Vauhdikasta maastoilua ja vauhtia nokkosesta

Kyllä maastoilu on kivaa keväisin! Ei ole ötököitä häiritsemässä, hiekkatiet eivät ole kuivuneet vielä kivikoviksi ja ilmakin on pääasiassa ihana. Palattiin varsinkin Lillille tuttuihin maastoihin. Mäillä teillä tuli päästeltyä hoitohevosemme Liljan sekä myöhemmin Lillin kanssa silloin kun nämä hepat asuivat vielä Keskimäellä. 

Ja se jyrkkä ylämäki on aina yhtä jyrkkä! Harmillisesti sitä jyrkkyyttä ei saa kameraan oikein ikuistettua, mutta se on oikeasti jyrkkä varsinkin sitten alaspäin tullessa. Harmillisesti varmaan sadevedet on kuluttaneet pehmeän hiekan ja jäljellä on isoja kiviä, sillä ennen päästeltiin tuota mäkeä huoletta laukassa ihan ylös asti. Alla olevissa kuvissa näkyy vain jyrkkä nousu, mutta sen jälkeen noustaan vielä lisää. Siinä hyytyi kovemmankin menijän vauhti! Tällä kertaa tyydyttiin tosiaan vain kävelemään, vaikka Lilli meinasin aluksi vetäistä mäen laukalla ylös kuten "ennen vanhaa".

 Ei olla kunnoilla maastoiltu onnettomuuden jälkeen, ollaan lähinnä käyty kevyen päivän maastokävelyillä, joilla on korkeintaan vähän ravailtu. No heti ensimmäisellä ravipätkällä Lilli teki edessämme täsmälleen samalla tavalla kun silloin kun tipahdin. Vaihtoi suuntaa salamannopeasti ja jatkoi matkaa takaisin laukalla. Tällä kertaa en kuitenkaan tipahtanut, vaikka se lähellä olikin. Olin vielä sanonut Pinjalle, että Lilli ei nyt mene edellä, koska ei Voitto omin päin säikähdä ja käänny noin nopeasti. Nytkin ehdin pysäyttää sen nopeasti, sillä näin Lillin kääntyvän ennen kuin Voitto teki yhtään mitään. Säikähdykselle oli tällä kertaa sentään ihan kunnollinen syy, polun vieressä ollut pieni "vesiputous". 

 Kun ostimme Voiton, ilmoitettiin meille samalla, että sillä on luonnostaan alhainen hemoglobiini. Sitä on ilmeisesti aikoinaan tutkittu enemmänkin, sillä ohjeeksi tuli syöttää rautaa säännöllisin väliajoin. Voitto on reagoinut rautakuuriin melko voimakkaasti, joka kertoo siitä, että sillä on ollut puutosta siitä. Nykyään se ei enää reagoi yhtä villisti rautakuuriin, joten se voisi maalaisjärjellä ajateltuna kieliä siitä, että sillä on rautaa nyt paremmin elimistössä.

Vauhdikkaaseen maastoon liittyen sain Chia de Gracialta testaukseen kotimaista nokkosta, kun edellinen teollisesti valmistettu rauta loppui. Isossa pussissa on 100% kuivattua ja jauhettua nokkosta. Nokkosen luvataan auttavan moneen vaivaan: "Nokkonen sopii hyvin hevosten hivenaine- ja kivennäistäydennykseksi.  Nokkonen on diureettinen kasvi, joka voi tukea myös suoliston toimintaa. Nokkonen sopii hyvin nivel- ja jännevammaisten tukihoitoon."

Voitto on syönyt nokkosta nyt pari viikkoa 2rkl päivässä. Ihme ja kumma, se ei yhtään kakonut tätä ensimmäistä kertaa maistellessa. Olin nimittäin ihan varma, että se ei ensimmäisellä kerralla suostu tällaista melko voimakkaalle tuoksuvaa ja isoa nokkossilppua syömään. Olin kuitenkin väärässä! 

Nyt se ei ole reagoinut mitenkään erityisen voimakkaasti käytöksellään, mutta se voi hyvin johtua myös siitä, että rauta-arvot on nyt paremmat muutenkin. Voitto ei ainakaan ole ollut mitenkään apaattinen ja väsynyt vaan pikemminkin virkeä ja oikein motivoitunut tekemään töitä!

Joko te olette pääseet nauttimaan kevätmaastoista? 

Oletteko syöttäneet hevosillenne nokkosta tai muita luonnollisia lisäravinteita?