalla. Tietty, jos harrastatte vain tavoitteellisesti ei tällä ole merkitystä.

      Poista
    2. Ei ratsastus ole tuurista kiinni, sä päätät huomenna onnistutko vai epäonnistutko.
      >> Minä päätin ennen rataa ja koko päivän hoin mielessäni, että onnistun. Ratsastin topakasti kunnes tuli kielto ja sitten hylky. Ei auttanut vaikka kuinka päätin onnistuvani.

      Tolla ajattelulla ja ratsastamisella et sä pääse etenemään.
      >> Miten mun ajattelu on väärin, se ei sun kommentistasi selvinnyt.

      Mutta kiitos tsempeistä :)

      ja toiselle anonyymille. Hyviä pointteja kommentissasi. Tiedän itsekkin, että mulle olivsi hyvä nyt joku helpompi hevonen, mutta kun siihen ei mahdollisuutta ole tai ainakaan oman sellaisen ostamiseen :/

      Poista
  32. Omaan silmään laukka pitäisi saada kuntoon, jos kerran verkassa huomasit laukan olevan huonoa niin miksi et ratsastanut sitä paremmaksi? Siitä olisi varmaan ollut hyötyä :D
    Jos sinulla ei ole korkeita tavoitteita tai jos haluat vain harrastella, niin miksi et voi laskea rimaa esim. 80cm luokkiin, joista sinä ja voitto voisitte saada positiivisia ja hyviä kokemuksia kun 90cm yleensä kiellätte ulos? Estekorkeudella ei ole juuri mitään väliä, jos vain harrastelee tavoitteettomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse, aina ei ajattele ihan järkevästi :D Jep, nyt käydään vähän helpommissa pikkukisoissa, jospa se siitä sitten :)

      Poista
  33. Mun mielestä tiia ja voitto ovat menneet hyvin mutta ei aina voi olla se paras, vaikka eilen tuli kielto niin nokka pystyyn ja kohti seuraavia koitoksia:)

    VastaaPoista
  34. Onnee huomiselle, noita mokia sattuu ihan jokaiselle. :)

    VastaaPoista
  35. Voi,miten harmittavaa meno on. En,tunne teitä,mutta melkein uskallan sanoa, että et ratsasta kotona tarpeeksi paljon, kurinalaisesti ja tavoitteellisesti. Laukka ei ole parantunut yhtään.
    sinusta nyt kaikki kiinni. Ellei ole tavoitteita, siirry hyppäämään matalempia luokkia. Kieltää tänäänkin ulos. Pidän peukkuja, että niin ei kävisi. 😊

    VastaaPoista
  36. En tiedä, että ootko jo radan suorittanut, mutta kuitenki sanon. Ei välttämättä kannata näitä neuvoja siitä ettei laske niin tarkkaan jne "ottaa käyttöön" vielä nyt kisoihin. Mun mielestä sun kannattais seuraavassa valmennuksessa tai kotona kokeilla juuri tätä mitä moni on jo sanonut, että elä ajattele liikaa sitä laukkaa jne vaan anna mennä asiat omalla tahdilla. Aina vähän ennen estettä jos tuntuu että ei mene yli niin käytät niitä omia konsteja mitä ennenkin siinä tilanteessa!:) Eli tän kommentin pointti on, että elä ajattele itse estettä niin tarkasti vaan sitä että rata mennään puhtaasti läpi. Uskon, että Voitto tällä tavalla oppii vielä enemmän itse katsomaan hyvän paikan ja oppii enemmän korjaamaan sun mahdollisia virheitä.:) Tee kuitenkin niin kuin itestä parhaalle tuntuu. Uskon, että nämä kaikki kommentit on ihan hyvällä tarkoituksella kirjoitettu vaikka saattaa kuulostaa toiselta.


    En oo mikään valmentaja tai ammattilainen, mutta näin itse ajattelen! Tsemppiä jatkoon, uskon että kerkeette Voten kans kehittyä vielä paljon yhdessä:) Ja en tiiä kuin sekava tämä teksti on ku puhelimella kirjotan ja en voi "tarkistaa" sitä. :(

    VastaaPoista
  37. miksi muka pitäisi raipalla huomauttaa, jos syy oli selvästi ratsastajan? toki voitto olisi varmaankin päässyt yli, mutta sillä oli silti "hyvä" syy kieltää etenkin kun se kieltelee muutenkin (?) jos ei ratsasta sitä hyvin esteelle. mutta tsemppiä huomiselle :)

    VastaaPoista
  38. Tsemppiä huomiselle ;) Kaikki radat vaan ei aina mee niin täydellisesti.Toivottavasti huomenna menisi paremmin :)

    VastaaPoista
  39. Jos hevonen kieltää sarjan tai innarin b osalle nii mitääkö koko sarja tai innari tulla kokonaan uudestaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisoissa ei ole innareita, mutta jos heppa kieltää sarjan b-tai c-osalle pitää hypätä edellisetkin sarjan osat :) Noissa kisoissa oli kuitenkin kyseessä linja :)

      Poista
  40. Musta on tosi kiva vaikka sulla ja voitolla menis huonosti rata niin oot silti aina positiivinen! se on musta tosi kivaaa :)

    VastaaPoista
  41. Tsemppiä seuraavaan rataan!
    Teillä näyttöö puuttuvan sopiva rata tempo ja rutiini, mistä varmaan noi hylyt ym johtuukin. Kisarutiinia ja varmuutta radalle voisit saada kiertämällä vähän aikaa jotain pikkukisoja ja vaikka ihan 80cm luokkia, ei sillö kehittymisellä mikään kiire ole, ja jos ei suju niin aina voi palata vähän taaksepäin ja saada "helpommat" jutut sujumaan. Tällä kommentilla en todellakaan halua sanoa että et osaisi ratsastaa tai että voitto olisi huono hevonen, päinvastoin. Ja vaikken mikään valmentaja olekkaan niin toivon että edes luet kommentin ajattelematta että "hyvä joku sunnuntai ratsastelija ano on neuvomaan mun kisarutiineissa..!"

    VastaaPoista
  42. Tsemppiä huomiselle! :)

    VastaaPoista
  43. Noh, ei se haittaa!

    VastaaPoista
  44. Teetkö koskaan mielikuva-harjotteita? Mua auttoi nämä ihan suunnattoman paljon. Eli siis menin vaan vaikka autoon tms hiljaseen paikkaan missä ei tarvi keskittyä muutakuin ajattelemiseen, suljin silmät ja ratsastin radan läpi todella tarkasti pään sisällä, suunnittelin paikat, askeleet ja tiet hyvin. Sittenkun lähti ratsastamaan rataa oikeasti, tuntui että menee jo toistamiseen saman radan ja näin sitten homma helpottui :)

    VastaaPoista
  45. Kiva postaus.ja kivat kuvat.tsemppiä huomiselle.

    VastaaPoista
  46. Mites jos valkkusi menisi parit kisat (esim. 100cm)? Ehkä hän pystyisi sen jälkeen neuvomaan sua paremmin kisatilanteessa, ja varmaan suakin kiinnostaisi, miten heppa pärjää toisen kuskin alla :)

    VastaaPoista
  47. Tiia, ratsastat ikäiseksesi tosi hyvin. Epäonnistumiset ovat osa oppimisprosessia ja siksi täysin normaaleja. Kisatilanteet ovat aina eri asia kuin pyöriminen kotikentällä tai valkussa, siksi myös täytyy olla itselleen armollinen. Teidän perjantain rata näytti hyvältä ja laukka rullasi tosi tasaisesti. Toivottavasti sait samanlaisen laukan tälle päivälle, niin Voiton pitäisi selvittää rata ihan itsestään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  48. Tiia ratsastaa ikäisekseen hyvin...siis mitä tuo tarkoittaa? Just Tiian ikäiset ja paljon nuoremmat kahmivat kaikki sijoitukset ja pytyt luokissa. Junnut ovat nykyisin tosi hyviä. Ikäisekseen ei Tiia mikään huippu ole, mutta hänhän kertoikin, että harrastelee, eikä hänellä ole tavoitteita. Jos, olisi tavoitteet korkealla, olisivat ostaneeet hyvä laukkaisen oikean estehevosen. Harrasteluun käy mikä heppa vain.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.