Ratatreeniä

maanantai 4. elokuuta 2014


Moikka! Tänään käytiin pitkästä aikaa hyppimässä valvovan silmän alla. Ajeltiin iltapäivästä TK:lle, jossa hypättiin tuttuun tapaan Terhin kanssa. Terhi omalla ratsastettavallaan ja minä tietty Voitolla. Oli muuten kiva saada Terhiltä kehuja sunnunaisesta Sorsasalon kisaradasta, sellaista rataa sitten metsästämään Lappeenrannastakin. Oli ihan mielettömän kuuma, joten oli melkoinen helpoitus huomata, että kenttä oli onneksi jo varjon puolella. Hiekka ei pahasti edes pölissyt, joten ei ollenkaan huono treeniympäristö näissä sääolosuhteissa.

En ole viime kisojen jälkeen hypännyt valmennuksessa kiireiden takia. Menin pari kertaa puomeja ja hyppäsin kerran pieniä kotona. Nyt menimme tulevia kisoja ajatellen sitten radat 90cm ja 100cm korkeudella. Hyvillä mielin voi Lappeenrantaan siis lähteä, infoan niistä kisoista myöhemmin erillisessä postauksessa, joten säästäkää kisakysymykset sinne.

Itsenäisen verkan jälkeen tultiin ensin ravissa puomeja kahdeksikolla ja pian sitten myös laukassa. Voitto tuntui tässä vaiheessa melko vetelälle, mutta onneksi se innostui esteiden noustessa ratakorkeuteen. Puomien jälkeen tultiin muutaman kerran kavaleteista ja puomeista muodostettu rataa, joka sujui melko hyvin.

Verkkahyppyjen jälkeen esteet nostettiin 90cm korkeutaan ja tultiin lyhyt rata. Voitto meni tosi kivan tuntuista laukkaa ilman, että piti hirveästi polkea moottoria käyntiin. Jes, jospa se hyvä laukka alkaisi tulla pikkuhiljaa automaattisesti. 90cm rata sujui hyvin. Ekalta tuli puomi, joka on meille melko harvinaista, mutta ainakin kuvista päätellen Voitto oli sen jälkeen poikkeuksellista tarkempi jaloistaan. Muuten rata sujui suhteellisen hyvin ja meno tuntui varmalta. 


Esteet nousivatkin seuraavaksi kaksi reikää eli rata oli noin 100cm. Metrin rata oli hiukan pidempi ja siinä virheitä alkoi sitten tulla. Mun pään pitää nyt vain tottua tuohon isompaankin korkeuteen, vaikka en mä ajattele metrin iso olevankaan - ainakaan tietoisesti. Silti jotenkin muutan ajatteluania ja sen myötä ratsastustani, sillä mokia tulee heti enemmän hiukan isommilla esteillä. Mutta nyt vain kun treenataan sitä metriä, kyllä se alkaa toivottavasti tuntumaan yhtä helpolle ja varmalle kun 90cm tällä hetkellä.

Suurin ongelma metrissä on tiukasta kaarteesta lähestyminen. Kaikki kiellot tulivat siis lyhyellä lähestymisessä tiukahkosta kaarteesta. En vaan ehtinyt tehdä kaikkea suoristamisesta laukan ylläpitoon ja samalla vielä ratsastaa hevonen sopivaan paikkaan. Metrin radalle vielä lisättiin viime valmennuksessa ongelmaksi muodostunut kaareva linja pystyltä okserille. Nyt siitä ei onneksi kuitenkin ongelmaa muodostunut. 


Tultiin vielä loppuun lyhyt rata metrin korkeudella, jossa ratsastin pari edellisessä radassa ei-niin-hyvin onnistunutta kohtaa. Siinä tuli sitten heti muuriokserille kielto. Voiton kakkaaminen ehkä hiukan häiritsi lähestymistä, sillä kielto tuli mulle ainakin melko puskista. Seuraavalla kerralla ratsastin eteen, mutta liian vähän. Olisiko pitänyt odottaa vai ratsastaa vielä enemmän eteen? Seuraavalla kerralla ratsastin kunnolla eteen ja helposti yli. Linja jäi hiukan ahtaaksi, mutta seuraava kaareva onnistui tosi hyvin ja siihen sitten lopetettiin. Muutamasta kiellosta huolimatta  kisoihin lähden hyvällä fiiliksellä :)

En tiedä näyttääkö meno ulkopuolisesta katselijasta paremmalta kun aikaisemmissa treeneissä, mutta itsellä alkaa koko ajan olemaan varmempi fiilis ja tuntuu, että uskallan luottaa enemmän siihen, että kyllä se Voitto menee, jos vain teen sille jonkun ratkaisun.


Uusi turvaliivi oli muuten todella hyvä. Ei ahdistanut, puristanut tai painanut ja happikin kulki. Ihan hintansa väärti, ainakin vielä toistaiseksi. Liivi on ihan mielettömän kevyt ja taipuisa, jos vertaa saman hintaluokan Racesafeen, joka minulla oli ennen tätä. Nykyinen on siis Tipperaryn liivi.

Muista nämä!
Pohkeet kiinni kunnolla, jos tulee lähelle, jotta ponnistaa kunnolla.
Ole hevosen ympärillä, äläkä vain matkustele.
Katse ylös laukanvaihdoissa. 
Huolellinen kulmien ratsastus.
Keskity ja ratsasta!

Hoitaja työssään ;)

134 kommenttia

  1. oot tosi hyvä ratsastamaan! Ja Voittokin nauttii!

    VastaaPoista
  2. Näytti ihan hyvältä menolta, toivottavasti kisoissa menee sitten hyvin! :)

    VastaaPoista
  3. Sulla on tosi hyviä postauksia ja videoita! Sulta saa hyviä vinkkejä ja inspiraatiota kaikkeen!:)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus! Oppii itsekin kuuntelemalla ja katsomalla miten teillä sujuu ja minkälaista palautetta saatte :) Paljon tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Siksi en laitakkaan musiikkeja valmennusvideoihin, niin kuuluu mitä valmentaja sanoo.

      Poista
  5. Musta teidän meno näyttää koko ajan vaan paremmalta ja on kiva että sä itte sisäistät sun "ongelma" kohdat :D lisäks on varmaan tosi paljon hyötyä että sulla on video ja kuva materiaalia valmennuksista ja ratsastuksesta, voi sitte myöhemmin käydä läpi ja vertailla :) tsemppii tuleviin kisoihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ei minusta vaan sille tunnu :) Juu nuo videot on kyllä tosi hyödyllisiä!

      Poista
  6. kiva postaus :) Hyvin menee vaikka mokia tulee kaikille välillä ! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Mitä kokoa on tää sun uus turvaliivi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että ihan ym? Ylimielinen turvaliivi ;D

      Poista
    2. Eikun ilmeisesti young medium, ainakin itse oletan edessä olevan Y:n tarkoittavan nuorten kokoja.

      Poista
    3. Siinä YM alapuolella on koko:)

      Poista
    4. Aijaa mulla on YM ja alla 32 :D jännä vaa et on sama koko vaik oon sua joku kymmenen senttii lyhyempi :D

      Poista
  8. kun kattoo noi kielto vidot tarkasti, niin näyttää aina siltä että sä vähän kun jäät himmailemaan jollon se kielto tulee, kaarteessahan pitäs laukkaa enemmän ja sitten rauhassa ootella estettä eikä löysä laukka kaarteessa ja sitten pari askelta ennen täysiä, itelle on vain jääny tollanen siltään en siis pahalla tarkoita, oma näkemys vaaan :) mutta hurjasti ootte kehittynyt näissä terhin valkoissa, jatka samalla lailla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kuten sanoin en vaan tajua tehdä kaikkea samaa aikaa tai huolehtia, että kaikki on kunnossa. Kulmien ratsastusta pitää treenailla nyt vaan enemmän. Kiitos!

      Poista
  9. Ostitko uutena ton liivin ja mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutena ja se oli joku random liike Espoossa. Googlaa Tipperary Eventer niin tulee ne pari kauppaa missä Suomessa sitä myydään :)

      Poista
  10. Kiva nähdä sut livenä ja vielä lappeenrannassa! Pitääkin tulla seurailemaan kisoja:)

    VastaaPoista
  11. Omaan silmään teidän meno näyttää kyllä paremmalta kuin mitä aikaisemmin, ratsastat todella siistin näköisesti! :) itselläni kanssa osittain myös tuo sama "ongelma", että kun esteitä nostetaan metriin taikka suuremmiksi muutan jotenkin ajatteluani ja sen myötä myös ratsastusta ja virheitä alkaa tulemaan enemmän... nooh nopeasti se varmuus kumminkin sieltä tulee isommillekkin esteille säännöllisen treenin myötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jep Terhikin sanoi, että nyt vaan siedätyshoitoa ja kohta metrikin tuntuu varmalle. Eihän sitä varmuutta saa kuin hyppäämällä.

      Poista
  12. Miks ette ikinä mee korkeempaa rataa, kun 100cm? Jos Voitto on kuulemma hypännyt entisessä kodissa 140? :ooooooooooooooooooooooo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Tiia ei vielä ole valmis isompiin ratoihin? Koskaan ei saa mennä sitä korkeutta mitä hevonen hyppää, jos ratsastaja ei ole varma vielä "pienemmistäkään" korkeuksista.

      Siistiä ratsastusta Tiia ja onnea kisoihin! :)

      Poista
    2. Muistaakseni Tiia sanoi joskus, että Voitto on hypännyt 120cm ulkomailla, suomessa 110cm..

      Poista
    3. Mitä järkeä hypätä isompia, jos metrikään ei suju vielä täydellisesti?

      Poista
    4. Ehkä siksi, että minä en osaa :) Miksi mennä korkeampaa kuin metri, kun metri on tällä hetkellä vähän sieltä mukavuusalueelta jo pois.

      Poista
  13. Auttaisiko jos et tiedostaisi että menet metrin rataa? Jos esim ajattelisit että menet kaksi 90cm rataa peräkkäin ja voisit ajatella että tämä menee ihan rutiinilla :). 90cm rata näytti tosi hyvältä ja kyllä se 100 alkaa luonnistua kun treenaatte vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttaisi, mutta nyt kun selvästi keroottiin, että esteet nostetaan niin en osaa huijata itseäni. Jos korkeutta ei kerrota niin silloin ongelma ei ehkä niin paha ole, mutta kyllähän sen silmälläkin näkee ;) Kiitos!

      Poista
  14. Kerrankin pääsee näkemään siut sitten, kun tänne Lappeenrantaan tuut! :) Hyvältä näyttää omaan silmään ainakin tosi hyvältä!! (:

    VastaaPoista
  15. hyvä jos ratsastus tuntuu sun mielestä varmemmalta, oon tätä blogia lukenut nyt n.2-3 vuotta ja voin kyllä sanoa että kehitystä on näkynyt ja paljon! :)

    VastaaPoista
  16. Sivusta seuranneena. Ratsastuksesi esteillä on huomattavasti parantunut!

    VastaaPoista
  17. HUOMAA ERON!! :)))
    Ei ole ollu kamalaa ja huonoa ennenkään mutta nyt oli siis aivan todella nättiä, HYVÄ TE!! :))

    -Nea

    VastaaPoista
  18. näitä sun postauksua on kiva lukea!:) ja on tosi kiva että laittelet kuvia ja videoita:) oot tosi hyvä ratsastaa ja kun hyppäät metriä ei kannata ajatella sitä :)

    VastaaPoista
  19. Heti kun tsemppaat ratsastusta (100cm radalla kieltojen jälkeen) niin näyttää todella hyvältä! Näytti siltä että vaikkei sua tietoisesti jännitä, niin kroppasi on eri mieltä, olet sellaisen "hissukan näköinen" ennen kieltoja. Siitä sitten sisuunnut ja ratsastat todella rohkeasti ja upeasti! Tsempit kisoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sainkin kieltojen jälkeen onnistuneen pätkän kommenttiksi, että nyt oli sitä ratsastamista :D

      Poista
  20. Missä blogissa siis kirjotat eniten:/
    Kun meen aina ihan sekasin kun luen kaiken aina sit väärässä järjestyksessä kun niitä blogeja on enemmän kun yks...;)

    VastaaPoista
  21. Ja teetkö YouTubeen enää neljättä osaa voiton : suitsista, päitsistä ja riimunaruista??..... Sellasta videoo oon kyl ootellu;)

    VastaaPoista
  22. Omaan silmään näytti paljon paremmalta ja varmemmalta kuin aiemmin! :) Hyvä Tiia! Suunta on vain eteenpäin.

    VastaaPoista
  23. Nyt sä Tiia ratsastat etkä matkusta! Heti paljo helpomman näköstä ja sä vaikutat siihen hevoseen etkä halvaannu kieltojen jälkeen! Jes! Nyt vaan tasanen rytmi ja just niinku Terhi sano et katot ettet ammu iha hurjana päin estettä! Mut hyvältä alkaa näyttää ;)

    VastaaPoista
  24. sun kannattaa mennä kasikolla n. pienen 90 pystyn ja hypätä vinottain siihen kokorataleikkaa linjalla, se auttoi mun ja mun hevosta siihen hyppyluottoon että mä päätän mistä hypätään ja hevonen seuraa mua, niin sen jälkeen kun olin treenannut sitä niin sain sen yli mistän vain miten vain vaikka paikka olikin huono niin se luotti siihen että yli mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihan usko tuollaisella tehtävällä olevan meihin ainkaan noin mullistavaa vaikutusta. Mihin sen teho luottamuksen parantajana perustuu?

      Poista
    2. Mitäs sanot siihen että vinohyppy auttaa sua ja hevosta kommunikoimaan ja mistä hypätään. Kun tulet vinoon oxerille voitto kieltää anteeksi ett kerroin miten mulla on mennyt ja mitä tehtävää olisit vähän kiltempi ett kuulostanut yhtään kivalta nytten. Nyt lähtee pari lukiaa. Oot ollut todella röyhkeä ennenkin. Lue sun ekat postauksen komentit miten iloista menoa . Nytten tulee pelkkää paskaa takas.

      Poista
    3. Olen tehnyt vinoon hyppyjä, enkä ole huomannut mitään mullistavaa vaikutusta sillä. Sikis kysyin mihin se sinun mielestäsi perustuu. Ei kannata ottaa itseensä :) Kommentissani ei ollut mitään ilkeaää, kuten ei sinunkaan ensimmäisessä. Milloin olen ollut röyhkeä, kun ei tuokaan vastauksenikaan tosiaan röyhkeä ollut :)

      Poista
  25. Ihana Voittoooo! <3 Tiia oot PARAS!<3 Ja sun blogikin on maailman PARAS!<3 Hyvät ohjeet ja ratsastat tosi hyvin!:)

    VastaaPoista
  26. kerrohan jo siitä turvaliivistä ja ota kuvia kun teet liikkeitä sen kanssa että miten se joustaa ja miten se on päällä.? ois ihan kiva

    VastaaPoista
  27. Kiva postaus, tosi hyviä kuvia, ja meette hienosti :) !

    VastaaPoista
  28. Kyllä se voitto on hyvissä käsissä :D

    VastaaPoista
  29. on mun mielestä tosi hienoo et laitat noi kiellotki videolle, ettet vaan niitä hyviä hyppyjä :) hyvin näytti voitto menevän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan olla mahdollisimman rehellinen, joten epäonnistumisetkin päätyvät tänne blogin puolelle :) Kiitos!

      Poista
  30. Mahtavia kuvia ja voitti näitti niin suloselta noissa :3

    VastaaPoista
  31. Ratsastatko voitolla ikinä gramaaneilla yms? :) hyvin teillä meni ja tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole pitkään aikaan mennyt, saikun aikana menin valmentajan ohjeistusken mukaan. Kiitos!

      Poista
  32. Onnea tuleviin kisoihin, hyvältä teidän meno kyllä näyttää! (: Noita valmennusvideoita on niin kiva kattoa, kun niistä voi oppia jotain itsekin (:

    VastaaPoista
  33. Minkä kokonen sulla oli tuo racesafen liivi? Ku aattelin ite ostaa käytettynä ja en tiiä yhtään kokooni ja oon sun kans aika saman kokone :D
    Ja tykkäsitkö tosta racesafen liivistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten XL ja aikuisten XS, molemmat meni ihan hyvin :) Mulla ois myynnissä siis se mun vanha! Tykkäsin, mutta se vaan oli niin jäykkä verrattuna tuohon! Lisäksi mulle ei oikeen löytyny just sopivaa kokoa.

      Poista
    2. Ite en ehkä uutena raaskis ostaa mutta sitten en uskalla ostaa keneltäkään (jos siis tulis postissa) jos se ei sitten oliskaan hyvä (sopivan kokonen) :D

      Poista
  34. Tuleeko videopostausta kun Nerea ja Einar oli teillä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee varmaan jossain vaiheessa, onhan ne täällä melko pitkään :)

      Poista
  35. Näyttääkö musta vaan vai työnnätkö laukassa lantiolla hevosta eteen? Istu hiljaa paikoillaan, kyllä se laukka rullaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei se rullaa itsestään. Mutta oikea tapa ylläpitää hyvää laukkaa, ei ehkä ole tuo lantiolla työntäminen.

      Poista
    2. Jos ei hevonen pyöritä, niin pari kertaa raipasta napakasti taakse. Jos ei hyvällä niin pahalla sitten :)

      Poista
  36. Nyt oli hei ihan superhienon näköstä menoa! Ihanku olis ollu eri heppa ja eri ratsastaja kyydissä. Nyt kelpaa sun lähtee lappeenrantaan. Noi kaks vikaa kieltoo näytti videolta ainaki vähä ehkä turhilta, siis niinku näytti ihan hyvälle. Mun mielestä on parempi et meet vähän kovempaa voitolla, kun että jäät hissuttelemaan :)

    VastaaPoista
  37. Minusta istuntasi on parantunut todella paljon:)! 3 kuva oli taas pientä sukellusta, mutta muuten erittäin hyvin:) Tsemii kisoihi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasin itsekkin, että siinä oli järkyttävä istunta :D

      Poista
  38. Kotonaki vaikka puomeilla tiukkoja tietä ja jotain tötsiä esim minkävälistä pitää ratsastaa, auttaa paljon ja sitä mukaa vähän nostaa:) Tosi kivaa menoa:)!

    VastaaPoista
  39. Tosihyvin meette, Mä kadehdin sun esteistuntaa niiiiin paljon! Ootte kehittyny kyllä ihan mielettömästi!
    Mut ihana toi "ELÄÄ KILLU" :DD

    VastaaPoista
  40. Voisitkohan tehdä postauksen jossa kerrot miten voitto päätyi teille ? (: Olette kaunis pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2013/08/tiiavoitto-3vuotta.html

      Poista
  41. Hyvin te meette. Onnea tuleviin kisoihin! :)

    VastaaPoista
  42. kolmannessa kuvassa oisit voinu myödätä enemmän ku näyttää siltä että voitolla sattuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan sulla silmät päässä? Voitto ei missään kuvassa näytä siltä että sitä sattuisi : D

      Poista
    2. Ei alastulossa voi maata kaulalla ja myödätä :D

      Poista
  43. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myötäyksessä ei kuulu heittää ohjia löysiksi. Mielestäni myötään näissä hyvin. Katsoppa missä käteni normaalisti on, olen siirtänyt sen hypyissä puoleen kaulaan asti. Mielestäni myötäykseni on niin suuri, että kyllä sen pitäisi näkyä, jos tietää missä käsi normaalisti ratsastaessa sijaitsee :)

      Poista
  44. Sain nyt enemmän tietoa kun sinulla oli nuo äänetkin videossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan mulla on valmennusvideoissa melkeen äänet?

      Poista
  45. Wow, sä oot kyllä kehittyny tosi paljon! :o Hienolta näytti meno, ainakin mun silmissä :)

    Onnea kisoihin, uskon että pärjäätte toosi hyvin ;)

    VastaaPoista
  46. Mun on pakko sanoo tää, kun hankein turvaliivin niin olisin halunnut tuon samannmikä sulla on nyt mutta mulle sanottiin että se ei oo turvalllinen.... Ja ei saa hypätä maastoesteitä:/ mutta teijä meno näyttää hyvälle !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa käyttää maastoestekisoissa, mutta kyllä tuo ainakin lääkärin mielestä oli ihan tarpeeksi suojaava :)

      Poista
  47. mun silmään meni paremmin ja näytti tosi hyvältä tuo teidän meno:)

    VastaaPoista
  48. Hei Tiia :)
    Mulla olisi yksi pyyntö.
    Voisitko linkata sen postauksen tai kertoa että mikä sun silmässäs oli kun teit sen sun ensinmäisen postivdeon? Se silmä oli aivan hirveen näkönen ! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2013/02/turpaan-tuli.html

      Poista
  49. Muistatko yhtään mikä kauppa se oli josta ostit sen tipperarym?:) teidän meno näyttää tosi hyvältä ja tsemppiä kisoihin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mut joku espossa ja niillä oli joku golf liikekkin :) kiitos!

      Poista
  50. Perustaisin mielelläni omat heppa blogin mutta nimen keksiminen on vaikeaa :( osaatko auttaa, onko sinulla mitään vinkkejä nimen keksimiseen? :) tää on kyllä paras blogi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enmä voi keksiä jos en tiedä susta mitään :D

      Poista
  51. Sun ja Voten meno esteillä on kyllä parantunut! Sun istunnastakin huomaaettet ole niin "jäykkä" enää! Ja varmasti uusi liivikin parantaa omaa ratsastusta! Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, liivi on paljon liikkuvampi kun aikaisemmat. kiitos!

      Poista
  52. Kannattaa pitää aina paino hieman takana jos on kieltänyt, tai tulee lähelle. Olen omalla herkällä estehevosellani huomannut sen, että painopisteen kun pitää takana ja kannustaa pohkeilla ja työntää lantiosta eteenpäin niin silloin ei enää kieltele :) en tosin tiedä miten voitto reagoi, mutta ainakin vinkiksi!

    VastaaPoista
  53. Voisitko tehdä uuden bannerin? Oon vähän jo kyllästyny, olisiko madollista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin heti kun keksin jotain uutta.

      Poista
    2. Miksi sun Tiia pitäisi vaihtaa ulkoasua/banneria aina kun joku niin sanoo? Jos itse tykkäät niin ei kai siinä : D

      Poista
    3. Koska olen itsekkin kyllästynyt :)

      Poista
  54. kuinka useesti pinja saa hoitaa voittoa

    VastaaPoista
  55. kivat blogit teillä on mä niin tykkään niistä

    VastaaPoista
  56. Miten keksit sun blogille nimen?

    VastaaPoista
  57. Mistä hommasit ton Tipperaryn, liikkeestä vai tilaamalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin ostamassa jostain liikkeestä espoossa :)

      Poista
  58. Sun kommenttiboksi on täynnä kysymyksiä turvaliiveistä joten laitetaanpa vielä yks lisää! :DDD eli minkä merkkinen turvaliivi sulla oli ennen sitä sun racesafen turvaliiviä? :)
    Hienon näköistä menoa ja oot kyllä kehittynyt ihan älyttömästi siitä kun tätä sun blogia rupesin seuraamaan 2.5v sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalle K, mikä Pinjallakin on tällä hetkellä :)

      Poista
  59. Hienosti näyttää menevän.:) ratsastat muutenkin tosi siististi ja huolellisesti, teitä on kiva katsella.:)

    VastaaPoista
  60. Olet hyvä pari voiton kanssa!:)toivottavasti menee hyvin kisat;-)

    VastaaPoista
  61. Ei toi nyt niin pahalta näyttänyt ja onnea kisoihin :D

    Whereismymissingpeace.blogspot.com

    VastaaPoista
  62. Millon teet viikon blogihaasteen?

    VastaaPoista
  63. On ilo katsella ratsivideoitasi, kun oikein itseäkin jännittää meneekö hyvin!:D mutta hienosti näytti menevän:)

    VastaaPoista
  64. mahtavia kuvia! :) ja muutenki hieno postaus :)

    VastaaPoista
  65. Miten osaat reagoida, että hevonen estää esteelle? Tai jos et osaa, niin miten pysyt kyydissä kovasta vauhdista pysähdykseen? Ite tipun tosi helposti jos hevonen estää kovasta vauhdista.. Olisiko mitään vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah anteeksi en aluksi tajunnut mistä puhuit kun puhuit estämisestä, mä oon ainakin kuullu sitä sanottavan kielloksi, mutta siis kyllä sen tuntee tai jos ei tunne niin paino jalustimilla ja normaali istunta ennen estettä, niin Voiton kielloista en yleensä tipu :)

      Poista
  66. Kuinka monta tuntia liikutatte hevosianne päivässä?

    VastaaPoista
  67. Teidän menoa on ollu kiva katella viime aikoina, koska ainakin katsojana tuntuu että oot kehittyny tosi paljon! Uskallat ratsastaa Voittoa ja se alkaa reagoimaan ja luottamaan sun apuihin paremmin. Huomaa kyllä miten sopiva valmentaja tekee tosi ison eron! Toivottavasti teillä jatkuu hyvä meiniki, ja uskon niin, koska tollasella ratsastuksella alkaa kisoissakin varmasti tulla tulosta! :)

    VastaaPoista
  68. Mistä teidän karsinarakenteet on ostettu? :)

    VastaaPoista
  69. Mistä sun ted bakerin meikkipussi on?

    VastaaPoista
  70. Voitto hyppää kauheen läheltä kaikki esteet. Et jos tuot sen pikkusenkin kauas niin se kieltää helposti. Itellä oli hepolla sama ongelma ja se johtu meidän kohalla ihan satulasta. Satula jäi kirraamaan jostain eikä se halunnu venyttää kauempaa hyppyy. Läheltä hyppääminen suju hyvin mutta kaukaa ei lähteny millään. Kun saatiin uus satula piti ruveta oikeen treenaamaan kaukaa paikkoja, kun oli sen verran jääny mieleen ettei sieltä voi hypätä.. Mites voitto, lähteekö se kaukaa jokus hyppyyn?

    VastaaPoista
  71. Monta kertaa olet voittanut Voitolla kisat? :)

    VastaaPoista
  72. Mulla itsellä on vähän sama juttu tuon esteitten korkeuden kanssa. Itse en kuitenkaan noin korkeita hyppää, mutta kun esteitä nostetaan mulle korkean näköisiksi niin alkaa niitä virheitä tulemaan, kun alan itse kyttäämään niitä esteitä enkä muista ratsastaa vaan menen melkeimpä silmät kiinni ja sormet ristissä ja toivon että hevonen menee siitä yli, vaikka silloinhan pitäisi itse ratsastaa enemmän eteen ja sellaisella asenteella että mehän mennään tästä yli.

    VastaaPoista
  73. Hyvin meette❤️luen koko ajan sun blogia‼️👌😋

    VastaaPoista
  74. Koskaa meette taas kouluvalmennukseen? Ja bongasin pari kirjotusvirhettä (väärä kirjainjärjestys) olethan tarkkana niiden kanssa :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.