Vastauksia kysymyksiin osa 1.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Ensimmäiset vastaukset kysymyksiinne ja aiheina nyt Voitto, valmentautuminen ja kisaaminen. Seuraavaksi teen varmaan vastauspostauksen meidän talli koskeviin kysymyksiin. Kysymyksiä voi vielä jättää tähän tai edelliseen postaukseen. Kivoja kysymyksiä tuli, oli ilo vastailla :)

Mitä ruokia syötätte Votelle ja paljonko?
Voitto saa kolme kertaa päivässä mössöä ja neljästi heinää. Heinä määristä en tarkasti tiedä, koska äidin tehtävä on mitata ne valmiiksi heinäsäkkeihin, joten me vaan yleensä annetaan ne hevosille. Kauraa Voitto saa kolmesti päivässä reilun litran. Mössössä on 2dl fiberlineä, 2dl kivennäistä ja 1dl pellavaa, joka jaetaan sitten kolmelle eri ruualle. Lisäksi Voitto saa tarvittaessa suolakiven lisäksi suolaa tai elektrolyyttiä sekä rautakuurin kaksi kertaa kuukaudessa.

  Miksi voitolle annetaan ruokaa noin paljon mössönä?
Mössö on jaettu niin pieniin osiin, ettei se ole sellaista löysää vaan oikeastaan aikalailla yhtä kovaa kun kaura, jos sitä hait. Hevosten ruokien kun pitäisi olla aina samanlaiset, mutta sitten olisi hyvä syödä kiinteääkin ruokaa muistaakseni syljen erityksen takia. Pieni määrä mössöä joka ruuassa toteuttaa molemmat yhtälöt.

Uskotko, että Voitto olisi onnellinen pihatossa elävänä hevosena, jolla vain maastoillaan?
 En oikein usko. Ei ainakaan aluksi olisi kovin tyytyväinen. Voitto on ohut karvainen, herkkä ötököille ja kova palelemaan. Ötökät kiusaisivat kesällä ja kylmä talvella. Toisaalta mulla ei ole kokemusta oikeesti hienoista pihatoista, joten vaikea yhtään arvioida voisiko sellaisessa sitten pärjätä. Maastoilussa tuskin olisi mitään ongelmaa.

 Haluaisitko kokeilla Voitolla (oikeita) kuolaimettomia?
Kyllä. Olisi mielenkiintoista kokeilla miten se toimii niillä.

 Onko Voitto koskaan karannut?
On parikin kertaa. Kerran sai vetopaniikin kun laitoin sitä ulkona valmiiksi, naru katkesi ja Voitto karkasi. Pysähtyi vasta kun kaatui. Voitto ei oikein hallitse itseään vapaan ollessa ja painelee ihan täysillä ties missä kivikoissa ja joskus se menee niin paniikkiin, että tosiaan pysähtyy vasta kun kaatuu. Pari kertaa Voitto on myös karannut Lillin johdolla laitumelta hyppäämällä aidan yli ja kerran se nukkuessaan joutui vahingossa aidan toiselle puolelle.

 Onko Voitto enemmän läheisriippuvainen Lillistä vai Lilli Voitosta?
Lilli on ehdottomasti enemmän Voitosta. Lilli ei voi jäädä yksin kotiin, mutta Voitto kyllä voi jäädä ilman Lilliä kotiin.
 
kuva Riikka Miettinen
 Siistitkö voiton samalla tavoin kuin pinja lillin vai onko sulla jotkin ns "omat kikat"..?
 Kuinka usein leikkaat voiton harjan pitääksesi sen siistinä? Entä klippaus?
Siistin Voiton yleensä ennen kisoja tai tärkeitä valmennuksia. Leikkaan vuohiskarvat ja niiden sisällä olevat varpaan jäänteet. Lyhennän tarvittaessa ihan karkeasti saksilla harjaa ja häntää. En osaa sanoa kuinka usein teen tätä, katson vähän miltä Voitto näyttää. Nyt sillä esim. on liian pitkä harja, pitäisi vaan joku päivä jaksaa leikata. 

Viime talvena klipattiin vain kerran, katsotaan joutuuko tänä talvena useammin, jos aloittaa aikaisemmin.

 Oletteko ajatelleet hankkia Voitolle koulusatulan tai yleissatulan?
Olisihan se unelmissa, mutta siihen kuluu kuitenkin rahaa ja ainakin aikaisemmalla kokemuksella paljon hermoja.. Jos joku hankitaan niin tietty koulusatula, ei ole estesatulan rinnalle järkeä ostaa yleissatulaa mun mielestä ainakaan.

 Monta vapaapäivää Voitolla on viikossa?
Yksi, joskus harvoin kaksikin.  

 Saako Voittoa ratsastettua helposti pelkällä istunnalla (onko se herkkä)
Melko hyvin. Varsinkin ilman satulaa toimii hyvin. Kääntävät pohkeet ei mene ihan yhtä hyvin läpi, mutta siirtymiset eteen onnistuu tietty ja taaksekkin onnistuu ainakin ravista käyntiin ja käynnistä seis.
 
 Haluaistko hypätä Voten kanssa maastoesteitä? 
 En oikeastaan. Jotain ihan pieniä voisin mennä, mutten enää uskaltaisi mennä isoja kiinteitä esteitä. Haudat yms. erikseen. Olen kyllä voitolla hypännyt n. 80-90cm korkeuisia maastoesteitä aikaisemmin.

 Kuinka kauan votella on ollut tuo satula?
 Kohta kaksi vuotta. Hyvä satula on ollut, ihana istua!

 Onko Voitto mielestäsi muuttunut luonteeltaan millään lailla kun se tuli teille?
Ei ole. Se on vähän kurin löystyttyä oppinut huonoja tapoja ja omaksunut Lillin huonoja tallitapoja, jotka Lilli on osannut jo meille tullessaan. Voitto oli meille tullessaan tosi tasapaksu, se ei innostunut ikinä maastossa eikä esteilläkään. Nykyään se on paljon innokkaampi maastoilija sekä hyppääjä.
 
 Osaatko kertoa tarkemmin Voiton suvusta? Huomasin että Voitolla on sama isä (Indoctro) kuin esimerkiksi Sannan kilpailemalla Wilhelminalla.
Sannalla tosiaan on melko paljon Indoctrolaisia ja Voittokin siis Sannalta on. Sen tarkemmin en osaa sukulaisista kertoa, Indoctron tiedän olleen hieno, mutta muista en siis oikeastaan tiedä mitään. Valmentaja joskus kertoi noista sukulaisista, mutta siitä on jo paljon aikaa, etten enää muista. Muutama hieno ori siellä kuitenkin oli Indoctron lisäksi. Mutta emän isä on Investment ja isän isän Capitol I. Koko suvun näkee täältä.

 Kuinka usein voitto kengitetään?
Muistaakseni 6-7 viikon välein. Äiti huolehtii kengityksestä, joten en ihan tarkasti muista.

 Irtohypytätkö Voittoa koskaan? Jos olet irtohypyttänyt, mikä on Voiton korkein hyppäämä este?
En hypytä, koska mielestäni se on melko turhaa aikuiselle hevoselle, jolla kuitenkin on rajallinen hyppymäärä. Jos joskus hypyttäisin niin ihan pieniä mielen virkistykseksi eli korkeutta en lähtisi hypyttämään.

 Onko Voitto perso ruoalle vai enemmän sellainen "nirso"?
 Hmm.. Periaatteessa melko perso, muttei kuitenkaan niin perso kun Lilli. Herkuista se varsinkin pitää, mutta kielivamman takia ruuan syöminen on joskus hidasta ja vähän vaikeaa.

Koeratsastus
 Mistä ostitte Voiton (Yksäriltä, ratsastuskoulusta, mistä maasta?)
Suomesta Sanna Backlundin tallilta Hattel Horselta eli voisi kai yksityis/myyntitalliksi kutsua.

 Mikä on Voiton lempi harjaus-/rapsutuspaikka?
Kaula, korvat, nenä ja takajalkojen sisäpinnat on yleensä aina varmoja paikkoja!

 Ja aijotko pitää sen kuolemaan asti teillä vai myydä sen esim, eläkekotiin?
 Kuolemaan asti, jos mitään yllättävää joka sen estäisi ei tule.

 onko voitto koskaan purrut tai potkaissut sinua?
Purrut monestikkin tai oikeastaan ehkä näykkäissyt, mutta ei ole tainnut potkaista kun kerran maastossa kun tipahdin. En muista sitä tilannetta, että oliko se potku vai jäinkö vaan jalkoihin.

Kenen luona valmentaudutte? Miksi juuri heidän? Paljonko sijoituksia on näiden valmentajien avulla saatu? Paljonko heillä on kokemusta valmentamisesta? 
Terhi valmentaa minua esteillä. Hän valmentaa ja opettaa työkseen, joten kokemusta myös opettamisesta että kisaamisestakin. Sanna valmentaa esteillä sitten aina kun käy Kuopiossa, hänellä paljon kokemusta valmentamisesta ja kilpailemisesta (mm. voittanut SM-kultaa). Koulussa sitten minua valmentaa Ellu, joka työskentelee heppojen kanssa myös ja kisaa, mutta lajina kouluratsastus.

Kaikilla siis kokemusta paljon valmentamisesta ja pätevyydet. Syyt miksi juuri nämä valmentajat minua valmentavat on vaikea eritellä, he vaan ovat kukin omalla tavallaan hyviä.

Mahdoton sanoa paljonko jonkun valmentajan avulla on saatu sijoituksia. Ellu on kuitenkin koko meidän yhteistyön ajan mua ja Voittoa ratsukkona valmentanut, kuten Sannakin. Terhin valmennuksiin olen usean vuoden ajan jo halunnut, mutta nyt vasta hänellä oli tilaa ja aikaa.

Ellu ja Voitto
 Kuinka isoa Voitto hyppää ratana?
Ennen mua se on ulkomailla kisannut 120cm luokkia, mutta mun kanssa hypännyt ehkä reilua metriä ratana.
 
Miksi teitä ei näe koulukisoissa? (ihmettelen tätä lähinnä siksi, että pidät esteratsastajana hienosti huolen myös sileällä työskentelystä valmennuksilla, joten miksi et kokeilisi startata jotain helppoa ohjelmaa? sulla on oma hevonen ja kenttä eli mahdollisuus treenata ohjelma etu- ja takaperin! :) tuntemattoman ammattilaisen palaute pöytäkirjassa on oikeasti 
 hyödyllistä, suosittelen.)
 Olen ollut Voitolla kaksi kertaa koulukisoissa vuosia sitten. Päästiin just ja just helposta C:eestä läpi, joten mun motivaatio meni ihan kokonaan koulukisoihin. Ei me nimittäin oikeasti niin huonoja oltu, mutta ratsastun huolimattomasti ja Voitto oli kummissan koulukisoista. Katsotaan innostuisinko nyt jossain maneesikisoissa käymään!

 Mistä luokassa kilpailitte ekoissa kisoissa voten kaa?
80cm, ekalta ulos..

Haluaisitko/onko tavoitteena hypätä Voitolla isompia ratoja, kuin mitä nyt hyppäätte?
Haluaisin tietysti, mutta ei mulla mitään pakottavaa hinkua ole isommille radoille. Katsotaan miten me nyt jaksetaan treenailla :)

  Kuinka kauan sun valmennukset kestää, kun videolla näkyy niin iso porukka ja ehdit hyppäämään niin paljon? 
Ei ole varmaan videolla olevat kaikki siinä tunnilla olleet sillä estevalmennuksessa oon yleensä aina Terhin kanssa kahdestaan. Sannan valkuissa on neljä tai kolme, jos on neljä niin tunti kestää 70min. Ellun koulutunneilla meitä yleensä myös kolme tai neljä.

76 kommenttia

  1. Mahtava postaus. Ehdin vielä ekana kommentoimaan! Sun kirjotustyylis on niin sujuvaa ja helposti ymmärrettävää

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, taas oppi uutta. :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kysymyksiä ja tietysti vastauksia :) nyt vasta tajusin kysymyksiä votesta. Mikä votessa kiinnitti sinuun huomion? Entä miksi? Ja tiesitkö heti koeratsastaessa että votesta tulee sinulle hevonen? Millainen luonne votella on?

    VastaaPoista
  4. pukiteleeko voitto paljon

    VastaaPoista
  5. Hei mulla on kyssäri ja haluaisin sen tähän. Niin että miksi joka videossa kutsutte äitiänne omalla nimellänsä??? Minkä takia? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutsutaan äitiä yleensä etunimellä, joten siksi :)

      Poista
  6. Tää oli tosi hyvä postaus ja kiinnostava kaiken lisäks, jaksoi hyvin ainakin lukea kaiken :)

    VastaaPoista
  7. Mitä sun vanhemmat tekee työkseen?:)

    VastaaPoista
  8. "kerran se nukkuessaan joutui vahingossa aidan toiselle puolelle"

    Eikä, hahah :D

    VastaaPoista
  9. kiva postaus, ja oliko kiva vastailla näihin kysymyksiin:)

    VastaaPoista
  10. Voitto hyppää aikamoisella ilmavaralla esteitä. Ootko miettiny että tämähän kuluttaa hevosta tavallaan turhaan? Olisit kyllä hepan puolesta valmis hyppää jo yli metriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, mutta ei tuollaista tapaa oikein karsittuakaan saa pois :)

      Poista
    2. Tiia joskus sano, että se johtuu siitä, ettei Tiia itse ole vielä valmis niihin, ja se ei ois kiva hepalle! :)

      Poista
  11. OMA TALLI
    Minkä kokoinen teidän kenttä on?

    VastaaPoista
  12. toi ellu ratsastaa mega hyvin!

    VastaaPoista
  13. Voisitko selittää tuon kielivammajutun, on jäänyt vähän epäselväksi.

    VastaaPoista
  14. Mitä Voiton kielelle on tapahtunut? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selitän tämän vaikka kysymyspostauksen jossain osassa :)

      Poista
  15. Miksi kutsutte äitiänne hänen oikealla nimellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen oo mitään syytä, ihan tapa vaan ollu niin kauan kun muistan :D

      Poista
  16. Ihana postaus :) ja kyssä et kuinka vanha olit ku koe ratsastit voiton :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla kutosen ja seiskan välinen kesä :)

      Poista
  17. Onko vote hypännyt koskaan pyystyyn kisoissa tai missään muuallakaan? Meneekö se yleensä peräänannossa? mitä mieltä olet lusitaanoista? ja oot tosi kaunis ja hyvä ratsastaa<3 …

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onse joskus ihan pienesti maastossa, mutta ei silleen kunnolla. Menee se yleensä aina ja ei mulla oo oikeen mielipidettä lusitanoista, rotu siinä missä muutkin :D

      Poista
    2. Tässäkään et voinut sanoa kiitos...sua kehuttiin kauniiks ja hyväksi rataastajaksi...:)

      Poista
  18. Tosi kiva postaus, en malta oottaa seuraavia osia!

    VastaaPoista
  19. Luettelo koskaan toistenne blogeja? kiva postaus:)

    VastaaPoista
  20. Kiva postaus :) hauskaa et keksitte jotain uutta :D

    VastaaPoista
  21. saako kysyä, että paljonko voitto maksoi?

    VastaaPoista
  22. Oma talli:
    oletteko oman tallin aikana joskus unohtaneet tai muuten vaan (vahingossa) jättäneet ilta- tai aamutallin väliin?

    VastaaPoista
  23. Kova postaus! :)
    Innolla odottelen seuraavaa osaa;)

    VastaaPoista
  24. Oli kiva lukea, koska kirjoitat niin kivasti ja on kiva tietää vähän tämmösiä "ei niin itsestään selviä" asioita sinusta, voitosta ja valmennuksista. :)
    Oli tosi kiva lukea tuota "Kenen luona valmentaudutte? Miksi juuri heidän? Paljonko sijoituksia on näiden valmentajien avulla saatu? Paljonko heillä on kokemusta valmentamisesta? " se oli hyvä kysymys ja tykkäsin muutenkin!
    Postauksen kuvat sopivat kysymyksiin ja postaus oli mukavan mittainen (ei pitkä jaarittelu postaus, muttei myöskään lyhyt, hutaistu postaus) :)

    VastaaPoista
  25. Jotenkin pistivät silmään nuo, ettet tiedä, milloin Voitto kengitetään ja miten paljon se saa heinää. Olet alaikäinen kyllä, mutta Voitto on kuitenkin sinun hevosesi ja olet kohta täysi-ikäinen, joten eikö olisi aika oppia pois tuollaisesta "kyllä mamma hoitaa"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitän täysi-ikäisyys liittyy mihinkään? Ei Voitto ole mun oma, vanhemmathan se on on ostanut ja se asuu heidän tallissaan. Tiedän minä milloin se kengitetään suurinpiirteen ja näkeehän sen jo kavioista, mutta äiti nyt vaan huolehtii siitä kengityksen sopimuksesta kun me ei päivisin olla kotona jolloin kengittäjä käy. Lisäksi me ei käydä aamutallissa, jolloin heinät valmiiksi mitataan, miksi mun siis pitäisi tietää tarkat määrät? Kyllä mä suunnilleen tiedän.

      Poista
    2. Miten pitkään ootte ratsastanut?minkä ikäsiii te ootte? Kuinka pitkään Lilli ja voitto on ollu teillä???

      Poista
    3. Eihän täysi-ikäisyys näiden asioide tietämiseen vaikuta mitenkään.
      Mutta pakko itsekkin kommentoida, että oma hevoseni asuu täyshoidolla vieraan tallilla ja tiedän siitä huolimatta oman hevoseni heinämäärät. Vaikka en niitä itse koskaan laitaakkaan.
      Jos olisin sinä, haluaisin tietää tuollaisrt asiat ihan vain mielenkiinnosta.

      Poista
    4. siis kyllä mä suunnilleen tiedän, että osaisin ktllä itse vaikka käyfä mittaamassa tarvittaessa :)

      Poista
  26. Ootko koskaan hypännyt/haluaisitko hypätä Voitolla ilman satulaa? Entä jollain ratsastuskoulun hevosella? Haluaisitko ruveta läpiratsastamaan jotain ratsastuskoulun hevosta vaikka tunneillasi? Mikset anna pinjan mennä votella enemmän?

    VastaaPoista
  27. Tyttöhyvä.. olet kohta jo täysi-ikäinen ja vastailet " en tiedä äiti hoitaa nämä yleensä ".... :D mitäh.... ja jos myönnät itse ratsastaneesi huolimattomasti koulukisoissa niin tuntuu aika luovuttamiselta jos menetät motivaation, kun ratsastat itse huonosti.. Voisit vähän ryhdistäytyä :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olisi kuinka täysi-ikäinen, ei tarvitse osata kaikkea ja hoitaa kaikkea (; En yhtään ihmettele miten nuoret ihmiset masentuu ja jossain työelämän alkuvaiheessa palaa loppuun kun kaikki pitää osata ja hoitaa..

      Poista
    2. Mitän täysi-ikäisyys liittyy mihinkään? Ei Voitto ole mun oma, vanhemmathan se on on ostanut ja se asuu heidän tallissaan. Tiedän minä milloin se kengitetään suurinpiirteen ja näkeehän sen jo kavioista, mutta äiti nyt vaan huolehtii siitä kengityksen sopimuksesta kun me ei päivisin olla kotona jolloin kengittäjä käy. Lisäksi me ei käydä aamutallissa, jolloin heinät valmiiksi mitataan, miksi mun siis pitäisi tietää tarkat määrät? Kyllä mä suunnilleen tiedän.

      Poista
  28. Kuinka korkeaa hyppäätte tossa ekassa kuvassa? :-) Jos et muista niin sano suunnilleen, koska ite oon tosi huono arvioimaan noita korkeuksia :D Kiva osa, sain vastauksen omaankin kysymykseeni, toivottavasti seuraava tulee pian! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joko 90cm tai 100cm luokka eli sen verran suunnilleen :)

      Poista
  29. Tiestikö, että kansallisen tason kilpureita elää pihatoissa? Eli kyllä Voittokin varmaan pitäisi siitä, että se saisi itse päättää, milloin olla karsinassa ja milloin ulkona kavereiden kanssa puuhastelemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, sanoinkin että en ole koskaan nähnyt hyvää pihattoa, joten vaikea sanoa :D

      Poista
  30. Ootko monesti tippunut Votelta? :D

    VastaaPoista
  31. Mulla olis kysymyksiä:
    Mikä on pahin mokasi hevosiin liittyen?
    Entäpä pahin mokasi? (Ei hevosiin liittyvä)
    Oletko menettänyt jotain bloggaamisen takia?

    VastaaPoista
  32. sulla on tosi kiva blogi ja teidän menoa on kiva seurata. muksu postaus kans :)
    oon miettinyt tätä enkä tiiä ootko kertonu jossain mutta > onko sun vanhemmat hevosharrastajia vai ootko sinä ja siskosi niitä asiantuntijoita :D

    VastaaPoista
  33. Kuin katoin ton teidän tekemän vanhan videopostauksen nimeltä ''jenni meillä -videopostaus'' niin tuli mieleen että onko jennilä yt kanavaa? jos on niin mikä nimi? aivan sama teekö hä videoita ihan sama joten tekee taika ei niin voisitko kertoa?!?!?!?!?!??!?!!??!?

    VastaaPoista
  34. sekalaiset:

    onko teidän olympus helppokäyttöinen?
    suositteletko sitä ensimmäiseksi kameraksi?
    oisko se hyvä ainoaksi kameraksi jolla myös hevosia kuvaisi?

    VastaaPoista
  35. Tämä oli todella kiva, toivottavasti seuraava osa tulee pian, odottelen sitä innolla! :)

    VastaaPoista
  36. Mulla ois muutama kysymys noista Voiton suitsista :)
    Mikä malli ne on PS of Swedeniltä ja osaatko suositella mitään tiettyä mallia nuorelle, vähän kovan suun omaavalle hevoselle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2014/05/uudet-ja-erikoiset-suitset.html
      En oikein tiedä mikä olisi sun hepalle paras, he tulevat hihs, joyen siellä voi vaikka kysyä kun he tietää paremmin omista suitsista ja niiden ominaisuuksista :)

      Poista
  37. Tää ei nyt liity mitenkään hevosiin mut onks se sun mielestä outoo et kutsuu vanhempia niiden oikeilla nimillä koska mä kutsun aina ja kaikki aina valittaa siitä:d kerrankin löysin jonkun joka kutsuu niiden oikeilla nimillä . Hyvä tiia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole koska kutsun itsekkin äitiä, eikä se kyllä sano siitä mitää :D

      Poista
  38. Miten katot aina koulu jalkkarit et miten ne on sopivan pituset?

    VastaaPoista
  39. Moikka!
    Voitko sanoo miten voisin parantaa mun blogia :3

    it-is-my-life-only-my.blogspot.com

    VastaaPoista
  40. Tehkää Pinjan kanssa yhessä varustepostaus video, missä esittelette molempien heppojen tavarat/varusteet!?:)

    VastaaPoista
  41. Kun sanoit tossa yhessä, että Voitolla on kielivamma, niin mikä se kielivamma on?

    VastaaPoista
  42. Saako teidän koirat olla tallissa? Jos saa nii miten Voitto ja Lilli suhtautuu niihin?

    VastaaPoista
  43. Onko sulla ikinä murtunu mikään paikka?

    VastaaPoista
  44. Miksi/miten Voiton kieli on revenny ?
    Mimmoinen olisi sun unelma heppa ?
    Ootko hypänny ikinä ilman satulaa ?

    VastaaPoista
  45. Oma talli
    Jos omanhevosen saamisen ehtona olisi ollut, että sinun ja Pinjan täytyisi hoitaa itse kaikki tallihommat, aamutallit jne., olisiko teillä nyt hevosia?

    VastaaPoista
  46. Ootteko miettineet pellettiä purun tilalle? Kunnolla käytettynä se vissiin tulee halvemmaksi :)

    VastaaPoista
  47. Ihana postaus! Ja kysymys aiheesta sekalaisia kysymyksiä hepoista: Luuletko että heppojen käytös muuttuisi, jos joutuisitte luopumaan toisesta/toinen joutuisi muuttamaan toiselle hallille?

    VastaaPoista
  48. Voitto, Mikä on voiton ratsastuksessa vaikein asia?

    VastaaPoista
  49. Blogi: koska tulee seuraava Voiton päivä tyylinen postaus?

    VastaaPoista
  50. Oisko sulla mitään vinkkiä kun Pica entinen tunti poni 9v new forest ruuna. Se painaa hirveästi ohjalle mitä mun pitäs sillon tehä??? Lisää ongelmasta "blogissani" jonka nimi on

    Poni elämää pican kanssa


    Sitten siihen kun tulee se valikko niin siinä ekana kait.

    Mikä on korkein este minkä oot hypänny ilmn satulaa?? Entä satulalla?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.