Liian kovaa

Kenttä ja maastot muistuttavat asfalttia eikä pellonkaan pohja ole kaukana siitä. En edes muistanut miten typerää aikaa syksy on. Enkä ajatellut, että jo muutaman pakkaspäivän jälkeen olen näin epätoivoinen. 

Tänään ajattelin ratsastaa Voiton hyvin läpi, kun lähdettiin pellolle. Pellolle siksi, että meidän kenttä tosiaan muistuttaa enemmän asfalttia kuin pehmeää ja joustavaa ratsastuskentän pintaa. Ei tullut mieleenkään, että pellon pohja voisi olla miltei yhtä kova kun kentän ja vielä liukaskin. Yritys liikuttaa hevonenk kunnolla muuttui harmitukseksi. Kun en pääse ratsastamaan hevosta kunnolla sileällä ja se näkyy aivan taatusti myös esteillä, jossa juuri ollaan saatu ongelmia korjattua ja päästy pikkuhiljaa eteenpäin. 

Tuntuu niin typerälle, että koko kesän aktiivinen treenaaminen ja valmennuksissa käyminen voi mennä savuna ilmaan syksyn ja talven aikana. Viime viikkoinen Terhin treeni meni huonosti, palattiin takaisin vanhalle tasolle. En tiedä johtuiko se vain huonosta päivästä vai oliko yhtenä tekijänä tosiaan se, etten ollut kotona päässyt ratsastamaan hevosta pariin päivään kunnolla kaikissa askellajeissa läpi. Nimittäin Sannan valmennuksessa, josta kerron teille myöhemmin, sujui radat ja asiat hyvin. Saatiin jopa kehuja, että Voitto on kerrankin avuilla laukassa ja laukkaa oikeasti energisesti. Yleensä tästä aiheesta on tullut vain moitetta. Edellisenä päivänä, ennen Sannan valmennusta käytiin maneesilla treenaamassa kunnolla. Tässä näen melko nopeasti yhteyden sille miten edeltävän päivän ratsastus vaikuttaa treeniin...

Tälläinenkin kenttä kelpaisi nyt..!

Ja milloin meillä alkoi menemään huonosti esteillä? milloin epävarmuus ja kiellot alkoivat? Milloin ongelmaksi muodostui se, että Voitto oli aivan pohkeen takana laukassa? Niin, viime talvena. Sileän ratsastus on niin äärettömän tärkeää esteilläkin, sen ymmärtää vasta sitten kun huomaa kaiken sujuvan niin paljon paremmin kun heppa on ratsastettu ajatuksella ja huolella sileällä. Eikä siihen riitä, että ennen valmennusta verkkaa hevosen hyvin. Ainakin Voitto on pitänyt edellisinä päivinä tai jopa edellisinä viikkoina ratsastaa kunnolla, jotta se on avuilla ja laukkaa hyvin eteen. Yksi meidän kompastuskivi onkin esteradalla ollut huono laukka. Nyt jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että yksi syy miksi alamäki alkoi oli se, ettei hevonen ollut pohjista johtuen kunnolla läpiratsastettu sileällä. Sileältähän ne meidän ongelmat juurensa juonsivatkin.

Minä en ravaa enkä laukkaa kovalla pohjalla ainakaan kentällä. Joskus laukka ja ravi on ihan ok suoralla esim. maastossa, vaikka pohja kova olisikin. Silloin jalkoja ei ole rasittamassa muut tekijät kuten kaarevalla meneminen. Onhan valmentaja kertonut, että ulkomailla hevosia kisojen jälkeen liikutetaan asfaltilla. Se tekeekin aivan varmasti välillä hyvää, mutta ei jokapäiväisesti viikosta toiseen. Jalkaongelmia on jo ollut meidän tallissa ihan tarpeeksi, joten en halua ottaa tälläisen asian kanssa riskejä, vaikka jotkut minulle täällä blogissa sanovatkin että ihan hyvin voi kivikovalla kentällä ratsastaa. Millaisia periaatteita teillä on kovalla ratsastamisesta? Kotona ei siis tällä hetkellä mennä muuta kuin käyntiä. Maastossa ja pellolla voi vähän laukata ja ravata.

Tammikuussa oli tämän verran lunta, toivottavasti tänä vuonna tulee enemmän, niin kotona olisi ihan hyvä ratsastaa!

Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on käydä maneesilla. Ei olisi niin iso homma, jos tässä lähellä olisi maneesi... Viime kouluvalmennuksessakin Ellu muistutti, että kannattaa nyt jaksaa käydä reippaasti talvellakin maneesilla, kun Voitto liikku hyvin ja alkaa pikkuhiljaa näyttää lihaksistaankin paremmalle.. Maneesilla käyminen on koulupäivän jälkeen vaan melko rankkaa. Läksyille tai blogille ei jää oikeen aikaa. Koulu loppuu minulla yleensä kyllä jo kahdelta, mutta bussiaikataulut ovat niin typerät, että lukiolaiset eivät ehdi bussiin. Mulla se, että ehtisin kahdelta lähtevään bussiin, jää kiinni viidestä minuutista. Minun täytyy siis odottaa tunti seuraava bussia jolloin olen kotona kaksi tuntia sen jälkeen kun mun koulu loppui.

Pinjakaan ei enää treenaa Lillin kanssa niin aktiivisesti eli hänellä ei ole niin suurta tarvetta eikä ymmärrettävästi sitten motivaatiotakaan maneesilla käymiseen kun mulla. Jos kotonakin ratsastaminen onnistuu ja Lillille riittää kevyempikin liikutus, tuntuu varmasti turhauttavalle uhrata tunteja maneesille lähtöön. Lilliäkään ei voi yksin jättää kotiin, joten meidän pitäisi äidin kanssa lähteä kahden hepan kanssa ja kun yksi ylimääräinen hevonen pyörii käsissä niin viehän se aina enemmän aikaa. 

Tulisipa lumet nopeasti, koska lumella kyllä sitten voi ratsastaa taas melko hyvin. Toivotaan myös, että äiti jaksaisi ja ehtisi meitä myös kuskata maneesille tarpeeksi usein ja saataisi treenattua valmennusten lisäksi edes pari kolme kertaa kunnolla hyvällä pohjalla. Ehkä nyt on tarpeeksi angstattu maneesittomuudesta. Seuraavissa postauksissa sitten tarinoita viime aikojen treeneistä ja aivan pian alkaa tulemaan postauksia Horse Showstakin!

Kohtalotovereita?