Vastauksia kysymyksiin osa 2

perjantai 3. lokakuuta 2014


Moikka! Nyt olisi luvassa vastauksia meidän tallia koskeviin kysymyksiin. Kohta lähdetään hyppäämään, joten seuraava postaus onkin varmaan meidän kuulumisista. Kysymyksiä voi edelleen jättää, mutta älkää jättäkö niitä tähän postaukseen vaan kahteen edelliseen, jottei mun tarvi kalastella kysymyksiä monesta paikasta, kiitos :)


Onko teillä karsinoissa kumimattoa purun alla?
Ei ole. Kumimattoa on vaan käytävällä ja Lillin hoitokarsinassa.
 
minkälaiset karsinat teillä on? ( vesiautomaattia onko?, muita "erikoisuuksia") 
Meillä on muistaakseni Illiksen karsinaelementit, jotka bongossi puusta valmistettu. Puuosissa on ilmastointiaukot eli laudat ei ole umpinaisesti toisissaan kiinni. Sitten ihan tavalliset kalterit, joissa on oven kohdalla ikkunaluukut, jotka saa tarvittaessa kiinni. Voiton luukkua ei tarvitse saada kiinni, joten se on otettu irti kokonaan. Ovet on liukuovet. Vesiautomaatit löytyy ihan normaalisti, mutta meillä ei ole ruokakippoja ollenkaan karsinassa vaan vain sellaiset telineet, johonka kipot aina ruokinann ajaksi sitten sujautetaan ja kun heppa on syönyt otetaan pois. Ei tule mieleen nyt muuta mitä voisin karsinoista kertoa.. :)

 Oletteko valinneet tallinne kalustuksen ( karsinat mukaan lukien) turvallisuus vai mukavuus perusteella? Vaiko molemmilla?
 Molemmilla. Me oltiin sen verran pieniä silloin, että en oikein muista vaikutettiinko edes mitenkään elementtien valitsemiseen. Iskä taisi sitä eniten hoitaa ja hyvät karsinaelementit ovat olleetkin. Ei kaupasta taida valmiita epäturvallisia elementtejä edes saada, itse jos tekee niin sitten voi tulla jotain heikkouksia turvallisuuden kanssa. Ylempänä kerron tarkemmin, että puu on esim. sellaista jota mainostetaan "hevosen hammas ei siihen pysty" -mainoslauseella, joka oikeesti pitää paikkaansa. Tosin ei meidän hepat nyt kovia potkimaan tai puremaan olekkaan, mutta silti. 

Miten päädyitte puruun kuivikkeena?
Oltiin oltu Lillin kanssa sekä puru että turve talleilla, joten ei kyllä hetkeäkään taidettu edes miettiä turvetta. Valkea poni oli aina ihan liassa, kuten kaikki kengätkin ja kenkien mukana turvetta kulkeutui autoon ja sisällekkin. Puru taas oli paljon puhtaamman ja helpomman oloinen.

mistä hankitte rehut ja kuivikkeet hevosille?
Rehut tuleekouluvalmentajan tallilta ja kuivikkeet muistaakseni joltain sahalta aina kerran vuodessa rekalla.

Miten saatte karsinan purut pysymään kauniin puhtaan värisinä?
 Puhdistamalla karsinat kunnolla, usein jopa pari kertaa päivässä. Lillin karsina on tosi puhdas, koska se pissii reunoille eikä näin ollen levittele sitä ympäri karsinaa. Voitto taas pissaa keskelle karsinaa, joten se usein vähän leviää pitkin karsinaa. Pinja on kyllä muutenkin siistimpi ja parempi siivoamaan karsinaa, joten sekin selittää miksi Lillin karsina on valkea. Mutta tosiaan kunnollista siivousta vaan! Jos hepat on pitemmän päivän sisällä kuten talvella, siivotaan lannat illalla toisen kerran päivällä tehdyn perusteellisen siivouksen lisäksi.

Jos rakentaisitte tallin uusiksi, mitä muuttaisitte siinä? 
Pakko sanoa, että talli on kyllä niin onnistunut, ettei tule mieleen oikein mitään muutoksia.

 Kuinka isoja teidän heppojen karsinat on?
Molempien on 3x3m, mutta se Lillin hoitokarsinana toimiva tyhjä karsina on sitten 
vähän kapeampi, mutta pidempi. 

Kuin lämmin teiän talli on talvipakkasilla?
noin +10 tallissa ja varustehuoneessa sitten enemmän.

 Haluaisitteko muuttaa tyhjän karsinan pesupaikaksi? 
Enpä oikestaan, olisihan se tietty ihan kätevä, mutta mitä jos meille tulisikin kolmas hevonen?



Oletteko ikinä ajatelleet maalata tallianne toisen väriseksi?
Ei olla. Ei oikein tule mieleen mitään kivaa väriä.
Mikä on tallissanne käytännöllistä, mikä epäkäytännöllistä?
Käytännöllisiä juttuja on moniakin. Varusteiden paikat, tarhat lähellä, kenttä lähellä, molemmille hepoille hoitopisteet, hyvät karsinaelementit. Ehkä epäkäytännöllisintä on se, ettei meillä ole lavuaarissa viemäriä vaan vesi valuu ämpäriin, mutta ei senkään tyhjentäminen iso juttu ole.

Tykkäätkö ns. järjestellä tallin tavaroita ja hevosten varusteita?
En :D Joskus innostun,mutta Pinja on meistä se siistimpi, joka sitten pitää tallinkin siistinä.

Olisiko mielestäs kivaa ottaa yhteen karsinaan vuokralainen?
Kesällä juu, mutta nyt kun koulut alkoivat ei. Liian paljon lisää työtä, vaikkei siitä yhdestä hevosesta nyt niin paljoo lisäduunia tulekkaan.

Miksi teillä on ollut kesäisin yksi hevonen lisää ?
En oikeastaan osaa sanoa miksi. Parin mutkan kautta tämän perheen poni päätyi meille kesälaitumille ja nyt on tainut jo kahtena vuotena ponin jälkeen heidän hevonen olla laitumella. Heppa tulee meille laiduntamaan, jonka lisäksi asutaan lähellä heidän kesäpaikkaa.

Kuinka usein teette tallissanne suursiivouksen?
Ehkä puolen vuoden välein oikein kunnolla siivotaan kaikki paikat.

 Saako teidän koirat olla tallissa? Jos saa nii miten Voitto ja Lilli suhtautuu niihin?
 Saa, mutta niitä pitäisi koko ajan vahtia tai pitää narussa sillä ovat niin pieniä, että jäävät helposti jalkoihin. Voitto on ainakin utelias, mutta yleensä jos tunkee nenän liian lähelle Armi pakenee tai sitten näykkäisee Voittoa nenästä.

oletteko oman tallin aikana joskus unohtaneet tai muuten vaan (vahingossa) jättäneet ilta- tai aamutallin väliin?
 Joskus on saattanut ruoka myöhästyä maximissaan tunnin esim. koska aamutallissa herätyskello ei olekkaan soinut tai en ole herännyt, mutta ei koskaan ole pahemmin unohtunut.

 Onko oma talli ärsyttävä, esim. talvisin?
On pimeyden takia talvella. Ilta- ja aamutallit on inhottava tehdä pimeessä.


Kuinka kauan teillä rakennettiin kenttää ja miten toteutitte kentän rakennuksen?
Täältä vanhasta postauksesta voit lukea lisää. Ja rakentamisessa meni kesä, en muista sitten koko kesä vai vain osa kesästä.

Kuinka suuri kenttä on?
Noin 25x55m, oikein sopiva meille.

 Mistä hankitte estekaluston? 


Miksi tarhanne ovat niin pienet?
En osaa sanoa. Tuohon kohtaan ei paljoo isompia olisi mahtunut, eikä olla niitä laajennettukkaan kun tuolle kohtaa hiekkapohja jo tehty. Mielestäni ne on aivan sopivat hevosille, jotka kesällä kuitenkin pääsee likkumaan. Ei Lilli ainakaan ennen meille muuttoa yksitystallilla liikkunut talvella kun parin neliön alueella, vaikka tilaa olisi ollut. Meillä kuitenkin liikkuvat koko tarhaa käyttäen.

Miten lanaatte kenttänne?
 Mönkkärin perässä on narulla sellainen ritilä, jossa on reikiä. Ihan itse siis kehitelty, ei ole mikään oikea lana

 Monta laidunta teillä on ja kuinka ne ovat riittäneet tarpeisiinne?
Kaksi laidunta, kokoa en osaa yhtään arvioida, mutta riittävät juuri meidän hepoille koko kesäksi, vaikka Fleurkin tänä kesänä laitumia käytti.
 Oletko haaveillut maneesista omassa pihassa?
En realistisesti, koska maksaa todella paljon. Olisihan se tietysti melko luxusta. 

26 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus, pitää käydä laittamassa noita kysymyksiä lisää! ;)

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosi hyvä postaus! toi estekaluston video oli kiva!

    VastaaPoista
  3. Kiva :) lisää näitä jatkossa

    VastaaPoista
  4. Kiva juttu et tällästä tulee välillä. Tää on vähän erinlaista postausta.

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä harvinaisen paljon ja hyvännäköistä estekalustoa! Usein mäkin olen tottunut näkemään noilla kotona pomppijoilla lähinnä hyvin erilaisia versioita ämpäritolpista ja milloin mitäkin risunpätkää käytettävän puomina ja ehkä kunnolliset puomit ja tolpat kolmeen esteeseen. Enkä kyllä ikinä ole tajunnut, että tuo teidän kenttä on oikeasti ihan kunnon kokoinen, varmasti kyllä mukava kotona treenailla :)

    Tuli vain tuota estekalustovideota katsellessa mieleen, että jos vielä joskus jotain erikoista haluatte kotiin tai lähinnä sellaista, mitä hevoset usein vähän katsovat, niin sitten täysin yksiväriset puomit ja nimenomaan niin käytettynä, että koko este on tehty niistä. Näitä tullut nyt väliin itsenikin eteen kisoissa ja pikkaisen ne ovat tuntuneet tuottavan ongelmia osalle ratsukoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tosiaan treenattin melko paljo kotona valmentajankin kanssa, niin hommattiin kunnon kalusto. Suunitelmissa ollutkin kun nuo puomit menee vähän huonommiksi ja aika maalata uudestaan niin tehdä myös yksivärisiä :)

      Poista
  6. Onko muuten puomit onttoja vai ihan kiinteitä sisältä? Tuo yksi ainakin näytti olevan ontto, siis siinä on vain "kuori"? :)

    VastaaPoista
  7. Mikä on tilausbannerien tilanne? Tässä ootellu omaani ja sähköpostiisi et ole joutanu vastaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, laitan sulle kohta viestiä valmiin bannerin kera :)!

      Poista
    2. Maksaako teidän tilausbannerit?

      Poista
  8. onhan niitä muitakin kuivikkeita kun puru ja turve :D esim. olkipelletti on huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On silloin ei ollut vielä meidän tietoisuudessa ainakaan. Pellettiä myös mietitty, mutta purua tällä hetkellä helpointa saada:)

      Poista
  9. te olette niin mahtavia ja teidän hepat on ihania

    VastaaPoista
  10. Ootko muuten tajunnut, että ruunat ja orit ehkä tekee tarpeensa keskelle karsinaa?:D Ei ne vehkeittensä puolesta voi sinne reunoille pissiä, niin ei mikään ihme, jos Liilin karsina on puhtaampi...Ja en millään pahalla tarkota, aattelin vaan kun postauksesta sai käsityksen, että Voitto vaan muuten sotkisi enemmän:D

    VastaaPoista
  11. Vastasitko kaikkiin kysymyksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vastaa kaikkiin kysymyspostaukseen tulleisiin kysymyksiin :)

      Poista
  12. Kiva postaus! :)

    Kauanko teidän tallin rakentamiseen meni?
    Oliko se vaikeeta rakentaa? (Juu et kyl varmaan tiiä koska olit silloin vielä aika pieni mutta kysyin nyt kuitenki. xD)

    VastaaPoista
  13. Linkkaatko mulle tänne sen osotteen et mistä siis ostitte ne teidän tolpat ja puomit :)

    VastaaPoista
  14. Kauanko yleensä teijän alku- ja loppukäynnit kestää?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.